Maan varjot

Jukka-Pekka Saraste

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana aloittava Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kapellimestareista. Heinolassa syntynyt ja viulistina uransa aloittanut Saraste tunnetaan monipuolisuudestaan ja syvällisestä ja eheästä musiikillisesta näkemyksestään. Sarasteella on erityisen vahva yhteys Beethovenin, Brucknerin, Šostakovitšin, Stravinskin ja Sibeliuksen teoksiin, ja hän on kansainvälisesti tunnustettu Mahler-tulkinnoistaan. Kauden 23/24 aikana Saraste syventyy yhdessä HKO:n kanssa Sibeliuksen, Mahlerin ja Brucknerin sinfoniseen perintöön useamman pitkän konserttiperiodin aikana sekä nostaa esille oman aikamme säveltäjiä ja musiikkia.

Helsingin kaupunginorkesterin taiteellisen johtoryhmän vetäjänä Saraste korostaa musiikin merkitystä niin yhteiskunnalle kuin yksilöille.

”Musiikilla on erityisen vahva osuus suomalaisessa kulttuurissa, ja Helsingin kaupunginorkesterilla on merkittävä rooli identiteettiemme rakentumisessa. Aloittaessani ylikapellimestarina haluan yhdessä muusikoiden kanssa tehdä töitä ollaksemme kaikkien helsinkiläisten orkesteri. Ideointi taiteellisen johtotiimin ja orkesterin kanssa on ollut tiivistä. Musiikin kokeminen osana yhteisöä on eräs suurenmoisimmista asioista, joita orkesteri voi tarjota kuulijoilleen.”

Jukka-Pekka Saraste on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, Kölnin WDR-radiosinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen ja Skotlannin kamariorkesterin ylikapellimestarina. Lisäksi hän on säännöllinen vierailija maailman huippuorkesterien johdossa. Saraste on toiminut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana ja johtanut viime konserttikausilla muun muassa Pariisin orkesteria, Lontoon Philharmonia -orkesteria, Zürichin Tonhalle -orkesteria, Berliinin saksalaista sinfoniaorkesteria DSO:ta ja eteläkorealaista Soulin filharmonista orkesteria.

Saraste pitää tärkeänä uransa alussa olevien muusikoiden valmennusta ja mentorointia. Hän on perustanut LEAD!-säätiön, jonka kansainvälisiä orkesteriprojekteja on toteutettu muun muassa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa. Kesän 2023 LEAD!-mestarikurssi järjestettiin jälleen Fiskars Summer Festival -tapahtumassa, missä nuorten muusikoiden monikansallinen sinfoniaorkesteri työskenteli Sarasteen ja taiteilijavieraiden johdolla.

Jukka-Pekka Saraste on palkittu ansioistaan musiikin alalla Pro Finlandia -mitalilla, säveltaiteen valtionpalkinnolla ja Suomen Leijonan komentajamerkillä.   

Jukka-Pekka Saraste (jukkapekkasaraste.com)
 

Olivier Messiaen: Les offrandes oubliées

Ranskan suuri säveltäjämestari Olivier Messiaen (1908-1992) totesi kerran: "Onnekseni synnyin katolilaiseksi; olen syntynyt uskovaiseksi. Useat teokseni pyrkivät valottamaan katolisten uskonkappaleitten totuuksia. Tämä on musiikkini ehdottomasti tärkein lähtökohta... ehkäpä ainoa, jonka johdosta en tule kokemaan häpeää kuolinhetkenäni." 

Järkkymätön katolinen usko heijastuu niin Messiaenin teosten aihevalinnoissa kuin niiden sävellysestetiikassa. Tästä huolimatta hän ei ollut dogmaattinen säveltäjä. Päinvastoin hän haki inspiraationsa kaikesta, mikä liittyi ihmiseen, luontoon ja kosmokseen. Erityisellä mielenkiinnolla hän tutki intialaista musiikkia ja lintujen laulua. Hän perehtyi kuitenkin myös moderneihin sävellysmetodeihin ja loi säveltämisen ohella mainetta kaikelle uudelle avoimena pedagogina. Messiaenin sävellysoppilaita olivat muiden muassa Pierre Boulez, Karlheinz Stockhausen ja Iannis Xenakis. Vuonna 1944 hän julkaisi kirjan Technique de mon langage musical (Sävelkieleni tekniikka), josta tuli monen nuoren säveltäjän peruslukemista. 

Messiaen toimi vuosikymmenien ajan urkurina L'Eglise de la Trinité -kirkossa Pariisissa. Hän sävelsi useita merkittäviä urkuteoksia, mutta tuotanto käsittää myös laajoja orkesteri- ja vokaalisävellyksiä sekä jonkin verran kamarimusiikkia. Pääteos lienee parituntinen ooppera Saint Francois d'Assise. 

Vuonna 1930 sävelletty Les offrandes oubliées (Unohdetut uhrilahjat) kuuluu Messianin varhaisimpaan tuotantoon ja on myös säveltäjänsä ensimmäinen orkesteriteos. Se sai kantaesityksensä Pariisissa helmikuussa 1931. Les offrandes oubliées on kolmiosainen teos, joka muotonsa ja sisältönsä puolesta rinnastuu alttaritriptyykin kolmeen osaan. Teoksen avaa hidas valituslaulu La Croix (Risti), joka kuvaa Kristuksen kärsimystä. Toinen osa Le Péché (Synti) on lyhyt ja väkivaltainen scherzo. Ihminen piehtaroi synnissä ja unohtaa Vapahtajansa uhrikuoleman. Teoksen päättää hidas ja tunnelmallinen L'Euchariste (Ehtoollinen), jossa ihmiselle suodaan uusi mahdollisuus luoda yhteys Kristukseen. 

Kaija Saariaho: Maan varjot

Kun tieto Helsingin Musiikkitalon konserttisaliin rakennettavista uruista aikoinaan julkistettiin, moni yllättyi. Pesämunan, miljoona euroa, oli nimittäin lahjoittanut Kaija Saariaho (1952–2023). Säveltäjän suhde soittimeen ei ehkä vaikuttanut itsestään selvältä. Mutta tosiasiassa Saariaho oli soittanut urkuja ennen sävellysopintojensa alkua, ja hän piti aina soitinta suuressa arvossa. Tästä huolimatta hänen sävellystuotannostaan löytyy vain yksi urkuteos. 

Maan varjot (2013) syntyi Montrealin sinfoniaorkesterin, Orchestre national de Lyonin, lontoolaisen Southbank Centre-kulttuurikeskuksen ja Philharmonia Orchestran yhteistilauksesta. Teos sai kantaesityksensä Montrealin sinfonikkojen konsertissa 29.5.2014 Kent Naganon johdolla. Solistina oli Olivier Latry. 

Sävellyksen otsikko on peräisin runoudesta. Vuonna 1821 P. B. Shelley sai tietää ystävänsä John Keatsin kuolleen Roomassa tuberkuloosiin vain 25-vuotiaana. Järkyttynyt Shelley kirjoitti runon Adonais josta löytää seuraavat rivit: ”The One remains, the many change and pass: / Heaven’s light forever shines, Earth’s shadows fly”. (Yksi jää siinä missä muu muuttuu ja kuolee: / ikuisesti loistaa taivaan valo, maan varjot pakenevat”.) Saariaho valitsi tästä otsikon kunnioittaakseen edesmenneen isänsä muistoa. Maan varjot on omistettu ranskalaisen säveltäjä Henri Dutilleux’n (1916–2013) muistolle.

Saariaho totesi, että ”toisin kuin monien muiden soittimien, urkujen ei tarvitse taistella saadakseen äänensä kuuluviin orkesterin yli: se voi tehdä sen vaivatta milloin vain. Mutta en halunnut tehdä teoksesta desibelien kaksintaistelua, enkä pidä sävellystä urkukonserttona. Pikemmin se on teos, jolla on merkittävä urkuosuus, jonkinlainen hedelmällinen ja inspiroiva kumppanuus, jossa kaksi vahvaa, mutta sivistynyttä persoonallisuutta voivat toimia tarvitsematta taistella liiaksi paikasta auringossa.” Teoksessa on kolme osaa: Shadows fly (Varjot pakenevat), Dome (Kupoli) ja Flowers, Ruins, Statues (Kukat, rauniot, patsaat).

Gustav Mahler: Sinfonia nro 6 a-molli

Gustav Mahlerin musiikin keskipisteessä ovat aina säveltäjän omat kokemukset, ajatukset ja tunteet. Tämä ei silti tarkoita, että hänen musiikkinsa on yksioikoisen elämäkerrallista ja sidottua syntymähetkensä olosuhteisiin. Kun Mahler vuosina 1903-04 sävelsi dramaattisen ja traagisen kuudennen sinfoniansa, hänen elämänsä ei ollut mitenkään synkkää. Hän oli onnellisesti naimisissa, ja hänen uransa Wienin oopperan kapellimestarina oli nousujohteista. 

Kuudes sinfonia sai kantaesityksensä Essenissä 27.5.1906 Mahlerin johdolla. Teos ei herättänyt suurempaa innostusta. Sen sijaan jotkut nuoret säveltäjät – etenkin Alban Berg ja Anton Webern – kiinnostuivat sekä partituurin värikkyydestä että sinfonian musiikillisen tarinan johdonmukaisuudesta. Värikkyys syntyy suuren orkesterikoneiston avulla: kokoonpanoon lukeutuvat mm. nelinkertaiset puupuhaltimet, 8 käyrätorvea, 6 trumpettia, 2 harppua, celesta sekä useita lyömäsoittimia. Mitä tarinaan tulee, sinfonialla ei ole virallista ohjelmaa. Mutta Mahlerin lausuntojen perusteella musiikki kertoo sankarista, jonka kohtalo lopulta nujertaa. 

Ensimmäinen osa (Allegro energico, ma non troppo) on rakenteeltaan sonaattimuotoinen. Pääteema on tuima marssi. Romanttinen sivuteema on Mahlerin Alma-vaimon musiikillinen muotokuva. Osa on päättäväinen; se esittelee sinfonian sankarin täydessä loistossaan. 

Keskiosien järjestys on myöhemmin aiheuttanut kiistaa, sillä Mahler ei koskaan lyönyt sitä lukkoon. Oli järjestys mikä tahansa, se ei kuitenkaan vaikuta teoksen dramaattiseen kaareen. Scherzo (Wuchtig) on vailla leikkisyyttä. Triotaitetta dominoi rytmisesti ontuva, vanhanaikainen melodia. Kaunis, haikea hidas osa (Andante moderato) muodostaa vaikuttavan vastakohdan sinfonian muulle musiikille. 

Laajassa finaalissa (Sostenuto – Allegro moderato – Allegro energico) kamppaillaan elämästä ja kuolemasta. Ajoittain musiikki vajoaa synkkiin syövereihin, ajoittain se taas nousee valtaviin, määrätietoisiin purkauksiin. Osan rakenteen kiintopisteitä ovat kolme jättimäistä iskua, jotka on toteutettava erikoisrakenteisella vasaralla. Partituurin mukaan sen äänen on oltava ”kuiva, ei-metallinen (kirvestä muistuttava)”. Mahlerin oman kuvauksen mukaan viimeinen isku kaataa sinfonian sankarin ”kuin puun”. 

Christian Holmqvist