Miten tiivistää Wagnerin viisitoistatuntinen Ring-sykli tuntiin ja varttiin ilman yhtäkään laulajaa? Pauhaavan romanttisen illan johtaa Susanna Mälkki.
Berliinin filharmonikot toteutti vuonna 1987 kapellimestari Lorin Maazelin kanssa projektin, jossa Richard Wagnerin Ring-oopperasyklistä punottiin sinfoninen orkesterisarja alkaen Reininkullan vihertävästä aamuhämärästä päättyen Jumalten tuhon hautarovioon.
Orkesterin soittimet hyppäävät laulajien rooleihin siellä, missä melodiankuljetus sitä vaatii: huilu on ylijumala Wotanin tytär Sieglinde, pasuuna Sieglinden poika Siegfried ja kontrabasso Fafner-jättiläinen. Helsingin kaupunginorkesteri toivottaa lämpimästi tervetulleeksi wagneriaanisen illan johtajaksi aiemman ylikapellimestarinsa Susanna Mälkin.
Konsertissa ei ole väliaikaa.
Richard Wagner / Lorin Maazel: Der Ring ohne Worte
Vuonna 1849 Richard Wagner (1813–1883) ajautui taitekohtaan. Yhtäältä hän oli joutunut maanpakoon taisteltuaan Dresdenin kansannousussa kapinallisten puolella. Toisaalta hän oli juuri saanut valmiiksi oopperan Lohengrin (1848): romanttisen numero-oopperan perinnettä jatkaneen teoksen, jonka tyyli hänen kohdallaan oli nyt tiensä päässä. Hän alkoi hahmotella täysin omalakista näyttämökokemusta, joka toisi runouden, teatteri- ja maalaustaiteen sekä musiikin yhdeksi, kaiken kattavaksi kokonaistaideteokseksi. Idea kristallisoitui vuonna 1874, kun neljän illan oopperatapaus Der Ring des Nibelungen kantaesitettiin Wagnerin varta vasten omille teoksilleen rakennuttamassa festivaalitalossa Bayreuthissa.
Wagnerin kirjoittama libretto juontaa saksalaisesta epookista Nibelungein laulusta sekä muinaisskandinaavisesta Edda-runoudesta. Se kattaa kymmeniä hahmoja, sykkyräisiä sukulaisuus- ja rakkaussuhteita, monisyisiä juonikuvioita, myyttisiä olentoja ja jumalia, symboliikkaa, allegorioita. Äärimmäisen tiiviisti: Reininkullasta valmistettu sormus antaa omistajalleen rajattoman vallan, mutta sen takonut Alberich kiroaa sen. Jumalten hallitsija Wotan maksaa sormuksella jättiläisille, jotka rakensivat Valhallan. Siegfried onnistuu anastamaan sormuksen mutta joutuu petetyksi. Hänen rakastettunsa Brünnhilde ymmärtää, että vallanhimo on turmellut sekä jumalat että ihmiset. Hän palauttaa sormuksen Reinintyttärille ja sytyttää Valhallan tuleen noustessaan Siegfriedin seuraksi roviolle. Vanha maailmanjärjestys tuhoutuu, jotta uusi voi alkaa.
Tarinan seuraamista helpottaakseen Wagner kehitteli niin sanotun johtoaihetekniikan: tärkeimmät hahmot (kuten Siegfried ja Valkyyria), esineet (miekka, tuli tai sormus) ja muut elementit (rakkaus, kuolema, Rein-joki) esiintyvät aina tunnistettavan sävelkulun tai teeman säestyksellä. Taustalla lähes tauotta soivat, kymmenet johtoaiheet ovat kuin kaikkitietävä kertojanääni, joka sitoo juonen ja musiikin erottamattomasti yhteen.
Wagner sävelsi vain yhden sinfonian, nopeasti konserttiohjelmista unohtuneen nuoruusvuosien Beethoven-pastissin. Kapellimestari Lorin Maazelin (1930–2014) kokoama Der Ring ohne Worte (1987) paikkailee puutetta orkesterisarjalla, joka tiivistää Wagnerin kypsää sävelkieltä edustavan oopperasaagan eli yli 15 tuntia soivaa musiikkia konserttikäyttöön. Koska teos syntyi äänilevy-yhtiö Telarcin tilauksesta, Maazelin oli pidettävä kokonaiskesto alle 75 minuutin, jotta se mahtuisi yhdelle CD:lle. Silti sarja onnistuu esittelemään Ringin tärkeimmät johtoaiheet ja kohtaukset alkuperäismusiikkiin kajoamatta. Vain muutama laulumelodia on siirtynyt puhaltimille.
Matka mahtisormuksen jäljillä alkaa Rein-joen syövereistä. Pintaa kohti virtaileva musiikki johdattelee Valhallaan, jumalten valtakuntaan, jossa kääpiöiden valtias Alberich taotuttaa sormuksen myrskyn ja salamoinnin saattelemana. Valtava lautastenisku käynnistää Valkyyria-oopperan tapahtumat: Siegmund ja Sieglinde, sisarukset, rakastuvat toisiinsa ja antautuvat intohimon vietäviksi. Rikoksensa huomattuaan he pakenevat isäänsä, Wotan-jumalaa. Valkyyrioiden ratsastus esittelee Brünnhilden. Tämä uhmaa Wotania puolustamalla Siegmundia. Wotan rankaisee Brünnhildeä alentamalla hänet ihmiseksi ja vaivuttamalla hänet ikiuneen tulikehän saartamaksi. Taika raukeaa vain, jos täysin peloton sankari tunkeutuu tulen läpi.
Kolmas ooppera kertoo Siegfriedistä, jota hänen sijaisisänsä Mime kouluttaa pelottomaksi miekkailijaksi. Siegfried takoo miekkansa ja vetäytyy metsään, jossa hän kohtaa linnun. Tämä johdattaa hänet tulikehän saartamalle vuorenhuipulle. Kaadettuaan Fafnerin, sormusta vartioivan lohikäärmeen, Siegfried löytää Brünnhilden, suutelee tätä, ja pari saa toisensa ekstaattisten juhlafanfaarien saattelemana.
Puolet teoksen kestosta lankeaa päätösoopperan Jumalten tuhon musiikille: Siegfried ja Brünnhilde heräävät aamuun ensimmäisestä yhteisestä yöstään, jossa rakkaus sai täyttymyksensä. Brünnhilde antaa Siegfriedille sormuksen uskollisuuden merkiksi, kun tämä lähtee uusiin seikkailuihin Rein-joelle. Gibischungien linnassa Siegfried kohtaa Hagenin, Alberichin pojan, joka ensin taikoo Siegfriedin unohtamaan Brünnhilden ja sitten murhauttaa hänet. Seuraa yksi Ringin upeimmista orkesterikohtauksista, Siegfriedin hautajaismarssi. Lopussa Brünnhilde ymmärtää koko petoksen, ratsastaa Siegfriedin seuraksi roviolle ja palauttaa sormuksen Reinintyttärille. Valhalla syttyy tuleen, jumalat tuhoutuvat ja vanha maailmanjärjestys niiden mukana.
Jaani Länsiö
Susanna Mälkki
Susanna Mälkki (s. 1969) on erittäin toivottu vieras huipputason sinfoniaorkestereissa ja oopperataloissa ympäri maailmaa. Hän on johtanut uransa aikana muun muassa Clevelandin orkesteria, New Yorkin filharmonikkoja, Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkesteria, Lontoon sinfoniaorkesteria, Baijerin radion sinfoniaorkesteria sekä Berliinin filharmonikkoja.
Mälkki toimi HKO:n ylikapellimestarina vuosina 2016–2023 ja kehitti osaltaan orkesterin sointia, ohjelmistoprofiilia ja tunnettuutta. HKO teki Mälkin kaudella kansainvälisesti merkittäviä sävellystilauksia ja ulkomaanvierailuja. Vuosina 2017–2022 Mälkki oli Los Angelesin filharmonikkojen päävierailija. Pierre Boulezin kutsusta Mälkki hoiti musiikillisen johtajan tointa Pariisin Ensemble intercontemporainissa vuosina 2006–2013.
Kuluvalla kaudella Mälkki johtaa muun muassa Bartókia Los Angelesissa ja Mahlerin toisen sinfonian Berliinin saksalaisen sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Oopperapuolella luvassa on Lentävä hollantilainen Hollannin kansallisoopperassa, Willhelm Tell Hampurin valtionoopperassa sekä Lohengrin Berliinin Saksalaisessa oopperassa.
Tunnustuksena merkittävästä panoksestaan oopperataiteeseen Mälkki sai vuonna 2011 Suomen Leijona-ritarikunnan Pro Finlandia -mitalin. Hänelle on myönnetty Ranskan Ordre des Arts et des Lettres -ritarikunnan upseerin ja komentajan arvonimet, ja tammikuussa 2016 hänet nimitettiin Ranskan Légion d’honneur -ritarikunnan ritariksi. Marraskuussa 2017 Mälkille myönnettiin Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto. Vuonna 2024 hänestä tuli Taideyliopiston kunniatohtori, ja hän aloitti viime vuonna työskentelyn Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina.