Helsingin kaupunginorkesteri ja ylikapellimestari Jukka-Pekka Saraste kutsuvat konserttiin tuntemaan, ajattelemaan, viihtymään ja vaikuttumaan.
Sergei Prokofjev oli itse solistina toisen pianokonserttonsa kantaesityksessä. ”Kävin kumartamassa yleisölle kahdesti ja kuulin salista sekä kannustushuutoja että buuauksia. Iloitsin siitä, että konserttoni herätti yleisössä niin voimakkaita tunteita.” Tänään solistina on nuori suomalais-kuubalainen pianisti Anton Mejias, joka on saanut viime vuosina jalansijaa kansainvälisillä estradeilla.
Ilta alkaa Cecilia Damströmin teoksella, joka on inspiroitunut venäläisistä trollitehtaista ja disinformaatiosta. Hän sävelsi sen alusta loppuun Morsen aakkosia nuottikirjoitukseen soveltaen.
Pjotr Tšaikovski julisti laittaneensa kuudenteen sinfoniaansa ei enempää eikä vähempää kuin koko sielunsa.
Cecilia Damström: Information
Cecilia Damströmin (s. 1988) teosten aiheita ruokkivat ihmis- ja yhteiskuntaa ravistelevat kysymykset. ”Elämme maailmassa, jossa on valtavasti yhteiskunnallisia ja ympäristöongelmia, ja minulla on tarve osallistua keskusteluun”, Damström sanoo. Teemojen kirjo on laaja: esimerkiksi Nixus (2020) käsittelee mielenterveysongelmia, Wasteland (2022) pikamuotia ja Teosto-palkinnolla vuonna 2022 palkittu ICE (2021) jäätiköiden sulamista.
Information (2024) pureutuu informaatiovaikuttamiseen. Teos rakentuu morsekoodista ja sävelkorkeuksiksi muunnetuista englanninkielisistä sanoista, kuten Truth, Lies, Fear, Blame, War, Peace, Unity, United ja Humanity. Kymmenminuuttisen kappaleen aikana orkesteri vyöryttää yli 47 000 nuottia, mikä kuvastaa sosiaalisen median (dis)informaatiovirran tauotonta tulvaa. Damström kertoo:
”Natsien propagandajohtaja Josef Goebbelsin kerrotaan sanoneen lähes 100 vuotta sitten: ’Toista valhetta tarpeeksi monta kertaa, niin siitä tulee totuus.’ Valitettavasti hän näyttää olleen oikeassa tähän päivään asti, kuten maailmanpolitiikassa näkyy. Kun luin Jessikka Aron kirjan Putinin trollit ja Naomi Kleinin kirjan Kaksoisolento, tajusin, miten disinformaatiota käytetään ihmisten jakamiseen. Minulle tuli yllätyksenä, miten jotkut maat käyttävät satoja miljoonia dollareita vuodessa väärän tiedon levittämiseen. Musiikilla on ainutlaatuinen kyky yhdistää meitä, ja tätä kykyä tarvitsemme kipeämmin kuin koskaan nykyisen polarisoituneen ilmapiirin keskellä.”
Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 2 g-molli op. 16
Nuori Sergei Prokofjev (1891–1953) oli pianon kuvia kumartamaton kauhukakara, joka keikutti konventioita konemaisesti hakkaavilla riitasoinnuilla ja aggressiivisella pauhulla. Provosoiva, voimaperäinen virtuositeetti tähtäsi tarkoituksella yleisön kipuhermoon: Yksille se toi nautintoa, toisille spontaanin inhoreaktion. Kylmäksi jäi tuskin kukaan.
Mainetta Prokofjev niitti etenkin konsertoillaan. Pianistien Rubinstein-kilpailuun hän osallistui ensimmäisellä konsertollaan (1911), jotta tuomaristo ei voisi päätellä, soittiko hän hyvin vai huonosti – hän voitti. Toisen pianokonserton (1913) kantaesitys päättyi huutomyrskyyn, kun Prokofjevin vastustajat ja kannattajat kamppailivat ilmatilan herruudesta. Ei tiedetä tarkalleen, mihin kuulijat reagoivat, sillä konserton alkuperäiset orkesteristemmat tuhoutuivat vuonna 1917 tulipalossa. Prokofjev teki niihin mittavia muutoksia 1920-luvulla, mutta piano-osuuden hän piti ennallaan. Se tunnetaan yhtenä konserttokirjallisuuden vaativimmista.
Ensiosa esittäytyy tunnustelevalla teemalla. Se kasvaa verkkaisesti mutta vääjäämättä kohti pianon kadenssia, yli viisiminuuttista sooloa, joka huipentuu hallitsemattomaan räjähdysten sarjaan. Lyhyessä toisessa osassa pianistin kädet vilistävät rinnakkain noin 600 nuotin minuuttivauhdilla orkesterin tökkiessä taustalla, kun taas kolmas, hidas osa raahustaa raskain askelin ironian keinoja kaihtamatta. Vaikka finaali vaipuu hetkellisiin pohdintoihin, tempomerkintä ”myrskyisän nopeasti” kertoo sen perusluonteesta kaiken olennaisen.
Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 6 h-molli op. 74, Pateettinen
Pjotr Tšaikovskin (1840–1893) kamppailu seksuaalisen identiteetin kanssa kulminoitui vuonna 1878. Silloin hänen kulissiavioliittonsa nuoreen naisoppilaaseen kaatui ennen kuin se ehti kunnolla alkaa. Hän joutui myöntämään olevansa homoseksuaali, tosin vain itselleen, mutta pakeni silti varmuuden vuoksi skandaalia Sveitsiin ja Italiaan, jotta saisi säveltää rauhassa juoruilta ja vainoilta. Kriisi vapautti Tšaikovskin taiteellisesti aivan uudelle tasolle. Etenkin sinfonioihin ilmestynyt elämäkerrallisuus tarjosi musiikin kerronnalle syvemmän, dramaattisia käänteitä tarjoavan pohjavireen.
Tšaikovskin kolme viimeistä sinfoniaa käsittelee kiellettyä, kohtalonomaista rakkautta, jota yksilön tahdonvoima ei kykene vastustamaan. Kuudes (1893) huipensi trilogian kouriintuntuvasti myös tosielämässä, sillä hän kuoli vain runsas viikko sinfonian kantaesityksen jälkeen. Arveltiin, että hänet olisi joko murhattu tai pakotettu itsemurhaan kostoksi paljastuneesta suhteestaan nuoreen sukulaispoikaan; todennäköisesti hän kuoli kuitenkin äkilliseen koleramyrkytykseen. Runsaat yhteensattumat ovat pitäneet huhut virkeinä näihin päiviin saakka.
Sinfonian lisänimi Pateettinen on Tšaikovskin veljen Modestin keksimä, ja harhaanjohtavasti käännetty. Venäjän kielessä pateettinen ei nimittäin tarkoita mahtipontista tai paatoksellista vaan pikemminkin tunteellista, intohimoista. Roihuavilla rakkauden tunnustuksilla alkava sinfonia päättyy pohjattomaan epätoivoon, kenties jopa kuolemaan.
Jaani Länsiö
Jukka-Pekka Saraste
Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kapellimestareista. Heinolassa syntynyt ja viulistina uransa aloittanut Saraste tunnetaan monipuolisuudestaan sekä syvällisestä ja eheästä musiikillisesta näkemyksestään. Sarasteella on erityisen vahva yhteys Beethovenin, Brucknerin, Šostakovitšin, Stravinskin ja Sibeliuksen teoksiin, ja hän on kansainvälisesti tunnustettu Mahler-tulkinnoistaan.
Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana Saraste korostaa suomalaisen musiikkielämän hienoutta. ”Yleisön uteliaisuus uusia teoksia ja musiikissa tapahtuvia ilmiöitä kohtaan on ainutlaatuista. Musiikki ja kulttuuri yleensäkin koetaan tärkeäksi osaksi kykyä ymmärtää elämän arvoituksellisuutta.”
Saraste on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, Kölnin WDR-sinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen ja Skotlannin kamariorkesterin ylikapellimestarina. Lisäksi hän on säännöllinen vierailija maailman huippuorkesterien johdossa. Saraste on toiminut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana ja johtanut viime konserttikausilla muun muassa Pariisin orkesteria, Lontoon Philharmonia-orkesteria, Zürichin Tonhalle-orkesteria, Berliinin Staatskapellea sekä Clevelandin orkesteria, Bostonin, Chicagon ja San Franciscon sinfoniaorkestereita sekä New Yorkin filharmonikkoja.
Saraste pitää tärkeänä uransa alussa olevien muusikoiden valmennusta ja mentorointia. Hän on perustanut LEAD!-säätiön, jonka kansainvälisiä orkesteriprojekteja on toteutettu muun muassa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa. Vuonna 2020 hän perusti vuosittaisen Fiskars Summer Festival -tapahtuman foorumiksi sekä suomalaisille että kansainvälisille taiteilijoille, jotta nämä voivat välittää kokemustaan seuraavalle muusikkosukupolvelle.
Jukka-Pekka Saraste on palkittu ansioistaan musiikin alalla Pro Finlandia -mitalilla, säveltaiteen valtionpalkinnolla ja Suomen Leijonan komentajamerkillä.
www.jukkapekkasaraste.com
Anton Mejias
Pianisti Anton Mejias (s. 2001) debytoi soolokonsertissa kahdeksanvuotiaana ja osasi jo kymmenvuotiaana ulkoa Bachin koko Das wohltemperierte Klavierin ensimmäisen kokoelman. Siitä lähtien Mejiaksen Bach-repertuaari on vain paisunut. Mejias tulkitsi Deutsche Grammophonin keltaisissa hohtavalle, keväällä 2025 julkaistulle The Art of Memory -esikoislevylleen Bachin wohltemperierten toisen kokoelman ja sen lomaan kudotut Philip Lasserin 12 preludia. Mejiaksen kantaesitys samaisista Lasserin preludeista keräsi vuolaat kiitokset myös Dresdenin musiikkijuhlilla.
Viime kaudella Mejias soitti Brahmsin toisen pianokonserton Tarmo Peltokosken johtaman Orchestre du National de Toulousen solistina ja Prokofjevin toisen pianokonserton Bukarestin Filarmonica George Enescun kanssa. Hän on soittanut muun muassa Los Angelesin filharmonikoiden, Tampere filharmonian, Manchesterin Hallé-orkesterin, Bremenin saksalaisen kamarifilharmonian ja Latvian kansallisen sinfoniaorkesterin solistina. Hienovaraisen liedlaulun mestarina tunnetun, saksalaisen baritoni Matthias Goernen kanssa Mejias on esittänyt Schubertin Winterreisea ja Schwanengesangia mm. Toulousen Théatre du Capitolessa, Lontoon Wigmore Hallissa, Amsterdamin Muziekgebouw’ssa sekä parivaljakon Etelä-Amerikan-resitaalikiertueella.
Mejias on saavuttanut kärkisijan Viotti-pianokilpailussa ja Nordic Piano Competitionissa. Lisäksi hänelle myönnettiin vuoden 2024 Musikfest Bremen -palkinto. Mejias on opiskellut Philadelphian maineikkaassa Curtis Institute of Musicissa Gary Graffmanin ja Ignat Solzhenitsynin ohjauksessa.
