Kajanus kaupunginorkesterin johtajana

Kajanuksen kerrotaan olleen johtajana rauhallinen ja tasapainoinen. Hänen tulkintansa olivat kohtuullisia, hienovaraisia ja harkittuja ja hänen liikekielensä oli elegantti. Oopperalaulajatar Aino Ackté oli tosin aikanaan Kajanuksen johtamistyylin kriitikko. Hänen mielestään Kajanus ei pitänyt riittävää kuria oopperaorkesteria johtaessaan.

Kajanus tunsi sinfoniat erittäin hyvin, mikä tietysti oli luonnollista niinkin pitkän uran jo tehneelle kapellimestarille. Hänen ihaili sinfonikoista erityisesti Beethovenia – mutta toki myös ystäväänsä Sibeliusta. Kajanuksen kaudella kaupunginorkesterin ohjelmiston rungon eli sinfoniakonserttien määrä vakiintui kuuteentoista vuodessa. Tämän lisäksi järjestettiin myös ylimääräisiä sinfoniakonsertteja. Populäärikonserttien suosio väheni hiljalleen ja niiden määrää vähennettiin säännöllisesti. Orkesteri soitti runsaasti teatteri- ja oopperasoittoja.

1920-luvulla tunnetusti lähinnä klassis-romanttiseen musiikkiin mieltynyt Kajanus johti Igor Stravinskyn Tulilinnun (1924) sekä Pulcinellan (1929) Suomessa. Vuonna 1926 hän otti ohjelmistoon Arthur Honeggerin Pacific 231 -teoksen. 1930-luvulla Kajanus otti ohjelmistoon myös Hindemithiä, Prokofjevia, Ravelia ja Franckia.

Kajanukset kaudella (1914–1932) kaupunginorkesteri eli monenlaisten juhlavuosien aikaa. Sibeliuksen 50-vuotismerkkipäiviä juhlittiin 1915 ja sen jälkeen aina kymmenen vuoden välein. Vuonna 1926 oli Kajanuksen itsensä 70-vuotisjuhlakonsertti. Vuonna 1927 oli Beethovenin 100-vuotisjuhla ja vuonna 1928 Schubertin 100-vuotisjuhla.  Vuonna 1932 orkesteri saavutti 50 vuoden iän, minkä kunniaksi järjestettiin valtava juhlakonsertti Kansallisteatterissa. Paikalla olivat tasavallan presidentti ja muun muassa korkeakoulujen rehtorit sekä Suomen hallituksen edustajia. Konsertissa esitettiin Beethovenin 9.sinfonia Kansalliskuoron avustuksella. Samainen konsertti toimi myös Kajanuksen jäähyväiskonserttina.

Lähteet: Einari Marvia & Matti Vainio – Helsingin kaupunginorkesteri 1882–1982