Inspiroivasta otteestaan kiitelty kapellimestari Pablo González sekä Tšaikovski-kilpailun finalisti, pianisti Yeol Eum Son tarjoilevat konserttiohjelman, jossa on kultivoituneeksi viihdykkeeksi sävellettyä musiikkia sekä säveliä slaavilaisen sielun syövereistä.
Puolalainen säveltäjä Karol Szymanowski halusi kierrellä konserttilavoja oman Sinfonia concertantensa solistina. Hän kirjoitti teoksesta helposti lähestyttävän ja soolo-osuudesta itselleen mukavan, pianistintaitoihinsa sopivan. Esiinnyttyään Kööpenhaminassa vuonna 1933 tanskalaiskriitikon huomautukset saivat Szymanowskin puuskahtamaan ystävälleen: ”Voi hyvä jumala, onko se nyt tosiaan niin vakavaa? Halusin vain säveltää vähän ajanvietemusiikkia laajemmalle yleisölle, siinä kaikki!” Hyväntuulinen Sinfonia concertante välttelee päättäväisesti monimutkaisia kokemuksia ja suurta draamaa toisin kuin Pjotr Tšaikovski kuudennessa sinfoniassaan. Teoksen hehkuva paatos on ruokkinut spekulaatioita omaelämäkerrallisuudesta. Säveltäjälle itselleen teos oli kaikkein läheisin: ”Rakastan sitä enemmän kuin yhtäkään musiikillisista jälkeläisistäni.”
Pablo González
Espanjan Oviedossa syntynyt Pablo González (s. 1975) opiskeli kapellimestariksi Lontoon Guildhallissa. Uralleen hän sai voimakasta nostetta voitettuaan tärkeän Donatella Flick -kilpailun vuonna 2000, ja voitettuaan Cadaquésin kansainvälisen kapellimestarikilpailun vuonna 2006 hän on kuulunut konserttitalojen vakionimiin Atlantin molemmin puolin.
Viime vuosikymmenellä González on johtanut etenkin Espanjan suurimpia orkestereita. Barcelonan sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina hän toimi vuosina 2010–2015, ja levytti orkesterin kanssa korkealle kehutun, kolmen CD-levyn Enrique Granados -kokoelman Naxos-merkille. Espanjalaisen musiikin ohella González tunnetaan erityisesti saksalaisen ja venäläisen romantiikan intohimoisena tulkkina.
Tätä nykyä González on Espanjan RTVE:n sinfoniaorkesterin pääkapellimestari ja taiteellinen neuvonantaja. Vierailevana kapellimestarina Gonzálezin työmaa on käytännössä koko Eurooppa ja sen parhaat orkesterit, ja etenkin Suomessa ja Helsingin kaupunginorkesterin vieraana häntä on tavattu useasti.
Yeol Eum Son
Etelä-Koreassa syntynyt, 20-vuotiaana Hannoveriin muuttanut Yeol Eum Son nousi musiikkikentän tietoon vuoden 2010 tienoilla. Hän sai tuolloin toisen palkinnon kahdessa arvostetussa musiikkikilpailussa, Van Cliburn -pianokilpailussa vuonna 2009 ja Moskovan kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa vuonna 2011. Moskovassa hän voitti palkinnot myös parhaasta kamarillisen konserton esityksestä sekä parhaasta tilausteoksen tulkinnasta.
Kuluneen kymmenen vuoden aikana Yeol Eum Son on esiintynyt esimerkiksi New Yorkin, Tšekin, Rotterdamin ja Israelin filharmonikoiden solistina. Tänä vuonna hän debytoi Suomessa Helsingin kaupunginorkesterin solistina, ja lisäksi muun muassa Singapore Symphonyn ja Budapest Festival Orchestran solistina.
Levytysuransa Yeol Eum Son aloitti jo 18-vuotiaana soittamalla Chopinin etydit Universal Musicille, ja viime vuosina hän on levyttänyt Schumannin ja Mozartin musiikkia Onyx-merkille. Levyjensä teosesittelyiden lisäksi hän on kirjoittanut vuodesta 2010 lähtien säännöllistä kolumnia yhteen Etelä-Korean laajalevikkisimmästä sanomalehdestä, JoongAng Sundayhin. Yeol Eum Son on vuodesta 2018 lähtien toiminut PyeongChangin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana.
Jaani Länsiö
Karol Szymanowski: Sinfonia nro 4 op. 60
Nykyisen Ukrainan alueella syntynyttä Karol Szymanowskia (1882–1937) pidetään Chopinin jälkeen suurimpana puolalaissäveltäjänä. Vahvasta kansallisesta leimastaan huolimatta Szymanowski oli kansainvälinen muusikko, joka kiersi maailmaa aina Afrikkaa, Lähi-Itää ja Yhdysvaltoja myöten, ja imi matkoiltaan saamiaan vaikutteita etenkin oopperoidensa aiheisiin.
Szymanowskin tyylin voi jakaa karkeasti kahteen. Hänen varhaiset sävellyksensä ovat selvästi Chopinin vaikutuksen alaisena tuotettua, nykykatsannosta ajastaan jäljessä syntynyttä romantiikkaa. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä tyyli muuttui niin äkkiä, että murroksen keskellä syntynyt laulusarja Love Songs Of Hafiz (1911/1914) kattaa yhtä aikaa kaksi tyystin erilaista sointimaailmaa. Samoihin aikoihin syntyneet kolmas sinfonia ”Yön laulu” ja ensimmäinen viulukonsertto siirtyivät syvälle oman aikansa moderneimpaan päätyyn, jota Szymanowski tuli vuosien aikana syventämään entisestään.
Sinfonia nro 4 (1932) on nimestään huolimatta melkein täysiverinen pianokonsertto, mutta sen solistiosuuden vähäisemmät virtuoosielementit ja orkesterin poikkeuksellinen värikkyys tekevät siitä pikemminkin solistisen sinfonian. Teoksen lisänimi Sinfonia Concertante on kompromissiratkaisu kahden muodon välillä: Szymanowski halusi säveltää pianokonserton, mutta joutui pidättelemään solistiosuudessa, jotta selviäisi sen haasteista itsekin. ”Pitäkää ehdottomasti salaisuutena, että se on konsertto. Kutsutaan sitä vaikka neljänneksi sinfoniaksi”, säveltäjä paljasti ystävälleen Zofia Kochańskalle. Teos on omistettu mestaripianisti Arthur Rubinsteinille, mutta kantaesityksen hoiti säveltäjä itse Grzegorz Fitelbergin johtaessa Poznańin kaupunginorkesteria.
Sinfonia Concertantessa on perinteisen konserton kolme osaa. Jokseenkin sonaattimuotoinen ensiosa alkaa nostalgisella melodialla, jonka Szymanowski keksi jo yhdeksän vuotta aiemmin. Toinen osa on nokturnimainen, lähes impressionistinen tunnelmakuvaus. Päätösosan pääteemana on vetävä oberek-tanssi. Orkesterin ja etenkin pianon loppurymistely villitsi kantaesitysyleisöä vaatimaan koko finaaliosaa kuultavaksi vielä toistamiseen.
Moderato. Tempo comodo
Andante molto sostenuto
Allegro non troppo, ma agitato ed ansioso
Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 6 ”Pateettinen”
Pjotr Tšaikovski (1840–1893) sävelsi kuusi numeroitua sinfoniaa. Kolmessa ensimmäisessä hän vielä etsii omaa omaa ääntään oikeaoppisen muodon paineessa. Ne ovat teknisesti varsin taitavasti rakennettuja teoksia, mutta niistä puuttuu myöhempien teosten persoonallisuutta. Aivan kuin säveltäjä ei olisi pannut itseään täysillä likoon vaan jättäytyisi objektiiviseksi tarkkailijaksi teosmuodon toteutuessa taustalla.
Kolme viimeistä sinfoniaa ovat kuin eri maailmasta. Neljäs (1875) ja viides sinfonia (1888) syntyivät säveltäjän myönnettyä itselleen homoseksuaalisuutensa ja paettuaan surkeaa avioliittoaan. Teoksissa täydellistyvät kaikki sinfonian muodolliset vaatimukset ilman, että rohkeasti subjektiiviset kuvaukset Tšaikovskin henkilökohtaisen elämän kriiseistä banalisoisivat niitä egoistisiksi ylpeilyksi. Teoksista puhutaan ”Tšaikovskin kohtalon sinfonioina”, sillä kirjeissään säveltäjä on paljastanut niiden ohjelman liittyvän sisäisen tunne-elämän kriiseihin.
On musiikinhistorian suuria kysymyksiä, sävelsikö Tšaikovski kuudennen sinfonian (1893) tietoisena tulevasta kuolemastaan, soivaksi itsemurhaviestiksi. Homoseksuaalisuus oli jo tuolloin Venäjällä tabu, jonka rikkomisesta koitui vakavia seurauksia. Lisäksi Tšaikovski oli ajautunut rakkaussuhteeseen veljenpoikansa kanssa, mistä sana oli ehkä kiirinyt vääriin ja kostonhimoisiin piireihin, joiden osuutta säveltäjän kuolemaan voimme vain arvailla. Oli miten oli, tässäkin teoksessa on tarina, jota Tšaikovski ei koskaan paljastanut.
Nimi ’Pateettinen’ on säveltäjän veljen Modestin keksimä, mutta se on länsimaissa käännetty virheellisesti. Venäjän kielessä sana tarkoittaa intohimoista tai tunteellista, ei mahtipontista. Neljäosainen sinfonia alkaa hitaalla johdannolla, jonka aiheista sinfonian kaikki teemat muodostuvat. On arveltu, että myös tässä teoksessa kamppailevat intohimo ja rakkaus, oikeus ja vääryys, kohtalo ja vilpittömät tunteet. Vain yhdeksän päivää Pateettisen sinfonian kantaesityksen jälkeen Tšaikovski kuoli epäselvissä olosuhteissa väitetysti koleran riuduttamana.
Jaani Länsiö
Adagio - Allegro non troppo
Allegro con grazia
Allegro molto vivace
Finale: Adagio lamentoso
