Sinivalkoiset sävelet

Jouni Hirvelä: Muistijälkiä

Jouni Hirvelä (s. 1982) on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja Berliinissä. Hänen opettajistaan mainittakoon Veli-Matti Puumala ja Elena Mendoza. Hirvelä on osallistunut muun muassa Kaija Saariahon ja Chaya Czernowinin johtamille mestarikursseille. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin ensimmäinen palkinto japanilaisessa Irino-sävellyskilpailussa ja vuonna 2002 juryn erikoispalkinto japanilaisessa Ise-Shima -sävellyskilpailussa. Hirvelän teoksia on esitetty uuden musiikin festivaaleilla Suomessa ja Saksassa. 

Hirvelä on säveltänyt etenkin kamarimusiikkia, sooloteoksia ja ääni-installaatioita. Hän on kirjoittanut myös muun muassa orkesterikappaleen Vuolle (2014) ja nokkahuilukonserton (2018). Hirvelä suosii kudoksia, joita luodaan erikoisten sointien ja soitto- ja laulutapojen avulla. Polttopisteessä ovat äänet ja niiden käsittely. 

Hirvelä kertoo uudesta orkesterikappaleestaan Muistijälkiä seuraavaa: 

”Muistijälkiä käsittelee muistamista eri näkökulmista: mielen toimintana, poismenneiden muisteluna sekä muistin menettämisenä. Halusin kirjoittaa tekstuuria, jossa musiikillisista tapahtumista jää jälkiä, kuin heijastuksia. Nämä muistijäljet toistuessaan muuntuvat ja varioituvat muuntuvien muistikuvien tapaan.

Teos sisältää viittauksia Leevi Madetojan pianoteokseen Kuoleman puutarha, jonka hän sävelsi vuonna 1918 sisällissodan vainoissa menehtyneen veljensä muistoksi. Elämän ja kuoleman rajatilaa sekä läheisen poismenoon liittyviä herkkiä tunnelmia pyrin kuvaamaan pianon ja celestan sekä erilaisten kellomaisten lyömäsoitinten sävyttämällä tekstuurilla.

Madetojan elämän loppuvaihe oli traaginen. Säveltäjä painiskeli mielenterveysongelmien kanssa ja lääkitsi niitä alkoholilla siinä määrin, että menetti suurelta osin muistinsa. Vuonna 1943 hän kuvasi päiväkirjamerkinnöissään muistikatkoksiaan ja sitä, kuinka ne vaikuttivat musiikin kuulemiseenkin. Muistijälkiä päättyy katkelmiin Madetojan kappaleen alkutahdeista, jotka peittyvät hälyvallien alle.

Helsingin kaupunginorkesterin tilaama teos on osa Helsinki-variaatiot -tilaussävellysten sarjaa.

Christian Holmqvist 

Aarre Merikanto: Savannah-la-Mar

1920-luvulla Aarre Merikanto (1893–1958) teki rajun pesäeron niin Oskar-isänsä perintöön kuin kotimaiseen kansallisromantiikkaan. Hän alkoi suosia ekspressionistisia eleitä, riitasointuja, erikoisia orkesterivärejä ja omaa logiikkansa noudattavia muotoratkaisuja. Aikalaiset pudistivat päätään, ymmärrystä ei herunut. Merikanto katkeroitui ja tuhosi tai silpoi joitakin käsikirjoituksiaan. Samalla hän alkoi pehmentää ilmaisuaan. Sodanjälkeisille säveltäjäsukupolville Merikanto oli suomalaisen modernismin marttyyri.

Merikannon varhaiset teokset sen sijaan saivat yleensä positiivisen vastaanoton. Näin kävi myös orkesterilaulu Savannah-la-Marille. Se syntyi sopraano Aino Acktélle, joka kantaesitti sen Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa 7.1.1915. Kapellimestari oli Georg Schnéevoigt. Ackté piti teoksesta ja esitti sitä useasti, myös ulkomailla. Partituuri on säilynyt epätäydellisenä ja on myöhemmin täydennetty. Acktén ja Merikannon ystävyys meni 1920-luvulla karille, kun Ackté kieltäytyi tuomasta näyttämölle säveltäjältä tilaamaansa oopperaa Juha.

Savannah-la-Mar-runon on kirjoittanut Bertel Gripenberg (1878–1947). Nykyään hänet muistetaan parhaiten siitä, että hän oli elitisti, antidemokraatti ja rasisti. Sisällissodan aikana hän ihannoi avoimesti väkivaltaa ja solvasi runoissaan sosialisteja ja tiettyjä kansallisuuksia. Varhainen runo Savannah-la-Mar löytyy kokoelmasta Aftnar i Tavastland (1911). Runon otsikko viittaa kaupunkiin Jamaikalla. Runon voi nähdä silkkana romanttisena fantasiana, jonka nähtävästi on innoittanut kaupunkiin iskenyt hurrikaani. Kannattaa silti muistaa Jamaikan rooli kolonialismin historiassa: Savannah-la-Marissa harjoitettiin orjakauppaa.

Aikalaiset kuulivat orkesterilaulun musiikissa impressionismin ja Richard Straussin vaikutusta. Kirjailija Jalmari Finnelle Merikanto olikin huomauttanut: ”Tämä ei totisesti ole suomalaista musiikkia, eikähän siihen [tekstiin] semmoinen sopisikaan”. Musiikki on melodramaattisen myöhäisromanttista ja ennakoi vain hetkittäin Merikannon tulevaa radikaalia ilmaisua.

Christian Holmqvist

Aarre Merikanto: Syyssonetti 

Jos Savannah-la-Mar edustaa kautta jonka aikana Aarre Merikanto vielä suosi myöhäisromanttista ilmaisua, Syyssonetti edustaa säveltäjän kypsää modernistista tyyliä. Musiikki on persoonallinen yhdistelmä atonaalista ekspressionismia ja tunnelmoivaa impressionismia. Ilmaisu on niin kaukana aikansa suomalaisesta kansallisromantiikasta, että on vaikea uskoa teoksen syntyneen samana vuonna kuin Sibeliuksen viihteellinen Suite Caractéristique ja Leevi Madetojan romanttinen Lyyrinen sarja. 

Syyssonetti valmistui syksyllä 1922 samanaikaisesti toisen orkesterilaulun, Ekhon, kanssa. Kirjeessä isälleen Oskar Merikannolle säveltäjä kertoi näistä teoksista: ”Eihän ne vaikeita ole, muttei helppojakaan. Syyssonetti aivan yksinkertainen, riutuvan harmaa – kaikki vain stämningistä riippuen sen vaikutus. Saatava esiin harmaata, usvan harmaata alakuloisuutta”.

Syyssonetti sai kantaesityksensä Suomen Säveltaiteilijain liiton konsertissa Helsingissä. Solisti oli sopraano Jennie Costiander ja orkesteria johti Toivo Haapanen. Vastaanotto oli nuiva. Eräs arvostelija huomautti lauluosuuden olevan epäinhimillisen vaikea, toinen ettei tällaista musiikkia voi ymmärtää. 

Tekstin on kirjoittanut V. A. Koskenniemi (1885–1962), jonka monet klassishenkiset ja kansallismieliset runot olivat hyvin suosittuja. Finlandia-hymnin teksti on Koskenniemen käsialaa. Aatteellisesti hän oli konservatiivi ja suhtautui kirjalliseen modernismiin avoimen vihamielisesti. Jälkipolvien silmissä Koskenniemen mainetta on tahrannut hänen toimintansa 30- ja 40-luvuilla. Hän ihaili sekä kansallissosialisteja että fasisteja ja julkaisi positiivisen kirjan Natsi-Saksasta. Syyssonetti on kuitenkin epäpoliittinen runo. Sen ytimessä on minän kokema eksistentiaalinen yksinäisyys. Syksy nähdään erään elämänvaiheen päättymisen symbolina. 

Christian Holmqvist 

Heidi Sundblad-Halme: Pan ja paimenet, Pan soittaa

Heidi Sundblad-Halme (1903–1973) teki hengästyttävän monipuolisen uran suomalaisen säveltaiteen alalla. Sen lisäksi, että hän sävelsi mittavan tuotannon, johon kuuluu muun muassa useita orkesteriteoksia, Sundblad-Halme ehti urallaan toimia muun muassa kapellimestarina, pianistina, musiikkipedagogina ja kulttuurijournalistina. Parhaiten Sundblad-Halme muistetaan Helsingin Naisorkesterista, jonka hän yhdessä kollegoidensa kanssa perusti vuonna 1938 luodakseen yhteisön, jossa naiset saattoivat toteuttaa luovuuttaan patriarkaalisten sosiaalisten normien tuolla puolen.

Heidi Sundblad-Halme sävelsi ja sovitti Helsingin Naisorkesterille huomattavan määrän ohjelmistoa. Lisäksi hän oli perfektionisti, joka laati teoksistaan useita eri versioita ja hioi niitä loputtomiin. Nämä ominaisuudet näkyvät myös koloratuurisopraanolle, huiluobligatolle ja orkesterille 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa vaiheittain sävelletyn Pan-sarjan (opus 35) kohdalla. Sarjassa on kaikkiaan neljä osaa (Pan ja paimenet, Kimalaiset, Pan soittaa ja Leivo laulaa), joita esitettiin erikseen ja erinäisinä yhdistelminä vuodesta 1946. Kaksi viimeistä osaa kuultiin Helsingin Naisorkesterin 10-vuotisjuhlakonsertissa vuonna 1948 Sundblad-Halmeen luottosopraanon Meri Torklerin esittäminä, ja koko sarja esitettiin Helsingin Naisorkesterin 20-vuotisjuhlakonsertissa, jolloin sopraanosolistina oli Kaija Weckström. Huilistina toimi näissä molemmissa esityksissä Eeva Jalavisto. Sävellystyön monivaiheisuutta henkii sekin, että Sundblad-Halme valikoi sarjan osiin eri runoilijoiden tekstejä. Tämän illan konsertissa kuultavista osista Pan ja paimenet on luonteeltaan vokaliisi, kun taas Pan soittaa -osan teksti on kirjattu Toini Lönnqvistin ja Einari Vuorelan nimiin.

Antiikin Pan-jumala on keskeinen hahmo koko Sundblad-Halmeen ilmaisuvoimaisessa ja arkaaista luontomystiikkaa henkivässä orkesterituotannossa. Pan-sarjan keskiössä onkin koloratuurisopraanon ja huilun leikittelevä vuoropuhelu, jota saattelee Sundblad-Halmeelle ominainen värikylläinen orkesterisatsi.

Nuppu Koivisto-Kaasik

Leevi Madetoja: Sinfonia nro 2 e-molli

Helmikuussa 1916 Leevi Madetoja (1887–1947) johti Helsingissä ensimmäinen sinfoniansa kantaesityksen. Yleisö ja kriitikot pitivät teoksesta, ja Madetoja alkoi pian luonnostella uutta sinfoniaa. Työ edistyi kuitenkin hitaasti, sillä hän oli alkanut opettaa Helsingin musiikkiopistossa ja ryhtynyt kirjoittamaan arvosteluja Helsingin Sanomille. Myös tilausteosten saattaminen valmiiksi hidasti sävellysprosessia.

Sitten tuli vuosi 1918. Madetoja oli suurimman osan keväästä Helsingissä eikä tiedossa ole, mitä kaikkea hän näki sisällissodan tapahtumista. Toukokuussa saapui kaksi suruviestiä Viipurista: punakaartilaiset olivat teloittaneet Madetojan Yrjö-veljen, ja Madetojan kollega ja ystävä Toivo Kuula oli puolestaan kuollut ampumavälikohtauksen seurauksena.

Toinen sinfonia (e-molli, op. 35) valmistui loppuvuodesta 1918 ja sai kantaesityksensä saman vuoden joulukuussa Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa Robert Kajanuksen johdolla. Menestys oli valtava. Evert Katila kirjoitti Helsingin Sanomissa sinfonian olevan ”huomattavin saavutus, mihin säveltaiteemme Sibeliuksen monumentaalisen sarjan jälkeen” on päässyt.

Musiikin suhdetta lähimenneisyyden tapahtumiin aikalaiset eivät nostaneet esiin millään tavoin, sen sijaan he korostivat sinfonian pastoraalisia ja mietiskeleviä piirteitä. Musiikki kertoo kuitenkin monellakin tavalla sisällissodan aiheuttamasta valtavasta järkytyksestä. Siinä missä F.E. Sillanpään Hurskas kurjuus ja Joel Lehtosen Kuolleet omenapuut kuvaavat vuotta 1918 kirjallisin keinoin, siinä Madetojan toinen sinfonia tekee sen sävelin.

Pastoraaliset piirteet ovat eniten esillä kahdessa ensimmäisessä osassa (Allegro moderato ja Andante): toisen osan huhuilu-aiheen Madetoja oli kuullut paimentytön esittämänä Oulunsalossa. Kannattaa silti huomata, että molemmissa osissa on myös uhkaavia aineksia. Kolmas osa (Allegro non troppo) on säveltäjälleen poikkeuksellisen väkivaltaista musiikkia. Osa huipentuu katastrofiin. Tauotta seuraava epilogi (Andantino) on hyvin lyhyt. Se voi tuoda mieleen traumaperäisen masennuksen aiheuttaman mielen tyhjyyden. Madetoja itse kuvasi epilogin tunnelmaa sanoilla: ”Olen taisteluni taistellut ja vetäydyn syrjään”.

Christian Holmqvist

Anu Komsi

Sopraano Anu Komsi (s.1967) kuuluu kansainvälisesti menestyneiden suomalaislaulajien kärkikaartiin niin oopperalaulajana kuin konserttisolistina. Komsi on esiintynyt muun muassa Milanon La Scalassa, Ranskan kansallisoopperassa, Luzernin ja Salzburgin festivaaleilla sekä maailman suurimmalla klassisen musiikin festivaalilla BBC Promsissa. Komsin ovat saaneet vierailijakseen myös Wienin, Berliinin ja New Yorkin filharmonikot, Orchestre de Paris, Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri, BBC:n sinfoniaorkesteri sekä monet muut huippuorkesterit. Hänen yhteistyökapellimestareihinsa kuuluvat esimerkiksi Nicholas Collon, Peter Eötvös, Alan Gilbert, Hannu Lintu, Andris Nelsons, Sakari Oramo, Santtu-Matias Rouvali, Esa-Pekka Salonen ja Dalia Stasevska. Maaliskuussa 2024 The Telegraph kirjoitti Komsista suorastaan taivaallisin sanakääntein: ”Hänen ainutlaatuinen sopraanonsa tuntui leijailevan alas enkelten maailmasta, mutta laskeutuessaan se muuttui lohdulliseksi ihmisen ääneksi.”

Kaudella 2024–2025 Anu Komsia voi kuulla Helsingin kaupunginorkesterin lisäksi ainakin Leipzigin Gewandhaus-orkesterin ja Kölnin Gürzenich-sinfoniaorkesterin solistina. Kevätkaudella 2025 Komsi laulaa Kaija Saariahon Innocencen anopin roolin Dresdenin Semper-oopperassa ja esiintyy BBC:n sinfoniaorkesterin solistina Lontoon Barbican-taidekeskuksessa.

Anu Komsin poikkeuksellisen laaja ohjelmisto ulottuu varhaisbarokista bel cantoon ja nykymusiikista jazziin. Oopperarooleja Komsin repertuaariin on kertynyt lähes 80, ja hän on kantaesittänyt satoja teoksia. Komsin aktiivinen ja korkeatasoinen taiteellinen toiminta on huomioitu useilla palkinnoilla. Vuonna 2020 Suomen Säveltäjät myönsi Komsille Madetoja-palkinnon ja seuraavana vuonna Svenska kulturfonden palkitsi Komsin arvostetulla Erik Bergman -palkinnolla laulutaiteen hyväksi tehdystä työstä Suomessa ja ulkomailla.

Kristian Sallinen

Kristian Sallinen (s. 2001) hurmasi suomalaisia alkuvuodesta 2024 toimiessaan Radion sinfoniaorkesterin kapellimestarina television Elämäni biisi -ohjelmassa, mutta kansainvälisen kapellimestaridebyyttinsä hän oli tehnyt jo kesällä 2023 sveitsiläisen Baselin sinfoniaorkesterin edessä. Konserttikaudella 2023–2024 Sallinen nähtiin lisäksi johtamassa BBC:n sinfoniaorkesteria, Irlannin kansallista sinfoniaorkesteria, pohjoisirlantilaista Ulsterin orkesteria sekä sveitsiläistä Bernin sinfoniaorkesteria. Helsingin kaupunginorkesterin puikossa Sallinen vieraili Itämeren alueen sinfoniaorkesterien yhteisen Musiikin meri -projektin Baltic-konsertissa syksyllä 2022. Nuori kapellimestari on lisäksi ehtinyt johtaa Sinfonia Lahtea, Tampere Filharmoniaa, Tapiola Sinfoniettaa ja Turun filharmonista orkesteria.

Kristian Sallinen alkoi opiskella viulunsoittoa Espoon musiikkiopistossa viisivuotiaana, ja myöhemmin soitin vaihtui alttoviuluun. Ensikosketuksensa orkesterinjohtoon Sallinen sai 10-vuotiaana kapellimestari Jorma Panulan viikonloppukurssilla. Klassisen musiikin aikakauslehti Rondon haastattelussa Sallinen on kertonut heti oivaltaneensa, mitä halusi. ”Mikseivät nämä ihmiset soita tempossa, joka minulla on päässäni!”, hän muistaa ihmetelleensä. Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Sallinen esiintyi Seele-jousikvartetin jäsenenä useilla eurooppalaisilla festivaaleilla, ja sooloalttoviulistina hän on menestynyt Valtakunnallisessa alttoviulukilpailussa.

Kaudella 2024–2025 Kristian Sallinen palaa HKO:n lisäksi johtamaan Radion sinfoniaorkesteria sekä Sinfonia Lahtea ja debytoi muun muassa Lontoon Kuninkaallisen filharmonisen orkesterin, Luxembourgin filharmonisen orkesterin ja Västerås Sinfoniettan edessä. HKO:n Suomalaisen musiikin päivän konsertissa Sallinen johtaa ensimmäisen kantaesityksensä, Jouni Hirvelän Helsinki-variaatiot -tilausteoksen. Kristian Sallinen on opiskellut Sibelius-Akatemiassa professori Sakari Oramon kapellimestariluokalla vuodesta 2020.