Alankomaalainen Lawrence Renes (s. 1970) kumoaa osaltaan myyttejä taidemuusikoista yhden asian lapsineroina. Hänen kotonaan ei musiikkia juurikaan kuunneltu, vaan pojan haaveissa oli jatkaa voimisteluharjoituksiaan niin, että tie nuorten olympialaisiin aukeaisi. Äitinsä kehotuksesta Renesin kilpaura jäi vain aikeeksi. Urheilun jäätyä musiikki löytyi paikkaamaan koulupäivien jälkeistä vapaa-aikaa, ja 14-vuotiaana Renes liittyi Alankomaiden kansalliseen nuoriso-orkesteriin viulistina ja siitä edelleen Amsterdamin Sweelinck-konservatorioon ja lopulta kapellimestariluokalle Haagin kuninkaalliseen konservatorioon.
Renesin kapellimestariura eteni nopeasti 90-luvulla kapellimestarikilpailujen voitoilla, jonka jälkeen alkoivat ammattilaistehtävät Gran Canarian sinfoniaorkesterin konsertilla. Vuonna 1993 käynnistynyt kolmevuotinen pesti Alankomaiden radion filharmonikoiden ja Edo de Waartin assistenttina olivat Renesin merkittävimpiä oppikokemuksia.
Suuren yleisön tietoisuuteen Renes päätyi monen muun kapellimestarin tavoin sinnikkyyden, taidon ja sattuman seurauksena. Hän sai vain vuorokauden varoitusajalla pikakiinnityksen Riccardo Chaillyn tilalle Amsterdamin Concertgebouw’hun johtamaan televisioitavan konsertin, joka osoittautui kaikin tavoin menestyksekkääksi. Renesin pelastama konsertti päätyi myöhemmin hänestä kertovan Dream Debut -dokumenttielokuvan lähtökohdaksi.
Tehtäviään tasaisesti oopperan ja sinfoniakonserttien välillä jakava Renes on toiminut niin Zagrebin filharmonisen orkesterin päävierailijana, Arnhemissa Gelderin orkesterin kuin Bremenin oopperan ylikapellimestarina. Ruotsin kuninkaallisen oopperan ylikapellimestarina hän toimi vuosina 2012-2017.
Seuraa Lawrence Renesiä Twitterissä @lawrenes
Ari Þór Vilhjálmsson
Islantilainen Ari Þór Vilhjálmsson (1981) on ollut Helsingin kaupunginorkesterin II-viulun äänenjohtaja vuodesta 2016 alkaen. Sitä ennen hän soitti orkesterissa väliaikaisia jaksoja vuodesta 2014 alkaen, myös vierailevana konserttimestarina, ja teki samoja töitä myös Tukhoman kuninkaallisessa filharmonisessa orkesterissa ja Orchestre National du Capitole de Toulousessa. Islannin sinfoniaorkesterissa hän työskenteli vuodesta 2006 vuoteen 2014.
Kun Vilhjálmsson sai mietittäväkseen suomalaisen viulukonserton, ensimmäisenä tuli mieleen Jaakko Kuusiston teos. Valinta yllätti hänet itsensäkin, sillä hän ei tunnustaudu oman aikamme musiikin ylimmäksi ystäväksi.
”Jaakko oli ensimmäisiä tapaamiani suomalaisia, kun aloin työskennellä Helsingin kaupunginorkesterissa vuonna 2014. Myöhemmin samana vuonna kuulin konsertosta Elina Vähälän soittaman levyn, ja pidin siitä heti. Se on erinomaisesti viululle kirjoitettu. Siinä on vuolaita melodioita ja virtuoosisia juoksutuksia, joissa soittaja saa näyttää taitojaan.”
Tänään Vilhjálmsson debytoi HKO:n solistina. Esiintyminen kotiorkesterin edessä on viulistille tuttua Islannin sinfoniaorkesterin konserteista, ja tilanne on monelta osin erilainen kuin muut soolokonsertit. Ero solistivierailuihin on silti lähinnä positiivinen.
”Tiedän jo, miltä tuntuu soittaa kollegojen solistina. Siinä on erilaiset paineet kuin jos olisin täysin tuntematon, mutta toisaalta on hienoa saada niin paljon tukea orkesterilta.”
Orkesterisoittamisen lisäksi Vilhjálmsson on esiintynyt monesti solistina ja kamarimuusikkona sekä Reykjavikissa että Bostonin New England Conservatoryn orkesterissa. Hän on myös tänä vuonna perustetun, Suomen kansainvälistä muusikkokenttää yhdistävän Helsinki Chamber Soloists -ryhmän jäsen. Viisivuotiaana viulunsoiton aloittanut ja sekä Islannissa että Yhdysvalloissa opiskellut Vilhjálmsson opettaa itsekin sekä yksityisesti Helsingissä että Reykjavikin Harpan kansainvälisessä musiikkiakatemiassa. Viulunaan hänellä on Nicolas Francois Villaumen rakentama soitin noin vuodelta 1860.
Jaani Länsiö
Jean Sibelius: Finlandia, op. 26
Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa pidettiin 4.11.1899 Sanomalehdistön päivien pääjuhla. Kyseessä oli tilaisuus, jonka kautta haluttiin osoittaa mieltä Venäjän sortotoimia ja sen harjoittamaa sanomalehtisensuuria vastaan. Juhlan yhteydessä esitettiin sarja kuvaelmia, jotka käsittelivät Suomen historian eri tapahtumia. Kuvaelmien musiikin oli säveltänyt Jean Sibelius (1865-1957), joka johti Helsingin filharmonisen seuran orkesteria (nykyinen Helsingin kaupunginorkesteri). Myöhemmin Sanomalehdistön päivien musiikkina tunnettu teos huipentui kappaleeseen Suomi herää. Kyseessä oli Finlandian ensimmäinen versio. Harva kuitenkaan seurasi tätä kulttuurihistoriallisesti merkittävää hetkeä. Kuten eräs lehti totesi: "Paljon katosi illan juhlahumuun eikä yleisökään äkistellen tuntunut joutawan sywempää taidetta täysin tajuamaan.”
Sibelius ja Robert Kajanus alkoivat suurella menestyksellä johtaa osia Sanomalehdistön päivien musiikista eri konserteissa. Vuonna 1900 Sibelius muokkasi Suomi herää -osan sävelrunoksi (op. 26). Kappaletta oli esitetty mm. nimillä Suomi ja Finale, ja Kajanus oli johtanut sen Pariisissa otsikolla La Patrie. Sibeliuksen ystävä Axel Carpelan keksi nimen Finlandia.
Sävelrunosta tuli vuosien varrella yksi Sibeliuksen kansainvälisesti kaikkein kuuluisimmista ja esitetyimmistä teoksista. Omasta mielestään hän ei ollut luonut mitään erityistä. Vuonna 1911 säveltäjä pohti päiväkirjassaan: "Miksi tämä sävelruno miellyttää? Kaiketi 'plein air' -tyylinsä takia. Se on tosiaan pelkästään 'ylhäältä annetuista' teemoista rakennettu. Silkkaa inspiraatiota.”
Finlandian hymnistä tuli suosittu melodia ja siihen laati tekstin ensin Wäinö Sola, sitten V.A. Koskenniemi. Sibelius ei ollut tarkoittanut hymniä laulettavaksi ja huokaisi: ”Sehän on tehty orkesteria varten. Mutta jos maailma tahtoo laulaa, niin ei sille mitään mahda.”
Christian Holmqvist
Jaakko Kuusisto: Viulukonsertto op. 28
Jaakko Kuusisto (s. 1974) on tullut tunnetuksi musiikin monitaiturina. Hän loi ensin mainetta viuluvirtuoosina, sitten Lahti Sinfonian konserttimestarina, sitten kapellimestarina joka on luonut uraa niin Suomessa kuin ulkomailla. Myös säveltäminen muodostaa tätä nykyä tärkeän osan Kuusiston arkea.
Sävellysuransa alkuvaiheessa Kuusisto kirjoitti etenkin kamarimusiikkia, mutta sittemmin hän on tullut tunnetuksi suurimuotoisten teosten säveltäjänä. Tuotantoon kuuluu mm. musiikki Timo Koivusalon elokuvaan Täällä Pohjantähden alla (2009), orkesterischerzo Leika (2010), fagottikonsertto (2016-2017) ja trumpettikonsertto (2017). Vuonna 2016 Dejan Lazic ja Helsingin kaupunginorkesteri kantaesittivät Kuusiston johdolla hänen pianokonserttonsa. Hän on säveltänyt useita oopperoita, mm. Oskar Merikannosta kertovan Elämälle (2013-15). Tammikuussa 2019 Helsingin Kansallisoopperassa saa ensi-iltansa säveltäjän uusi ooppera Jää, joka perustuu Ulla-Lena Lundbergin samannimiseen menestysromaaniin.
Viulukonsertto (op. 28) on sävelletty vuosina 2011-2012. Kuusisto oli jo jonkin aikaa harkinnut viulukonserton kirjoittamista, mutta vasta Elina Vähälän sävellystilaus sai hänet tarttumaan tuumasta toimeen. Säveltäjä koki huojentavana tehdä teos, jonka soolo-osuutta hänen ei itse tarvitsisi soittaa. Konsertto sai kantaesityksensä Lahti Sinfonian konsertissa 12.4.2012, solistinaan Vähälä, orkesteria johti säveltäjä. Kantaesittäjät levyttivät myöhemmin teoksen BIS-levymerkille. Vähälä on esittänyt hänelle omistettua viulukonserttoa mm. Yhdysvalloissa, Itävallassa ja Puolassa.
Ensimmäinen osa (Moderato) esittelee oitis koko teokselle ominaisen virtuoosisen sävyn. Kuusisto on poikkeuksellista kyllä sijoittanut soolon kadenssin heti ensimmäisen osan alkuun. Musiikki on heroois-romanttisen melodista. Tauotta esitettävä hidas toinen osa (Lento) on sekä lyyrinen että tumman dramaattinen. Värikkäässä ja energisessä finaalissa (Molto allegro) solisti saa näyttää kaiken pyroteknisen osaamisensa.
Christian Holmqvist
Jean Sibelius: Öinen ratsastus ja auringonnousu op. 55
Vuonna 1908 Jean Sibeliuksen (1865-1957) terveys petti pahasti. Hän vietti alkuvuodesta pari viikkoa Diakonissalaitoksella, ja toukokuussa hänen kurkustaan löydettiin kasvain. Sibelius matkusti Berliiniin, missä hänet leikattiin, ja lääkärit kielsivät säveltäjältä tupakan ja alkoholin. Sibelius noudatti kuuria ja pysyi seuraavat vuodet täysraittiina. Kuoleman mahdollisuus oli kuitenkin liipannut läheltä, mikä näyttäisi vaikuttaneen joihinkin hänen sävellyksiinsä. Yksi niistä on loppuvuodesta 1908 valmistunut sinfoninen runo Öinen ratsastus ja auringonnousu joka sai kantaesityksensä Pietarissa 23.1.1909 Alexander Silotin johtamana. Vastaanotto oli innoton. Sibeliuksen mieltä tuskin huojensi tieto, että Siloti oli leikannut teoksesta useita jaksoja ja jättänyt noudattamatta tempoja. Venäläinen säveltäjäkollega Aleksandr Glazunov näyttäisi olleen lähes ainoa, joka todella piti uudesta teoksesta.
Ei tämä sinfoninen runo myöhemminkään ole saanut yhtä suurta suosiota osakseen kuin esimerkiksi Satu, Pohjolan tytär tai Lemminkäis-legendat. Niihin verrattuna Öinen ratsastus ja auringonnousu on soitinnukseltaan karu ja ilmeeltään sisäänpäin kääntynyt. Lyhyiden aiheiden maaniset toistot ja asteittaiset muuntelut ennakoivat merkillisellä tavalla minimalismia.
Paras tapa lähestyä tätä kiehtovaa teosta on muistaa, mitä Sibelius kertoi brittiläiselle Rosa Newmarchille: musiikki heijastaa "tavallisen ihmisen sisäisiä elämyksiä hänen ratsastaessaan yksinään metsän hämärän läpi; milloin iloisena siitä, että on kahden kesken luonnon kanssa; milloin peloissaan hiljaisuudesta tai sen katkaisevista vieraista äänistä; ei perusteettomia pahoja aavistuksia tuntien, vaan aamunkoitosta kiitollisena ja iloisena”.
Christian Holmqvist
Leoš Janácek: Sinfonietta
Elämänsä viimeisen vuosikymmenen aikana tshekkiläinen Leoš Janácek (1854-1928) sävelsi useita persoonallisia mestariteoksia. Taustalla oli hänen rakastumisensa 37 vuotta nuorempaan Kamila Stösslováhan. Molemmat olivat tahoillaan naimisissa, mutta se ei estänyt Janácekia lähettämästä Kamilalle intohimoisia kirjeitä. He tapasivat toisinaan ja tekivät retkiä yhdessä. Janácekin vaimo Zdenka hyväksyi tilanteen muun muuassa siksi, että heidän tyttärensä kuolema vuonna 1903 oli ollut isku myös avioliitolle. Ennen muuta Zdenka kuitenkin näki, ettei Kamila koskaan vastannut säveltäjän tunteisiin tämän toivomalla tavalla. Kamila ei missään vaiheessa edes leikkinyt ajatuksella jättää miehensä. Käytännössä täysin yksipuolinen suhde innoitti Janácekia kirjoittamaan muun muuassa laulusarjan Kadonneen päiväkirja (1919), oopperan Káta Kabanová (1921), oopperan Tapaus Makropulos (1926) ja jousikvarteton Intiimejä kirjeitä (1928).
Janácek ja Kamila istuivat kerran puistossa ja kuuntelivat vaskiorkesterin esitystä. Säveltäjä alkoi huvikseen luonnostella fanfaariaiheita. Kun urheilujärjestö Sokol tilasi häneltä teoksen, Janácek muokkasi fanfaareistaan viisiosaisen Sinfoniettan. Teos, josta tuli säveltäjänsä viimeinen orkesteriteos, sai kantaesityksensä Prahassa 26.6.1926. Kapellimestari oli Václav Talich.
Sinfonietta on sävelletty orkesterille, jossa on poikkeuksellisen iso vaskisektio. Trumpetteja on lavalla ennätysmäisen paljon. Teos on hämmästyttävä ja mielikuvituksellinen yhdistelmä ulkoilma-musiikkia, konserttimusiikkia ja sinfoniaa. Lisäksi teos on jopa ohjelmallinen, sillä säveltäjä ilmoitti osien kuvaavan eri paikkoja kotikaupungissaan Brnossa. Janácekin mukaan Sinfoniettan varsinainen idea on silti kuvata ”aikamme ihmistä, hänen henkistä kauneuttaan ja iloa, hänen voimaa ja uskallustaan, hänen päättäväistä taistelua voittaakseen”.
Christian Holmqvist
