Anja Bihlmaier
Anja Bihlmaier (s. 1978) on hollantilaisen, Haagin kaupungissa toimivan Residentie Orkestin ylikapellimestari. Syksystä 2020 kevääseen 2023 Bihlmaier johti säännöllisesti myös Suomessa Lahti Sinfonian päävierailijana. Saksalaiskapellimestari on rikkonut lasikattoja olemalla ensimmäinen nainen kummassakin tehtävässä.
Konserttikaudella 2022–2023 Anja Bihlmaier vie Residentie Orkestin Saksaan ensin Kölnin filharmonikkojen vieraaksi ja sittemmin myös kiertueelle. Uusintavierailuja kapellimestarikorokkeille Bihlmaier tekee esimerkiksi Saksassa, Iso-Britanniassa, Espanjassa ja Ruotsissa. Debyyttiesiintymisiä hänellä on tällä kaudella edessä Euroopan laajuisesti – Helsingin kaupunginorkesteri mukaan luettuna.
Bihlmaier on vannoutunut oopperan ystävä. Hänellä on 15 vuoden työkokemus eri oopperataloista. Helmikuussa Bihlmaier nähtiin Tampereella Richard Wagnerin Lentävän hollantilaisen johdossa, ja lähitulevaisuuden ohjelmassa ovat esiintymiset Norjan kansallisoopperassa sekä perinteikkäillä ja arvostetuilla Glyndebournen oopperafestivaaleilla Englannin Sussexissa.
Vapaa-ajallaan Anja Bihlmaier haluaa mielellään hakeutua luontoon. Hän harrastaa surffausta ja pyöräilyä, ja on Helsingissäkin ehtinyt lenkkeilemään ihailemansa Musiikkitalon luonnonkauniissa maisemissa Töölönlahdella. Suomessa ja suomalaisuudessa Bihlmaier kertoo arvostavansa aitoutta, syvällisyyttä ja intohimoa. ”Tämä näkyy myös suomalaisten suhtautumisessa musiikkiin ja musiikin tekemiseen”, hän on todennut.
Bihlmaier on kansainvälinen kilpailuvoittaja. Hänen musiikkiopintonsa alkoivat aikanaan Freiburgin konservatoriosta ja jatkuivat palkintoapurahan kannustamina Itävallassa Salzburgin maineikkaassa Mozarteum-musiikkikoulussa.
https://anjabihlmaier.de/en/biography/
Anu Komsi
Sopraano Anu Komsi (s. 1967) kuuluu kansainvälisesti menestyneiden suomalaislaulajien kärkikaartiin niin oopperalaulajana kuin konserttisolistina. Hän on esiintynyt lukuisissa oopperataloissa ja merkittävillä festivaaleilla mukaan lukien Ranskan kansallisooppera, Luzernin ja Salzburgin festivaalit sekä Milanon La Scala. Myös kansainväliset huippuorkesterit niin kuin Wienin, Berliinin ja New Yorkin filharmonikot, Orchestre de Paris sekä BBC:n sinfoniaorkesteri ovat saaneet Komsin vieraakseen.
Komsi on tehnyt yhteistyötä merkittävien kapellimestarien kanssa kuten Sakari Oramo, Esa-Pekka Salonen, Alan Gilbert, Peter Eötvös, Hannu Lintu, Andris Nelsons, Nicholas Collon, Santtu-Matias Rouvali and Dalia Stasevska.
Kauden 2022–2023 kohokohtia ovat vierailu Suomen kansallisoopperassa Kaija Saariahon oopperassa Innocence sekä Mozartin Taikahuilun Yön kuningattarena. Samaisen roolin Komsi laulaa myös Savonlinnan oopperajuhlilla kesällä 2023. Kölnin Gürzenich-orkesterin kanssa Komsi esittää Magnus Lindbergin teoksen Accused. Toukokuussa Komsi esiintyy BBC:n sinfoniaorkesterin solistina Kaija Saariahon Saarikoski-laulujen Ison-Britannian kantaesityksessä ja vierailee Latvian sinfoniaorkesterin solistina.
Anu Komsin huomioarvoisen laaja ohjelmisto ulottuu varhaisbarokista bel cantoon ja nykymusiikista jazziin. Oopperarooleja Komsin repertuaariin on kertynyt lähes 80, ja hän on kantaesittänyt satoja teoksia. Komsin aktiivisuus ja korkeatasoinen taiteellinen toiminta onkin huomioitu useilla palkinnoilla. Vuonna 2020 Suomen Säveltäjät myönsi Komsille Madetoja-palkinnon poikkeuksellisesta panoksesta suomalaisen nykymusiikin esittäjänä ja edistäjänä. Vuonna 2021 Svenska kulturfonden palkitsi Komsin arvostetulla Erik Bergman -palkinnolla laulutaiteen hyväksi tehdystä työstä Suomessa ja ulkomailla.
https://anukomsi.fi/
Jukka Linkola: Tyrants don’t believe in love
Jukka Linkola (s. 1955) loi maineensa jazzpianistina ja teatteri- ja elokuvamusiikin säveltäjänä, joka liitti svengin ja taidemusiikin luonnollisesti yhteen. Viime vuosikymmeninä Linkola on viihtynyt yhä tiiviimmin klassisen musiikin ytimessä: hänen tuotantonsa kattaa esimerkiksi sinfonian, runsaasti kuoromusiikkia sekä 13 oopperaa ja 15 konserttoa. Vuonna 2013 Helsingin kaupunginorkesteri, John Storgårds ja Iiro Rantala kantaesittivät hänen toisen pianokonserttonsa Serenades and the Cabaret Dances.
Linkolan tuorein teos Tyrants don’t believe in love kuuluu Helsingin kaupunginorkesterin tilausteosten sarjaan Helsinki-variaatiot, jossa säveltäjät käyttävät inspiraationaan ennen vuotta 1945 syntynyttä suomalaista kappaletta. Linkola valitsi lähteekseen Jean Sibeliuksen Laulun ristilukista (1898). Se kertoo Kristian II:sta, tyrannimaisin ottein Tanskaa, Ruotsia ja Norjaa 1500-luvulla hallinneesta kuninkaasta, mutta sen sanoma on tulkittu myös sortovuosien kritiikiksi. ”Olin pienenä lumoutunut Ristilukin värimaailmasta, ja soitin sitä aina vain”, Linkola sanoo. ”En ole lainannut kappaletta suoraan, mutta haluan, että sen voi juuri ja juuri tunnistaa.”
Linkola ei ole pyrkinyt luomaan sinfonista kokonaisuutta, vaan kutsuu 15-minuuttista teostaan sävelrunoelmaksi. ”Teos on syntynyt yhteiskunnallisen ajattelun tuloksena. Olin aluksi tekemässä aivan toisenlaista teosta. Sitten Ukrainassa alkoi sota, joka jäyti sisuskaluissani. Ajatukset kulkeutuivat lapsuuteeni. Isäni palveli vuosia rintamalla, ja moni sisaruksistani syntyi sodan aikana. Vaikka sainkin elää rakastavassa perheessä, sodan varjo on kulkenut mukanani. En kuvaile teoksessani rytinää, vaan hirmuhallitsijaa, hänen kylmiä silmiään, sitä joka deletoi kaiken ympäriltään. Sen vastakohtana soi kaksi lempeää säveltämää, joista toinen toistuu lopussakin. Se jää henkiin, kun pahuus on saatu kuriin.”
Jaani Länsiö
Toivo Kuula: Merenkylpijäneidot
Toivo Kuulan (1883–1918) elämä päättyi dramaattisesti Viipurissa keväällä 1918 ampumavälikohtauksen seurauksena. Murhaajasta oli epäselvyyttä eikä ketään koskaan saatu oikeuteen tuomittavaksi. Vasta vuonna 2022 toimittaja Hannamari Vallila esitti podcastissa Sukuni murhamysteeri pätevän teorian uskottavasta syyllisestä.
Kasvavan arvostuksen kukkuloilla ollut säveltäjä menehtyi ainoastaan 34 vuoden ikäisenä. Hän oli ehtinyt säveltää runsaasti yksin- ja kuorolauluja ja kamarimusiikkia sekä pari suurimuotoisempaa teosta. Kuulan ystävä Leevi Madetoja täydensi keskeneräiseksi jääneen Stabat materin sekakuorolle ja orkesterille. Sinfoniasta oli ehtinyt syntyä vain pari tahtia.
Kuula oli kiihkeä nationalisti, jolle oli tärkeä asia tuoda esiin suomalaiskansallinen kulttuuri. Häntä kiehtoivat kansanmusiikki ja suomenkielinen runous. Eino Leinon tekstien innoittamana hän sävelsi jotkut parhaimmista teoksistaan, kuten laulut Tuijotin tulehen kauan ja Virta venhettä vie.
Leinon runokokoelma Helkavirsiä (kaksi osaa, 1903 ja 1916) oli aikansa menestyskirja. Se imitoi Kalevalan kieltä ja kertoi synkkiä ja kiehtovia tarinoita ihmisen osasta. Vuonna 1909, ollessaan Pariisissa, Kuula sävelsi Helkavirsiä I -kokoelman runon Merenkylpijäneidot sopraanolle ja pianolle. Jo samana talvena hän teki version sopraanolle ja orkesterille ja teos kantaesitettiin hänen itsensä johdolla Oulussa joulukuussa vuonna 1910. Solistina oli hänen rakastettunsa, myöhemmin toinen vaimonsa Alma Silventoinen.
Tarina kertoo Lippo linnustajasta, miehestä joka näkee kolme Hiiden neitoa kylpevän meressä. Neidot ovat lintumaisia olentoja, jotka ovat riisuneet höyhenpeitteensä mennessään uimaan. Lippo varastaa yhden neidon höyhenet ja vaatii suudelmaa, jotta antaisi ne takaisin. Suudelman hän kyllä saa, mutta kohtalokkain seurauksin.
Oskar Merikanto: Kolme laulua
”Pois tieltä kaikki vanha! ’Uusi sukupolvi astuu Suomen taide-elämän johtoon’ oli uusien tulokkaiden tunnus heidän näytejulkaisunsa kannessa jota koristi lyyryniekkaa kantava korskuva ratsu. Tuon nuorten virmapäisten joukon täyttä ravia lasketellessa ohi jokin punainen mökki salolammen varrella peittyi kokonaan sakeaan pölyyn. Mutta annapa ajan kulua. Ohimenijäin jättämä pölypilvi alkoi vähitellen hälvetä ja mökki lampensa äärellä taas näkyä. Onpa jo ehtinyt käydä niinkin, että nykyisistä nuorista yksi ja toinen vaikkapa salavihkaa luo silmänsä mökkiin päin. Siinä taisi sittenkin olla jotakin viehättävää.”
Yrjö Suomalaisen teksti vuodelta 1949 kertoo Tulenkantajat-sukupolvesta ja Oskar Merikannosta (1868–1924). Suomalaisen taiteen modernisteille Merikannon musiikki oli vanhanaikaista ja tylsää. Se oli melodista, yksinkertaista ja kansantajuista siinä missä uuden taiteen piti olla haastavaa, riitasointuista ja kokeellista. Mutta niin on käynyt, että Merikannon suosio on ollut pysyvää siinä missä monet suomalaiset modernistiset sävelteokset ovat jääneet pelkiksi kuriositeeteiksi.
Merikannon maine on sinänsä edelleen yksiulotteinen. Hänet tunnetaan ensisijaisesti yksinlaulujen säveltäjänä vaikka tuotantoon kuuluu myös kolme oopperaa, kantaatteja ja piano- ja urkukappaleita. Hän oli merkittävä urkuri, työskenteli kapellimestarina ja kirjoitti arvosteluja.
Konsertin kolme laulua ovat edustavia esimerkkejä Merikannon ilmaisusta. Romanttinen Omenankukat (1905) on sävelletty Eino Leinon runoon. Pai, pai, paitaressu (1887) Jooseppi Mustakallion runoon on kuin kansanlaulu – ja itse asiassa monet ovatkin luulleet sen olevan aito sellainen. Kun päivä paistaa (1897) Hilja Haahden runoon pursuaa naiivia mutta valloittavaa positiivisuutta.
Johannes Brahms: Sinfonia 1 c-molli op.68
Johannes Brahmsin (1833-1897) maine sai melkoisen nosteen kiitos Robert Schumannin, joka vuonna 1853 julkaisi nuorta säveltäjää hehkuttavan artikkelin. Schumannin mukaan Brahmsilta oli lupa odottaa paljon Beethovenin perinteen manttelinperijänä. Tulos oli Brahmsille psykologisesti hankala. Säveltäjä alkoi kokea, että häneen kohdistettiin liian suuria ennakko-odotuksia. Tämän johdosta esimerkiksi sinfonian säveltäminen muodostui hänelle todella vaikeaksi. Kun Brahms vuonna 1855 alkoi säveltää d-molli-sinfoniaa, hän hylkäsi pian projektin - materiaalista hän muokkaisi ensimmäisen pianokonserttonsa.
Samaan aikaan oli syntynyt luonnoksia myös c-molli-sinfoniaa varten. Teos valmistui, mutta vasta yli 20 vuotta kestäneen työprosessin jälkeen. Sekä itsekritiikki että ystävien hyvää tarkoittavat tiedustelut olivat luoneet säveltäjälle paineita. Erityisesti häntä näyttäisi vaivanneen odotettavissa oleva vertailu Beethovenin musiikkiin: ”Ette voi kuvitella”, hän kerran totesi, ”miltä tuntuu kuulla jättiläisen askeleet takanaan.”
Sinfonia sai kantaesityksensä Karlsruhessa vuoden 1876 marraskuussa Otto Dessoffin johdolla. Teoksesta tuli suuri menestys. Brahmsin harmiksi siitä alettiin kuitenkin pian puhua ”Beethovenin kymmenentenä sinfonia”, ja finaalin hymni-teemaa verrattiin Beethovenin yhdeksännen sinfonian Oodiin ilolle. Viimeksi mainitusta yhteydestä säveltäjä murjaisi: ”Sen kuulee jopa aasi”.
Teos on selkeästi velkaa Beethovenille, esimerkiksi matka synkästä mollista valoisaan duurin voi tuoda mieleen Kohtalonsinfonian, mutta kokonaisuus on kuitenkin hyvin persoonallinen. Ensimmäisen osan avaa dramaattinen johdanto (Un poco sostenuto), jota seuraa sturm-und-drang-henkinen Allegro. Toinen osa (Andante sostenuto) tulvii hellyyttä ja kauneutta. Kolmas osa (Un poco allegretto e grazioso) on lepposa tanssi. Finaali (Adagio-Allegro non troppo ma con brio) palaa aluksi ensimmäisen osan tummiin tunnelmiin, mutta huipentuu monen vaiheen jälkeen optimistiseen koodaan.
Christian Holmqvist
