Reinhardt & Bax

Ruth Reinhardt

Kapellimestari Ruth Reinhardt (s. 1988) tunnetaan eleganteista esiintymisistään ja luovasti suunnitelluista konserttiohjelmistaan. Antonín Dvořákin viidettä sinfoniaa kapellimestari pitää salattuna helmenä. Teos alkaa idyllisenä, jatkuu sydämellisen lämmittävänä ja päätyy hauskanpidon kautta dramaattiseen finaaliin. ”Siinä on kaikki oleellinen”, on Reinhardt todennut. ”En käsitä, miksei sitä esitetä useammin.”

Ruth Reinhardt on johtanut muun muassa New Yorkin filharmonikkoja ja Clevelandin orkesteria, itävaltalaista Tonkünstler-orkesteria, Ranskan kansallisorkesteria, Tukholman kuninkaallista filharmonista orkesteria sekä Frankfurtin ja Berliinin radioiden sinfoniaorkestereja. Hän on vieraillut myös San Franciscon, Detroitin, Houstonin, Baltimoren, Milwaukeen ja Seattlen sinfoniaorkestereiden kapellimestarina. Konserttikaudella 2023–2024 Reinhardt tekee ensiesiintymisensä HKO:n lisäksi Leipizigin Gewandhaus-orkesterin, Kölnin WDR-radiosinfoniaorkesterin sekä yhdysvaltalaisten Nashvillen, New Jerseyn ja Grand Rapidsin sinfonikkojen ja Minnesotan orkesterin kapellimestarina. Reinhardtin suunnitelmissa on lisäksi oopperadebyytti Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa Tukholmassa La Traviata -produktiossa.

Saksalaissyntyinen Ruth Reinhardt opiskeli viulunsoittoa ja orkesterinjohtamista Zürichin taideyliopistossa Sveitsissä, nykyisessä kotimaassaan. Maisterintutkintonsa hän teki maineikkaassa Juilliard School -taidekorkeakoulussa New Yorkissa.

Ruth Reinhardtin konserttiohjelmissa modernismin ja sinfonisen kaanonin säveltäjät usein joko täydentävät tai haastavat toisiaan. Myös nykymusiikki kiinnostaa häntä. Erityisesti Reinhardt on keskittynyt eurooppalaisiin säveltäjiin ja painottaa mielellään naisten teoksia viimeisten vajaan sadan vuoden ajalta. Reinhardtin ohjelmistossa ei olekaan harvinaista kuulla esimerkiksi suomalaisten Kaija Saariahon ja Lotta Wennäkosken sävellyksiä.

https://ruth-reinhardt.com/about/
 

Alessio Bax

Pianisti Alessio Bax (s. 1977) valmistui synnyinkaupunkinsa Barin konservatoriosta Italiasta neljäntoista vuoden iässä. Baxin ura pomppasi nousukiitoon hänen saavutettuaan kansainväliset pianokilpailuvoitot Japanin Hamamatsussa 19-vuotiaana ja Britannian Leedsissä 22-vuotiaana. Vuodesta 1994 lähtien Bax on asunut Yhdysvalloissa.

Alessio Bax on esiintynyt pianistina viidellä mantereella. Hän on soittanut yli 150 orkesterin solistina, kamarimuusikkona sekä resitalistina omissa konserteissaan. Baxin tunnettuja yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi kapellimestarit Marin Alsop, Vladimir Ashkenazy ja Simon Rattle. Vuonna 2019 Alessio Bax pyydettiin Uuden Englannin konservatorion opettajaksi. Hän toimii myös Incontri in Terra di Siena -musiikkijuhlan taiteellisena johtajana Italiassa.

Baxin tulkinta Edvard Griegin pianokonsertosta Uudessa-Seelannissa Aucklandin filharmonisen orkesterin solistina vuonna 2019 keräsi kiitosta New Zealand Herald -lehdessä. ”Griegin konsertto antoi italialaispianistille mahdollisuuden yhdistää raikkautta ja runollisuutta. Vastauksena sellojen kaihoisiin kutsuihin hän vaihtoi tunnontarkasti työstetystä mollista janoavaan duuriin kuin lennossa”. Lehden mukaan konsertto tarjosi upeaa vuoropuhelua Baxin ja orkesterin välillä. ”Finaali oli kuin hillittömästi svengaava kansantanssi, johon kaikki osallistuivat”.

Pari vuotta aikaisemmin puolestaan yhdysvaltalaisen Minnesotan orkesterin yleisö oli noussut osoittamaan seisten suosiotaan Alessio Baxille Griegin pianokonserton solistina. Paikallisen lehtiarvostelun mukaan pianisti onnistui ihailtavasti välttämään teoksen esityksissä usein nähdyt ylidramaattiset elkeet ja oli muutenkin aplodinsa ansainnut. ”Alessio Bax houkutteli esiin konserton monivivahteiset tunnelmat. Kauneus ja voima kulkivat käsi kädessä.”

https://www.alessiobax.com/
 

Jennah Vainio: Sylvia’s Lullaby

Helsingin kaupunginorkesterin tilausteosten sarja Helsinki-variaatiot kutsuu nykysäveltäjiä kirjoittamaan uusia teoksia inspiraationaan jokin ennen vuotta 1945 valmistunut suomalainen sävellys. Jennah Vainion Sylvia’s Lullabyn (Sylvian kehtolaulu) pohjana on Helsingin kaupunginorkesterin perustajan, kapellimestari Robert Kajanuksen neljäminuuttinen Huutolaistytön kehtolaulu (1907) jousiorkesterille.

”En tiennyt teosta entuudestaan, vaan löysin sen pitkällisen etsinnän tuloksena”, Vainio kertoo. ”Mutta heti sen kuultuani tunsin, että tämä se on. Halusin säveltää henkilökohtaisten teoksen, jolla on syvempi merkitys, ja kappaleesta tuli mieleeni isoäitini Sylvia Vainio (1916–2013), joka oli huutolaistyttö.”

Huutolaisuus oli 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosikymmenille voimassa ollut käytäntö, jossa kunta luovutti elatusta vailla olleen lapsen, vanhuksen tai kehitysvammaisen huutokaupassa sille sijaisperheelle, joka pyysi ylläpidosta vähiten korvausta. Järjestelmä muistutti orjakauppaa, sillä huutolaisten oloja ei juuri valvottu ja heidän kohtelunsa oli usein julmaa.

”Vaikeista lähtökohdista huolimatta isoäitini eli vaiheikkaan ja jännittävän elämän. Hänen vanhempansa kuolivat vuonna 1918 espanjantautiin, jonka hänen isänsä oli saanut valtamerilaivalla matkustaessaan Amerikasta Suomeen. Huutolaisena Sylvia nukkui höyläpenkin alla, potkittuna, ja poimi rikkaruohoja pellolla. Hän palveli rintamalottana Lapissa, ja sodan jälkeen kasvatti perhettään Brasilian Monte Alegressa, työskenteli laivaemäntänä Effoa-laivayhtiössä ja toimi vapaaehtoisena Suomen Merimieslähetysseurassa. Minuakin hän jaksoi vielä auttaa opiskeluvuosinani ja antaa elämänohjeitaan keskellä lama-Suomen vaikeuksia.”

Kajanuksen Kehtolaulu kuuluu teoksessa kahdeksan tahdin mittaisena teemana, ja sen aiheet ja motiivit kulkevat Sylvian tarinan lomassa. Vainio ei kutsuisi teosta puhtaasti sinfoniseksi runoksi, mutta tarinallinen se kyllä on. ”Teos ei ole täysin ohjelmallinen, mutta se jakautuu taitteisiin, joissa voi kuulla Sylvian elämänkirjan sivuja”, Vainio kertoo. ”Etenkin lyömäsoittimilla on tärkeä rooli ajan ja paikan kuvauksissa. Omistan teoksen rakkaan isoäitini muistolle.”
 

Edvard Grieg: Pianokonsertto

Ennen Norjan kansallissäveltäjäksi nousemistaan Edvard Grieg (1843–1907) loi uraa pianistina. Teinisensaationa hänet lähetettiin Leipzigiin konservatorioon, jonka käytävillä edelleen leijaili Gewandhausin orkesterin pitkäaikaisen kapellimestarin Felix Mendelssohnin henki. Muuten opiskelu oli Griegille yhtä tervanjuontia, mutta saatuaan opettajakseen Robert Schumannin ystävän Ernst Ferdinand Wenzelin hänen elämänsä kirkastui. Ensin Grieg ihastui Schumannin musiikkiin yleisesti, mutta rakkaudeksi tunne roihahti hänen kuultuaan esityksen Schumannin pianokonsertosta. Grieg oli valmis jopa luopumaan julkaisemattoman jousikvartettonsa käsikirjoituksesta vain saadakseen vaihtokaupassa Schumannin partituurin tutkittavakseen. Kaupat tulikin, ja vuonna 1868 Grieg sävelsi valmiiksi ensimmäisen ja lopulta ainoaksi jääneen suurteoksensa (varhaisempi, hänen iankaikkiseen esityskieltoon asettamansa c-molli sinfonia näki tosin päivänvalon vuonna 1981) vahvasti Schumannin pianokonserton vaikutuksen alaisena.

Konsertto nousi suosioon välittömästi, ja vuosien ajan se kiersi maailmaa sekä säveltäjän itsensä että teokseen vähän yllättäenkin tykästyneen Franz Lisztin avustuksella. Aina uusien esitysten ja esittäjien ilmaantuessa Grieg hioi partituurin yksityiskohtia sieltä täältä; viimeisen kerran vain kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. Teos oli jopa niin suosittu, että se kuultiin maailman ensimmäisenä äänitettynä konserttona – tosin vuoden 1908 levytysteknologiasta johtuen leikeltynä vain kuuden minuutin mittaiseksi.

Schumannin kaiku kuuluu teoksessa aina sävellajista alkaen, ja idolinsa tavoin myös Grieg aloittaa konserttonsa orkesterin fortella, solistin alaspäin hyppivällä aiheella ja puupuhaltimien esittelemällä pidättyväisellä pääteemalla. Häpeilemättömän virtuoosi-ilottelun sijaan ensiosa on pikemminkin runollinen duetto, jossa sekä orkesteri että piano vaihtelevat vetovastuuta huipentaen tasaisen kasvukäyrän räjähdysherkkään soolokadenssiin. Toinen osa, Adagio Des-duurissa, lienee konserttokirjallisuuden kaunein keskiosa. Finaalissa norjalaiskansallinen iltamatunnelma pääsee irti halling-tansseilla ja hardangerinviulun imitoinneilla.
 

Antonín Dvořák: Sinfonia nro 5 F-duuri op. 74

Böömiläinen kansallisromantiikka puhkesi täyteen kukkaansa käytännössä samaa tahtia kuin Antonín Dvořákin (1841–1904) musiikki hakeutui kohti tšekkiläisyyttä. Vielä vuonna 1874 Wienin sävellyskilpailussa Dvořák onnistui saksalaistyylisellä musiikillaan vakuuttamaan säveltäjä Johannes Brahmsin ja kriitikko Eduard Hanslickin kaltaiset vallankäyttäjät puolelleen. Autenttisen, böömiläisen sinfonikon äänensä hän löysi vasta 1880-luvun taitteessa samoihin aikoihin kuin Bedřich Smetana vakiinnutti kansallistyylin tärkeimpiä piirteitä Ma vlast -sarjan ohjelmallisiin osiin.

Kuudessa viikossa valmistunut viides sinfonia (1875) osuu tyylien vedenjakajalle. Dvořák vielä etsii irtaantumisreittejä brahmsilaisen mahtailevasta saksalaistyylistä, mutta ennakoi jo pian alkavaa slaavilaiskauttaan esimerkiksi puupuhaltimien käytöllään; sinfonia pysyttelee silti pääsääntöisesti vanhalla mukavuusalueella. Teoksen korkean opusnumeron ei pidä antaa hämätä; se on markkinointikikka, jolla Dvořákin kustantaja Simrock halusi myydä sinfoniaa kypsän säveltäjän uutuutena vielä 13 vuotta sen valmistumisen jälkeen. Koska nykyisin numerolla 6 ja 7 tunnetut sinfoniat olivat jo ilmestyneet ja niitä aiemmat sinfoniat jääneet julkaisematta, teos tunnettiin pitkään Dvořákin kolmantena.

Sinfonia alkaa böömiläishenkisesti puhaltimien sulavalla ilmoituksella, joka johtaa pastoraalimaisiin tunnelmiin. Toinen teema palaa taas Beethovenin jäljille tehdäkseen pikaisia visiittejä slaavilaistanssien maailmaan. Andante con moto laulaa haikeaa melodiaa – ensin selloilla, sitten viuluilla ja pian taas puhaltimilla, mutta astetta koristeellisemmin. Scherzo työntyy päälle lähes tauotta saman melodian kertauksella, ja pian kuin pikakelaukselle kiihtyvänä tanssina. Finaali singahtaa käyntiin hylkäämällä kaikki maalaishenkisyyden rippeet kiihkeällä melodialla, johon puhaltimet ilmoittautuvat ensin mukaan ja lopulta viulujen tasavahvaksi duettopareiksi. Pitkällinen, taidokkaasti sommiteltu teemojen kehittely johdattelee loppukohtaukseen, sinfonian alkutunnelmiin palaavaan muisteloon ja vaskien viimeiseen sanaan.

Jaani Länsiö