Helsingin kaupunginorkesteri pakkaa mukaan kiertueelle Sibeliuksen ensimmäisen sinfonian, jolla se hurmasi Euroopan jo 125 vuotta sitten.
Sähkösanoma Hampurista heinäkuussa 1900: ”Päivän konsertti oli suurenmoinen menestys. Ohjelman päätyttyä suosionosoitukset Kajanukselle ja Sibeliukselle, heidät kutsuttiin esiin toistuvasti, huudettiin bravota, aplodeerattiin, heilutettiin hattuja ja nenäliinoja. Kajanus sai laakeriseppeleen.” (Vasa Nyheter, 21.7.1900).
”Mutta enhän minä ole viulisti!”, parahti Igor Stravinsky, kun nuottikustantaja ehdotti hänelle viulukonserton säveltämistä. Säveltäjä kuitenkin tarttui toimeen itsevarmoin ottein: ”Konserttoni ei inspiroitunut eikä ottanut mallia mistään esikuvasta. En pidä standardiviulukonsertoista – en Mozartin, Beethovenin enkä Brahmsin.”
Outi Tarkiainen: Jään lauluja
Rovaniemellä syntynyt Outi Tarkiainen (s. 1985) on noussut yhdeksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä nykysäveltäjistä. Hän teki läpimurtonsa laulusarjalla Maa, kevään tytär (2015) ja on myöhemmin kirjoittanut tilausteoksia mm. BBC:n filharmonikoille, Berliinin filharmonikoille, San Franciscon filharmonikoille, Meidän Festivaalille, UMO Helsinki Jazz Orchestralle ja Tapiola Sinfoniettalle. Syksyllä 2024 Helsingin kaupunginorkesteri kantaesitti Tarkiaiselta tilatun teoksen The Rapids of Life. Juuri nyt säveltäjällä on työn alla saamelaisaiheinen ooppera Yön päivä.
Tarkiaisen sävelkieli kuuluu värikkään, ohjelmallisen modernismin perinteeseen. Teokset saavat usein inspiraationsa pohjoisen Skandinavian luonnosta ja sen ilmiöistä. Myös naiseus ja äitiys ovat säveltäjälle tärkeitä teemoja.
Säveltäessäni teosta odotin toista lastamme syntyväksi sydäntalvella, jolloin ankarat pakkaset lujittavat jään taas voimakkaaksi ja eheäksi
Tarkiainen kertoo: ”Jään lauluja on orkesteriteos jäästä – arktisella alueella jää hengittää vuodenaikojen mukaan, talvella paisuen ja kesällä kutistuen. Jään ikiaikaisessa liikkeessä on oma laulunsa: hitaasti vyöryvä, vääjäämätön ja kaiken alleen peittävä. Jää helisee, ryskyy ja vaikertaa naristen, kun alati lämpenevä ilmastomme murtaa vanhat luonnonlait ja jään kohtalona on väistyä. Säveltäessäni teosta odotin toista lastamme syntyväksi sydäntalvella, jolloin ankarat pakkaset lujittavat jään taas voimakkaaksi ja eheäksi, ja esikoisen syntymän jälkeinen aika palasi elävänä mieleeni. Jään lauluja kuvaa myös sitä tyhjyyttä ja sulkeutumisen prosessia, joka naisen kehossa alkaa sen sisällä olleen elämän erkaannuttua omakseen syntymässä.”
Jään lauluja sai kantaesityksensä Helsingissä 2.10.2020 Radion sinfoniaorkesterin konsertissa Hannu Linnun johdolla.Teoksen tilasivat Radion sinfoniaorkesteri ja The Iceland Symphony Orchestra.
Christian Holmqvist
Igor Stravinsky: Viulukonsertto
Kun Igor Stravinskylta (1882-1971) 1930-luvun alussa tilattiin viulukonsertto hän ei ollut varma mitä tehdä, koska hänellä ei ollut soittimeen mitään aiempaa suhdetta. Säveltäjäkollega Paul Hindemithin mukaan tämä olisi ainoastaan etu: Stravinsky lähestyisi viulua tuoreesti. Stravinsky suostui kuitenkin säveltämään konserton vasta kun Puolassa syntynyt, Yhdysvaltoihin muuttanut viulisti Samuel Dushkin lupasi auttaa soolo-osuuteen liittyvissä haasteissa.
Sävellystyö alkoi Pariisissa alkuvuodesta 1931, ja teos sai kantaesityksensä 23.10. samana vuonna Berliinissä. Berliinin radion sinfoniaorkesteria johti säveltäjä itse ja solistina oli Dushkin.
Viulukonsertto kuuluu Stravinskyn uusklassisen kauteen, joka haki inspiraationsa barokin musiikista.
Viulukonsertto kuuluu Stravinskyn uusklassisen kauteen, joka haki inspiraationsa barokin musiikista. Osilla on barokkiin viittaavat otsikot – mutta lienee syytä huomauttaa, että Stravinsky keksi ne vasta sävellyksen valmistuttua.
Teos on lähinnä musisoiva eikä korostetun virtuoosinen. 1930-luvun kuulijoille se erosi niin rajusti vaikkapa Beethovenin ja Brahmsin konsertoista, että jotkut arvelivat sen olevan kyyninen vitsi. Stravinsky itse totesi, ettei häntä kiinnostanut niinkään soolo kuin soolon ja orkesterin soittimien välinen suhde. Soitinnus on kamarimusiikillinen ja antaa monelle muusikolle tilaisuuden loistaa. Finaalissa jopa konserttimestari saa hetkeksi mahdollisuuden kilpailla solistin asemasta.
Viulukonserton erikoinen piirre on että jokaisen osan avaa viulun esittämä sointu jossa on samat sävelet (D-E-A). Stravinsky oli keksinyt soinnun aivan sävellystyön alkuvaiheessa ja oli helpottunut kun Dushkin kokeili sitä ja totesi sen olevan mahdollinen soittaa. Ääriosat (Toccata ja Capriccio) pursuavat huumoria ja rytmistä vitaalisuutta, Molemmat keskiosat ovat saaneet otsikon Aaria. Niistä ensimmäinen on sävyltään tumman lyyrinen. Toinen aaria on säveltäjälleen poikkeuksellisen surumielinen.
Christian Holmqvist
Jean Sibelius: Sinfonia nro 1 e-molli op. 39
1890-luku oli kriittinen ja tärkeä vaihe Jean Sibeliuksen säveltäjäkehityksessä. Hän opiskeli Berliinissä ja Wienissä ja imi itseensä kansainvälisiä vaikutteita mutta löysi samalla Kalevalan ja alkoi tutkia suomalaista runonlaulantaa. Sibelius alkoi myös kiinnostua yhä enemmän orkesterin tarjoamista mahdollisuuksista. Aiemmin hän oli säveltänyt etenkin kamari- ja soitinmusiikkia, mutta nyt syntyi sarja orkesteriteoksia, joista tärkeimmät ovat Satu, Lemminkäissarja ja ensimmäinen sinfonia. 1890-luvulla syntyi myös Sibeliuksen ensimmäinen suuri menestysteos, kuorolle ja orkesterille sävelletty Kullervo-sinfonia.
Sibelius ryhtyi pohtimaan ensimmäisen sinfonian säveltämistä kevättalvella 1898. Alun perin tähtäimessä näyttäisi olleen ohjelmasinfonia, etenkin Berliozin Fantastisen sinfonian innoittaman esimerkin mukaisesti. Syntyi kuitenkin ei-ohjelmallinen teos, joka sai kantaesityksensä Sibeliuksen sävellyskonsertissa Helsingissä seuraavan vuoden huhtikuussa: säveltäjä johti Helsingin filharmonista orkesteria eli nykyistä kaupunginorkesteria.
Kun Robert Kajanuksen johtama Helsingin filharmoninen orkesteri kesällä 1900 matkusti ensimmäiselle ulkomaankiertueelleen Pariisin maailmannäyttelyyn, sinfonia oli ohjelmiston päänumero.
Teoksen vastaanotto oli hyvin innostunut, ja se saavutti oitis suuren suosion myös ulkomailla. Kun Robert Kajanuksen johtama Helsingin filharmoninen orkesteri kesällä 1900 matkusti ensimmäiselle ulkomaankiertueelleen Pariisin maailmannäyttelyyn, sinfonia oli ohjelmiston päänumero.
E-mollisinfonia on Sibeliuksen sinfonioista perinteisin. Sävelkieli on romanttista ja suureleistä, taustalla häämöttää etenkin Tšaikovskin vaikutus. Klassiset piirteet viittaavat kuitenkin Beethovenin suuntaan, ja onpa teoksessa havaittavissa myös kalevalais-kansallista tyyliä. Eri tekijöiden synteesi ei ehkä ole aivan onnistunut, mutta teos on tästä huolimatta hyvin persoonallinen ja taidokkaasti sävelletty.
Sinfonia on klassiseen tapaan neliosainen. Ensimmäisen osan avaa alakuloinen klarinettisoolo, jota seuraa kiihkeä, sonaattimuotoinen pääosa. Toinen osa sisältää niin idylliä kuin synkkiä pilviä. Kolmas osa on dynaaminen scherzo.
Finaali alkaa ensimmäisen osan johdantoteemalla, joka nyt soi syvän pateettisena. Tämän jälkeen musiikissa vuorottelevat nopea allegro ja jousien hieno espressivo-teema. Sinfonia päättyy dramaattisesti, ehkä jopa traagisesti.
Christian Holmqvist
Pekka Kuusisto
Pekka Kuusisto (s. 1976) on Suomen tunnetuimpia ja kansainvälisesti menestyneimpiä muusikoita. Kauden 2025/26 avajaiskonsertti aloittaa Kuusiston kolmannen kauden Helsingin kaupunginorkesterin päävierailijan tehtävässä sekä ohjelmistoa suunnittelevan taiteellisen johtotiimin jäsenenä. HKO:n konserteissa Kuusistoa kuullaan kapellimestarina, viulusolistina ja niin sanottuna liidaajana eli viulua soittavana eikä tahtipuikkoa käyttävänä orkesterinjohtajana.
”Kolmivuotinen pestini päävierailijana päättyy tähän kauteen, ja haluankin kiittää orkesteria, sen kuulijoita ynnä organisaatiota valtavan opettavaisesta jaksosta”, Kuusisto sanoo.
Muusikkoperheessä varttunut Pekka Kuusisto aloitti viulunsoiton kolmevuotiaana. Kuusiston solistiura käynnistyi toden teolla hänen voitettuaan kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun 1995. Siitä lähtien työt ovat kutsuneet kiihtyvään tahtiin kaikille mantereille eri puolille maailmaa. Vakituiset työpaikat sijaitsevat tällä hetkellä Helsingin lisäksi Oslossa (Norjalainen kamariorkesteri), Göteborgissa (Göteborgin sinfoniaorkesteri) ja Bremenissä (Deutsche Kammerphilharmonie).
Pekka Kuusisto on tunnettu rohkeudestaan ja innovatiivisuudestaan, ja hänen repertuaarinsa ulottuu kansanmusiikista klassisen kautta genrerajoja pakenevaan musiikkiin. Kuusisto yhdistää, luo uutta ja liikkuu laajasti eri taiteenaloilla uudistaen myös konserttitraditioita sekä muusikoiden ja yleisön vuorovaikutusta väheksymättä tradition kovaa ydintä, esimerkiksi instrumentalistina tai – yhä useammin – kapellimestarina.
Kuusiston käytössä oleva viulu on Antonio Stradivari ”Scotta” (1709), joka on lainassa yksityiseltä taholta Tarisio-huutokauppakamarin kautta.
Jukka-Pekka Saraste
Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kapellimestareista. Heinolassa syntynyt ja viulistina uransa aloittanut Saraste tunnetaan monipuolisuudestaan sekä syvällisestä ja eheästä musiikillisesta näkemyksestään. Sarasteella on erityisen vahva yhteys Beethovenin, Brucknerin, Šostakovitšin, Stravinskin ja Sibeliuksen teoksiin, ja hän on kansainvälisesti tunnustettu Mahler-tulkinnoistaan.
Helsingin kaupunginorkesterin taiteellisen johtoryhmän vetäjänä Saraste korostaa musiikin kulttuurista ja yhteisöllistä merkitystä: ”Sinfoniaorkesteri jaettujen elämysten tuottajana on arvokas ja hieno kokoonpano, jonka laadusta me jokainen orkesterissa haluamme pitää huolta.”
Saraste on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, Kölnin WDR-sinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen ja Skotlannin kamariorkesterin ylikapellimestarina. Lisäksi hän on säännöllinen vierailija maailman huippuorkesterien johdossa. Saraste on toiminut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana ja johtanut viime konserttikausilla muun muassa Pariisin orkesteria, Lontoon Philharmonia-orkesteria, Zürichin Tonhalle-orkesteria, Berliinin Staatskapellea sekä Clevelandin orkesteria, Bostonin, Chicagon ja San Franciscon sinfoniaorkestereita sekä New Yorkin filharmonikkoja.
Saraste pitää tärkeänä uransa alussa olevien muusikoiden valmennusta ja mentorointia. Hän on perustanut LEAD!-säätiön, jonka kansainvälisiä orkesteriprojekteja on toteutettu muun muassa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa. Vuonna 2020 hän perusti vuosittaisen Fiskars Summer Festival -tapahtuman foorumiksi sekä suomalaisille että kansainvälisille taiteilijoille, jotta nämä voivat välittää kokemustaan seuraavalle muusikkosukupolvelle.
Jukka-Pekka Saraste on palkittu ansioistaan musiikin alalla Pro Finlandia -mitalilla, säveltaiteen valtionpalkinnolla ja Suomen Leijonan komentajamerkillä.
www.jukkapekkasaraste.com
