Esittely

Prokofjevin rakastettu musiikkisatu saa rinnalleen uutta musiikkia, tanssia ja teatterin taikaa.

On aamu maatilalla, missä Pekka asuu isoisänsä kanssa. Isoisä on aloittanut jo työt ja maatilan eläimetkin ovat heränneet. Pekka on rohkea poika, mutta hän ei isoisän varoituksista huolimatta muista aina sulkea veräjää. Niin käy myös tänä aamuna. Tilalla asuva ankka ainakin nauttii päästessään kerrankin pihan ulkopuolelle lätäkköön kylpemään, mutta mitä tapahtuu, kun viereisestä metsästä tuleekin susi. Onneksi Pekka on paitsi rohkea, myös nokkela, joten hätä ei ole tämän näköinen. 

Helsingin Kaupunginteatterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteisteos kunnioittaa Prokofjevin alkuperäisteosta ja tuo siihen lisäksi uutta musiikkia, tanssia ja teatterin taikaa.

Ikäsuositus 5+

 

Kertalippujen myynti alkaa 11.8.2026.

Taiteilijat

Mikael Loponen
kapellimestari
Satu Sopanen, Martti Manninen, Raili Raitala, Pekka Louhio
esiintyjät
Marko Hilpo
orkesterointi
Johanna Elovaara
ohjaus, koreografia, lavastus
Sanna Niemeläinen
dramaturgi, laulujen sanat
Elina Kolehmainen
lavastus- ja pukusuunnittelu
Aino Hyttinen
naamioinnin suunnittelu

Ohjelma

    18:30
    19:15
    Sergei Prokofjev – Jukka Nykänen
    Pekka ja susi
Lastenkonsertit
Mikael Loponen
Satu Sopanen, Martti Manninen, Raili Raitala, Pekka Louhio
Marko Hilpo
Johanna Elovaara
Sanna Niemeläinen
Elina Kolehmainen
Aino Hyttinen
Sergei Prokofjev – Jukka Nykänen
Pekka ja susi