Pekka Kuusisto
Pekka Kuusisto (s. 1976) tuli Suomessa jo 1980-luvulla tunnetuksi lapsiviulistina, joka älyllään ja taidollaan hurmasi yleisöt niin kotisohvilla kuin konserttisaleissa. Kansainväliseen maineeseen Kuusisto nousi voitettuaan vuoden 1995 Jean Sibelius -viulukilpailut, minkä jälkeen hän on pysynyt maailmalla ehkä tunnetuimpana suomalaisena instrumentalistina. Viime vuosina Kuusisto on esiintynyt yhä useammin myös kapellimestarina, ja johtaa tällä kaudella esimerkiksi Lontoon Philharmoniaa sekä Göteborgin ja Birminghamin sinfoniaorkestereita. Helsingin kaupunginorkesteria hän on johtanut jo usein, ja liittyy vuonna 2023 orkesterin taiteelliseen johtajistoon yhdessä Jukka-Pekka Sarasteen ja Anna Clynen kanssa.
Tämän illan ohjelma kuvastaa Kuusiston taiteellisen suunnittelutyön vapaamielisyyttä. George Walkerin musiikkiin hän törmäsi toimittaja Kare Eskolan Facebook-päivityksessä. ”Viidennessä sinfoniassa on jotain samalla tavalla rajua kuin murtuneen jäävuoren tai räjäytetyn kallion muodoissa. Väkevää kuin mikä, ja vaikeaa kiivetä. Rautavaaran kappale taas antaa kaipaamani mahdollisuuden työstää rauhassa pelkkien vaskien ja lyöjien kanssa. Teos on loistava, ja antaa tälle ohjelmalle ison poikkeuksen äänikuvaan.”
Ida Mobergin Orkesterisarja löytyi Kuusiston käsiin HKO:n Historian unohtamat orkesterimusiikit -hankkeesta. Hänellä itselläänkin on ollut kiinnostus koota samanlaista työtä tekevä tutkijaryhmä, joka etsi arkistojen uumenista unohtuneita teoksia. ”Toiveeni on löytää juuri tämän tyyppisiä aarteita ja kadonneita ääniä.”
Isobel Waller-Bridgen musiikkia Kuusisto kuuli Hercule Poirot -filmatisoinnissa ja tutustui säveltäjään sähköpostitse. ”Isobel on luonut suunnattoman määrän musiikkia teatteriin, televisioon ja elokuviin, ja tämä puhdas konserttiteos taisi olla hänelle vapauttava kokemus. Uumoilen kappaleelle hienoa tulevaisuutta, ja toivon että Isobel ottaa vastakin kovatempoisesta elokuvamaailmasta vapaata ja kirjoittaa lisää hitaasti syntyviä orkesteriteoksia”.
Maria Krykov
Helsingissä syntynyt Maria Krykov oli kuusivuotias, kun hän pyrki Itä-Helsingin peruskoulun musiikkiluokalle. Hän valitsi soittimekseen kontrabasson, tarkkaa syytä siihen hän ei enää muista. ”Ilmeisesti se silloin kiinnosti. En tosin ole valintaani katunut”, Krykov sanoo. ”Mitä enemmän olen orkestereissa soittanut, sitä enemmän olen ymmärtänyt, kuinka tärkeä kontrabasson rooli on.”
Ennen tuloaan Helsingin kaupunginorkesteriin vuonna 2020 Krykov ehti vierailla mm. Berliinin filharmonikoissa, Amsterdamin Concertgebouw’n orkesterissa, Mahler Chamber Orchestrassa. Tänä syksynä hän aloittaa Berliinin Konzerthausin orkesterin bassosektion äänenjohtajana.
Krykov nousi 2010-luvulla suomalaisen kontrabassokulttuurin tuoreimpien tähtien joukkoon saavuttamalla useita palkintosijoja tärkeillä areenoilla, esimerkiksi vuoden 2019 Bottesini-kilpailussa, kansainvälisessä Leoš Janáček -kilpailussa sekä Ankaran kontrabassokilpailussa. Suomen kontrabassoklubi valitsi hänet vuoden 2020 suomalaiseksi basistiksi.
Missy Mazzolin teoksen Dark with Excessive Bright Krykov esittää nyt ensimmäistä kertaa. Teos tuli hänelle tutuksi Pekka Kuusiston aloitteesta, eikä hän muista koskaan esittäneensä mitään vastaavaa. ”Se on hyvin minimalistista, melkein elokuvallista musiikkia, ja hyvin poikkeuksellinen teos”, Krykov sanoo. ”Basson sointi ei ole normaali, koska sen viritys on erilainen. Teoksessa on paljon huiluääniä, jossa se tulee hyvin esille. Mazzoli on kirjoittanut paljon korkeita säveliä, mikä tosin on tyypillistä solistisille bassoteoksille.”
Aiemmin Krykov on soittanut esimerkiksi Munich Chamber Orchestran, Baden-Baden Philharmonic Orchestran ja Seinäjoen kaupunginorkesterin solistina. Helsingin kaupunginorkesterissa hän debytoi tänään. ”On hyvin erityistä esiintyä tuttujen kollegoiden ja ystävien ympäröimänä, ja vielä kotisalissa. Haluan näyttää, kuinka solistinen soitin kontrabassokin voi olla. Tästä tulee varmasti kivaa.”
Jaani Länsiö
Einojuhani Rautavaara: A Requiem in Our Time
Vuonna 1948 Einojuhani Rautavaara (1928–2016) aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa Helsingissä. Sävellysopettaja Aarre Merikannon johdolla syntyi useita teoksia, joista kaksi on edelleen pysyvästi ohjelmistoissa. Kyseessä ovat sekä piano- että jousiorkesteriversiona tunnettu sarja Pelimannit (1952) sekä vaskille ja lyömäsoittimille kirjoitettu A Requiem in Our Time (1953). Viimeksi mainitulla teoksella Rautavaara osallistui vuonna 1954 yhdysvaltalaiseen Thor Johnson -vaskisävellyskilpailuun. Teos esitettiin kilpailun finaalikonsertissa Cincinnatissa ja se voitti ensimmäisen palkinnon. Samaan aikaan Rautavaara suoritti varusmiespalvelustaan Niinisalossa ja sai tietää voitostaan patteriradiosta maastoharjoituksen tauon aikana. Kilpailumenestys herätti huomiota sekä Suomessa että ulkomailla. Jean Sibeliuksen antaman suosituksen avulla Rautavaara sai mahdollisuuden opiskella Yhdysvalloissa. Loppu on, kuten tavataan sanoa, historiaa.
Rautavaara menetti äitinsä 16-vuotiaana. A Requiem in Our Time on omistettu hänen muistolleen. Muistelmakirjassaan Omakuva Rautavaara pohtii sävellyksen otsikkoa: ”Se on joskus väärin suomennettu ’Aikamme sielunmessu’. Niin kunnianhimoinen kappale se ei kuitenkaan ole, kokonaisen aikakauden apokalyptinen sielunmessu. Tarkka käännös voisi olla ’(Eräs) sielunmessu meidän aikanamme’, esimerkiksi ja nimenomaan minun äitini sielunmessu – mitä se sitten tarkoittaakin.”
Neliosaisen teoksen avaa päättäväisesti askeleva Hymnus. Osassa Credo et Dubito hartaan koraalin vastapainona soi suorastaan ivallinen musiikki. Kyseessä on sovitus Pelimannit-sarjan osasta Jacob Könni. Dies Irae on raju, vihainen scherzo. Päätösosa Lacrymosa jo viittaa kohti Rautavaaran myöhemmälle musiikille ominaista kiireetöntä vaellusta kauneuden maisemissa.
Christian Holmqvist
George Walker: Sinfonia nro 5 ”Visions"
George Walker (1922–2018) opiskeli pianoa, kamarimusiikkia ja sävellystä muun muassa Rudolf Serkinin, Nadia Boulangerin ja Samuel Barberin johdolla. Hän oli yksi ensimmäisistä afrikkalaisamerikkalaisista, jotka opiskelivat Philadelphian kuuluisassa Curtis Institutessa sekä ensimmäinen afrikkalaisamerikkalainen säveltäjä, joka sai opetusviran Smith Collegessa ja tohtorin arvonimen Eastman School of Musicissa. Vuonna 1996 hänelle myönnettiin ensimmäisenä afrikkalaisamerikkalaisena musiikin Pulitzer-palkinto. Tällöin hän totesi: ”On aina hienoa tietää olleensa jossakin ensimmäinen, mutta tätä tärkeämpi asia on saada arvostusta laadukkaasta työstä.”
Konserttipianistin ura kaatui rasismiin, joten Walker työskenteli ennen muuta säveltäjänä ja pedagogina. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu orkesteriteoksia, kamarimusiikkia ja vokaaliteoksia. Musiikista voi löytää niin jazzrytmejä, gospel-kaikuja kuin piikikästä modernismia ja 12-säveltekniikkaakin.
Viides sinfonia (2016) oli jo työn alla, kun uutiset kertoivat 21-vuotiaan valkoisen nuoren ampuneen Charlestonissa yhdeksän afrikkalaisamerikkalaista. Tämä vaikutti teoksen muotoutumiseen. Sinfoniasta on olemassa kaksi versiota. Ensimmäinen on ainoastaan orkesterille, toinen sisältää myös videokuvia sekä lausujat, jotka lukevat Walkerin kirjoittamia tekstejä. Yli 90-vuotias säveltäjä pelkäsi, ettei ehtisi kuulla teostaan ja palkkasi orkesterin, joka teki siitä studiolevytyksen. Julkinen kantaesitys oli keväällä 2019 Seattlen sinfonikkojen konsertissa Thomas Dausgaardin johdolla.
Yksiosainen teos on sävyltään vihainen ja ekspressiivinen. Musiikissa on sitaatteja, joita ei kuitenkaan erota. Walkerin mukaan tämä vastaa Baabelin sekasortoa: ”Toista ei kykene ymmärtämään, vaikka kuinka yrittäisi.” Sinfonian lausujilla esitettävä versio korostaa vieläkin selkeämmin teoksen heijastavan epätasa-arvoista ja väkivallan läpitunkemaa yhteiskuntaa. Eräässä kohtaa lausutaan esimerkiksi teksti ”Näen satamat ja kokoontumispaikat, joissa orjuutettuja ihmisiä lyötiin, kahlittiin, myytiin ja ostettiin”.
Christian Holmqvist
Missy Mazzoli: Dark with Excessive bright
Missy Mazzoli (s. 1980) on 2000-luvun alusta lähtien luonut monipuolista uraa säveltäjänä, muusikkona sekä festivaali- ja projektiaktiivina. Hän opiskeli Bostonissa, Yalessa ja Haagin konservatoriossa muun muassa Louis Andriessenin ja John Harbisonin johdolla. Mazzoli on perustanut elektroakustisen Victoire-yhtyeen, jossa itse soittaa kosketinsoittimia, ja jonka albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä. Hän on työskennellyt myös opettajana ja luennoitsijana, ja oli mukana johtamassa nuorten säveltäjien MATA-festivaalia New Yorkissa vuosina 2007–2010. Vuonna 2016 hän oli mukana perustamassa Luna Composition Lab -sävellysohjelmaa, joka on suunnattu naisille, ei-binäärisille ja muunsukupuolisille. Vuonna 2018 Mazzoli valittiin Chicagon sinfonikkojen kotisäveltäjäksi.
Mazzoli on monelle tuttu myös Mozart in the Jungle -tv-sarjasta, johon hän on säveltänyt musiikkia. Vuonna 2018 Mazzoli oli toinen kahdesta ensimmäisestä naisesta – toinen oli Jeanine Tesori (s. 1961) – joilta Metropolitan koko historiansa aikana on tilannut oopperan.
Dark with Excessive Bright (2018) on sävelletty Australian kamariorkesterin ja Aurora-orkesterin tilauksesta. Teos sai kantaesityksensä helmikuussa 2018 Australiassa. Mazzoli kertoo inspiroituneensa barokin ja renessanssin musiikista sekä solisti Maxime Bibeaun soittimesta, vuonna 1580 rakennetusta kontrabassosta, joka jäi säilöön italialaiseen luostariin. Kun soitin neljänsadan vuoden jälkeen palasi päivänvaloon se sai ikään kuin ensi kertaa laulaa kaiken siihen säilötyn musiikin. Sävellyksen otsikko on peräisin John Miltonin runoelmasta Paradise Lost (Kadotettu paratiisi, 1667). Runossa rivi ”Dark with Excessive bright” viittaa Jumalaan, mutta Mazzoli näkee sen soolosoittimen symbolina: ”Rakastan rivin mahdottomuutta, tunsin että se oli oudon oikea tapa kuvata kontrabasson tummaa ja samalla riipaisevaa sointia”.
Christian Holmqvist
Ida Moberg: Auringonnousu
Ida Moberg (1859–1947) on esoteerisen eli ”salatieteellisen” uusromantiikan ja symbolismin keskeinen edustaja Suomen säveltaiteessa Oskar Merikannon, Erkki Melartinin ja Helvi Leiviskän ohella. Suuntauksen mukaan taide voi paljastaa näkyvän todellisuuden tuolla puolen olevan hengen valtakunnan. Ajatus kaikuu voimakkaana Mobergin musiikissa, mutta se väritti myös hänen työtään musiikin ja antroposofian opettajana. Pietarissa, Dresdenissä ja Berliinissä kouluttautunut Moberg kuului Suomen varhaisiin teosofeihin ja antroposofeihin. Leipänsä hän ansaitsi opettamalla musiikkia opettajaseminaarissa sekä yksityisesti mutta piti säveltämistä päätyönään.
Mobergin tuotanto koostuu orkesteri- ja laulumusiikista, kuten sävelrunoista ja kantaateista. Sinfonia (1905) on kadonnut, mutta viulukonsertto kuultiin taannoin viulisti Mirka Malmin, kapellimestari Emilia Hovingin ja Wegelius-jousten konsertissa (2020).
Usein Mobergin teokset kuvaavat ihmisen henkistä heräämistä. Soiva kuvasto ammentaa luontokuvista, myyteistä, hengellisyydestä, meditaatiosta ja näynomaisista hiljaisuuksista.
Myös orkesterisarjan Auringonnousu voi kuulla mielensisäisenä matkana. Ensimmäinen osa (Auringonnousu) alkaa valonkareita ilmentävillä sävelaiheilla, jotka hiljalleen johtavat valaistumisen hurmokseen. Toinen osa (Toiminta) puuskuttaa eteenpäin henkisen painin raskautta kuvaten.
Kolmannen osan (Ilta) tikitys viittaa ajan kulkuun. Lopulta syke hidastuu ja raukeaa. Ajasta siirrytään ikuisuuteen eli viimeiseen osaan. Jousisoittimille sävelletyn Hiljaisuuden Moberg sisällytti myös Buddhasta kertovaan oopperaansa Aasian valo (Asiens ljus).
Hiljaisuus kantaesitettiin säveltäjän johdolla Suomen Teosofisen Seuran avajaisjuhlassa (1907) ja koko sarja seuraavana vuonna Viipurissa. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa teosta on kuultu viimeksi vuonna 1913.
Esitys on Helsingin kaupunginorkesterin, Helsingin yliopiston musiikkitieteen ja muiden kumppaneiden HUOM – Historian unohtamat orkesterimusiikit -yhteistyön satoa.
Susanna Välimäki
Isobel Waller-Bridge: Temperatures
Isobel Waller-Bridge (s. 1984) opiskeli musiikkia Edinburghin yliopistossa ja Royal Academy of Musicissa. Lontoon King’s Collegessa hänen opettajansa oli George Benjamin. Waller-Bridge on säveltänyt musiikkia ja luonut äänitaustoja esimerkiksi Royal Shakespeare Companyn, Royal National Theatren ja The Old Vic -teatterin esityksiin. Hän on kirjoittanut musiikin moneen brittiläiseen TV-sarjaan, joukossa Sota ja rauha (2016), Turhuuden turuilla (2018) ja Aikataulukon arvoitus (2018) sekä elokuviin kuten Emma (2020). Laajalle kansainväliselle yleisölle hän on tullut tutuksi sävellettyään musiikin sisarensa Phoebe Waller-Bridgen televisiosarjaan Fleabag (2016-2019). Uusista partituureista mainittakoon musiikki Christian Schwochowin ohjaamaan elokuvaan Munich-The Edge of War (2020), joka sai ensi-iltansa Netflixissä tämän vuoden alussa.
Waller-Bridge on julkaissut useita albumeita, joista esimerkiksi Music for Strings, Knives in Hens ja King Lear ovat olleet arvostelumenestyksiä. Käyttömusiikin ohella hän on säveltänyt kamarimusiikkia ja sooloteoksia sekä Angela Carterin novelleihin perustuvan kamarioopperan The Bloody Chamber. Hänet on palkittu mm. Underwire Film Festivalilla (Paras säveltäjä) ja hänelle on myönnetty amerikkalainen Off West End Theatre -palkinto (Paras äänisuunnittelu).
Marraskuussa 2021 Waller-Bridgen sävellys Temperatures sai kantaesityksensä Lontoossa. Philharmonia Orchestraa johti Pekka Kuusisto. Teos oli tilattu konserttisarjaan, jonka teemana oli ihminen ja luonto. Temperatures kertoo ilmastonmuutoksesta, ja musiikissa on ensiesityksen arvostelujen mukaan helposti kuultavissa kuinka valtavat massat hitaasti liikkuvat ja yhtäkkiset muutokset luovat tyystin uusia maisemia. Illan konsertissa teos saa Suomen-ensiesityksensä.
Christian Holmqvist
