Rakastava I

Susanna Mälkki

Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa asunut Susanna Mälkki on kasvanut Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä. Pienenä hän istui orkesterin konserteissa perheensä kanssa, ja nuorena musiikinopiskelijana seurasi tarkasti orkesterimuusikoiden ammattitaitoa ja nautti maailman parhaiden solistien esiintymisistä. Vuonna 2004 hän pääsi ensimmäistä kertaa johtamaan orkesteria, jonka 13. ylikapellimestarina hän aloitti syksyllä 2016.

Mälkin tie kapellimestariksi on kulkenut Sibelius-Akatemian ja Tukholman Edsberg-instituutin selloluokkien kautta. Hän voitti kansalliset Turun sellokilpailut ja nousi Göteborgin sinfoniaorkesterin soolosellistiksi, mutta jo nuorena kytemään jäänyt innostus orkesterinjohtamiseen ohjasi häntä koko ajan kohti kapellimestariopintoja.

Mälkin ensikosketus orkesterinjohtamiseen tuli Tukholmassa orkesterisoitinten opiskelijoista kootun pienyhtyeen kapellimestarina. Toisen kerran Mälkki johti koulun kamariorkesteria Ruotsin radion sinfoniaorkesterin silloisen ylikapellimestarin Esa-Pekka Salosen seuratessa vierestä. Tunne todellisen intohimon löytymisestä oli sinä hetkenä kirkas ja on sitä edelleen.

Mälkin läpimurto tapahtui vuonna 1999 Helsingin juhlaviikoilla, ja ensimmäisen vakiokiinnityksensä hän sai Stavangerin orkesterin musiikillisena johtajana. Maineikkaan nykymusiikkiorkesteri Ensemble Intercontemporainin taiteellisena johtajana (2006–2013) hän vakiinnutti nimensä aikamme musiikin syvällisenä tulkkina.

Mälkki on johtanut maailman parhaita orkestereita, kuten kaikkia USA:n Big Five -orkestereita, Amsterdamin Concertgebouw’ta, Berliinin filharmonikkoja ja Lontoon sinfoniaorkesteria sekä vieraillut oopperataloissa aina New Yorkin Metropolitanista ja Pariisin oopperasta Milanon La Scalaan ja Wienin valtionoopperaan. Syksyllä 2017 hän aloitti Los Angelesin filharmonikoiden päävierailijana. Musical America -lehti valitsi Mälkin vuoden kapellimestariksi 2017.

Xavi Castelló

Xavi Castelló on toiminut Helsingin kaupunginorkesterin lyömäsoitinten äänenjohtajana vuodesta 2013 alkaen. Hän aloitti musiikkiopintonsa kahdeksanvuotiaana ja viimeisteli diplominsa vuonna 2008 Teneriffalla (CSMC). Hän jatkoi opintojaan Zaragozassa (CSMA, Aragón) Wieland Welzelin, Franz Schindlbeckin ja Jean Geoffroyn johdolla sekä Madridin Okho-akatemiassa Raúl Benaventin and Esaú Borredan johdolla.

Castello on voittanut kolmannen palkinnon Ciudad del Paso -marimbakilpailussa vuonna 2007 ja ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä Perkulliria-lyömäsoitinkilpailussa vuonna 2011. Hän on Helsinki Percussion Ensemblen ja Helsinki Chamber Soloists -yhtyeen perustajajäsen.

Tero Saarinen

Tero Saarinen on tehnyt merkittävän kansainvälisen uran sekä tanssijana että koreografina. Hän on luonut yli 40 kantaesitystä, vuonna 1996 perustamalleen Tero Saarinen Companylle sekä tilaustöinä muille ryhmille.

Muun muassa hollantilainen Nederlands Dans Theater (NDT1), ranskalaiset Lyonin, Marseillen sekä Lorrainen baletit, portugalilainen Ballet Gulbenkian, Etelä-Korean Kansallinen tanssiryhmä, israelilainen Batsheva Dance Company, ruotsalainen Göteborgin Oopperan baletti sekä Suomen kansallisbaletti ovat esittäneet Saarisen töitä ohjelmistoissaan. Tero Saarinen Companyn avainteoksia ovat kansainvälinen läpimurto Westward Ho! (1996), Stravinsky-teokset Petrushka (2001) ja HUNT (2002), Shakers- vaikutteinen Borrowed Light (2004), Morphed (2014) Esa-Pekka Salosen musiikkiin sekä Jean Sibeliuksen Kullervo (2015) yhteistyössä Suomen kansallisoopperan ja -baletin kanssa. Saarisen yhteistyö Susanna Mälkin ja HKO:n kanssa alkoi teoksella Zimmermann Trio (2018).

Tero Saarinen tunnetaan omaperäisestä, tasapainolla ja epätasapainolla leikittelevästä, rujonkauniiksi luonnehditusta liikekielestä ja kehittämästään TERO-tekniikasta. Hänen laajaa kansainvälistä kiitosta saaneille teoksilleen on ominaista myös elämyksellinen kokonaistaideteosmaisuus. Saarinen on saanut lukuisia tunnustuksia taiteellisesta työstään kotimaassa ja kansainvälisesti.

Vuonna 1996 perustettu Tero Saarinen Company on suomalaisen tanssin lippulaiva maailmalla. Se on esiintynyt 40 maassa kaikissa maanosissa, maailman johtavilla esittävän taiteen näyttämöillä. TSC:n toimintaan kuuluvat myös Saarisen koreografiat muille tanssiryhmille, TERO-tekniikan kansainvälinen opetustoiminta, yhteisölliset hankkeet, tanssivierailujen tuottaminen Helsinkiin sekä residenssitoiminta TSC Studiossa.

Oskari Kymäläinen

Oskari Kymäläinen valmistui tanssijaksi Suomen Kansallisoopperan ja -baletin Balettioppilaitoksesta 2019. Kymäläinen on tanssinut esimerkiksi Jorma Uotisen, Hanna Brotheruksen ja Pori Dance Companyn teoksissa. Yhteistyö Tero Saarinen Companyn kanssa alkoi keväällä 2020. Kauden 2020–2021 Kymäläinen on siviilipalveluksessa Tero Saarinen Companyssa.

Gustav Mahler, sov. Michelle Castelletti: Adagio Sinfoniasta no 10

Gustav Mahlerin (1860–1911) kuollessa keväällä 1911 häneltä jäi kymmenes sinfonia kesken. Vuosien varrella monet tutustuivat luonnosmateriaaliin, mutta ensimmäinen esitysversio syntyi vasta 1960-luvulla brittiläisen Deryck Cooken toimesta. Myöhemmin sinfoniasta ovat tehneet omat versionsa mm. Rudolf Barshai, Clinton Carpenter ja Remo Mazzetti. Useat merkittävät Mahler-kapellimestarit eivät silti ole suostuneet johtamaan teoksesta muuta kuin sen ensimmäisen osan, joka on ainoa jonka säveltäjä sai valmiiksi.

Maltalaisen kapellimestari ja säveltäjä Michelle Castellettin (s. 1974) versio Mahlerin kymmenennestä sinfoniasta on valmistunut 2010-luvulla. Castellettin käyttämä kokoonpano, johon kuuluu mm. seitsemän puhallinsoitinta, urkuharmoni ja jousikvintetto, on saanut inspiraationsa Verein für musikalische Privataufführungen -nimisen yhdistyksen suosimista kokoonpanoista. Arnold Schönberg oli perustanut tämän Wienissä 1918–21 toimineen yhdistyksen, jonka konserteissa esitettiin mm. kamariorkesterisovituksia myös Mahlerin teoksista. Castellettin versio sai kantaesityksensä Canterburyssä 23.11.2012. Canterburyn kamariorkesteria johti Castelletti itse.

Tässä konsertissa esitetään sinfonian ensimmäinen osa, Adagio. Lämpimän laulavat ja ironisen tanssilliset jaksot vuorottelevat, kunnes riitasointuinen purkaus särkee tunnelman. Sen jälkeen on kuin jotakin musiikissa olisi peruuttamattomasti särkynyt.

Jean Sibelius: Rakastava op. 14

Vuonna 1894 Jean Sibelius (1865–1957) osallistui Ylioppilaskunnan Laulajien järjestämään sävellyskilpailuun Kantelettaren runoihin sävelletyllä mieskuorosarjalla Rakastava. Teos sai toisen palkinnon. Sekä yleisö että arvostelijat ihmettelivät tuomariston päätöstä antaa ensimmäinen palkinto Emil Genetzin laululle Hakkapeliitat, sillä yleisen mielipiteen mukaan Rakastava oli parempi sävellys. Sibelius laati pian sarjasta versiot myös mieskuorolle ja jousille (1894) ja sekakuorolle (1898).

Vuonna 1912 säveltäjä teki Rakastava-sarjasta version myös jousiorkesterille ja lyömäsoittimille (op. 14). Sibelius johti itse kantaesityksen Helsingissä 29.3.1912 Helsingin filharmonisen seuran orkesterin (nyk. HKO) konsertissa. Vastaanotto oli erittäin myönteinen, ja säveltäjä johti teosta jatkossa useastikin.

Jousiorkesterille tehty versio ei ole niinkään sovitus kuin taidokas uusi tulkinta aiemmasta musiikkimateriaalista. Kuorosarjassa osia on neljä, mutta tässä Sibelius on tiivistänyt osat kolmeen. Ensimmäinen osa Rakastava heijastaa tuoreeseen rakkauteen liittyvää ujoutta ja epävarmuutta. Rakastetun tie on valoisa scherzo. Viimeinen osa Hyvää iltaa – Jää hyvästi huokuu katkeransuloista nostalgiaa.

Iannis Xenakis: Rebonds B

Kreikassa syntynyt ja vuodesta 1947 Ranskassa asunut Iannis Xenakis (1922–2001) oli yksi 1900- luvun merkittävimmistä nykysäveltäjistä. Hän oli varsinaiselta koulutukseltaan arkkitehti ja työskenteli jonkin aikaa Le Corbusierin avustajana. Säveltäjänä Xenakis haki toistuvasti inspiraatiota muun muassa matemaattisista teorioista, geometriasta, filosofiasta ja rakennustaiteesta. Hän oli lisäksi kiinnostunut aikansa uudesta teknologiasta. Vuonna 1963 hän julkaisi klassikon aseman myöhemmin saaneen kirjan Formalisoitu musiikki.

Joka tämän perusteella luulee Xenakisin musiikin olevan jotenkin kuivaa ja teoreettista, on täysin väärässä. Hänen sävellyksensä ovat vereviä ja jännittäviä, ja ne vaikuttavat usein kuulijaan suorastaan fyysisen mukaansatempaavasti.

Rebonds (1987–89) on sävelletty lyömäsoitintaitelija Sylvio Gualdalle, jonka kanssa Xenakis jo aiemmin oli tehnyt yhteistyötä. Rebonds koostuu kahdesta jaksosta, A ja B. Jaksot eivät käytä tismalleen samoja lyömäsoittimia; Rebonds B on kirjoitettu bongo-rummuille, tumba-rummulle, tom-tomille, bassorummulle ja puupalikoille. Xenakisin toive oli, että teoksen esitys koostuisi sekä A- että B- jaksoista. Käytännössä monet lyömäsoittajat kuitenkin esittävät usein ainoastaan B- jakson. Se on rytminen, virtuuosinen ilotulitus, joka voi tuoda mieleen ekstaattisen rituaalin. 

Christian Holmqvist

Tero Saarinen: Rebond

Syys-lokakuun konserteissa koetaan sarja ensiesityksiä, joissa muusikko ja tanssija luovat yhteisen duettoteoksen. Iannis Xenakiksen hypnoottinen sooloteos lyömäsoittimille muuttuu kaksi taidemuotoa yhdistäväksi duetoksi, kun lavalle astuvat orkesterin lyömäsoitinten äänenjohtaja Xavi Castelló Aràndiga sekä Tero Saarinen Companyn tanssija Oskari Kymäläinen. Koreografi Tero Saarisen työn lähtökohtana on sävellyksen moniäänisyys: ”Musiikki on rikas elämys, joka kuulostaa siltä että soittajia olisi useita. Haluan tutkia samaa intensiteettiä ja monimuotoisuutta tanssijan liikkeessä."

Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 1 C-duuri op. 21

Bonnista Wieniin vuonna 1792 muuttanut Ludwig van Beethoven (1770–1827) loi aluksi mainetta pianovirtuoosina. Hänellä oli kuitenkin tähtäimessä ura myös säveltäjänä, ja hän olikin vuosisadan vaihteeseen menessä säveltänyt runsaasti etenkin piano- ja kamarimusiikkia. Vuonna 1800 Beethoven koki, että aika oli kypsä osaamisensa näyttämiselle suurelle yleisölle. Hän vuokrasi Wienin Burg-teatterin ja järjesti siellä konsertin, jonka ohjelmassa oli muun muassa Septetto, yksi hänen pianokonsertoistaan sekä kantaesityksenä nähtävästi vuosina 1799–1800 syntynyt ensimmäinen sinfonia. Vastaanotto oli myönteinen ja innostunut. Eräs arvostelija huomautti konsertin olevan ”kiinnostavin mikä meillä täällä pitkään aikaan on ollut”. Sinfoniaa sama arvostelija luonnehti kekseliääksi ja idearikkaaksi.

Ensimmäinen Beethovenin yhdeksästä sinfoniasta liittyy hyvin selkeästi W.A. Mozartin ja Joseph Haydnin perinteeseen. Tästä huolimatta teoksessa on jo useita Beethovenille täysin tunnusomaisia piirteitä. Helpoiten tunnistettavat lienevät yllättävät, räjähtelevät purkaukset sekä railakas huumori. Ensimmäisen osan hidas johdanto (Adagio molto) sai aikalaiset ymmälleen: C-duuri-sinfonia alkaa  näennäisesti täysin väärässä sävellajissa. Mutta kunhan Allegro con brio ponnahtaa liikkeelle, pää-sävellaji etabloituu. Toinen osa on liikkuva Andante cantabile con moto. Kolmannen osan Beethoven on otsikoinut Menuetiksi, mutta nopea tempo (Allegro molto e vivace) tekee siitä käytännössä scherzon. Finaalin avaa johdanto (Adagio) joka pienen hapuilun jälkeen johtaa iloiseen Allegro molto e vivaceen. 

Christian Holmqvist