Kapellimestari Esa-Pekka Salonen avaa vanhan ranskalaisen satukirjan ja loihtii esiin Maurice Ravelin säveliksi pukemat satuhahmot.
Kapellimestari Esa-Pekka Salonen avaa vanhan ranskalaisen satukirjan ja loihtii esiin Maurice Ravelin säveliksi pukemat satuhahmot. Toivottakaa siis tervetulleiksi Prinsessa Ruusunen, Peukaloinen, Pagodien keisarinna sekä Kaunotar ja hirviö.
Kiinalaisessa maalaiskylässä veden äänten ympäröimänä varttunut säveltäjä Tan Dun punoo muistojaan musiikkiinsa: vesi on ilon, puhtauden, leikin ja ravinnon lähde. Lyömäsoitinkonserton tulkiksi saapuu ilmiömäinen Colin Currie.
Esa-Pekka Salonen
Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen on Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen neuvonantaja, San Franciscon sinfoniaorkesterin musiikillinen johtaja sekä Suomen Kansallisoopperan ja -baletin taiteellinen partneri.
Salonen johti vuosina 1992–2009 Los Angelesin filharmonikoita ja on nykyään orkesterin kunniakapellimestari sekä Ruotsin radion sinfoniaorkesterin kunniakapellimestari. Hän on ollut perustamassa Itämeri-festivaalia, jonka taiteellinen johtaja hän oli vuosina 2003-2018.
Edellisen kerran Salonen johtanut Helsingin kaupunginorkesteria vuoden 2010 Itämeri-festivaalilla Tukholmassa.
www.esapekkasalonen.com
Colin Currie
Skotlantilainen Colin Currie (s. 1976) aloitti musiikkiopintonsa pianolla viisivuotiaana, mutta jo seuraavana vuonna hän laajensi taitojaan lyömäsoittimiin. Vaikka hänet nykyään tunnetaan uuden musiikin sanansaattajana, hän kasvoi Bachin ja Mozartin musiikin tahtiin. Suuri valaistumisen hetki oli, kun hän teini-ikäisenä kuuli Stravinskyn Kevätuhrin ”päätähuimaavan ja lyömäsoitinvetoisen loppuhuipentuman”. Siitä lähtien Currie etsi käsiinsä sodanjälkeisten modernistien, kuten Stockhausenin, Boulezin ja Berion teoksia ja loi vankan suhteensa uudempaan musiikkiin.
Shell/LSO-kilpailun kultamitali 1992 sekä finaalipaikka historian ensimmäisenä lyömäsoittajana BBC:n Vuoden nuori muusikko -kilpailussa 1994 nostivat hänen taitonsa yleiseen tietoon. Pitkin 2000-lukua Currie on profiloitunut karismaattisena lyömäsoitinvelhona, jolle säveltäjät tarjoavat teoksiaan. Hän on kantaesittänyt mm. Adriessenin, Birtwistlen, Elliott Carterin ja Tan Dunin teoksia sekä Kalevi Ahon Sieidi-konserton.
www.colincurrie.com
Tan Dun: Water Concerto for Water Percussion and Orchestra
Tan Dun (s. 1957) on paitsi yksi harvoista länsimaisella sävellystyylillä maailmalle nousseista kiinalaisista, hän on yksi aikamme menestyneimmistä säveltäjistä kansallisuuksiin katsomatta. Hänen musiikissaan yhdistyvät Kiinan perinnemusiikki, syvällinen elämänkatsomus, itsen ja luonnon olevaisuuden pohtiminen sekä amerikkalainen modernismi, johon hän tutustui vuonna 1986 muutettuaan New Yorkiin. Hänen läpimurtoteoksensa, ooppera Nine Songs (1989) on hyvä osoitus Tan Dunin kulttuurien välisestä estetiikasta. Sen shamanistiset runot lausutaan kiinaksi ja englanniksi, ja sen orkesterissa soivat niin itämaiset kuin länsimaiset soittimet.
Vuonna 1998 Tan Dunille myönnettiin maailman suurimpiin kuuluva Grawemeyer-palkinto oopperasta Marco Polo ja vuonna 2001 Oscar-palkinto musiikista elokuvaan Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, josta hän sai myös Grammyn. Tan Dun on sanonut säveltävänsä niin oopperalle, elokuvaan kuin konserttisaliin täysin samalla luovuudella, ja että hänen henkinen prosessinsa pysyy samana formaatista toiseen.
Tan Dunin musiikissa kuuluu hänen kaipuunsa luontoon. Esimerkiksi Vesipassiossa (2000) hän myötäilee J.S.Bachin Matteus-passiota vedellisillä soittimilla, Paperikonsertossa (2003) lyömäsoittaja käyttää eri paksuisia ruokoja ja papereita, ja Maakonsertossa instrumentteina ovat erilaiset kivet sekä keraamiset soittimet. Water Concertossa (1998) hänen elämänkatsomuksensa paljastuu ehkä selkeimmin. Hän tuo nähtäväksemme oman filosofiansa, jonka ytimessä ovat ympäristötietoisuus, menneisyyden ymmärtäminen, musiikin ja elämän rajattomuus – kaiken vapaa virtaaminen. Konsertto tuo nähtäväksemme Tan Dunin lapsuuskokemukset Hunanista, hänen poikavuosiensa viattomat vesileikit, kylän naisten pyykinpesuhetket sekä shamanistiset rituaalit, joissa tietäjät loihtivat haltioituneen äänimaailman vesiastioista ja kivistä.
”Voit rajata maata ja sanoa: ’tässä on Kiina ja tässä on Venäjä’, mutta vesi ei tunne rajoja”, Tan Dun on sanonut. ”Haluan esittää teille musiikkia, jota voi kuunnella silmillään ja katsoa korvillaan. Haluan huumata. Ja toivon, että jotkut kuuntelevat ja löytävät uudestaan ne elämän elementit, jotka meitä ympäröivät ilman, että edes huomaamme niitä.”
Jaani Länsiö
Maurice Ravel: Hanhiemo
Kahdesta 1900-luvun taitteen suuresta ranskalaissäveltäjästä Maurice Ravel (1875–1937) on monessa suhteessa se perinteisempi. Kun Claude Debussy teki kaikkensa kumotakseen vanhat wagneriaaniset valtarakenteet, ajanmukaistaakseen sointukäsitykset ja uudistaakseen musiikin muodot omiin tarkoituksiinsa, Ravel muokkasi vanhasta uutta. Nostalgikkona hän sävelsi valsseja, vaikka ne olivat poistuneet muodista ja imitoi barokkityyliä ennen kuin siitä tuli valtavirtaa. Kaikkia Ravelin lähteitä yhdistää silti se, että ne olivat todistetusti kestäneet jopa satoja vuosia kovaa kulutusta. Ne olivat klassikoita.
Klassikoita olivat myös Hanhiemon (1910) tarinat, vanhat kansansadut, joita olivat kirjoihin ikuistaneet jo esimerkiksi Grimmin veljekset, Madame d’Alnoy ja Charles Perrault. Myös Walt Disney loi niillä myöhemmin elokuvaimperiuminsa. Ravel sävelsi Hanhiemon alunperin viisiosaiseksi, nelikätisesti esitettäväksi pianokappaleeksi, jonka hän omisti ystävänsä pienille lapsille. Kahta vuotta myöhemmin hän laajensi sen alku- ja välisoitoilla yhteensä puolituntiseksi baletiksi orkesterille. Viisiosaisena orkesterisarjana Hanhiemo on yksi esitetyimmistä konserttinumeroista; kokonaisena balettimusiikkina sen kuuleminen on harvinainen tapaus.
Hanhiemon kohtaukset tapahtuvat Prinsessa Ruususen unessa. Alkusoitto johdattelee meidät lumottuun puutarhaan esittelemällä vilaukselta hahmoja, joita kohta tapaamme. Ensimmäisessä ja toisessa kohtauksessa näemme noidutun värttinän ja Prinsessa Ruususen, joka vaipuu satavuotiseen uneen hyvien haltijoiden ympäröimänä. Kolmas kohtaus: Kaunottaren ja Hirviön riitely, jossa on panoksena heidän suhteensa tulevaisuus – Hirviö vakuuttaa Kaunottaren rakkaudestaan ja muuttuu vihdoin siksi komistukseksi, joka hän on kuorensa alla aina ollutkin. Neljäs osa kertoo Pojasta peukalon pituisesta, joka johdattaa metsurin seitsemää lasta metsästä kotiin, mutta huomaa eksyneensä – linnut ovat nokkineet kaikki hänen paluureitilleen ripottelemansa leivänmurut.
Viides osa on baletin kohokohtia, ja perustuu Madame d’Alnoyn kirjoittamaan tarinaan, jossa prinsessa on taiottu rumilukseksi. Hän voi murtaa taian vain kaukana Pagodien maassa, mystisessä Kiinassa. Trumpetin ilmoituksella saavumme jälleen lumottuun puutarhaan. On aamu, linnut laulavat, ja unelmien Prinssi herättää Prinsessa Ruususen ikiunestaan. Matkamme unien maailmassa on päättynyt.
Jaani Länsiö
