Helsingin kaupunginorkesterin muusikoiden kamarimusiikkikonsertti verkossa ja HKO Screen -sovelluksessa
Helsingin kaupunginorkesterin muusikot soittavat kamarimusiikkikonsertin Musiikkitalon konserttisalissa ilman saliyleisöä. Kello 19.00 alkava konsertti kuullaan suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä, nähdään suorana lähetyksenä Yle Areenassa sekä Helsingin kaupunginorkesterin HKO Screen -mobiilisovelluksessa.
Konsertti-illan avaa klo 18.30 Visuaalinen alkusoitto, kuvataiteilija Ewa Gorznan videoteos Rearranged, joka esitetään myös Musiikkitalon mediaseinällä. Ennen konserttia haastattelussa Helsingin kaupunginorkesterin alttoviulun äänenjohtaja Atte Kilpeläinen ja I soolosellisti Lauri Kankkunen sekä ylikapellimestari Susanna Mälkki.
Sergei Prokofjev (1891–1953)
Viisi melodiaa viululle ja pianolle op. 35 bis (1920/1925) 13'
Fem melodier för violin och piano
Five Melodies for violin and piano
Andante
Lento ma non troppo
Animato, ma non allegro
Allegretto leggiero e scherzando
Andante non troppo
Linda Hedlund, viulu / violin
Elisa Järvi, piano
Krzysztof Penderecki (1933–2020)
Notturno Divertimentosta soolosellolle (1994) 4'
Notturno ur Divertimento för solo cello
Notturno from Divertimento for solo cello
Lauri Kankkunen, sello / cello
ATTACCA
Jean Sibelius (1865–1957)
Nokturno, sarjasta Belsazarin pidot op. 51/3 (sov./arr. Michael Press) (1906) 3'
Nocturne ur svit Belsazars gästabud
Nocturne from suite Belshazzar's feast
Päivi Korhonen, huilu / flöjt / flute
Anni Kuusimäki, harppu / harpa / harp
Pjotr Iljitš Tšaikovski (1840–1893)
Jousisekstetto d-molli, Muistoja Firenzestä op. 70 (1892) 35'
Stråsextett d-moll Souvenir de Florence
String Sextet in D Minor Souvenir de Florence
Satu Savioja, viulu / violin
Eva Ballaz, viulu / violin
Atte Kilpeläinen, alttoviulu / viola
Elina Heikkinen, alttoviulu / viola
Jaani Helander, sello / cello
Basile Ausländer, sello / cello
Sergei Prokofjev: Viisi melodiaa viululle ja pianolle
Sergei Prokofjev lähti vuonna 1917 Lokakuun vallankumouksen jaloista vapaaehtoiseen maanpakoon Yhdysvaltoihin Kaliforniaan, jossa hän loi uraa pianistina ja säveltäjänä. ”Minä olen aivan yhtä hullantunut Kaliforniaan kuin se minuun!” Prokofjevillä oli työn alla ooppera Rakkaus kolmeen appelsiiniin ja eräässä sen rooleista olisi ukrainalaissopraano Nina Koshetz. Länsirannikon auringon alla syntyi Koshetzille toinenkin teos: Viisi sanatonta laulua, joka kantaesitettiin New Yorkissa.
Pari vuotta myöhemmin Prokofjev kuuli Pariisissa unkarilaista viuluvirtuoosia, Joseph Szigetiä ja tämän esiintyminen innosti Prokofjeviä työstämään Sanattomat laulut uudelleen viululle. Jo aiemmin oli hänen opiskelutoverinsa Cecilia Hansen demonstroinut hänelle sarjan toisen osan mukautuvuutta viulun laulettavaksi. Varsinaisen viulistisen yhteistyön Prokofjev teki kuitenkin Paul Kochańskin kanssa, jonka kanssa hän oli aiemmin työstänyt ensimmäisen viulukonserttonsa. Viiden melodian viuluversion toinen osa on omistettu Hansenille, viimeinen osa Szigetille ja muut osat Kochańskille.
Ensimmäisellä osalla, Animato - ma non Allegro, on eteeriset, melankolisen melodian luomat uneliaat kehykset, joita osan kiihkeämpi ja jännitteisempi keskijakso kontrastoi. Toinen osa, Lento - ma non troppo, on olemukseltaan leikkisämpi; valoisan tunnelman yllä leijuva pääteema on kuitenkin etäinen ja seesteinen, kuin kaikuna edellisestä osasta. Kolmannen osan, Animato - ma non Allegro, aloittaa julistava avaus, jonka jälkeen musiikin levottoman sykkeen korvaa kaihoisampi vire, levottomuus palaa vielä hetkeksi rauhoittuakseen osan loppuun. Osista neljäs, Allegretto leggero e scherzando, on teoksen iloisin ja leikkisin, sen huolettomassa ja tarttuvassakin atmosfäärissä on kenties sukulaisuutta vaikkapa Claude Debussyn Räsynuken tanssin kanssa. Viidennen osan, Andante non troppo, teema on kuin muistuma sarjan alkupuolelta, mutta väliosassa välähtää hetkeksi esille nenäkäs Prokofjev-sarkasmi.
Krzysztof Penderecki: Divertimento for Solo Cello (1994): osa 3, Notturno
Divertimenton kolmas osa Notturno on yksi teoksen ensimmäisellä sävellyskierroksella valmistuneista kolmesta osasta. Säveltäjä oli jo työhön ryhtyessään suunnitellut Divertimentosta laajempaa kokonaisuutta, yhtäpitäväksi 1800-luvun Divertimento-tradition mukaan. Säveltäjä laajensi teosta useaan otteeseen ja se sai lopulta uuden nimenkin, Suite per violoncello solo. Teoksen viimeinen, kahdeksas osa, Preludio, on sävelletty vuonna 2013 Helsinkiin Paulon sellokilpailun pakolliseksi numeroksi.
Pendereckin sellomusiikista kuultaa niin syvä tradition kunnioitus kuin soittimen kaikkien soinnillisten mahdollisuuksien ehdoton tavoittelu; sävellyksissään Penderecki loi instrumentille uuden teknis-musiikillisen ilmaisun. Tähän hänellä oli kimmokkeena pitkäaikainen ystävyys legendaarisen sellistin Mstislav Rostropovichin kanssa.
Notturno (yölaulu) osassa sellon idiomaattinen tumma, lyyrinen laulavuus yhdistyy soittimen luontaiseen dramatiikantajuun. Notturno uuttaa enimmän sanottavansa teoksen tärkeimmästä intevallista, puolisävelaskeleesta, usein oktaavisiirtymien kautta. Teos alkaa matalalla C-pedaaliäänellä, joka asettaa Notturnoon sävellajitunnun, päättyen kuitenkin lopussa D-äänen pedaaliin, siis kokoaskeleen päähän lähtöäänestä. Notturnon melodia perustuu laskeviin kromaattisiin kulkuihin, joiden äkilliset rekisterivaihdot luovat yömaisemaan kontrasteja.
Jean Sibelius: Belsazarin pidot, Op. 51, osa 3, Nocturno, sovitus huilulle ja pianolle
Jean Sibeliuksen Belsazarin pidot vuodelta 1906 on kirjoitettu Hjalmar Procopén samannimiseen näytelmään. Se sai kantaesityksensä Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa säveltäjän johtaessa orkesteria. Näytelmän aihe on Vanhasta testamentista, Danielin kirjan viidennestä luvusta. Vaaran jo kolkutellessa valtakunnan portteja Babylonian kuningas, itsevarma Belsassar järjestää suuret pidot. Kesken pitojen tyhjästä ilmestyvä käsi kirjoittaa palatsin seinälle enteellisen tekstin, jota kuningas ei kykene tulkitsemaan. Osa Nocturno on näytelmän alkupuolelta, kuninkaan palatsista, jossa kaunis Leschanach vasta suunnittelee kuninkaan murhaamista.
Samaa Raamatun aihetta ovat hyödyntäneet muutkin taiteilijat: Rembrant maalasi aiheesta taulun ja Oscar Wilde kirjoitti sen pohjalta näytelmän. Ja Richard Strauss kirjoitti Wilden näytelmään oopperan Salome, joka sai kantaesityksen vuotta ennen Procopén näytelmän ensi-iltaa. Symbolismi kiinnosti Sibeliusta; monet hänen säveltämistään näytelmistä ovat luonteeltaan symbolistisia ja samoja piirteitä löytyy usein niiden musiikista. Ja lähes ainoa kerta kun orientalismi kuultaa Sibeliuksen sävelkielessä, on juuri Belsazarinmusiikki. Strausin Salomen Seitsemän hunnun tanssissa kuuluu muuten niin ikään vahva orientaalivaikutelma.
Teatterille säveltämistä Sibelius tapasi kutsua ’vanhaksi synnikseen’ ja tämä suola janotti häntä aivan säveltäjänuran takarajoille, Shakespearen Myrsky-näytelmään asti. Sibelius muokkasi näytelmämusiikeistaan usein myös itsenäisiä orkesterikappaleita, kuten oli Belsazarin kohdallakin. Orkesterisarja Belsazarin pidot sai kantaesityksensä säveltäjän kolmannen sinfonian kanssa syyskuussa 1907, säveltäjän johtaessa Helsingin kaupunginorkesteria.
Pjotr Tšaikovski: Jousisekstetto d-molli, Op. 70, Muistoja Firenzestä
”Ei minua niinkään vaivaa ideoiden puute, mutta tämä kokoonpano on minulle aivan uusi. En tiedä kirjoitanko orkesterille vai kirjoitanko kamarimusiikkia kuudelle itsenäiselle äänelle. Taidan itse asiassa kirjoittaa koko ajan orkesterille - ja sitten sovitan kirjoittamaani sekstetille.” Teoksen säveltämistä leimasi hetkittäin vimmattu kiihko - ja näiden hetkien ulkopuolella taas lähes lohduton anemia. Tšaikovski oli luvannut seksteton Pietarin kamarimusiikkiseuralle kiitoksena seuran kunniajäsenyydestä, mutta teoksen alulle saattaminen oli hankalaa. Tšaikovski kirjoitti innottomasti joitakin aiheita, mutta ei tuntenut saavaansa niistä tarvittavaa leimahdusta. Hän valitteli asiasta kirjeissään ystävilleen ja sekstetto jäi muutamaksi vuodeksi lepotilaan. Vuonna 1890 Tšaikovski vietti kolme kuukautta suojelijansa Nadezhda von Meckin huvilalla Firenzessä säveltämässä oopperaansa Patarouva. Ooppera vei kaiken ajan, mutta yksi tärkeä teema sekstettoon syntyi oopperan sävellystyön sivussa. Tämän on arveltu antaneen sekstetolle sen otsikon, Muistoja Firenzestä.
Kun työ lopulta lennähti liikkeelle ei vauhtia puuttunut; teoksen luonnokset valmistuivat kahdessa viikossa ja sen viimeistely vei vielä yksitoista päivää. Kantaesityksen jälkeen Tšaikovski ei sittenkään ollut vielä kovin tyytyväinen kuulemaansa ja hän työsti teosta uudelleen - nykyversion kantaesitys oli pari vuotta myöhemmin. Suurimmat muutokset olivat kolmannen osan keskijaksossa, joka oli kokonaan uusi sekä Finaalin fugatossa, josta säveltä sittemmin totesi: ”Aivan hurjaa, miten tavattoman innoissani olenkaan omasta sävellyksestäni!”
Erkki Suomalainen
