Jukka-Pekka Saraste johtaa orkesteria

Kausikorttiasiakkuus on keväällä joustavampaa

Kausikorttiasiakkaamme ovat pitkään toivoneet mahdollisuutta vaihtaa konsertista toiseen, mikäli oman kausisarjan konserttiin ei ole ollut mahdollisuutta osallistua. Keväällä 2026 Helsingin kaupunginorkesteri kokeilee mahdollisuutta vaihtaa yksi omaan kausikorttiin kuuluva lippu jonkin toisen kausisarjan konserttiin. Kokeiluvaiheessa vaihto pitää tehdä viimeistään 72 tuntia eli kolme vuorokautta ennen sitä konserttia, johon haluaa vaihtaa tai josta haluaa vaihtaa pois – riippuen siitä, kumpi on vuorossa aikaisemmin. 

Uusi lippu korvaavaan konserttiin lähetetään sähköpostitse kahden arkipäivän kuluessa vaihtolomakkeen lähettämisestä, ja samalla pois vaihdettu konserttilippu lakkaa toimimasta. Muut kausikorttiin kuuluvat konserttiliput säilyvät ennallaan. Vaihtolomake aukeaa kertalipunmyynnin alkaessa 2.12.2025. Vaihdon voi tehdä vain verkkolomakkeella. 

Helsingin kaupunginorkesterin neljän kausisarjan kausikorttilaiset ovat konserttiemme tosiystäviä, joita haluamme palvella mahdollisimman hyvin. Kausikorttiasiakkaalle on konsertti-ilta varattuna omalla vakiopaikalla, mutta aina välillä tulee hetkiä, jolloin konserttiin ei pääsekään. Käyttämättä jäävä kausikorttipaikka on tähän mennessä ollut mahdollista vain lahjoittaa musiikinopiskelijalle tai jollekulle lähipiirissä.

Usein kysytyt kysymykset

Mihin konsertteihin voin pyytää vaihdon?

Voit pyytää vaihtoa johonkin toiseen kausisarjan konserttiin, eli jos olet Sarjan II asiakas, voit pyytää vaihtoa Sarjan I, III tai IV konsertteihin. 

Kausisarjojen ulkopuoliset konsertit eli 30.1., 13.3. klo 12, 10.4. ja 1.5. klo 12 ja 14 on suljettu vaihto-oikeuden ulkopuolelle. Lomakkeella pyydetään nimeämään kaksi vaihtoehtoista konserttia, mikäli ensimmäinen toivottu konsertti onkin esimerkiksi loppuun varattu.

Mitä konsertin vaihtaminen maksaa?

Konsertin vaihtaminen on maksutonta.

Montako kertaa voin vaihtaa lippuja keväällä?

Vaihdon voi tehdä yhdellä kausikortilla vain yhden kerran. Kertaalleen vaihdettua konserttia ei voi vaihtaa uudestaan. Jos sinulla on useampi kuin yksi kausikortti, voit tehdä vaihdon kerran per kausikortti. Jos sinulla on useampia kausikortteja, voit vaihtaa yhtä monta paikkaa: joko kaikki tai vain yhden. Kaikkia vaihtoja ei myöskään tarvitse tehdä kerralla.

Tiedän jo nyt, että en pääse tulemaan yhteen kausisarjani konserttiin. Voinko ilmoittaa vaihdosta ja päättää vasta myöhemmin, mihin konserttiin haluan tulla?

Vaihto tehdään kerralla, joten kun lomaketta täyttää, täytyy tietää, mihin konserttiin haluaa vaihtaa. 

Voinko vaihtaa kausikorttipaikkani saman kausisarjan konsertissa muulle istumapaikalle?

Vaihtomahdollisuus on tarjolla niille, jotka eivät syystä tai toisesta pääse oman sarjansa konserttiin ollenkaan. Kausikorttipaikkaa voi vaihtaa myynnin alkaessa ostamalla uuden kausikortin vapaana olevista paikoista. Lunastamatta jääneet paikat vapautetaan kertalippumyyntiin kausikorttimyynnin päätyttyä.

Voinko edelleen lahjoittaa käyttämättä jääneen lippuni musiikinopiskelijalle?

Kyllä voit, ja sen voi tehdä myös samalla lomakkeella, joka aukeaa 2.12.2025. Jos olet jo esimerkiksi käyttänyt vaihtokertasi, voit seuraavan esteen tullessa totutusti lahjoittaa lippusi musiikinopiskelijalle tai tutullesi. 

Voinko tehdä vaihdon puhelimitse tai sähköpostitse?

Otamme vaihtopyyntöjä vastaan vain verkkolomakkeella. Jos sitä ei ole mahdollista käyttää, voi lomakkeen käydä täyttämässä Musiikkitalon lipunmyyntipisteessä. Lipunmyyntipiste on avoinna arkisin 13–18.

Miten saan korvaavan lipun?

Lippu lähetetään sinulle sähköpostitse kahden arkipäivän sisällä lomakkeen täyttämisestä.

Pääsenkö istumaan omalle kausikorttipaikalleni myös siinä konsertissa, johon vaihdan?

Todennäköisesti et, sillä monet paikoista on kauden edetessä jo varattu muille lipunostajille. Pyrimme kuitenkin vaihtamaan sinut mahdollisimman lähelle omaa tuttua paikkaasi, mutta jos toivekonsertissasi on kovin vähän vapaita paikkoja, ei se välttämättä onnistu. Vaihtolomakkeessa kysytään myös toiveita tulevasta istumapaikasta, eli kerrothan lomakkeessa, jos et esimerkiksi halua istua parvella.

Voinko vaihtaa kalliimman hintaryhmän paikalle?

Kokeiluvaiheessa lippuvaihdon voi tehdä vain saman hintakategorian sisällä. Jos kyseiseen hintakategoriaan ei ole enää lippuja jäljellä, tehdään vaihto halvemman hintakategorian paikalle. Kyselylomakkeella kysytään toiveita tulevasta istumapaikasta, eli jos esimerkiksi parvella ei halua istua, kannattaa se ilmaista.

Voinko lippuvaihdon sijaan saada rahani takaisin tai vaihtaa esimerkiksi syksyn 2026 konserttiin? 

Maksetusta kausikortista ei palauteta tai hyvitetä rahaa, vaan kausikorttipaikan voi ainoastaan vaihtaa kevätkauden 2026 konsertista toiseen. Mikäli vaihto tehdään edullisemman hintakategorian istumapaikalle, ei hintojen eroa hyvitetä. Lippuja ei myöskään voi vaihtaa syksyn 2026 konserttiin. 

Milloin vaihto pitää viimeistään tehdä?

Vaihto pitää tehdä viimeistään 72 tuntia eli kolme vuorokautta ennen aiemmin alkavaa konserttia, eli tilanteen mukaan joko 72 tuntia ennen sitä konserttia, johon haluaa vaihtaa tai 72 tuntia ennen sitä konserttia, josta haluaa vaihtaa pois. 

Esimerkki: 

Sarja I:n kausikorttiasiakas ei pääse sarjan ensimmäiseen konserttiin ke 4.2.2026 ja hän haluaa vaihtaa to 5.2.2026 konserttiin, tulee vaihto tehdä 72 tuntia ennen ke 4.2. alkavaa konserttia, eli viimeistään su 1.2. klo 19. 

Jos taas haluaa vaihtaa pe 16.1.2026 klo 19 alkavaan konserttiin, tulee vaihtolomake täyttää viimeistään ti 13.1.2025 klo 19.

Sairastun konserttipäivänä, enkö voi silloin enää vaihtaa konserttilippuani toiseen konserttiin?

Kevään kokeiluvaiheessa vaihto pitää tehdä viimeistään 72 tuntia ennen konserttia, muuten emme ehdi käsittelemään vaihtoa. 

Olen ostanut kertalipun konserttiin, voinko vaihtaa lomakkeella myös sen?

Vaihto-oikeus koskee vain kausikorttiasiakkaita. Yksittäisiä konserttilippuja ei voi vaihtaa eikä palauttaa.