Peter Rundel
Harvaa kapellimestaria voi niin varauksetta nimittää uuden musiikin johtavaksi ekspertiksi kuin saksalaista Peter Rundelia (s. 1958), joka on seurannut nykymusiikin kehitysvaiheita kosketusetäisyydeltä jo vuosikymmenten ajan. Vuodesta 2005 Porton Casa da Músican Remix Ensemblen taiteellisena johtajana toiminut Rundel on tehnyt kestävää yhteistyötä myös aikakausiin sitoutumattomissa orkestereissa, kuten Kammerakademie Potsdamissa, jonka perustajajäseniin hän kuuluu. Flanderin Kuninkaallisessa orkesterissa hän on toiminut erityisesti uuden musiikin pääkapellimestarina.
Nykyään esimerkiksi Klangforum Wienissä, Ensemble Reserchessä ja Ensemble intercontemporainissa vieraileva Rundel aloitti uransa viulistina. Opiskeltuaan ensin Igor Ozminin ja Ramy Shevelovin johdolla Saksassa ja New Yorkissa hän sai johdatusta kapellimestaritaiteeseen Michael Gieleniltä ja Peter Eötvösiltä. Vuodesta 1984 vuoteen 1996 Rundel soitti Frankfurtin Ensemble Modernissa, jonka jäsenenä hän pääsi toteuttamaan kiinnostustaan myös jazziin soittamalla yhdessä Ornette Colemanin ja Anthony Braxtonin kanssa. Vuonna 1993 ilmestyi The Yellow Shark, Ensemble Modernin Frank Zappan kanssa tehty levy vähän ennen tämän kuolemaa.
Rundel tunnustauu muutenkin eri musiikkityylien ystäväksi, ja ymmärtää nykymusiikin olevan suurelle yleisölle toisinaan vaikeasti avautuvaa. Hän myös uskoo, että suuri taide kyllä puhuu puolestaan; että sitä ymmärtääkseen ei pitäisi tarvita tyhjentäviä taustatietoja. Taiteen ei silti välttämättä tule avautua heti – siihen se on liian monipuolista ja kompleksista – vaan sen pitäisi herättää halu syvempään selvittämiseen.
Rundel on saanut tärkeitä tunnustuksia työstään taiteilijana. Saksan levyarvostelijoiden palkinnon hän sai Nonon, Furrerin, Kyburzin ja Reichin musiikkia sisältävästä äänitteestä, Ranskan Grand Prix du Disquen Jean Barraquen sävellysten kokoelmalevystä ja Echo-palkinnon Unsuk Chinin Sprechgesänge-cd:stä.
Karia ja Marielle Labèque
Ranskan baskialueella syntyneet Katia (s. 1950) ja Marielle (s. 1952) aloittivat pianonsoiton äitinsä ohjauksessa ollessaan kolme- ja viisivuotiaat. Vaikka heidän kahden pianon esityskokoonpanonsa onkin kenties harvinaislaatauinen, he ovat urallaan onnistuneet nousemaan korkeimmalle solistiselle tasolle, kuten Berliinin ja Wienin filharmonikoiden kesäkonserttien näyttämöille kymmenien tuhansien kuulijoiden miljoonien televisiokatsojien eteen. Tietenkin he ovat soittaneet muidenkin maailman huippuorkestereiden solistina useasti. Voikin sanoa, että Labèquen sisarukset ovat tehneet sukunimestään synonyymin pianoduolle.
Ennen läpimurtoaan, vuonna 1981 ilmestynyttä ja yli kultarajan myynyttä Gershwin-levyä, Labèquet keskittyivät kuitenkin yksinomaan nykymusiikkiin. Heidän ensimmäinen kahden pianon projektinsa oli vuonna 1968 Olivier Messiaenin Les Visions de l’Amen säveltäjän itsensä ohjauksessa, minkä jälkeen he kiinnittivät myös Luciano Berion, Pierre Boulezin ja György Ligetin kaltaisten merkkisäveltäjien huomion. Sittemmin he ovat soittaneet yhdessä ja erikseen esimerkiksi Chick Corean, Herbie Hancockin ja monien barokkiyhtyeiden kanssa.
”Emme ole minkään koulukunnan tuotos, vaan opimme kaiken omin päin. Koulukuntien karttaminen kehittää rohkeutta ja mielikuvitusta. Jos sen tekee oikein, päätyy keksimään oman kielensä ja saa elää itsenäisemmän elämän. Kaikki, mitä olemme oppineet, tulee rakenteiden ja instituutioiden sijaan tapaamiltamme erikoislaatuisilta ihmisiltä, kuten Luciano Beriolta”, he ovat sanoneet factsandarts.comille.
Repertuaarin laajennuttuakin Labèquet ovat pitäneet yllä läheisiä suhteita eläviin säveltäjiin, ja Bryce Dessnerin lisäksi varta vasten heille teoksiaan ovat säveltäneet mm. Philip Glass, Michael Nyman, Louis Andriessen ja Philippe Boesmans. Vuonna 2016 ilmestyi Renaud Machartin kirjoittama Labèquen sisarusten elämäkerta Une vie à quatre mains (Elämä neljälle kädelle).
Seuraa Katia ja Marielle Labèquen Twitter-tiliä @KMLabeque
Jaani Länsiö
Anna Thorvaldsdottir: Metacosmos
Islantilainen Anna Thorvaldsdottir (s. 1977) on nopeasti noussut esiin eräänä kansainvälisesti arvostetuimmista nykysäveltäjistä. Hän opiskeli sävellystä Kalifornian yliopistossa San Diegossa. Vuonna 2012 hänelle myönnettiin Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto orkesteriteoksesta Dreaming. Kolme vuotta myöhemmin hän sai New Yorkin filharmonikkojen suuren Kravis Emerging Composer-palkinnon. Vuonna 2018 hänelle myönnettiin sekä New Yorkin Lincoln Centerin säveltäjäpalkinto että The Martin E. Segal Award.
Thorvaldsdottir on lslannin sinfoniaorkesterin nimikkosäveltäjä. Orkesteri on kantaesittänyt ja levyttänyt hänen teoksiaan. Thorvaldsdottir on kirjoittanut teoksia myös mm. Ensemble Intercontemporainille, ICE Ensemblelle ja The Crossing -kamarikuorolle. Tuotantoon kuuluu etenkin kamarimusiikkia ja vokaaliteoksia sekä orkesterikappaleita. Vuonna 2015 Thorvaldsdottirin kamariooppera UR_ , jonka libreton hän on itse kirjoittanut, sai ensi-iltansa Saksassa.
Sinfoninen runo Metacosmos syntyi vuonna 2018 New Yorkin filharmonisen yhdistyksen tilauksesta. Teoksen kantaesitti saman vuoden huhtikuussa New Yorkin filharmonikot Esa-Pekka Salosen johdolla. Illan konsertissa Metacosmos saa Suomen ensiesityksensä.
Thorvaldsdottir kertoo teoksestaan seuraavaa: ”Metacosmos lähtee liikkeelle kauneuden ja kaaoksen välisestä luonnollisesta tasapainon tilasta. Se kuvaa millä tavalla eri ainesten muodostama (näennäinen) kaaos voi luoda yhtenäisen kokonaisvaikutelman. Teoksen idea ja inspiraatio tulee spekulatiivisesta ajatuksesta. Mitä tapahtuu kun tippuu mustaan aukkoon, tuntemattomaan? Äärettömät tähtikuviot ja vastakohtaiset voimat kohtaavat, viestivät keskenään, laajenevat ja supistuvat, kamppailevat keskenään samalla kun tajuat että olet joutunut sinua vahvemman voiman armoille.”
Bryce Dessner: Konsertto kahdelle pianolle
Yhdysvaltalainen Bryce Dessner (s.1976) soitti nuorena ensin huilua, sitten kitaraa. Opintonsa hän suoritti Yalen yliopistossa. Dessner työskentelee muusikkona, tuottajana, festivaalien järjestäjänä ja säveltäjänä. Hän on tehnyt taiteellista yhteistyötä mm. Steve Reichin, Philip Glassin, Paul Simonin, Justin Vernonin ja Ragnar Kjartansonin kanssa.
Suuren yleisön tietoisuuteen Dessner nousi Grammy-palkitun rock-yhtye The Nationalin jäsenenä 2000-luvun alussa. Samaan aikaan hän tuli tutuksi myös improvisaatio-yhtye Clogsin kitaristina. Säveltäjänä hän teki läpimurtonsa teoksella Ayhem, jonka Kronos-kvartetti vuonna 2009 kantaesitti ulkoilmakonsertissa Brooklynissä. Nykyään Dessner asuu Pariisissa. Hän on säveltänyt teoksia mm. Los Angelesin filharmonikoille, Britten Sinfoniettalle, Ensemble Intercontemporainille ja Meidän festivaalille. Dessner hakee inspiraatiota niin barokin ja romantiikan musiikista kuin minimalismista ja yhdysvaltalaisesta kansanmusiikista. Laajaan tuotantoon kuuluu niin orkesteri- ja kamariteoksia kuin elokuvamusiikkia.
Konsertto kahdelle pianolle on sävelletty vuonna 2017 Katia ja Marielle Labèquelle. Teos sai kantaesityksensä Lontoossa 13.4.2018. Lontoon filharmonikkoja johti John Storgårds. Tänä iltana teos esitetään ensi kertaa Suomessa.
Muotorakenne on klassinen: osia on kolme, ja solisteille annetaan kadenssi. Dessner kertoo teoksen olevan räätälöity Labèque-duolle mm. siten, että hän sävellystyön alussa hyvin perinpohjaisesti tutustui heidän ohjelmistoonsa, ja myös otti selvää heidän musiikillisista mieltymyksistään. ”Uusi konserttoni”, säveltäjä totesi ennen kantaesitystä, ”on kunnianosoitus kahdelle loistavalle muusikolle. On ollut ilo ja kunnia tehdä yhteistyötä heidän kanssaan, ja vieläkin suurempi ilon aihe on että olemme ystävystyneet.”
Louis Andriessen: De Snelheid
Hollantilainen Louis Andriessen (s. 1939) on eräs nykymusiikin todellisista suurista nimistä. Opiskeltuaan mm. Luciano Berion johdolla hän ryhtyi uudistamaan kotimaansa musiikkielämää säveltäjänä, muusikkona ja opettajana. Andriessenin mielestä Hollannin musiikkielämä oli luonteeltaan aivan liian konservatiivista. Hän haki ideoita mm. yhdysvaltalaisesta minimalismista, Stravinskysta, barokkimusiikista ja jazzista. Andriessen loi nopeasti mainetta radikaalina avantgarde-säveltäjänä joka on uudistanut käsityksemme siitä, mitä musiikki voi olla.
Andriessen oli, ja on edelleen, ns. vakavan ja ns. populaarin musiikin välisen rajan uuttera kyseenalaistaja ja tuhoaja. Hän yhdistää riitasointuista modernismia rock- ja bebop-musiikin räjähtävään energisyyteen. Musiikille on luonteenomaista kulmikas rytmin käsittely ja tietoisen antiromanttinen sointi. Andriessen myös karttaa perinteisiä orkesterikokoonpanoja. Esimerkiksi De Staat (1972-76) on sävelletty 4 laulajalle, 4 oboelle, 4 käyrätorvelle, 4 trumpetille, 4 pasuunalle, 2 harpulle, 2 sähkökitaralle, bassokitaralle, 4 alttoviululle ja 2 pianolle, ja Hoketus (1976) 2 panhuilulle, 2 alttosaksofonille, 2 bassokitaralle, 2 pianolle, 2 sähköpianolle ja conga-rummuille.
Orkesteriteos De Snelheid (Nopeudesta) on sävelletty 1982-1984. Teos sai kantaesityksensä San Franciscossa, San Franciscon sinfonikkojen konsertissa 11.1.1984 Edo de Waartin johdolla. Kokoonpano on myös tässä teoksessa vähintäänkin persoonallinen. Perinteisten orkesterisoitinten sekaan on ujutettu mm. bassokitara ja Hammond-urut, ja joitakin soittimia on vahvistettu elektronisesti. Sävellyksen idean kertoo jo otsikko. Tämä raju, virtuoosinen teos tutkii, millä tavalla kuulija hahmottaa ja vastaanottaa musiikin pulssin jatkuvan kiihtymisen.
Jay Schwartz: Delta - Music for Orchestra IV
San Diegossa syntynyt Jay Schwartz (s. 1965) opiskeli musiikkia Arizonan yliopistossa ja musiikkitiedettä Tübingenin yliopistossa Saksassa. Vuonna 1989 hän muutti Saksaan. Hänelle on myönnetty useita palkintoja, joukossa Bernd Alois Zimmermann -palkinto ja Ensemble Modernin säveltäjäpalkinto. Vuosina 1992-95 hän työskenteli Stuttgartin kaupunginteatterin kotisäveltäjänä. Schwartzin musiikkia on esitetty usealla kansainvälisellä nykymusiikkifestivaalilla. Tilausteoksia on syntynyt mm. Berliinin filharmonikoille, Frankfurtin radion sinfoniaorkesterille, Salzburgin Mozarteum-orkesterille, kamariorkesteri Avantille ja Viron kansallisorkesterille. Tuotannon painopiste on orkesteri- ja yhtyemusiikissa. Schwartz on säveltänyt myös elektronista musiikkia sekä kamarioopperan Narcissus & Echo (2009).
Delta - Music for Orchestra IV on sävelletty vuonna 2013 Stuttgartin radion sinfoniaorkesterin tilauksesta. Kantaesityksen Stuttgartissa 20.4.2014 johti Johannes Kalitzke. Schwartzin teoksille on luonteenomaista jokin mitä säveltäjä kutsuu ”harmoniseksi magnetismiksi”: teoksen harmoninen ilme ja kokonaismuoto luodaan hitaasti liukuvien glissandojen avulla. Tämä koskee myös tätä teosta, josta säveltäjä kertoo seuraavaa:” Delta ∆ on kreikkalaisten aakkosten neljäs kirjain ja vastaa latinan kirjainta ’D’ sekä numeroa neljä. Tieteissä ja matematiikassa delta-symbolia käytetään ilmaisemaan muutosta, jolloin taustalla on kreikan sana ’diaphorá” joka tarkoittaa erilaisuutta, muutosta tai katharsista. Delta - Music for Orchestra IV:n rakenne perustuu delta-merkin muotoon. ’D’-sävelen yllä liikkuvat hitaasti ylöspäin liukuvat linjat, jotka kehräävät pitkää harmonista verkkoa yläsävelineen. Tähtäimessä on ’D’-unisono. Tämän ennakko-odotuksen kuitenkin keskeyttää katharsis.”
Christian Holmqvist
