Kinokonsertti: Triangle of Hope

Triangle of Hope – Toivon kolmio

Juho Kuosmasen mykkäelokuvat ovat kolmen teoksen kokonaisuus, jossa riittää oivalluksia ja lempeää huumoria. Niissä on silmää iskevää perinnetietoisuutta, mutta myös sellaista ystävien kanssa tekemisen henkeä, jota ei voisi esittää tai teeskennellä. Mykkätrilogiassa ollaan historiassa ja myyttisissä paikoissa – ja ensimmäisissä leimallisesti Kuosmasen ja hänen lähipiirinsä kaupungissa Kokkolassa.

Mustavalkoinen mykkäelokuva suo kerroksellisuutta: vaivihkaisia silmäniskuja on niin Fritz Langin, neuvostoelokuvien alkutaipaleen kuin viime vuosikymmenten suosikkileffojen suuntaan. Kukin teoksista on kuin pieni rakkauskirje koko aiemmalle elokuvataiteelle.

Panokset kasvavat trilogian edetessä. Pienoismalleilla ja animaatioilla saa kokeilla ja mennä toisille planeetoille asti. Irrottelu on sallittua ja suotavaa – ja silti kaiken tulee olla salaa täsmällistä, sillä lyhytelokuvan syke on tiivis.

Englanniksi kokonaisuus kulkee nimellä Triangle of Hope, Toivon kolmio. Kuosmasen prisman läpi maailma näyttää totta vie hyvin lohdulliselta.

Romu-Mattila ja kaunis nainen (2012) todisti, että Kuosmanen haluaa tehdä enemmän kuin vain pastissia. Ohjaajan itsensä ”kulkuriromanttiseksi” kutsumassa elokuvassa kotoaan häädetty mies etsii romuilleen ostajia. Häntä esittää Seppo Mattila, roolihahmon tosielämän esikuva.

Salaviinanpolttajat (2017) on kieli poskessa kuviteltu ”uusintaversio” Suomen ensimmäisestä näytelmäelokuvasta, vuonna 1907 valmistuneesta Salaviinanpolttajista. Alkuperäiselokuvaa ei säilynyt jälkipolville. Kuosmasen näkemyksessä Jaana Paanasen ja Juha Hurmeen näyttelemät sisarukset perivät pontikkapannun ja sian.

Kaukainen planeetta (2023) on kertomus lopun kohtaamisesta – mitä se kullekin tarkoittaa. Resursseiltaan se harppaa suurempaan, paradoksaalisesti, sillä avaruuteen asti ehtivä teos on kuvattu sisätiloissa, toisin kuin ulkona tapahtuvat edeltäjänsä. Ohjaajan urallakin ehti tapahtua suuria: Hytti nro 6 (2021) voitti Cannesissa kakkospalkinnon, Grand Prix'n. Samaan palkintoon on maailman tärkeimmäksi tituleeratulla festivaalilla yltänyt Suomesta ainoastaan Aki Kaurismäki.

Jaana Paananen ja Aku-Petteri Pahkamäki esittävät majakanvartijasisaruksia, jotka menettävät rakkaan koiransa. ”Ilman meitä majakan valo ei pyöri. Ja ilman majakan pyörivää valoa, koko maailma on hukassa”, kuuluu avainrepliikki.

x

Kuosmasen mukaan mykkäelokuva mahdollistaa puhtaimman elokuvakerronnan. Olennaista on se, mitä nähdään, ja musiikki tukee kuvaa.

Erityisen vapauttava on tekijän kannalta myös piirre, jota ei ehkä tulisikaan ajatelleeksi: mykkäkerronta suostuttelee katsojan unohtamaan realismin kahleet. 

Valtavirran elokuva pyrkii todellisuuskokemuksen näennäiseen toisintamiseen. Vallitseva käytäntö on temmata katsoja mukaan elokuvaan vaikutelmalla, jossa aistit täyttyvät väreistä ja äänistä.

Mykkäelokuvan sopimus katsojan kanssa on erilainen. Tekijällä on sanaton lupa heittäytyä pidemmälle. Kuosmanen on kuvaillut mykkäelokuvan antavan käyttöön sadun keinot. Näyttelijöiltä kerronta vaatii aivan omanlaistaan ilmaisuvoimaa. Kasvojen piirteet ja eleiden paino mitataan eri puntarein kuin uskottavuutta edellyttävissä lajityypeissä. Kaupan päälle tulee ajattomuus.

Kuosmasen pitkien elokuvien psykologinen realismi ja nyanssit tarkasti havainnoiva ihmiskuva saavat trilogiasta vastapainokseen toisenlaista herkkyyttä, hiotun liioittelun käsityötä, ja muodostuu entistä monipuolisempi taiteilijakuva.

Ei ole sattumaa, että suomalaisen elokuvan piirissä edellisen laajasti huomioidun mykkäirtioton teki Aki Kaurismäki. Hänen pitkä mustavalkoinen mykkäelokuvansa Juha (1999) palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla.

Myös Kuosmasen mykkätrilogia on ilahduttanut kansainvälisesti. Trilogian juhlallisin näytös maailmalla toteutui elokuvan klassikoihin keskittyvällä, erikoisalansa kärkitapahtumana pidetyllä Il Cinema Ritrovato -festivaalilla Italian Bolognassa kesäkuussa 2024. Kuten siellä, myös Musiikkitalossa Heikki Kossi ja Pietu Korhonen säestävät elokuvaa ja sen musiikkia foley-tehosteäänillä.

Kalle Kinnunen

Juho Kuosmanen

Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen (s. 1979) on nostanut kotimaista elokuvaa maailmankartalle Cannesin elokuvajuhlilla menestyneillä ohjaustöillään Hytti nro 6 (2021) ja Hymyilevä mies (2016). Hytti nro 6 palkittiin kilpasarjassa jaetulla Grand Prix -palkinnolla, ja se pääsi vasta toisena suomalaisena elokuvana karsintakilpailun kautta kilpailemaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnosta. Hymyilevä mies voitti ensimmäisenä suomalaisena elokuvana Cannesin Un Certain Regard -kilpasarjan, ja se valittiin myös esikoisohjausten Caméra d'Or -palkintosarjaan. Suomessa molemmat elokuvat saivat kahdeksan Jussi-palkintoa, kumpikin muun muassa parhaasta ohjauksesta. 

Juho Kuosmasen mykkäelokuvatrilogiassa orkesterilla on keskeinen rooli. ”Halusin tehdä elokuvallisen performanssin, jonka kaikki äänet syntyisivät elävänä esityksenä samalla, kun keskellä salia pärisevä elokuvaprojektori heijastaisi valkokankaalle valon ja varjon leikkiä”, kertoo Kuosmanen. Musiikin takana ovat Ykspihlajan Kino-orkesterin säveltäjät, ja yhtye on myös soittanut osana elokuvien esityksiä. Helsingin kaupunginorkesterin myötä Kuosmasen trilogia saa rinnalleen sinfoniaorkesterin.

Teossarjan päättävän Kaukaisen planeetan arviossaan Helsingin Sanomat kiittelee: ”Kuosmanen hallitsee mykkäelokuvan ilmaisun hyvin. Hänen trilogiansa aiemmat osat ovat Romu-Mattila ja kaunis nainen (2012) ja Salaviinanpolttajat (2017). Niiden ja Kaukaisen planeetan voisi melkein uskoa olevan peräisin sadan vuoden takaa.” Lehden mukaan ”Kaukainen planeetta ei ole suurta vaan pientä elokuvataidetta, ja siinä piilee jutun juju. Ei sovi tosikoille.” (HS 24.10.2023)

Juho Kuosmanen valmistui elokuvaohjaajaksi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta Helsingissä 2014. Hänen lyhytelokuvansa Taulukauppiaat (2010) voitti pääpalkinnon ja Kestomerkitsijät (2008) kolmannen palkinnon Cannesin elokuvajuhlien opiskelijaelokuvien Cinéfondation-kilpasarjassa.

Mateusz Gwizdałła

Mateusz Gwizdałła (b. 1993) on australialais-puolalainen kapellimestari ja säveltäjä. Hän asuu Suomessa ja viimeistelee opintojaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla professori Sakari Oramon johdolla. Helsingin kaupunginorkesteria loppiaisen kinokonsertissa johtava Gwizdałła on sovittanut elokuvatrilogiaa säestävän musiikin sinfoniaorkesterille. 

Gwizdałła valmistui maisteriksi vuonna 2019 puolalaisesta Fryderyk Chopin -musiikkiyliopistosta, jossa hän opiskeli orkesterinjohtamista professori Monika Wolińskan johdolla. Melbournessa varttunut Gwizdałła opiskeli alun perin trumpetinsoittoa ja suoritti vuonna 2016 musiikin ja esittävien taiteiden kandidaatin kaksoistutkinnon Monash-yliopistossa pääaineinaan jazzsäveltäminen ja teatteritaide. 

Gwizdałła on työskennellyt ja esiintynyt muun muassa puolalaisten Białystokin Podlasien oopperan ja filharmonisen orkesterin, Varsovan Sinfonia Iuventuksen ja Szczecinin Mieczysław Karłowicz -filharmonikkojen kanssa. Białystokissa Gwizdałła oli vieraileva 2. kapellimestari kausilla 2017–2019, ja Szczecinissä hän toimi Opera na Zamku -oopperatalon eli ”linnanoopperan” orkesterin apulaiskapellimestarina kausina 2019–2021. Australiassa hän on johtanut Tasmanian sinfoniaorkesteria. 

Suomessa Gwizdałła on johtanut Joensuun kaupunginorkesteria, Jyväskylä Sinfoniaa, Kirkkonummen kamariorkesteria, Oulu Sinfoniaa, Tampere Filharmoniaa, Tapiola Sinfoniettaa ja Vaasan kaupunginorkesteria. Orkesterinjohtamisen ohella Gwizdałła laulaa Musiikkitalon kuorossa ja toimii tenorien äänenjohtajana. 

Vuonna 2023 Gwizdałła oli kansainvälisen Zoltán Kodály -musiikkikilpailun kärkisijoilla Unkarissa.