Mitsuko Uchida on ikonisten levytysten ja esitysten pianoaatelinen, joka tuo lavalle pienen universumin verran läsnäoloa ja energiaa.
Mitsuko Uchida on kunnioitettu, ikonisten levytysten ja esitysten pianoaatelinen, joka tuo lavalle pienen universumin verran läsnäoloa ja energiaa. Stravinskyn baletti Keijukaisen suudelma perustuu Hans Christian Andersenin satuun Jääneito. Ilta päättyy nerouden ja mielipuolisuuden kihisevillä rajaseuduilla työskennelleen Aleksandr Skrjabinin sävelekstaasiin.
Igor Stravinsky: Divertimento, sarja baletista Keijukaisen suudelma
1920-luvun alussa Igor Stravinsky (1882-1971) muutti asumaan Ranskaan. Samalla hän aloitti säveltäjänä uusklassisen kautensa, jolle oli luonteenomaista samalla kertaa ironinen ja luova suhtautuminen musiikin eri perinteisiin.
Yksinäytöksinen baletti Le Baiser de la fée (Keijukaisen suudelma) syntyi vuonna 1928 tanssijatar Ida Rubinsteinin tilauksesta. Tämä toivoi teosta, joka kunnioittaisi Pjotr Tšaikovskin 35-vuotiskuolinpäivää. Balettinsa musiikissa Stravinsky on ottanut lähtökohdaksi joitakin venäläisen säveltäjäkollegansa vähemmän tunnettuja teoksia, mm. pianokappaleen Humoreski ja koomisen oopperan Cherevichki alkusoiton. Alkuperäiset kappaleet ovat vain harvoin täysin tunnistettavat, ja silloinkin Stravinsky on lisännyt jonkun ylimääräisen yllätyksen esimerkiksi jazzmaisen rytmiikan tai modernistisen soitinnuksen muodossa.
Baletin tarina, jonka Stravinsky itse kirjoitti, on saanut ideansa Hans Christian Andersenin sadusta Jääneito. Keijukainen antaa poikavauvalle suukon. Vauvasta kasvaa komea nuorukainen. Kun nuorukainen on aikeissa avioitua, keijukainen saapuu jälleen paikalle ja käyttää kaiken lumovoimansa, jotta tämä rakastuisi häneen. Suunnitelma toimii. Keijukainen antaa silloin toisen suudelman, jolloin pari maagisesti siirtyy toiseen ulottuvuuteen.
Stravinskyn mukaan keijukaisen voi ymmärtää Tšaikovskin - ja yleisellä tasolla jokaisen taiteilijan - muusaksi, sillä ”hänenkin muusansa antoi hänelle kohtalokkaan suudelman, jonka salaperäinen jälki näyttäytyi jokaisessa hänen teoksessaan”.
Baletti sai ensi-iltansa Pariisissa 27.11.1928. Divertimento on vuonna 1934 tehty konserttisarja joka perustuu baletin musiikkiin. Stravinsky teki partituurista uuden version vuonna 1949. Osia on neljä: Sinfonia, Danses suisses, Scherzo ja Pas de deux.
Christian Holmqvist
Maurice Ravel: Pianokonsertto G-duuri
“Ne ajat ovat takanapäin, kun säveltäjän kuviteltiin inspiraation vallassa kuumeisesti rustaavan ajatuksiaan paperilappuselle. Säveltäminen on 75-prosenttisesti älyllistä toimintaa.” Näin kertoi Maurice Ravel (1875–1937) G-duuri-pianokonsertostaan (ke. 1932), jonka valmistuminen vei peräti kaksi vuotta. Samaan aikaan sävelsi myös toista pianokonserttoaan, konserttoa vasemmalle kädelle. Kantaesitysten välillä oli vain runsas viikko. Tyylillisesti teoksilla on silti vain vähän yhteistä: siinä missä vasemman käden konserttoa hallitsee romanttinen perusvire jazz-vivahteilla; G-duuri-konsertossa asia on päinvastoin.
Ravel oli altistunut tälle uudehkolle musiikkityylille konserttimatkoillaan Pariisissa sekä erityisesti Yhdysvalloissa, jossa hän tutustui George Gershwiniin ja hänen Rhapsody in Blue -teokseensa. Ravel innostui konserttoajatuksesta, sukelsi amerikkalaisen harmoniamaailmaan, lisäsi annoksen Mozartin ja Saint-Saënsin kepeää lennokkuutta ja viimeisteli lopputuloksen ilmavalla orkesterilla. G-duurikonsertto on malliesimerkki jazzin ja klassisen saumattomasta sulautumisesta genrerajojen tuolle puolen.
Jotkin kriitikot pitävät G-duuri-konserttoa silti vähintäänkin puoliviihteellisenä, mikä Ravelille sopi vallan mainiosti: ”Mielestäni konserton pitäisi aina olla kevytmielinen ja loistelias eikä tavoitella syvällisyyttä ja dramaattisia tehoja. Joistain klassikoista sanotaan, että ne on kirjoitettu pikemminkin pianoa vastaan, ei pianolle. Olen täysin samaa mieltä”, Ravel perusteli konserttonsa keveyttä.
Kolmeosainen konsertto on vain noin 20 minuutin mittainen. Allegramente napsauttaa konserton käyntiin irrottelevaan tyyliin ja jatkaa jazz-henkisissä tunnelmissa loppuun saakka. Milloin rehvakkaammin, milloin hämyisemmässä hengessä. Kuuluisa Adagio on mallinnettu Mozartin klarinettikvinteton hitaan osaan mukaan. Pianon pitkä soolo, ”loputon melodia”, häipyy hiljalleen taustalle puhaltimien ottaessa osaa haaveiluun. Prestossa solisti pääsee mellastamaan rasvatuin nivelin vailla vastusta, vaikka puhaltimet vähän häiriköivätkin.
Jaani Länsiö
