Suosikkisolisti suosikkikonserton ääressä! Vuoden 2017 kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun voittaja Mackenzie Melemed lumosi yleisön keskittyneellä läsnäolollaan. Suomeen ihastunut ja asettunut amerikkalaispianisti on kertonut ostavansa Oiva Toikan suunnitteleman lasilinnun aina, kun on soittanut suomalaisen orkesterin solistina.
Sergei Rahmaninovin toisen pianokonserton soolo-osuus täydentää Melemedin kokoelmaa jälleen yhdellä linnulla. Rahmaninov omisti rakastetuimman teoksensa hypnologilleen, jolta hän koki saaneensa apua sävellyskrampin hellittämiseen ja konserton valmistumiseen.
”Heti kapellimestari Mei-Ann Chenin astuttua lavalle hymy levisi välittömästi läpi koko orkesterin. Hän on energisoiva katalyytti kapellimestarikorokkeella!” (Camilla Dahl, Mittmedia). Taiwanilais-amerikkalainen kapellimestari Mei-Ann Chen tekee debyyttinsä HKO:n edessä.
Mei-Ann Chen
Taiwanilais-amerikkalainen kapellimestari Mei-Ann Chen on kuluneen vuosikymmenen aikana noussut maailman kiinnostavimpien kapellimestarien joukkoon. Vuodesta 2011 hän on toiminut diversiteettityöstään ja seikkailullisista ohjelmistoistaan tunnetun Chicago Sinfoniettan musiikillisena johtajana. Viime vuonna hänet nimitettiin Grosses Orchester Grazin pääkapellimestariksi. Vakituisten kiinnitystensä lisäksi hän on vieraillut jo pitkälti yli sadassa eri orkesterissa, kuluvallakin kaudella hänet on kutsuttu mm. BBC Symphonyyn, Oslon filharmonikoihin, Baskimaan Kansallisorkesteriin ja Haagin Residentie Orkestiin. Tuleviin vierailuihin kuuluvat mm. New Yorkin filharmonikot ja San Francisco Symphony.
Taiwanin Kaohsiungissa syntynyt Chen soitti jo pienenä sekä viulua että pianoa, ja opetteli trumpetinsoittoa omatoimisesti, vaikka hän oli perheensä ainoa muusikko. Silti Chen oli jo 10-vuotiaana päättänyt hakeutuvansa isona vain ja ainoastaan kapellimestariksi, ja tutustui teoksiin Taiwaniin muuttaneen kapellimestarin Henry Mazerin johdolla. Kun kapellimestari Benjamin Zander saapui maahan vierailulle vuonna 1989, Chen järjestettiin tälle yksityiseen koesoittoon. Hänen tulkintansa Wieniawskin konsertosta oli niin kiehtova, että Zander myönsi siltä seisomalta vasta 16-vuotiaalle Chenille opiskelustipendin Yhdysvaltoihin. Kapellimestarina Chen debytoi Bostonin nuoriso-orkesterin kiertueella Espanjassa johtamalla Mahlerin viidennen sinfonian ensiosan.
Chenin läpimurto tapahtui vuonna 2005, kun hän voitti maailman arvostetuimpiin kuuluvan Malko-kapellimestarikilpailun Kööpenhaminassa. Hän on kilpailun lähes 60-vuotisen historian ensimmäinen naisvoittaja. Uuden Englannin konservatoriossa hän suoritti historian ensimmäisenä opiskelijana kaksoistutkinnon sekä viulusta että orkesterin johtamisesta, ja väitteli myöhemmin musiikin tohtoriksi Michiganin yliopistossa. Tänään hän debytoi Helsingin kaupunginorkesterissa.
Mackenzie Melemed
Mackenzie Melemed (s. 1995) on kuulunut Suomen suosituimpiin pianisteihin siitä lähtien, kun hän vuonna 2017 voitti kansainvälisen Maj Lind -kilpailun Helsingissä. Lyhyessä ajassa Melemed on soittanut esimerkiksi Jyväskylä Sinfonian, Vaasan ja Kuopion kaupunginorkesterien sekä Turun filharmonisen orkesterin solistina sekä useilla festivaaleilla. Helsingin kaupunginorkesterin solistina Melemed debytoi vuonna 2018 Samuel Barberin pianokonserton solistina.
Melemed on viihtynyt pienestä pitäen esiintymislavalla. Alle kouluikäisenä hän konsertoi vanhainkodeissa viikottain, ja seitsemänvuotiaana hän soitti NBC:n Rosie O’Donnell Show’ssa. Tätä seurasivat useat TV-mainosesiintymiset ja esimerkiksi Discovery Channelin Mozart-dokumentti, jossa hän näytteli ihmelasta peruukki päässään. Viitenä peräkkäisenä vuotena Melemed soitti Valkoisessa talossa George W. Bushin kutsumana. Opintonsa hän suoritti New Yorkin Juilliardissa Robert McDonaldin ja Emanuel Axin johdolla.
Rahmaninov on Melemedille erityisen läheinen säveltäjä. Hän on soittanut paljon esimerkiksi Moments Musicaux -sarjaa op. 16 sekä kuuluisimpia preludeita ja etydeitä. Tätä konserttia edeltäneellä viikolla Melemed soitti Oulun Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa täsmälleen saman ohjelman kuin Rahmaninov vuonna 1942 viimeiseksi jääneessä Carnegie Hallin -resitaalissaan. Toiseen pianokonserttoon hän tutustui jo 14-vuotiaana suunnitellessaan suurimpien pianokilpailujen finaaliohjelmistoa. Konserton hän on aiemmin esittänyt vuonna 2012 toisen pianon säestyksellä.
”Rakastuin siihen ensikuulemalta”, Melemed sanoo. ”Siitä on kuunneltavissa niin erilaisia tulkintoja sekä entisiltä että nykyisiltä pianistilegendoilta, myös itseltään Rahmaninovilta, että omakin käsitykseni on muuttunut paitsi kymmenessä vuodessa myös parin vuoden takaisesta huomattavasti. Se on mahtavaa, koska siten jokaisesta esityksestä tulee ainutkertainen. Keskiviikon konsertti on varmasti erilainen kuin torstain.”
Melemed kuuluu pianovalmistaja Steinwayn edustusmuusikoihin, eli niin sanottuihin Steinway-artisteihin.
Jaani Länsiö
Bohuslav Martinů: Toccata e due canzoni
Romantiikan aika ja sen kansallisvaikutteiset alalajit hiipuivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen myös nykyisen Tšekin alueella. Siinä missä edellisten sukupolvien suurnimet Antonín Dvořák, Josef Suk ja Leoš Janáček käyttivät teoksissaan vielä kotoperäisille lauluille perustuvaa kielioppia, Bohuslav Martinů (1890–1959) vaihtoi böömiläismelodiat kansainvälisiin vaikutteisiin. Opiskellessaan Pariisissa 1920-luvulla hän tutustui jazziin ja erityisesti uusklassismiin, josta tuli hänelle elämän mittainen liitto. Erikoisbravuuriksi nousi barokkiajan teosmuoto Concerto Grosso, jossa orkesterin soitinryhmät vaihtelevat solistisen ja säestävän roolin välillä.
Yhdysvaltoihin paettuaan vuonna 1941 Martinů oli hetkeksi hylännyt Concerto Grosson säveltääkseen viisi sinfoniaa, mutta otti kolmeosaisella, lähes sinfoniset mitat täyttävällä teoksella sen taas omakseen. Ilmeisesti Toccata e due Canzonista (1944) piti tulla vain kevyt ja lyhyt tuokiokuva, mutta sävellystyön edetessä musiikki sai syvyyttä ja mittaa. Teoksen syntyä varjostaa myös onnettomuus: Martinů putosi parvekkeelta murtaen kallonsa ja vammauttaen pysyvästi kuulonsa.
Toccata on lajityypilleen uskollinen, rytmikkäästi nakuttava ikiliikkuja. Dramaattisten, jopa kaoottisten taitteiden välissä pilkistävät duuritaitteet väistyvät yhtä nopeasti kuin ilmestyvät. Canzoneista Martinů teki vapaamuotoiset, tunnelmasta toiseen liukuvat osat polyfonialla höystettynä. Ensimmäinen canzona alkaa pianon ilmoituksella, jota seuraa toccatalle vastakohtaisten, ilmavasti leijuvien sävelkulkujen vyyhti. Päätösosa valmistui onnettomuuden jälkeen. Yleensä nopeasti säveltänyt Martinů joutui keskeyttämään työnsä opetellakseen kävelemään – tuskallista taistelua voi kuulla osan vakavissa sävyissä, jotka hellittävät vasta loppumetreillä.
Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto nro 2 c-molli op. 18
Sergei Rahmaninov (1873–1943) oli slaavilaisen melankolisuuden henkilöitymä, ei vain musiikillaan vaan koko olemuksellaan. Pianoa hän soitti kuin patsas kivettyneine kasvoineen, haudanvakavat silmät nauliutuneina koskettimistoon. Igor Stravinsky pilkkasi häntä ”kahden metrin kokoiseksi murjotukseksi”. Hänen kaikki suuret teoksensa soivat syvällä mollissa, ja hänen suosikkiteemansa oli keskiaikainen Dies irae, vihan päivä. Häntä on kutsuttu venäläissäveltäjistä venäläisimmäksi. Todellakin, muutettuaan Yhdysvaltoihin vuonna 1917 hän ei enää kyennyt koti-ikävältään säveltämään kuin kourallisen uusia teoksia. Toinen pianokonsertto (1901) syntyi vakavan masennuskauden päätteeksi.
Rahmaninov oli jo varsin tunnettu muusikko, suurenmoisen cis-mollipreludin ja muita pianokappaleita säveltänyt virtuoosi, kun hän ryhtyi jälleen kerran vuonna 1894 säveltämään ensimmäistä sinfoniaansa. Hän oli todistanut taitonsa suurmuotojen säveltäjänä ensimmäisellä pianokonsertollaan jo pari vuotta aiemmin, mutta huolimatta kymmenentuntisista työpäivistä sinfonia junnasi paikallaan. Sen saattaminen esityskuntoon oli työvoitto. Kantaesityksestä tuli täysi fiasko, jonka kapellimestari Aleksandr Glazunov johti silminnähden päihtyneenä. Rahmaninov makasi sängyssä ja juopotteli lähes kolmen vuoden ajan, ennen kuin pääsi takaisin jaloilleen intensiivisen hypnoosihoidon ansiosta. Ensimmäinen tervehtymisen jälkeen sävelletty teos oli terapeutti Nikolai Dahlille omistettu pianokonsertto c-mollissa.
Konserton vuolaat melodiat, pakottomasti toisiinsa yhdistyvät taitteet sekä saumaton vaihtelu solistisen ja säestyksellisen välillä kielivät vauhdikkaasta hurmostilasta, jonka vallassa teos syntyi. Jo ensimmäisen osan mystiset avaussoinnut vihjaavat tulevan 35-minuuttisen majesteettisesta luonteesta, jonka ilmiasuun tekee kiilaa vain haaveilevasti laulava toinen osa. Teoksessa on lukuisia tunnettuja melodioita, jotka ovat jääneet myös pop-historiaan: Frank Sinatra teki ensiosan pohjalta kappaleen I Think of You ja finaalin sivuteemasta balladin Full Moon and Empty Arms. Toisen osan pohjalta Eric Carmen teki voimaballadin All by myself, joka tunnetaan ehkä parhaiten Céline Dionin tulkitsemana.
Antonín Dvořák: Sinfonia nro 7
Antonín Dvořák (1841–1904) etsi jokaisella sinfoniallaan uusia reittejä lajityypin ytimeen, kuten vaikkapa Ludwig van Beethoven häntä ennen ja Jean Sibelius hänen jälkeensä. Uudistuakseen hän kuunteli aina ympäristönsä signaaleita. Tästä konkreettisimpina esimerkkeinä syntyivät luontomaisemia jäljittelevä kahdeksas sinfonia ja amerikkalaisten perinnemelodioiden hengessä valmistunut yhdeksäs sinfonia.
Dvořák tunnettiin lähinnä Slaavilaisista tansseistaan, kun hän sai seitsemännen sinfonian (1885) tilauksen Lontoon filharmoniselta seuralta. Tämä oli hänen suuri tilaisuuteensa päästä kansainvälisille markkinoille sinfonikkona – mutta tunnelmat olivat kaikkea muuta kuin toiveikkaat; Dvořák oli lyhyen ajan sisällä menettänyt sekä äitinsä että vanhimman tyttärensä, ja tšekkiläisen musiikin isänä pidetty Bedřich Smetana teki kuolemaa mielisairaalassa. ”Sen täytyy ravistella maailmaa, ja jos Luoja suo, niin myös tapahtuu”, hän julisti ryhtyessään työhön.
On ilmeistä, että tilaus kannusti Dvořákia etsimään inspiraatiota muualta kuin böömiläisestä maaperästä. Ensiosassa kuuluvatkin hänen esikuvansa, Lontoota myöten valtavan suositun Johannes Brahmsin raskaat askeleet. Toinen osa on kuin haikea orkesterilaulu, jonka partituurisivun alaviitteeksi Dvořák kirjoittikin ”surullisista vuosista”. Harppaus kuudennen sinfonian rustiikista maireudesta ilmenee viimeistään kolmannessa osassa scherzo, jonka kiihkomielinen furiant-tanssi muistuttaa entisestä kansanmies-Dvořákista. Finaali päättyy suurenmoiseen duurisointuun, mutta eleen voitokkuus jää kuulijan henkilökohtaisen arvion varaan.
Teoksen kantaesitys Lontoon St. James Hallissa säveltäjän johdolla oli menestys, mutta jälkipolville seitsemäs on jäänyt Dvořákin suosituista sinfonioista etäisimmäksi. Ehkä teoksen täyteen ahdettu dramatiikka, synkkävireinen sointi d-mollissa, epävakaat tunnemyrskyt ja vähiin jäävä slaavilainen tanssillisuus erkanivat liian kauaksi siitä kevyen viihdyttävästä Dvořákista, johon yleisöä oli totutettu. Silti esimerkiksi arvostettu tutkija Sir Donald Tovey nosti sen samaan sarjaan Beethovenin ja Brahmsin sinfonioiden rinnalle ja Dvořákin elämäkerturi John Clapham piti sitä ”epäilemättä hänen parhaimpanaan”.
Jaani Länsiö
