Fokus Sibelius I

Jukka-Pekka Saraste

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana aloittava Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kapellimestareista. Heinolassa syntynyt ja viulistina uransa aloittanut Saraste tunnetaan monipuolisuudestaan ja syvällisestä ja eheästä musiikillisesta näkemyksestään. Sarasteella on erityisen vahva yhteys Beethovenin, Brucknerin, Šostakovitšin, Stravinskin ja Sibeliuksen teoksiin, ja hän on kansainvälisesti tunnustettu Mahler-tulkinnoistaan. Kauden 23/24 aikana Saraste syventyy yhdessä HKO:n kanssa Sibeliuksen, Mahlerin ja Brucknerin sinfoniseen perintöön useamman pitkän konserttiperiodin aikana sekä nostaa esille oman aikamme säveltäjiä ja musiikkia.

Helsingin kaupunginorkesterin taiteellisen johtoryhmän vetäjänä Saraste korostaa musiikin merkitystä niin yhteiskunnalle kuin yksilöille.

”Musiikilla on erityisen vahva osuus suomalaisessa kulttuurissa, ja Helsingin kaupunginorkesterilla on merkittävä rooli identiteettiemme rakentumisessa. Aloittaessani ylikapellimestarina haluan yhdessä muusikoiden kanssa tehdä töitä ollaksemme kaikkien helsinkiläisten orkesteri. Ideointi taiteellisen johtotiimin ja orkesterin kanssa on ollut tiivistä. Musiikin kokeminen osana yhteisöä on eräs suurenmoisimmista asioista, joita orkesteri voi tarjota kuulijoilleen.”

Jukka-Pekka Saraste on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, Kölnin WDR-radiosinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen ja Skotlannin kamariorkesterin ylikapellimestarina. Lisäksi hän on säännöllinen vierailija maailman huippuorkesterien johdossa. Saraste on toiminut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana ja johtanut viime konserttikausilla muun muassa Pariisin orkesteria, Lontoon Philharmonia -orkesteria, Zürichin Tonhalle -orkesteria, Berliinin saksalaista sinfoniaorkesteria DSO:ta ja eteläkorealaista Soulin filharmonista orkesteria.

Saraste pitää tärkeänä uransa alussa olevien muusikoiden valmennusta ja mentorointia. Hän on perustanut LEAD!-säätiön, jonka kansainvälisiä orkesteriprojekteja on toteutettu muun muassa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa. Kesän 2023 LEAD!-mestarikurssi järjestettiin jälleen Fiskars Summer Festival -tapahtumassa, missä nuorten muusikoiden monikansallinen sinfoniaorkesteri työskenteli Sarasteen ja taiteilijavieraiden johdolla.

Jukka-Pekka Saraste on palkittu ansioistaan musiikin alalla Pro Finlandia -mitalilla, säveltaiteen valtionpalkinnolla ja Suomen Leijonan komentajamerkillä.   

https://www.jukkapekkasaraste.com/

John Storgårds

John Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina, ja toimi konserttimestarina monissa orkestereissa ennen valmistumistaan kapellimestariksi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta. Ja viulistin ura jatkuu yhä kapellimestarin töiden rinnalla sekä solistitehtävien että kamarimusiikin merkeissä monien maailmanluokan taiteilijoiden ja kokoonpanojen kanssa.

Storgårds on soittanut monien maailman huippuorkestereiden solistina, mainittakoon Oslon filharmonikot, Frankfurtin ja Kölnin radio-orkesterit, Deutsche Kammerphilharmonie, BBC Philharmonic Orchestra, Torinon RAI-orkesteri ja lähes kaikki Suomen orkesterit. 

Monet säveltäjät ovat myös omistaneet hänelle teoksiaan, mm. Kimmo Hakola (Viulukonsertto ja kaksi sooloviuluteosta), Pehr-Henrik Nordgren (Viulukonsertto nro 4), Sunleif Rasmussen (Viulukonsertto) ja Bent Sørensen (Serenissima). Hänen laajaan konserttolevytysten sarjaansa kuuluvat muun muassa Schumannin, Erkki Melartinin, Pehr-Henrik Nordgrenin, Kaija Saariahon ja Peteris Vasksin viulukonserttojen levytykset. Hän on myös kantaesittänyt Jean Sibeliuksen 1929 julkaisukieltoon asettaman Sarjan viululle ja jousiorkesterille op.117 Lahdessa 1990.

Kamarimusiikkia Storgårds soittaa ahkerasti muun muassa Avanti!n, Ottawan National Arts Center Orchestran ja Lapin kamariorkesterin kanssa, sekä monilla festivaaleilla kuten Aspen, Santa Fe, Rolandseck, Affinis, Korsholma ja Kuhmo. 

John Storgårdsin viulunsoiton opettajina ovat olleet mm. Esther Raitio, Jouko Ignatius ja tärkeimpänä kaikista Chaim Taub, legendaarinen pedagogi ja Israelin filharmonikkojen konserttimestari, jonka johdolla hän opiskeli useita periodeja 1980- ja 90-luvuilla. Ensikonserttinsa viulistina Storgårds piti Helsingissä 35 vuotta sitten keväällä 1988.

John Storgårds (johnstorgards.com)

Kimmo Hakola: Viulukonsertto

Kimmo Hakolan (s. 1958) varhaista tuotantoa leimaa luonteva suhtautuminen modernismin perinteeseen, mutta pianokonsertossa (1996) sävellykseen ilmaantui leikkimielinen suhtautuminen koko musiikin historiaan. Tämä piirre on jäänyt pysyväksi. Hakolan tuotanto on laaja ja monipuolinen ja käsittää niin oopperoita ja orkesteriteoksia kuin kamarimusiikkia ja kuoroteoksia.

Soolokonsertoissa Hakola noudattaa tiettyä periaatetta: ”Kun sävellän konserttoa, teoksen kantaesittävä solisti on minulle usein innoituksen lähde. Kuvittelen mielessäni solistin konserttisaliin ja kuuntelen, kuinka juuri hän musiikkiani soittaisi.” Ei siis ole ihme, että Kari Kriikku vaikutti ratkaisevasti klarinettikonserton (2001), Timo Korhonen kitarakonserton (2008) ja viulistit Minna Pensola ja Antti Tikkanen kaksoiskonserton (2017) muotoutumiseen. Hakola on kirjoittanut konsertot myös muun muassa oboelle ja kanteleelle. Konserttoja leimaa Hakolan sävelkielelle ominainen, riemukkaan pluralistinen ote. Niissä on viittauksia esimerkiksi klezmer-sävelmiin, impressionismiin, sarjallisuuteen ja jazziin.

Vuonna 2012 valmistunut viulukonsertto sai kantaesityksensä Kölnissä 18.1.2013. WDR Sinfonieorchesteria johti Jukka-Pekka Saraste ja solistina oli John Storgårds. Teos oli syntynyt Storgårdsin, WDR Sinfonieorchesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteistilauksesta. Suomen ensiesitys oli Musiikkitalossa Helsingissä helmikuussa 2013. Storgårds ja Saraste esiintyivät tuolloin – kuten tänäänkin –Helsingin kaupunginorkesterin kanssa.

Teos liittyy suuren virtuoosisen viulukonserton perinteeseen. Onpa teoksessa myös genren edellyttämät kolme osaa (suuri Maestoso, hidas Amoroso ja ja nopea finaali Furioso e giocoso). Hyvin vaativa soolo-osuus syntyi Storgårdsin taitoja silmälläpitäen. Viulukonserton kirjoittaminen merkitsi säveltäjälle myös matkaa lapsuuteen: Hakolan ensimmäinen soitin oli viulu ja hän haaveili voivansa olla uusi David Oistrakh.
 

Jean Sibelius: Sinfonia nro 1 e-molli op. 39

1890-luku oli kriittinen ja tärkeä vaihe Jean Sibeliuksen säveltäjäkehityksessä. Hän opiskeli Berliinissä ja Wienissä ja imi itseensä kansainvälisiä vaikutteita, mutta samalla hän löysi Kalevalan ja alkoi tutkia suomalaista runonlaulantaa. Sibelius alkoi myös kiinnostua yhä enemmän orkesterin tarjoamista mahdollisuuksista. Aiemmin hän oli säveltänyt etenkin kamari- ja soitinmusiikkia, mutta nyt syntyi sarja orkesteriteoksia, joista tärkeimmät ovat Satu, Lemminkäissarja ja ensimmäinen sinfonia. 1890-luvulla syntyi myös Sibeliuksen ensimmäinen suuri menestysteos, kuorolle ja orkesterille sävelletty Kullervo-sinfonia.

Sibelius ryhtyi pohtimaan ensimmäisen sinfonian säveltämistä kevättalvella 1898. Alun perin tähtäimessä näyttäisi olleen ohjelmasinfonia, etenkin Berliozin Fantastisen sinfonian innoittaman esimerkin mukaisesti. Syntyi kuitenkin ei-ohjelmallinen teos, joka sai kantaesityksensä Sibeliuksen sävellyskonsertissa Helsingissä seuraavan vuoden huhtikuussa; säveltäjä johti Helsingin filharmonista orkesteria eli nykyistä kaupunginorkesteria.

Teoksen vastaanotto oli hyvin innostunut, ja se saavutti oitis suuren suosion myös ulkomailla. Kun Robert Kajanuksen johtama Helsingin filharmoninen orkesteri kesällä 1900 matkusti ensimmäiselle ulkomaankiertueelleen Pariisin maailmannäyttelyyn, sinfonia oli ohjelmiston päänumero.

E-mollisinfonia on Sibeliuksen sinfonioista perinteisin. Sävelkieli on romanttista ja suureleistä, taustalla häämöttää etenkin Tshaikovskin vaikutus. Klassiset piirteet viittaavat kuitenkin Beethovenin suuntaan, ja onpa teoksessa havaittavissa myös kalevalais-kansallista tyyliä. Eri tekijöiden synteesi ei ehkä ole aivan onnistunut, mutta teos on tästä huolimatta hyvin persoonallinen ja taidokkaasti sävelletty.

Sinfonia on klassiseen tapaan neliosainen. Ensimmäisen osan avaa alakuloinen klarinettisoolo (Andante ma non troppo), jota seuraa kiihkeä, sonaattimuotoinen pääosa (Allegro energico). Toinen osa (Andante) sisältää niin idylliä kuin synkkiä pilviä. Kolmas osa on dynaaminen scherzo (Allegro).

Finaali (quasi una fantasia, fantasian tapaan) alkaa ensimmäisen osan johdantoteemalla, joka nyt soi syvän pateettisena. Tämän jälkeen musiikissa vuorottelevat nopea allegro ja jousien hieno espressivo-teema. Sinfonia päättyy dramaattisesti, ehkä jopa traagisesti.

Christian Holmqvist