Kevään 2022 residenssitaiteilijaksi saapuu Tabea Zimmermann, yksi maailman arvostetuimmista alttoviulisteista.
”Kun soitan yhdessä jonkun kanssa, haluan tuntea kuinka hänen sielunsa avautuu. Myös minä avaan oman sieluni. Silloin voimme kohdata ihmisinä. Se on minun tapani kommunikoida.” Kevään 2022 residenssitaiteilijaksi saapuu Tabea Zimmermann, yksi maailman arvostetuimmista alttoviulisteista.
Zimmermannin yhteinen polku Bélá Bartókin alttoviulukonserton kanssa alkoi jo teini-iässä. Vuonna 1995 hän sai käsiinsä näköispainoksen Bartókin konserttoluonnoksista ja alkoi nähdä teoksen uusin silmin. ”Luin luonnoksia yhä uudestaan ja vertailin niitä nuotti nuotilta kaikkiin olemassa oleviin nuottilaitoksiin.” Zimmermannin ensimmäisessä residenssikonsertissa kuullaan konsertosta hänen oma versionsa, jossa Bartókin sävelkieli pääsee puhtaana esiin.
Susanna Mälkki
Susanna Mälkki on sukupolvensa arvostetuimpia kapellimestareita maailmassa. Hän on Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari vuodesta 2016 ja Los Angelesin Filharmonikkojen päävierailija vuodesta 2017, ja työskentelee näiden lisäksi jatkuvasti maailman huippuorkestereiden kanssa, josta mainittakoon esimerkiksi Berliinin filharmonikot, Münchenin filharmonikot, Baijerin radion sinfoniaorkesteri, Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri, Lontoon sinfoniaorkesteri LSO, New Yorkin filharmonikot ja kaikki muutkin USA:n nk. ”Big 5” -orkesterit. Oopperan alalla kiinnitykset ovat säännöllisesti maailman merkittävimmissä oopperataloissa, kuten Milanon La Scala, New Yorkin Metropolitan -ooppera, Wienin valtionooppera ja Pariisin ooppera. Vuosina 2006-2013 Mälkki toimi Pierre Boulezin kutsusta Ensemble intercontemporainin taiteellisena johtajana Pariisissa ja on johtanut useita aikamme tärkeimpien säveltäjien teosten maailmankantaesityksiä.
Susanna Mälkki aloitti muusikonuransa sellistinä voittaen Turun sellokilpailut 1994 ja toimi kolme vuotta Göteborgin sinfoniaorkesterin vuorottelevana soolosellistinä. Hänet on palkittu mm. Pro Finlandialla sekä Ranskan Légion d’honneur -kunniamerkillä.
www.susannamalkki.com
Tabea Zimmermann
Monista kollegoistaan poiketen Tabea Zimmermann aloitti soittoharrastuksensa kolmevuotiaana suoraan alttoviululla eikä viululla. Näin hän saattoi muodostaa viulua ja selloa soittaneiden sisarustensa kanssa kamariyhtyeen. Vain 11-vuotiaana hän hämmästytti valtion nuoriso-orkesterissa nopealla nuotinlukutaidollaan. ”Olin käytännössä syntynyt kamarimusiikkiin. Soitin osia Kunst der Fugesta ensimmäisessa jousikvartetissani neljävuotiaana”, Zimmermann on muistellut. Vuonna 2002 hän perusti Arcanto Quartetin yhdessä viulistien Antje Weithaasin ja Daniel Sepecin sekä sellisti Jean-Guihen Queyrasin kanssa.
Tabea Zimmermann on vieraillut useasti esimerkiksi Berliinin filharmonikoiden, Leipzigin Gewandhausin ja BBC Philharmonicin solistina ja tehnyt yhteistyötä legendaaristen kapellimestarien kanssa aina Kurt Masurista ja Nikolaus Harnoncourtista alkaen. Helsingin kaupunginorkesterissa hän vieraili viimeksi vuonna 2018 soittamalla Paul Hindemithin Der Schwanendreher -konserton.
Zimmermann on omistautunut nykymusiikille, ja esimerkiksi György Ligeti, Heinz Holliger ja Wolfgang Rihm ovat kirjoittaneet teoksiaan varta vasten hänelle. Aktiivisen solisti- ja kamarimusiikkiuransa ohella hän on toiminut myös opettajana jo 35 vuoden ajan. Viimeiset 20 vuotta hän on työskennellyt Berliinin Hanns Eisler -akatamian professorina. ”Uran ei koskaan tulisi kehittyä sisäistä kasvua nopeammin”, hän on sanonut. ”Sellaiset asiat kuin äänensävy ja -voimakkuus ottavat oman aikansa kehittyäkseen. Kyse ei ole vain käden lihaksista tai tekniikasta; myös mielikuvituksen tulee kasvaa.”
Vuonna 2020 Zimmermannille myönnettiin Ernst von Siemens -palkinto, jonka aiempia voittajia ovat mm. Leonard Bernstein, Luciano Berio, György Kurtág ja Herbert von Karajan. Hän soittaa Étienne Vatelot’n modernilla alttoviululla, jonka hän sai palkinnoksi vuonna 1983 Pariisin Maurice Vieux’n kilpailun voitosta.
Jaani Länsiö
Jean Sibelius: Tapiola op. 112
”Haluaisitteko säveltää minulle sinfonisen runon? Kantaesitys ensi marraskuussa. Symphony Society tarjoaa Teille 400 dollaria kolmesta ensimmäisestä esityksestä.”
Näin alkoi sähke, jonka Jean Sibelius (1865–1957) sai tammikuussa vuonna 1926. Lähettäjä oli yhdysvaltalainen kapellimestari Walter Damrosch. Sibelius otti tilauksen vastaan ja työskenteli uuden teoksen kimpussa tulevien kuukausien aikana. Osa luonnoksista syntyi ensin Roomassa, sitten Berliinissä. Alkuvaiheessa Sibelius suunnitteli antavansa teokselle joko otsikon The Wood tai The Forest. Lopulliseksi nimeksi tuli Tapiola. Koska Tapio, metsän jumala kalevalaisessa mytologiassa, ei ollut ulkomaisille kuulijoille tuttu, Sibelius lisäsi partituuriin selitykseksi runon: ”On metsät Pohjolassa sankat, tummat / ne ikisalat, haaveet hurjat loi. / Asunnot Tapion on siellä kummat, / haltiat väikkyy, hämyn äänet soi.”
Tapiola sai kantaesityksensä New Yorkissa 26.12.1926. Vastaanotto oli hämmentynyt ja jopa torjuva. Suomen ensiesitys huhtikuussa 1927 Helsingissä Robert Kajanuksen johdolla oli sen sijaan menestys. Kotimaiset arvostelijat kuulivat musiikissa niin metsänhaltijoita ja kotkan liitoa kuin menninkäisiä ja yksinäisen erämaan vaeltajan tuskaa. Harva oivalsi heti Tapiolan olevan teknisesti radikaali sävellys. Teos perustuu alussa esitetyn lyhyen aiheen toistuvalle, vaivihkaiselle muuntelulle. Harmonia on usein riitasointuista. Tapahtumat etenevät hypnoottisen hitaasti ja muotoratkaisu uhmaa valmiita analyyttisia malleja.
Sibeliuksen tuotannossa Tapiola olisi voinut olla uuden, modernistisen kauden vaikuttava avaus. Mutta se olikin päätepiste, säveltäjänsä viimeinen suuri teos. Kahdeksas sinfonia ei koskaan nähnyt päivänvaloa ja Sibelius vetäytyi Ainolan hiljaisuuteen. Jälkiviisaasti Tapiolan päätöstahdeissa voi kuulla jäähyväisten ja luopumisen tunnelmaa.
Béla Bartók: Alttoviulukonsertto
Syksyllä 1940 unkarilainen Béla Bartók (1881–1945) muutti Yhdysvaltoihin, pois maailmansodan jaloista. Bartók viihtyi huonosti uudessa kotimaassa, jossa hänen musiikkinsa tunnettiin huonosti. Kaikki muuttui, kun kapellimestari Sergei Koussevitzky tilasi Konserton orkesterille. Kantaesitys joulukuussa 1944 oli suuri menestys, ja Bartókille alkoi tulvia uusia sävellystilauksia. Skottilainen alttoviulisti William Primrose tilasi alttoviulukonserton. Bartók, jonka terveys oli huonontunut, ryhtyi sävellystyöhön kesällä 1945. Syyskuussa hän ilmoitti Primroselle konserton olevan pitkälti valmis. Kun hän pari viikkoa myöhemmin kuoli, selvisi, ettei teoksesta ollut ehtinyt valmistua kuin luonnoksia. Niiden pohjalta Bartókin oppilas Tibor Serly teki esitysversion joka kantaesitettiin vuonna 1949. Myöhemmin Bartókin poika Peter teki yhteistyössä alttoviulisti Paul Neubauerin kanssa oman esitysversionsa. Peter myös julkaisi isänsä sävellysluonnokset kaikkien nähtäväksi.
Koska säveltäjä kuoli kesken sävellystyön, monet partituurin yksityiskohdat ovat ikuisesti hämärän peitossa. Tiedossa on, että tähtäimessä oli melko lyhyt sävellys, johon kuuluisi muun muassa hengeltään vakava allegro sekä finaali joka alkaa tempossa allegretto mutta jatkuu allegro moltona. Orkesterikokoonpano ei olisi ollut järin suuri. Soolo-osuus olisi ollut otteeltaan virtuoosinen. Jokaisen osan oli tarkoitus avata samalla, solistin esittämällä johdannolla. Finaalista on löydetty katkelma skottilaisesta sävelmästä Gin a Body Meet a Body Colmin' Thro' the Rye. Kyseessä lienee Bartókin viittaus Primrosen skottilaiseen taustaan.
Tabea Zimmermann on usein esittänyt Serlyn version Bartókin alttoviulukonsertosta. Hän on kuitenkin päätynyt tutkimaan myös säveltäjän omia luonnoksia. Niiden perusteella hän on laatinut teoksesta oman editionsa, jonka päämääränä on ollut kunnioittaa säveltäjän viimeistä tahtoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Zimmermann on muun muassa poistanut partituurista kaikki Serlyn tekemät lisäykset ja muutokset.
Pjotr Tšaikovski: Sinfonia no 4 f-molli opus 36
Pjotr Tšaikovski (1840–1893) aloitti neljännen sinfoniansa sävellystyön keväällä 1877.
Teos valmistui vuoden lopussa ja sai kantaesityksensä Moskovassa helmikuussa vuonna 1878 Nikolai Rubinsteinin johdolla. Itsekriittinen Tšaikovski pohdiskeli jälkeenpäin: ”Jääkö tämä sinfonia elämään kauan sen jälkeen kun sen luoja on jättänyt tämän maailman – vai joutuuko se heti unohduksiin?”
Sinfonia ei joutunut unohduksiin, sillä se on edelleenkin eräs säveltäjänsä suosituimmista teoksista. Musiikin sisältöä on tulkittu monin eri tavoin. Kirjeessä Nadežda von Meckille, jolle teos on omistettu, Tšaikovski antoi yksityiskohtaisen kuvauksen sinfonian salaisesta ohjelmasta. Alussa soiva fanfaari on ”onnen estävä kohtalokas voima”; toinen osa kuvaa ”sellaista alakuloa jota tuntee iltaisin, kun istuu yksin kirjan kanssa”; kolmas osa sisältää ”oikukkaita mielikuvia kun on juonut hieman viiniä”; finaali kuvaa ”muiden ihmisten seuran tuomaa iloa”; ja niin edelleen.
On arveltu, että se kohtalokas voima johon Tšaikovski viittaa olisi hänen homoseksuaalisuuteensa. Lisämerkityksiä voi löytyä myös siitä, että sinfoniassa on aiheita jotka viittaavat Georges Bizet’n Carmen-oopperan aariaan jossa Carmen näkee pelikorttien ennustavan kuolemaa. Sinfonian voi joka tapauksessa kuulla teoksena joka periromanttiseen tapaan kulkee varjoista voittoon. Tämän idean Tšaikovski myönsi lainanneensa Beethovenin viidennestä sinfoniasta.
Ensimmäisessä osassa (Andante sostenuto – Allegro con anima) vuorottelevat dramaattiset ja unelmoivat sävyt. Toinen osa (Andantino in modo di canzona) on lyyrinen tunnelmakuva. Kolmas osa on värikkäästi soitinnettu scherzo. Nopean finaalin (Allegro con fuoco) pääteema on muunnelma venäläisestä kansansävelmästä Pellolla seisoi koivu. Kohtalo-fanfaari palaa yllättäen näyttämölle, mutta sinfonian päättää lopulta riemukas duuri-huipennus.
Christian Holmqvist
