Sukupolvien silta

Felix Mendelssohn: Viulukonsertto e-molli opus 64

Vuonna 1835 Felix Mendelssohn (1809-1847) sai viran Leipzigin Gewandhaus -orkesterin kapellimestarina. Orkesterin uudeksi konserttimestariksi hän valitsi lapsuudenystävänsä, Ferdinand Davidin. Kesällä 1838 Mendelssohn ilmoitti Davidille kirjeitse: ”Haluaisin ensi talvena säveltää sinulle viulukonserton e-mollissa. Sellainen pyörii nyt alinomaa päässäni, eikä sen alku jätä minua rauhaan.” Teos valmistui kuitenkin vasta vuonna 1845. Se sai kantaesityksensä Leipzigissä saman vuoden maaliskuussa Niels Gaden johdolla. Solistina oli tietysti David, jonka kanssa Mendelssohn oli yhteistyössä hionut soolo-osuutta.

Vastaanotto oli erittäin innostunut ja teos on edelleenkin eräs säveltäjänsä kaikkein esitetyimmistä. Viulukonsertto on sitkeästi pysynyt ohjelmistoissa myös niinä aikoina, jolloin Mendelssohnin musiikki joko poliittisista tai esteettisistä syistä ei ole ollut muodissa. Teos on soolo-osuudeltaan haasteellinen, mistä syystä kaikki itseään kunnioittavat viulistit ovat esittäneet sen ainakin kerran ellei parikin. Yleisölle teos on sen verran tuttu, että brittiläinen musiikkitieteilijä Donald Francis Tovey kerran lohkaisi: ”Kadehdin sitä joka kuulee Mendelssohnin konserton ensimmäistä kertaa. Hän tulee huomaamaan että teos, aivan kuten Hamlet, on täynnä tuttuja sitaatteja.”

Mendelssohnia pidetään klassisten ja ehkä jopa hieman itsestään selvien ratkaisujen säveltäjänä. Mutta viulukonsertto, kuten monet muutkin hänen teoksistaan, sisältää joitakin kokeellisia piirteitä. Esimerkiksi ensimmäisen osan pääteeman esittää perinteestä poiketen viulu eikä orkesteri, ja kaksi viimeistä osaa esitetään tauotta.

Ensimmäisen osan Allegro molto appassionato avaa kuuluisa, ilmeikäs pääteema. Osa noudattaa sonaattimuotoa, jossa soolon laaja kadenssi toimii kehittelyjaksona. Toinen osa Andante on lyyrisesti laulava. Finaalin avaa lyhyt, johdantomainen Allegretto non troppo, josta sitten yllättäen siirrytään hilpeään, nopeaan Allegro molto vivaceen.

Christian Holmqvist

Franz Schubert: Sinfonia nro 8 C-duuri "Suuri" D 944

Franz Schubertin (1797–1828) C-duurisinfoniaa (1826) ympäröivät monet myytit. Teoksen arveltiin valmistuneen vain pari kuukautta ennen kuin säveltäjä kuoli vain 31 vuoden ikäisenä, ja sen luultiin kauan jääneen Schubertin viimeiseksi sinfoniaksi. Nykyään tiedämme Schubertin aloittaneen sävellystyön jo kesällä 1825 ja partituurin valmistuneen seuraavana vuonna. Tiedämme myös, että Schubert juuri ennen kuolemaansa ehti kirjoittaa melkein valmiiksi vielä yhden sinfonian, D-duurissa.

Tiedossa on sekin, että Schubert todellakin ehti kuulla C-duurisinfoniansa. Se soitettiin läpi loppuvuodesta 1827 Wienin musiikin ystävien yhdistyksen järjestämässä epävirallisessa tilaisuudessa. Konserttiesitystä teos ei kuitenkaan saanut. Melkein tunnin kestoisena sitä pidettiin liian pitkänä ja muusikoille aivan liian haastavana.

Kymmenen vuotta Schubertin kuoleman jälkeen Robert Schumann vieraili yhdistyksessä ja näki sinfonian partituurin. Hän vei kopion Felix Mendelssohnille, joka johti kantaesityksen Leipzigissä maaliskuussa 1839. Teos sai innostuneen vastaanoton. Schumann kirjoitti arvostelussaan: ”Kaiken yllä lepää juuri se romanttinen tuulahdus, jonka tunnemme Schubertin muista teoksista. Ja tämä taivaallinen pituus! Kuinka raikas se onkaan! Muiden säveltäjien kohdalla saa aina pelätä pettyvänsä, kun kuule inspiraation kadonneen, mutta Schubertin kohdalla näin ei ole.”

Lisänimi ”Suuri” on annettu yksinomaan siksi, ettei teosta sekoitettaisi Schubertin vuonna 1818 valmistuneeseen C-duurisinfoniaan (”Pieni C-duuri”). ”Suuri C-duurisinfonia” on aiemmin esitetty järjestysnumerolla 9, mutta Neue Schubert -ausgabe suosittelee järjestysnumeroa 8.

1820-luvun alkupuoliskon jälkeen Schubert tiesi olevansa kuolemansairas. Tämän voi kuulla hänen musiikissaan, jossa suuri kauneus vuorottelee syvän alakulon kanssa. C-duurisinfoniassa on tummia hetkiä etenkin hitaassa osassa, joka ajautuu ahdistavaan huipennukseen. Muut osat ovat kuitenkin sävyltään korostetun optimistiset, ja teos päätyy valoisasti ja elämänmyönteisesti.

Christian Holmqvist 

María Dueñas

María Dueñas (s. 2002) on espanjalainen viulisti. Hänet tunnetaan useiden kansainvälisten viulukilpailujen – muun muassa vuoden 2021 Menuhin-kilpailun – voittajana, ja hän oli BBC:n vuosien 2021–2023 uuden sukupolven artisti (BBC Radio 3 New Generation Artist). Monipuolinen Dueñas on lisäksi kiinnostunut sävellystyöstä, ja hänet on palkittu nuorten säveltäjien kilpailussa.

Dueñas on kutsuttu monien huomattavien orkesterien vierailijaksi Euroopassa ja Amerikassa. Näitä ovat esimerkiksi Accademia di Santa Cecilia -orkesteri, Bambergin sinfonikot, Berliinin Staatskapelle-orkesteri, Deutsche Kammerphilharmonie Bremen, Dresdenin filharmonikot, Espanjan kansallisorkesteri, Euroopan kamariorkesteri, Göteborgin sinfonikot, Liettuan kansallinen sinfoniaorkesteri, Luzernin sinfoniaorkesteri, Luxemburgin filharmoninen orkesteri, NDR Elbphilharmonie -orkesteri, Monte Carlon filharmoninen orkesteri, Montrealin Métropolitain-orkesteri, Oslon filharmonikot, Philadelphian orkesteri, Pittsburghin sinfoniaorkesteri, Ranskan radion filharmoninen orkesteri, Ruotsin radion sinfoniaorkesteri, San Fransiscon sinfoniaorkesteri ja Zürichin Tonhalle-orkesteri.

Dueñasin kauden 2024–2025 kohokohtiin kuuluvat debyytit Dresdenin valtionorkesterin ja Lontoon Philharmonia-orkesterin kanssa sekä paluuvierailut Philadelphian orkesterin, Pittsburghin sinfoniaorkesterin ja Berliinin Staatskapellen solistiksi. Lisäksi hän esiintyy Italian radion RAI:n kansallisen sinfoniaorkesterin ja Marek Janowskin johtaman Helsingin kaupunginorkesterin kanssa.

Konservatorio-opinnot seitsemänvuotiaana Granadassa aloittanut Dueñas muutti hänelle myönnetyn apurahan turvin vuonna 2014 Saksaan opiskellakseen Dresdenin Carl Maria von Weber -musiikkikorkeakoulussa, josta hän vuonna 2016 siirtyi Itävaltaan Wienin musiikin ja taiteen yliopistoon (MUK) sekä Grazin musiikin ja esittävien taiteiden yliopistoon. Dueñasin opetuksesta on useiden vuosien ajan vastannut professori Boris Kuschnir.

Marek Janowski 

Kapellimestari Marek Janowski (s. 1939) on yksi Saksan musiikkiperinteen suurista mestareista. Häntä arvostetaan maailmanlaajuisesti erityisesti Brahmsin, Brucknerin, Hindemithin, Richard Straussin, Wagnerin ja Wienin toisen koulukunnan ohjelmiston tulkinnoistaan. 1990-luvulta alkaen Janowski on ansiokkaasti keskittynyt saksalaisen sinfoniaperinteen repertoaariin.

Janowskilla on erinomainen maine maailman huippuorkestereiden keskuudessa, ja hänen säännöllisiä yhteistyökumppaneitaan ovat esimerkiksi Berliinin filharmonikot, Chicagon sinfoniaorkesteri, Dresdenin filharmonikot, Kölnin WDR-sinfoniaorkesteri, NDR Elbphilharmonie -orkesteri, Oslon filharmonikot, Ranskan radion filharmoninen orkesteri, ranskankielisen Sveitsin Orchestre de la Suisse Romande -orkesteri, San Franciscon sinfoniaorkesteri, Tokion NHK-sinfoniaorkesteri, Washingtonissa toimiva Yhdysvaltain kansallisorkesteri ja Zürichin Tonhalle-orkesteri. Janowski on kuuluisa myös laajasta yli 40-vuotisesta diskografiastaan, joka sisältää esimerkiksi Wagnerin Ring-syklin ikonisen levytyksen Dresdenin valtionorkesterin kanssa.

Janowskin viimeisin kiinnitys on ollut Dresdenin filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana vuosina 2019–2023 ja 2001–2003. Saksan vanhimman radio-orkesterin, Rundfunk-Sinfonieorchester Berlinin (RSB), taiteellinen johtaja hän oli 2002–2016 ja Monte Carlon filharmonisen orkesterin musiikillinen johtaja 2000–2005. 

Marek Janowski syntyi Varsovassa ja muutti toisen maailmansodan sytyttyä äitinsä kanssa Saksaan, jossa hän varttui ja sai koulutuksensa. Janowskin ura alkoi apulaiskapellimestarina ennen kuin hänet nimitettiin taiteelliseksi johtajaksi Freiburgissa (1973–75) ja Dortmundissa (1975–79), mistä käsin hänen maineensa kasvoi nopeasti.

Konserttikaudella 2024–25 Marek Janowski muun muassa tekee debyyttinsä New Yorkin filharmonikoiden kanssa.