Sauli Zinovjevin taiteen voimanlähteenä on rakkaus orkesterimusiikkiin. Tšaikovskin viulukonserton solistina on nuori, loistava Daniel Lozakovich.
Sauli Zinovjevin latautunut, tiheitä tunnelmia kerrostava tyyli on herättänyt huomiota maailman konserttilavoilla: ”Rivakkaa, jännittävää ja odottamatonta” (Wall Street Journal). ”Šostakovitšmainen vuoroin raivokas, vuoroin järkyttävää emotionaalista taakkaa tihkuva tunnelma” (New York Times).
Konsertin alkupuoli kuuluu Tšaikovskille! Sinfoninen balladi Vojvoda on sukua säveltäjän samannimiselle oopperalle, jonka välisoitto ja baletti olivat suosittuja numeroita Helsingin kaupunginorkesterin populäärikonserteissa 1900-luvun alussa. Sen sijaan Vojvoda-orkesteriballadi kuullaan tiettävästi ensimmäistä kertaa HKO:n konsertissa.
Pjotr Tšaikovski: Vojevoda op. 78, sinfoninen balladi
Syksyllä 1890 Pjotr Tšaikovski (1840–1893) ryhtyi kirjoittamaan uutta orkesteriteosta. Se perustui Aleksandr Puškinin venäjänkieliseen käännökseen puolalaisen Adam Mickiewiczin runosta Vojevoda. Sävellyksen luonnokset valmistuivat viikossa mutta partituuri valmistui vasta seuraavan vuoden syksyllä. Tšaikovski kutsui kaikki ystävät ja tuttavat kantaesitykseen Moskovassa marraskuussa. Tarjolla olisi myös pieni yllätys: orkesterissa olisi mukana Pariisissa vasta pari vuotta sitten patentoitu uusi soitin, celesta.
Harjoituksissa Tšaikovski menetti yllättäen uskonsa teokseen. Hän johti Vojevodan kantaesityksen silminnähden innottomasti ja vastaanotto oli välinpitämätön. Säveltäjä oli niin varma epäonnistumisestaan, että hän tuhosi partituurin konserttia seuranneena päivänä. Konsertin järjestäjä Aleksander Siloti ehti pelastaa stemmat, ja partituuri rekonstruoitiin Tšaikovskin kuoleman jälkeen.
Vojevodi, eli paikallinen johtohenkilö, tulee kotiin. Vaimoa ei näy missään. Vojevodi menee puutarhaan ja näkee järkytyksekseen vaimonsa toisen miehen kanssa. Hän antaa palvelijalleen ohjeen surmata mies luodilla. Palvelija surmaa kuitenkin vojevodin. Kuulijalla ei ole vaikeuksia seurata tarinan tapahtumia. Kiihkeät triolit edustavat mustasukkaisuutta, bassoklarinetin murahdukset vojevodan ahdistusta. Puutarhakohtaus huipentuu laukaukseen jota seuraa lakoninen päätös.
Pjotr Tšaikovski: Viulukonsertto D-duuri op. 35
Vuonna 1877, oltuaan tuskin kolme kuukautta naimisissa, Pjotr Tšaikovski (1840-1893) matkusti ulkomaille pitkälle lomalle. Avioliitto Antonina Miliukovan kanssa oli alusta asti ollut virhe. Pariskunta ei lainkaan sopinut yhteen, ja avioliitto oli pakottanut Tšaikovskin pohtimaan myös seksuaalista identiteettiään. Hän ajautui hermoromahduksen partaalle.
Kevättalvella 1878 Tšaikovski oli Sveitsissä, mesenaattinsa Nadežda von Meckin huvilassa. Hän yritti kirjoittaa pianosonaattia mutta työ sujui kehnosti. Sitten vieraaksi tuli säveltäjän oppilas Moskovasta, viulisti Josef Kotek. Yhteinen musisointi ja tutustuminen Édouard Lalon viulukonserttoon Symphonie Espagnole (1874) innosti Tšaikovskia säveltämään viulukonserton (D-duuri, op. 35).
Teos syntyi noin kuukaudessa. Sen valmistuttua Tšaikovski toivoi solistiksi Leopold Aueria, jolle hän aiemmin oli säveltänyt Melankolisen serenadin. Auer ei lainkaan pitänyt uudesta teoksesta ja kieltäytyi esittämästä sitä. Kun viulukonsertto sai kantaesityksensä Wienissä joulukuussa vuonna 1881, solistina oli Adolf Brodsky, jolle Tšaikovski myös omisti teoksen.
Wienin kantaesitys ei ollut suuri menestys. Osa yleisöstä reagoi kyllä positiivisesti, mutta tämä ei merkinnyt paljoakaan, kun vaikutusvaltaiset kriitikot iskivät hampaansa partituuriin. Eduard Hanslick julkaisi ilkeän arvostelun jossa totesi, että musiikki ”haisi” ja että viulua ”pahoinpideltiin”. Viulukonsertto herätti kuitenkin solistien mielenkiinnon ja sen teki nopeasti suosituksi etenkin tšekkiläinen Karel Halíř. Nykyään teos kuuluu aivan itsestäänselvästi monen huippusolistin kantaohjelmistoon.
1800-luvun monista viulukonsertoista Tšaikovskin on yksi kaikkein melodisimmista ja runollisimmista. Sen kolmea osaa (Allegro moderato, Canzonetta ja Allegro vivacissimo) leimaa Tšaikovskille jopa poikkeuksellinen tasapainoisuus ja valoisuus. Musiikista ei missään vaiheessa erota, että se on syntynyt pahan kriisikokemuksen jälkeen.
Sauli Zinovjev: Taste of Metal
Sauli Zinovjev (s. 1988) nousi suuren yleisön tietoisuuteen orkesteriteoksella Batteria (2016). Tämän jälkeen hän on säveltänyt useita muita orkesteriteoksia sekä soolokonserttoja ja kamarimusiikkia, jota esitetään ympäri maailmaa. Syksyllä 2026 Sinfonia Lahti kantaesittää häneltä tilatun teoksen Fade Out.
Nyt kantaesitettävä sinfonia Taste of Metal (2023–25) on syntynyt Helsingin kaupunginorkesterin, Oslon filharmonikkojen ja Pariisin orkesterin yhteistilauksesta. Säveltäjä kertoo:
”’Parhaimmillaan teoksessa on kaikki. Yhdessä hetkessä koko elämä.’ Tämä ajatus on muovannut lähestymistapaani musiikkiini jo ennen kuin tiesin, että myös ikoninen Gustav Mahler oli päätynyt jokseenkin samankaltaiseen oivallukseen. Halu luoda kokonainen universumi ei ole pelkkä filosofia, vaan voima, joka ajaa luovuuttani suorastaan pakonomaisella intensiteetillä.
Tähänastinen sävellystuotantoni kulminoituu ensimmäiseen sinfoniaani, Taste of Metaliin (Metallin maku). Sävellystä pohjustava inspiraatio kumpuaa Markus Copperin teoksista: hänen läpitunkevat, jännitteiset veistoksensa huokuvat vaaraa, raakaa voimaa ja syvää tietoisuutta ihmiselämän hauraudesta. Samassa hengessä Taste of Metal hohkaa kauneutta ja julmuutta yhtä aikaa. Sinfonia koostuu neljästä osasta low (matala), flow (virtaus), glow (hehku) ja blow (isku), jotka muodostavat kaaren maan syvyyksistä virtaavaan liikkeeseen ja sisäisestä palamisesta räjähtävään purkautumiseen. Teoksen ytimessä metalli ei ole vain ääni, vaan myös paino ja veren karvas vivahde.”
Christian Holmqvist
Hannu Lintu
Hannu Lintu (s. 1967) on Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestari kevätkauden 2026 loppuun saakka. Hän toimii Fundação Calouste Gulbenkianin orkesterin ja kuoron ylikapellimestarina Lissabonissa ja on hiljattain aloittanut Sinfonia Lahden taiteellisena partnerina sekä Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana. Tämän vuoden elokuussa alkaa Linnun uusi pesti Singaporen sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Lintu oli vuosina 2013–2021.
Hannu Lintu on johtanut kuluvalla kaudella Kansallisoopperassa Richard Straussin Elektran ja Sebastian Fagerlundin Morgonstjärnan-oopperan kantaesityksen. Kauden vierailuihin lukeutuvat mm. BBC:n, St. Louisin, Toronton, Baltimoren ja Detroitin orkestereiden konsertit. Alkusyksystä 2025 Lintu kantaesitti illan säveltäjä Sauli Zinovjevin orkesteriteoksen Fade Out Sinfonia Lahden kanssa.
Linnun lukuisat levytykset Ondine-, BIS-, Naxos-, Avie- ja Hyperion-levymerkeille ovat saaneet useita tunnustuksia, kuten kaksi klassisen musiikin ICMA-palkintoa ja kaksi Grammy-ehdokkuutta. Radion sinfoniaorkesterin kanssa Lintu levytti mm. Beethovenin pianokonsertot, Lutosławskin sinfoniat ja useita Magnus Lindbergin orkesteriteoksia.
Lintu on opiskellut pianon- ja sellonsoittoa Sibelius-Akatemiassa, missä hän teki myöhemmin myös orkesterinjohdon opintonsa Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Hän on täydentänyt opintojaan mestarikursseilla Sienan kesäakatemiassa Myung Whun Chungin johdolla. Lintu voitti Pohjoismaisen kapellimestarikilpailun Bergenissä vuonna 1994.
Daniel Lozakovich
Tukholmalaislähtöinen Daniel Lozakovich (s. 2001) lukeutuu viulumaailman tämän hetken kuumimpiin nimiin. Viime syksynä hän ennätti Klaus Mäkelän kanssa Kuninkaallisen Concertgebouw-orkesterin Korean-kiertueelle sekä muun muassa Liverpoolin Kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ja Lausannen kamariorkesterin solistivieraaksi. Tänä keväänä Lozakovich on solistina Bremenin saksalaisen kamariorkesterin Euroopan-kiertueella yhdessä orkesterin päävierailijan, kapellimestari Tarmo Peltokosken kanssa. Kevään aikana Lozakovich esittää Tšaikovskin viulukonserton Hannu Linnun johdolla Helsingin lisäksi Lissabonin Gulbenkian-orkesterin kanssa ja Atlantan sinfoniaorkesterin kanssa Nathalie Stutzmannin johdolla.
Lozakovich teki vain 15 vuoden iässä levytyssopimuksen maineikkaan Deutsche Grammophonin kanssa ja on levyttänyt keltaiselle merkille mm. J. S. Bachin, Tšaikovskin ja Beethovenin viulukonsertot. Tätä nykyä viulisti levyttää Warner Classics -merkille. Lozakovichilla on ollut resitaaleja mm. Carnagie Hallissa, Concertgebouw’ssa, Théâtre des Champs-Élysées’ssä ja Zürichin konserttisalissa. Kamarimuusikkona hän on soittanut esimerkiksi Klaus Mäkelän, Yuja Wangin, Martin Fröstin ja Alexandre Kantorowin kanssa.
Lozakovich suoritti viuluopintonsa Karlsruhen musiikkiakatemiassa professori Josef Rissin opetuksessa, ja hän on voittanut nousukiitoisella urallaan useita palkintoja. Lozakovichilla on käytössään vuoden 1713 ”ex-Sancy” -Stradivarius.
Timo Kalliokoski
