Musica nova Helsinki

Lisa Streich: Ishjärta 

Ruotsalainen Lisa Streich (s. 1985) opiskeli sävellystä ja urkuja Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa. Opettajista mainittakoon Adriana Hölszky, Margareta Hürholz ja Ralph Gustafsson. Streich on kirjoittanut tilausteoksia esimerkiksi Göteborgin sinfonikoille, Ruotsin radion kamarikuorolle, Münchenin kamariorkesterille ja Ensemble InterContemporainille. Hänelle on myönnetty muun muassa Anne Sophie Mutter -säätion palkinto, Berliinin taideakatemian Busoni-palkinto ja Ernst von Siemens -säveltäjäpalkinto.

Streichin musiikki voi tuoda mieleen luonnon äänet ja urbaanit äänimaisemat. Akustisten soittimien ohella käytössä on elektroniikka ja motorisoidut koneet. Teoksia harjoittaessa ja esittäessä monet klassisen koulutuksen saaneet yhtyeet ja kapellimestarit joutuvat mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tästä Streich sanoo: ”Haluan olla orgaaninen. Näen yhtyeen veistoksena, ja minulla on aina visio visuaalisesta lopputuloksesta. Joskus tietyt eleet syntyvät musisoidessa automaattisesti ja silloin sävellän ns. koreografisesti. Joskus muusikot on asetettu esiin normaalista poikkeavalla tavalla. Ja toisinaan kapellimestarin on tehtävä liikkeitä saadakseen äänen vaeltamaan. Tämä poikkeaa normaalista johtamisesta. Käytän paljon tonaalisia vastakohtia ja siinä visuaalisuus on avuksi.”

Ishjärta (Jääsydän) syntyi Berliinin filharmonikkojen tilauksesta ja sai kantaesityksensä orkesterin konsertissa 8.6.2023. Kapellimestari oli Kirill Petrenko. Ennen kantaesitystä säveltäjä kertoi haastattelussa: ”Sana sydän tuo mieleen tiheän sykinnän ja jotakin veristä ja lämmintä. Sana jää tuo taasen mieleen jotakin, joka eristää, jotakin, joka estää jotakin polttavaa nousemasta esiin. Voisi sanoa, että teos käsittelee kahta eri tunnetta. Onko mahdollista kokea samanaikaisesti kaksi eri tunnetta? Vai syntyykö jokin uusi, kolmas tunne?”

Christian Holmqvist

Rebecca Saunders: Still viululle ja orkesterille

Vuonna 2017 italialainen Classic Voice -aikakausilehti kysyi yli sadalta taidemusiikin ammattilaiselta, kuka on aikamme paras säveltäjä. Rebecca Saunders (s. 1967) sijoittui kolmannelle sijalle Georg Friedrich Haasin ja Simon Steen-Andersenin jälkeen. Saunders opiskeli viulua ja sävellystä Edinburghissa. Saksassa hän opiskeli Wolfgang Rihmin johdolla. Vuonna 2019 hän oli ensimmäinen nainen, jolle myönnettiin arvostettu saksalainen Ernst von Siemens-säveltäjäpalkinto.

Saunders on työskennellyt muun muassa Staatskapelle Dresden -orkesterin kotisäveltäjänä. Hänen teoksiaan ovat esittäneet etenkin aikamme musiikkiin erikoistuneet yhtyeet ja orkesterit. Musiikistaan Saunders sanoo: ”Minulle on todella tärkeää, että kuulija kokisi soinnin maagisen fyysisyyden: soinnin värin, massan, painon. Tämän kanssa työskentelen, samalla tavalla kuin kuvanveistäjä työskentelee eri materiaalien kanssa.”

Still (2011) syntyi Bonnin Beethoven-festivaalin ja BBC Radio 3:n yhteistilauksesta ja sai kantaesityksensä Bonnissa vuonna 2011 BBC:n sinfoniaorkesterin konsertissa. Viulisti oli Carolin Widmann ja kapellimestari Sylvain Cambreling. Vuonna 2016 Saunders teki teoksesta version, jossa esitykseen kuuluu myös tanssia ja koreografiaa.

Still koostuu muuntuvista fragmenteista. Teos kertoo hiljaisuuden kehystämästä äänestä, mutta myös hiljaisuudesta, joka on täynnä mahdollisuuksia. Still on Nobel-kirjailija Samuel Beckettin novellin otsikko. Tästä Saunders kertoo: ”Beckettin Still luonnostelee tietyn tilanteen: pää kääntyy kohti laskevaa aurinkoa, tuntematon päähenkilö näkee yön saapuvan ja pimeyden nousevan. Pää laskee hitaasti ja huolellisesti käsiin, pimeyden lisääntyessä odotetaan ääntä. Ajaton, rankka alakulo. Ehkä se aina on ollut olemassa. Mutta niin on myös inhimillisyys, pehmeys. Liikkumattomuus. Ihmisen keho, joka odottaa, vavisten.”

Christian Holmqvist

Bára Gísladóttir: ÓS

Lapsena islantilainen Bára Gísladóttir (s. 1989) soitti viulua, mutta teini-ikäisenä hän valitsi uudeksi soittimekseen kontrabasson. Hän opiskeli musiikkia Islannin taideakatemiassa, Milanon konservatoriossa ja Tanskan kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa Kööpenhaminassa. Sävellysopettajia ovat olleet Thurídur Jónsdóttir, Hróðmar Ingi Sigurbjörnsson, Gabriele Manca, Niels Rosing-Schow ja Jeppe Just Christensen.

Gísladóttir on julkaissut studioalbumeita, joissa hän yhdistää kontrabassoa lauluun ja elektroniikkaan. Hän on esiintynyt oman kontrabassokonserttonsa Hringla solistina ja on myös levyttänyt sen vuonna 2023. Hän soittaa kamariorkesteri Elja Ensemblessa.

Gísladóttirin sävellystuotantoon kuuluu niin teoksia erilaisille yhtyeille kuin orkesterikappaleita ja kuoromusiikkia. Lisäksi hän on kirjoittanut musiikkia tanssi-, teatteri- ja radioesityksiin. Vuonna 2021 hän kirjoitti musiikin Wolfgang Lehmannin elokuvaan The Breathing Forest. Gísladóttirin teoksia ovat esittäneet muun muassa Tanskan radion sinfoniaorkesteri, Kööpenhaminan filharmonikot, Frankfurtin radiosinfonikot ja Ensemble InterContemporain. Hänelle on myönnetty muun muassa Carl Nielsen ja Anne Marie Carl-Nielsen -säätiön palkinto ja Léonie Sonning -palkinto. Vuonna 2024 hänelle myönnettiin Ernst von Siemens -säveltäjäpalkinto.

Orkesteriteos ÓS (2018) syntyi Reykjavikin kaupungin ja Islannin sinfoniaorkesterin yhteistilauksesta juhlistamaan Islannin satavuotista itsenäisyyttä. Teos sai kantaesityksensä Reykjavikissa 1.12.2018. Seuraavana vuonna säveltäjä teki partituurista uuden version.

Gísladóttirin musiikille on ominaista keskittyminen ääniin ja niiden dramaturgisiin mahdollisuuksiin. ÓS ei ole poikkeus. Orkesterista loihditaan esiin suggestiivisia värejä ja hälyjä esimerkiksi peltilevyjen ja sormustinten avulla. Otsikko on islantilainen sana, joka voi tarkoittaa joko suistoa tai suuta.

Christian Holmqvist

Piyawat Louilarpprasert: Ptera

Bangkokissa syntynyt Piyawat Louilarpprasert (s. 1993) soitti teinivuosina pasuunaa koulun soittokunnassa. Hän halusi itse kirjoittaa musiikkia ja opiskeli sävellystä ensin Lontoon Royal Academy of Musicissa ja sitten New Yorkissa Cornellin yliopistossa. Tätä nykyä Louilarpprasertin teoksia esitetään ympäri maailmaa etenkin uuden musiikin konserteissa ja festivaaleilla. Vuonna 2014 hän perusti kokeellisen musiikin yhtyeen Tacet(i). Louilarpprasert työskentelee sävellyksen apulaisprofessorina Bowling Green State Universityssä Ohiossa.

Louilarpprasert on säveltänyt tilausteoksia muun muassa Thaimaan filharmonikoille, Royal College of Music Wind Ensemblelle, Omnibus Ensemblelle ja Princess Galyani Vadhana-musiikkiopiston nuoriso-orkesterille.

Säveltäjälle tärkeitä esikuvia ovat muun muassa Olga Neuwirth ja Claude Debussy. Louilarpprasertin mukaan hänen musiikkinsa avainsana on sointi. ”Kaikessa on värähtelyä, kaikki voi tuottaa ääntä, jokainen keho soi. Harkitsen, tekisinkö kappaleen lasille, tai viululle, joka voisi soida kuin lasi. Sitten teen tutkimustyötä. Otan selvää, mikä on mahdollista ja mikä ei… ja sitten katson, kuinka voisin tehdä mahdottoman mahdolliseksi”. Kuten Louilarpprasertin kommentista selviää, hän ei epäröi käyttää epätavallisia soittotapoja. Hän laajentaa myös mieluusti kokoonpanoja arkisilla esineillä tai esimerkiksi kodinkoneiden osilla. Jotkut sävellykset yhdistävät musiikkia ja multimediaa. Louilarpprasert on kirjoittanut teoksia myös aasialaisille perinnesoittimille.

Ptera on syntynyt vuonna 2023 saksalaisen Dresdner Tage der zeitgenössischen Musik -festivaalin tilauksesta. Teos sai kantaesityksensä samana vuonna Elblland Philharmonie Sachsen-orkesterin konsertissa. Kapellimestari oli Ekkehard Klemm. Teos on sävelletty orkesterille ja ääniä tuottaville esineille. Otsikko on sanapääte, jota käytetään siipiin liittyvien sanojen muodostamisessa.

Christian Holmqvist

Olli Virtaperko: Aarre

"Aarre sinfoniaorkesterille ja Musiikkitalon uruille oli haastava mutta antoisa teos säveltää. Esikuvia oman aikamme musiikin tarpeet huomioivien urkujen käytöstä osana sinfoniaorkesteria ei juurikaan ole, ja sävellysprosessin aikana tunsinkin olevani uusien tai vain vähän kartoitettujen mahdollisuuksien äärellä. Asetin itselleni tehtäväksi sulauttaa urut luontevaksi osaksi sinfoniaorkesteria, rikastuttaa sen sointikirjoa uusilla väreillä ja laajentaa harmoniamaailmaa uruilla luontevasti toteutettavilla tasavireisyydestä poikkeavilla mikrotonaalisilla elementeillä. Nämä lähtökohdat sekä ohjasivat sävellystyötä että pitkälti määrittivät teoksen toteutumaa.

Läheisessä yhteistyössä teoksen urkurin Susanne Kujalan kanssa työstämässäni urkuosuudessa käytän runsaasti urkujen yläsäveläänikertojen luonnonpuhtaiden terssin ja septimin sekä noonin muodostamaa sointua. Tämä ns. 379-sointu toimii teoksessa niin vikkelien melodisten kuvioiden harmonisena rikastuttajana, staattisena harmonisena kiintopisteenä, yläsäveläänikertojen perussävelen ja kvintin täydentämänä luonnonpuhtaana sointuna kuin osana erillisiä itsenäisiä mikrosävelisiä harmonioita. 

Kartoitan teoksessa myös päällekkäisten yläsävelsointujen tarjoamia dissonoivia mahdollisuuksia tuettuna 1/4-säveläänikerran mikrosävelillä. Lisäksi hyödynnän urkujen Flexible Wind -ominaisuutta, jossa ilmanpaineen muutoksilla voidaan portaattomasti nostaa tai laskea urkujen sointimassaa. Orkesterisoittimista urkujen yläsäveläänikerrat saavat harmonista tukea jousten huiluäänistä, klarinettien multifoneista sekä vaskien luonnonpuhtaista intervalleista. Urkujen ohella teoksessa on tärkeitä solistisia osuuksia muun muassa fagotilla, englannintorvella, klarinetilla, käyrätorvilla ja harpulla.
Teoksen nimi viittaa yhtäältä Musiikkitalon urkuihin – Suomen musiikkielämän aarteeseen – ja toisaalta säveltäjä Aarre Merikantoon, jonka sello-kamariorkesteriteoksen Konzertstück (1926) kokosävelisyyteen taipuvainen pääteema pilkahtelee siellä täällä Aarre-teoksen urkustemmassa."

Olli Virtaperko​

Carolin Widmann

Viulisti Carolin Widmann (s. 1976, München) tunnetaan tarttuvan tutkivasta lähestymistavastaan nykyklassiseen musiikkiin, ja hänen monipuolinen repertuaarinsa ulottuu kamarimusiikkiin, periodisoittimiin ja viulukirjallisuuden suuriin konserttoihin. Widmann esiintyy ympäri maailmaa sooloresitaaleissaan ja orkesterien solistina sekä myös liidaajana eli johtaen muita soittajia oman viulunsa takaa. 

Kaudella 2024–2025 Widmann tekee debyyttinsä Helsingin kaupunginorkesterin lisäksi muun muassa yhdysvaltalaisen Philadelphian orkesterin, Skotlannin kuninkaallisen kansallisorkesterin, eteläkorealaisen Soulin filharmonisen orkesterin ja Tanskan kansallisen sinfoniaorkesterin solistina. Hänen konserttikautensa muita kohokohtia ovat esiintymiset Barcelonan sinfoniaorkesterin, BBC:n Walesin kansallisorkesterin, Pariisin kamariorkesterin ja stuttgartilaisen SWR-sinfoniaorkesterin kanssa. Widmannia kuullaan myös resitaaleissaan Pierre Boulez -salissa Berliinissä sekä paluuvierailulla Frankfurtin Alte Oper -konserttitalossa. 

Carolin Widmann opiskeli Kölnissä, Bostonissa ja Lontoon Guildhall School of Music and Drama -korkeakoulussa, joissa hänen opettajiaan olivat Igor Ozim, Michèle Auclair ja David Takeno. Vuodesta 2006 Widmann on toiminut viulunsoiton professorina Leipzigin musiikki- ja teatterikorkeakoulussa. Hän on italialaisen Arturo Toscanini -säätiön residenssitaiteilija vuosina 2024–2025.

Widmannille myönnettiin vuonna 2017 saksalainen Baijerin osavaltion musiikin palkinto ja kansainvälinen klassisen musiikin konserttokategorian International Classical Music Award eli ICMA-palkinto levytyksestään Euroopan kamariorkesterin kanssa. Vuonna 2013 Widmann oli ICMA:n Vuoden taiteilija. ICMA:n verkkosivujen mukaan ”saksalaisviulistista on tullut yksi aikamme merkittävistä – ja tinkimättömimmistä – musiikkihahmoista”.

Susanne Kujala

Susanne Kujala on Suomessa asuva saksalainen urkuri, joka esiintyy solistina, kamarimuusikkona ja improvisoijana. Hänen repertuaarinsa ulottuu vanhimmasta säilyneestä urkumusiikista aina 2000-luvun musiikkiin.

Yhteistyö säveltäjien kanssa on Kujalalle erittäin tärkeää, ja hän on kantaesittänyt yli 60 teosta mukaan lukien neljä konserttoa sekä teoksia mikrotonaalisille uruille. Kujala on myös levyttänyt urkumusiikkia sekä julkaissut kirjan Käsikirja uruista säveltäjille, joka avaa urkujen soinnillisia mahdollisuuksia säveltäjille ja muillekin kiinnostuneille.

Susanne Kujala opiskeli vuosina 1996–99 korrepetitiota ja harmonikansoittoa Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa. Muutettuaan Suomeen hän jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa pääaineena ensin harmonikka ja myöhemmin urut. Musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2006 ja musiikin tohtoriksi vuonna 2013 aiheenaan urut uuden musiikin instrumenttina.

Kujala on opettanut urkujensoittoa, kamarimusiikkia ja urkutaiteen historiaa Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2009 lähtien. Hän on myös kansainvälisen Kaija Saariaho -urkusävellyskilpailun tuomariston jäsen.

www.susannekujala.com