Talvinen taivas

Kaija Saariaho: Ciel d'hiver (2013)

Jean Sibeliuksen jälkeen Suomen ehkä kansainvälisesti tunnetuin säveltäjä Kaija Saariaho (1952–2023) löysi ominaisen sointinsa jo 1980-luvun alussa hänen muutettuaan Ranskaan. Sointi-ihanteen lisäksi Saariahon teosotsikot alkoivat hakeutua yhä useammin kohti luonnonilmiöitä, runollisuutta ja aistihavaintoja, joita Saariaho kuvasi eteerisyydellä, herkillä sointiväreillä ja suurenkin esityskoneiston ilmavalla käsittelyllä. Lopulta 119 sävellyksen mittaiseksi kasvanut teosluettelo vilisee etenkin ilman ja taivaan kuvauksia, kuten Lichtbogen (1986), Aer (1991), Solar (1993), Ciel étoilé (1999), huilukonsertto Aile du Songe (2001), Asteroid 4179: Toutatis (2005) ja Cloud Trio (2009).

Ciel d'hiver (Talvinen taivas, 2013) on uudelleen orkestroitu versio kolmiosaisen Orion-teoksen (2002) toisesta osasta. Orion, Saariahon laajin puhtaasti sinfoninen teos kertoo tarinan myyttisestä metsästäjästä, meren jumalan Neptunuksen pojasta, joka kuolee ja päätyy tähtikuvioksi taivaalle. Musique Nouvelle en Liberté -järjestön tilaaman Ciel d’hiver -sovituksen kantaesitti vuonna 2014 Pariisin Orchestre Lamoureux kapellimestari Fayçal Karouin johdolla. 

Tyylilleen uskollisesti Saariaho kuvailee talvista taivasta ja purevaa pakkasta konkreettisuutta lähentelevillä keinoilla. Tähtikirkas, jäinen ja viimainen sointi rakentuu jousimaton päälle harpulla, lyömäsoittimilla ja piccolo-huilulla, joihin orkesteri liittyy vähitellen yhä paksumpana joukkona. Keskijaksossa matalan ja korkean yhteenotto ilmentää stratosfäärin ja rotkon taistelua, kunnes pianon helmeilevä kuviointi ja sellon värähtelyt jäävät viimeisinä soimaan kimmeltävän taivaan kirkkaina tuikkivina tähtinä.

Jaani Länsiö

Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto nro 2 c-molli op. 18 

Vuonna 1900 Sergei Rahmaninov (1873–1943) oli jo parin vuoden ajan ollut pahasti hukassa. Säveltämisen ilo oli kadonnut, ja ainoastaan pianistin ja kapellimestarin töihin uppoutuneena hän saattoi paeta masennustaan, kunnes lomakausi alkoi. Silloin epätoivo iski. Rahmaninovin alamäki oli oli alkanut siitä, kun hänen vuosien ajan työstämänsä ensimmäinen sinfonian (1897) sai kantaesityksensä. Teos oli valmistunut tuskallisesti ja vaati jatkuvia korjauksia viime hetkiin saakka. Harjoitusaika oli jäänyt puutteelliseksi, kapellimestari Aleksander Glazunov oli huitonut silminnähden päihtyneenä, ja jo valmiiksi katastrofaalisen esityksen päälle kriitikotkin lyttäsivät säveltäjän. Rahmaninov alkoi epäillä kykyjään – osin aiheestakin, mutta liioiteltuun fatalismiin alentuneena.

Tammikuussa 1900 Rahmaninov päätti ryhdistäytyä. Hän hakeutui hypnotisti Nikolai Dahlin vastaanotolle. Dahl otti työn alle säveltäjän kadonneen intuition ja itseluottamuksen ja pyrki lieventämään tyhjän paperin kammoa: Rahmaninov kun ei ollut moneen vuoteen säveltänyt juuri mitään. ”Alat kirjoittaa konserttoasi… työskentelet vaivattomasti… konsertosta tulee ensiluokkainen…” Rahmaninov kuunteli Dahlin suggestioita päivittäin muutaman kuukauden ajan. Se tehosi: jo saman vuoden aikana Rahmaninov sai valmiiksi toisen pianokonserton, jonka kanssa hän pian kiersi ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, ja myös hänen kollegansa ottivat sen ohjelmistoonsa lähes välittömästi. Siitä tuli lopulta hänen suosituin teoksensa, ja Rahmaninov omisti sen Dahlille.

Konserton voi kuulla syntyhistoriansa symbolina: ensitahdeissa piano etsii epätoivoisesti ulospääsyä umpikujasta, kunnes mielikuvituksen mentävä rako löytyy ja musiikki pääsee virtailemaan vapaasti ja hurmoksessa. Toinen osa on herkkä ja haaveileva Adagio, jonka melodiasta syntyi myös Céline Dionin tunnetuksi tekemä voimaballadi All by myself. Kahleet lopullisesti katkova finaali on rahmaninovilaista pianismia vetävimmillään. Voisiko ennen loppunousua kuultava hidas, kromaattinen ja toistuva kulku kuvata vajoamista hypnoosiin? 

Jaani Länsiö

Antonín Dvořák: Sinfonia nro 8

Yhdeksän sinfonian Antonín Dvořákia (1841–1903) pidetään pahoin velkaantuneena muille musiikinhistorian mahtimiehille ‒ osin syystäkin, mutta asia ei ole aivan niin yksioikoinen. On totta, että Wagner, Beethoven, Schubert, Brahms ja Tšaikovski olivat näyttäneet hyvää esimerkkiä säveltämisen taidosta, eikä Dvořákin kokema kollegiaalinen kunnioitus ole salaisuus. Mutta Dvořákin tapa käyttää hyväksi kansallisia aiheita saksalaistyylisten sinfonioiden seassa erottaa hänet kaikista edeltävistä kollegoistaan. Vaikka hänen musiikkinsa vaa’ankieli heilui aina kotimaisuuden ja kansainvälisyyden taitoskohdassa, Dvořákin onnistui luoda omaääninen symbioottinen sävelkieli, jonka velkasuhteita on turha tämän enempää kuuluttaa.

Perinpohjin traagissävyisellä seitsemännellä sinfoniallaan (1885) Dvořák pyristeli eroon böömiläisistä teemoista ja paikallissankarin viitastaan. Hän jopa esiintyi nuottijulkaisuissa myyvemmällä ja saksalaisemmalla nimellä ”Anton” kustantajansa Fritz Simrockin painostuksesta. Kaikki dramaattinen epätoivo, joka leimasi seitsemättä, oli neljän vuoden aikana vaihtunut kahdeksannen sinfonian (1889) maalaistanssillisiin melodioihin ja luontoäänten ihannointiin. Niinpä kahdeksas sinfonia on hyvin dvořákilainen teos, jossa mahtipontisinkin orkesterimassa levittää positiivisuuden ja huolettomuuden ilosanomaa slaavilaisilla teemoilla, joissa paikoin jopa molli kuulostaa riemuisalta. ”Melodiat vain tulvivat päähäni!” Dvořák kirjoitti säveltäessään teosta. Helppo uskoa, sillä aiheet suorastaan tulvivat toistensa päälle.

Ensiosa Allegro con brio alkaa mollissa johdannonomaisella taitteella linnunlauluaiheineen ja kääntyy pian duuriin, mutta jatkaa ilmiasuaan muunnellen läpi koko osan. Pastoraalimaisessa Adagiossa duuri ja molli limittyvät vieläkin sulavammin toisiaan täydentäviksi voimiksi. Scherzon melankolinen valssi kuuluu säveltäjän kauneimpiin. Finaalista tšekkiläinen kapellimestari Rafal Kubelik on todennut: ”Böömissä trumpetit eivät koskaan kutsu taisteluun ‒ vaan aina tanssiin”. Siihen voi oikeastaan kiteyttää olennaisen myös Dvořákista.

Jaani Länsiö

Roman Borisov

Roman Borisov (s. 2002) on venäläinen pianisti, joka asuu Berliinissä ja on vuodesta 2022 lähtien opiskellut Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa professori Eldar Nebolsinin johdolla. Soitto-opintonsa Borisov aloitti neljävuotiaana Novosibirskin konservatoriossa opettajanaan maineikas pianopedagogi Mary Lebenzon, joka ohjasi häntä vuoteen 2020 asti.

Borisovin kauden 2024–2025 kohokohtiin kuuluvat ensiesiintyminen Helsingin kaupunginorkesterin kanssa, paluuvierailu Saksan Reutlingeniin Württembergin filharmonisen orkesterin solistiksi sekä saksalaisen Kammerakademie Potsdam -kamariorkesterin kiertue. Lisäksi hänen kalenterissaan on sooloresitaaleja Amsterdamin Concertgebouw'ssa, Brysselin Flageyssa, Lontoon Wigmore Hallissa, Saksassa Ruhrin pianofestivaalilla ja Sveitsissä Verbierin musiikkijuhlilla. Borisovin nykyisessä resitaaliohjelmistossa on Beethovenin, Brahmsin, Chopinin, Prokofjevin, Rahmaninovin ja Tšaikovskin teoksia.

Länsieurooppalaisten orkesterien solistina Borisov on aikaisemmin esiintynyt esimerkiksi Wienissä Itävallan radion sinfoniaorkesterin kanssa sekä Saksassa Berliinin konserttitalon orkesterin, Württembergin filharmonisen orkesterin ja Münchenin sinfoniaorkesterin kanssa. Soolo-ohjelmistoaan hän on soittanut Bordeaux’ssa, Brysselissä, Essenissä, Madridissa, Wienissä ja Zürichissä.

Roman Borisov voitti ensimmäisen palkinnon nuorten pianistien kansainvälisessä Kissinger KlavierOlymp -kilpailussa vuonna 2022 ollen kilpailun nuorin osallistuja. Tuomariston lausunnon mukaan ”musikaalisilla, intuitiivisilla ja rakenteellisesti tiedostavilla tulkinnoillaan Liebermannin, Beethovenin, Rahmaninovin, Brahmsin ja Prokofjevin teoksista Borisov osoitti ehdotonta luovaa tahtoa ja teki vaikutuksen luonnollisella,  johdonmukaisella lavaesiintymisellään.”

Ariane Matiakh

Ranskalaiskapellimestari Ariane Matiakh (s. 1980) toimii kolmatta kauttaan Württembergin filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina Reutlingenissa Saksassa. Grammy-ehdokkaanakin olleen Matiakhin ohjelmisto kattaa laajan valikoiman oopperoita, baletteja ja sinfonisia teoksia, ja hän johtaa musiikkia barokista nykyklassiseen. 

Talvinen taivas -konsertissa Ariane Matiakh nähdään ensivierailullaan Helsingin kaupunginorkesterin kapellimestarina. Hänen konserttikauteensa 2024–2025 kuuluvat lisäksi debyytit saksalaisten Baijerin radion sinfoniaorkesterin ja Kölnin Gürzenich-orkesterin kanssa ja paluuvierailut norjalaisen Stavangerin sinfoniaorkesterin, Ranskan radion filharmonisen orkesterin ja ranskalaisen Toulousen kansallisorkesterin johtajaksi. Oopperalavoilla Matiakhin ohjelmassa puolestaan ovat ensiesiintymiset Berliinin Saksalaisessa oopperassa ja Brysselin La Monnaie -oopperatalossa.

Ariane Matiakhin kutsuvat kapellimestarivierailijakseen säännöllisesti esimerkiksi alankomaalainen Rotterdamin filharmoninen orkesteri, englantilainen Liverpoolin filharmonikot, Pariisin orkesteri, Radion sinfoniaorkesteri, Ruotsin radion sinfoniaorkesteri, sveitsiläinen Baselin sinfoniaorkesteri, Wienin sinfonikot sekä saksalaiset Bambergin sinfonikot, Berliinin Saksalainen sinfoniaorkesteri, Dresdenin filharmonikot, Frankfurtin radion sinfoniaorkesteri ja Kölnin WDR-sinfoniaorkesteri. Ensiesiintymisensä maailman suurimman klassisen musiikin tapahtuman BBC Proms -festivaalin kapellimestarikorokkeella Matiakh teki vuonna 2022. 

Ariane Matiakh opiskeli orkesterinjohtamista Wienin musiikkikorkeakoulussa Leopold Hagerin ja Yuji Yuasan ohjauksessa vuosina 2002–2005, ja lisäoppia hän ammensi japanilaiskapellimestari Seiji Ozawan (1935–2024) mestariluokilta. 

Tunnustuksena saavutuksistaan Ariane Matiakhille on myönnetty ranskalainen Taiteen ja kirjallisuuden ritarikunnan upseerimerkki.