Mälkki & Uchida

Igor Stravinsky: Divertimento, sarja baletista Keijukaisen suudelma 

1920-luvun alussa Igor Stravinsky (1882-1971) muutti asumaan Ranskaan. Samalla hän aloitti säveltäjänä uusklassisen kautensa, jolle oli luonteenomaista samalla kertaa ironinen ja luova suhtautuminen musiikin eri perinteisiin. 

Yksinäytöksinen baletti Le Baiser de la fée (Keijukaisen suudelma) syntyi vuonna 1928 tanssijatar Ida Rubinsteinin tilauksesta. Tämä toivoi teosta, joka kunnioittaisi Pjotr Tšaikovskin 35-vuotiskuolinpäivää. Balettinsa musiikissa Stravinsky on ottanut lähtökohdaksi joitakin venäläisen säveltäjäkollegansa vähemmän tunnettuja teoksia, mm. pianokappaleen Humoreski ja koomisen oopperan Cherevichki alkusoiton. Alkuperäiset kappaleet ovat vain harvoin täysin tunnistettavat, ja silloinkin Stravinsky on lisännyt jonkun ylimääräisen yllätyksen esimerkiksi jazzmaisen rytmiikan tai modernistisen soitinnuksen muodossa. 

Baletin tarina, jonka Stravinsky itse kirjoitti, on saanut ideansa Hans Christian Andersenin sadusta Jääneito. Keijukainen antaa poikavauvalle suukon. Vauvasta kasvaa komea nuorukainen. Kun nuorukainen on aikeissa avioitua, keijukainen saapuu jälleen paikalle ja käyttää kaiken lumovoimansa, jotta tämä rakastuisi häneen. Suunnitelma toimii. Keijukainen antaa silloin toisen suudelman, jolloin pari maagisesti siirtyy toiseen ulottuvuuteen. 

Stravinskyn mukaan keijukaisen voi ymmärtää Tšaikovskin - ja yleisellä tasolla jokaisen taiteilijan - muusaksi, sillä ”hänenkin muusansa antoi hänelle kohtalokkaan suudelman, jonka salaperäinen jälki näyttäytyi jokaisessa hänen teoksessaan”. 

Baletti sai ensi-iltansa Pariisissa 27.11.1928. Divertimento on vuonna 1934 tehty konserttisarja joka perustuu baletin musiikkiin. Stravinsky teki partituurista uuden version vuonna 1949. Osia on neljä: Sinfonia, Danses suisses, Scherzo ja Pas de deux.

Christian Holmqvist 

Maurice Ravel: Pianokonsertto G-duuri

“Ne ajat ovat takanapäin, kun säveltäjän kuviteltiin inspiraation vallassa kuumeisesti rustaavan ajatuksiaan paperilappuselle. Säveltäminen on 75-prosenttisesti älyllistä toimintaa.” Näin kertoi Maurice Ravel (1875–1937) G-duuri-pianokonsertostaan (ke. 1932), jonka valmistuminen vei peräti kaksi vuotta. Samaan aikaan sävelsi myös toista pianokonserttoaan, konserttoa vasemmalle kädelle. Kantaesitysten välillä oli vain runsas viikko. Tyylillisesti teoksilla on silti vain vähän yhteistä: siinä missä vasemman käden konserttoa hallitsee romanttinen perusvire jazz-vivahteilla; G-duuri-konsertossa asia on päinvastoin.

Ravel oli altistunut tälle uudehkolle musiikkityylille konserttimatkoillaan Pariisissa sekä erityisesti Yhdysvalloissa, jossa hän tutustui George Gershwiniin ja hänen Rhapsody in Blue -teokseensa. Ravel innostui konserttoajatuksesta, sukelsi amerikkalaisen harmoniamaailmaan, lisäsi annoksen Mozartin ja Saint-Saënsin kepeää lennokkuutta ja viimeisteli lopputuloksen ilmavalla orkesterilla. G-duurikonsertto on malliesimerkki jazzin ja klassisen saumattomasta sulautumisesta genrerajojen tuolle puolen. 

Jotkin kriitikot pitävät G-duuri-konserttoa silti vähintäänkin puoliviihteellisenä, mikä Ravelille sopi vallan mainiosti: ”Mielestäni konserton pitäisi aina olla kevytmielinen ja loistelias eikä tavoitella syvällisyyttä ja dramaattisia tehoja. Joistain klassikoista sanotaan, että ne on kirjoitettu pikemminkin pianoa vastaan, ei pianolle. Olen täysin samaa mieltä”, Ravel perusteli konserttonsa keveyttä.

Kolmeosainen konsertto on vain noin 20 minuutin mittainen. Allegramente napsauttaa konserton käyntiin irrottelevaan tyyliin ja jatkaa jazz-henkisissä tunnelmissa loppuun saakka. Milloin rehvakkaammin, milloin hämyisemmässä hengessä. Kuuluisa Adagio on mallinnettu Mozartin klarinettikvinteton hitaan osaan mukaan. Pianon pitkä soolo, ”loputon melodia”, häipyy hiljalleen taustalle puhaltimien ottaessa osaa haaveiluun. Prestossa solisti pääsee mellastamaan rasvatuin nivelin vailla vastusta, vaikka puhaltimet vähän häiriköivätkin.

Jaani Länsiö

Aleksandr Skrjabin: Hurmion runoelma 

1900-luvun alussa Aleksandr Skrjabin (1872–1915) alkoi säveltää yhä värikkäämpää ja ideoiltaan  yhä fantastisempaa musiikkia. Hän luki Nietzscheä, Schopenhaueria ja teosofiaa. Tämän pohjalta hän loi omaperäisen taidefilosofian, joka on sävyltään eroottinen ja egokeskeinen. Viimeisinä vuosinaan hän suunnitteli megalomaanista Mysteerio-nimistä teosta, joka oli määrä esittää  Himalayan juurella. Esityksen myötä ihmiskunta muuttuisi paremmaksi. Voikin ymmärtää miksi moni on suhtautunut Skrjabiniin pelkkänä vitsinä. Mutta tosiasiassa hän on merkittävä säveltäjäpersoonallisuus, jonka sävelkieli ennakoi monta myöhempää piirrettä musiikissa, ei vähiten jazzissa ja elokuvamusiikissa.

Orkesteriteos Hurmion runoelma valmistui vuonna 1907 ja sai kantaesityksensä New Yorkissa 10.12.1908 Modest Altschulerin johtamassa konsertissa. Vastaanotto oli hämmentynyt ja kylmäkiskoinen. Tribune-lehti totesi: ”Hienoja hetkiä, mutta kokonaisuus ei vakuuta”. New York Sun sanoi kuulijan hermoston olevan jatkuvan, uuvuttavan hyökkäyksen kohde. 

Skrjabin kirjoitti 300:n rivin mittaisen runon, jossa selitti sävellyksen idean. Hyvin yksinkertaistaen otsikon hurmio viittaa siihen henkiseen tilaan, johon taitelija luovalla työllään pyrkii. Kun taiteilija on vapautunut esimerkiksi teologian kahleista, hän on vapaa keskittymään tekemisen iloon. Eli kuten runon viimeinen rivi toteaa: ”MINÄ OLEN!”

Hurmion runoelma noudattaa vapaata sonaattimuotoa esittely-, kehittely- ja kertausjaksoineen. Tämä ei kuitenkaan vastaa kuuntelukokemusta. Sävellyksen hahmottaa prosessiksi, jossa romanttisen melodinen ja intohimoisen kiihkeä musiikki käyvät yhä intensiivisemmäksi käyvää vuoropuhelua. Kuuluisassa huipennuksessa on kuin koko maailmankaikkeus räjähtäisi säveliin. Teoksen päättää valtava crescendo ja musiikinhistorian sokaisevimmin leimuava C-duurisointu. Skrjabin sanoi eräälle ystävälle: ”Kun kuuntelet Hurmiota, sinun on tuijoteltava suoraan aurinkoon!”

Christian Holmqvist

Mitsuko Uchida

Pianisti Mitsuko Uchida (s. 1948) on yksi aikamme arvostetuimpia klassisia muusikoita. Uchidaa on luonnehdittu pianoaateliseksikin, eikä suotta – hänelle myönnettyjen lukuisien kunnianosoitusten joukkoon kuuluu Brittiläisen imperiumin ritarikunnan ritarikomentajan arvo (DBE) ja oikeus käyttää arvonimeä Dame. Lisäksi Uchidalle on myönnetty muun muassa klassisen musiikin korkeimpiin tunnustuksiin kuuluva Royal Philharmonic Societyn kultamitali sekä kansainvälisesti arvostettu japanilainen Praemium Imperiale -musiikkipalkinto.

Japanilaissyntyinen diplomaattiperheen tytär Mitsuko Uchida vietti nuoruutensa Wienissä, jossa hän opiskeli pianonsoittoa Richard Hauserin ohjauksessa ja esiintyi ensimmäisessä omassa resitaalissaan 14-vuotiaana. Vanhempien vaihtaessa asemapaikkaa Uchida jäi vielä vuosikymmeneksi Wieniin jatkamaan piano-opintojaan Wilhelm Kempffin ja muiden tunnettujen pianistien opissa alkaen pian saavuttaa näkyvyyttä ja palkintosijoja kansainvälisissä pianokilpailuissa. Uchida asettui Lontooseen 1970-luvun alussa ja on nykyisin Britannian kansalainen.

Alun perin Uchida tuli tunnetuksi erityisesti W. A. Mozartin teosten omistautuneena tulkitsijana, ja hänen maineensa kasvoi Debussyn etydien, Schubertin sonaattien ja Beethovenin konserttojen ansiokkaiden levytysten myötä. Uchidan myöhempi laaja diskografia on kerännyt runsaasti kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia. 

Pianistina lähes ikoniseen asemaan kohonnut Mitsuko Uchida esiintyy jatkuvasti eri puolilla maapalloa nimekkäiden orkesterien pianosolistina, kiertueilla ja omissa resitaaleissaan. Hän toimii Mahler-kamariorkesterin taiteellisena partnerina ja on ollut Berliinin filharmonikkojen ja Clevelandin orkesterin residenssitaiteilija. Clevelandin orkesterin kanssa Uchida juhlisti hiljattain sadan yhteisen konsertin merkkipaalua.
 

Susanna Mälkki

Helsingin kaupunginorkesterin emeritus-ylikapellimestari Susanna Mälkki lukeutuu sukupolvensa arvostetuimpiin kapellimestareihin, joka työskentelee jatkuvasti maailman huippuorkestereiden kanssa. Mälkki on johtanut mm. Berliinin filharmonikoita, Münchenin filharmonikoita, Baijerin radion sinfoniaorkesteria, Amsterdamin Concertgebouw-orkesteria, Lontoon sinfoniaorkesteri LSO:a, New Yorkin filharmonikoita sekä muita USA:n ”Big 5” -orkestereita. Los Angelesin Filharmonikkojen päävierailijana Mälkki toimi vuosina 2017–2022.

Oopperan alalla Mälkin kiinnitykset ovat säännöllisesti maailman merkittävimmissä oopperataloissa, kuten Milanon La Scalassa, New Yorkin Metropolitan -oopperassa, Wienin valtionoopperassa ja Pariisin oopperassa. Kaudella 24/25 hän johtaa Beethovenin Fidelion New Yorkin Metropolitan-oopperassa ja Mozartin Figaron häät Baijerin valtionoopperassa Münchenissä.

Vuosina 2006–2013 Mälkki toimi säveltäjä Pierre Boulezin kutsusta Ensemble intercontemporainin taiteellisena johtajana Pariisissa, ja hän on johtanut useita aikamme tärkeimpien säveltäjien teosten maailmankantaesityksiä. Helsingin kaupunginorkesteri profiloitui Mälkin kaudella rikkaalla ja monipuolisella ohjelmistolla, johon kuului useita merkittäviä ensiesityksiä ja kansainvälisiä yhteistilauksia.

Susanna Mälkki aloitti muusikonuransa sellistinä voittaen Turun sellokilpailut 1994 ja toimi kolme vuotta Göteborgin sinfoniaorkesterin vuorottelevana soolosellistinä. Hänet on palkittu mm. Pro Finlandialla sekä Ranskan Légion d’honneur -kunniamerkillä ja Arts et Lettres -ritarikunnan komentajamerkillä.

www.susannamalkki.com