Susanna Mälkki
Susanna Mälkki on toiminut Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina vuodesta 2016 lähtien. Musiikillisesti rikkaat vuodet ovat johdattaneet orkesterin ja yleisöt ympäri maailman: oman teemavuotensa ovat saaneet Ranska, Saksa, Yhdysvallat ja Iso-Britannia, Italia, Kaukoitä sekä Venäjä ja slaavilainen musiikkiperintö. Mälkki päättää seitsemän vuoden menestyksekkään ylikapellimestarikautensa kaudella 2022/23 teemaan Suomi ja suomalainen musiikki.
Sukupolvensa arvostetuimpiin kapellimestareihin lukeutuva Mälkki on ollut Los Angelesin Filharmonikkojen päävierailija vuodesta 2017, ja hän työskentelee jatkuvasti maailman huippuorkestereiden kanssa, joista mainittakoon esimerkiksi Berliinin filharmonikot, Münchenin filharmonikot, Baijerin radion sinfoniaorkesteri, Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri, Lontoon sinfoniaorkesteri LSO, New Yorkin filharmonikot sekä muut USA:n ”Big 5” -orkesterit.
Oopperan alalla Mälkin kiinnitykset ovat säännöllisesti maailman merkittävimmissä oopperataloissa, kuten Milanon La Scalassa, New Yorkin Metropolitan -oopperassa, Wienin valtionoopperassa ja Pariisin oopperassa. Kaudella 22/23 hän johtaa Kaija Saariahon Innocence-oopperan Lontoon Royal Opera Housessa ja Puccinin Il Tritticon Barcelonan Gran Teatre del Liceussa.
Vuosina 2006-2013 Mälkki toimi säveltäjä Pierre Boulezin kutsusta Ensemble intercontemporainin taiteellisena johtajana Pariisissa, ja hän on johtanut useita aikamme tärkeimpien säveltäjien teosten maailmankantaesityksiä. Helsingin kaupunginorkesteri on Mälkin aikana profiloitunut myös poikkeuksellisen rikkaalla ja monipuolisella ohjelmoinnillaan, ja orkesterin ohjelmisto on pitänyt sisältään myös useita merkittäviä ensiesityksiä ja kansainvälisiä yhteistilauksia. Kantaesityksensä ovat Mälkin johdolla saaneet muun muassa Kaija Saariahon Vista, Felipe Laran Double concerto sekä Enno Poppen FETT. Mälkin aloitteesta syntynyt tilausteosten sarja Helsinki-variaatiot jatkuu ainakin vuoteen 2025 saakka.
Susanna Mälkki aloitti muusikonuransa sellistinä voittaen Turun sellokilpailut 1994 ja toimi kolme vuotta Göteborgin sinfoniaorkesterin vuorottelevana soolosellistinä. Hänet on palkittu mm. Pro Finlandialla sekä Ranskan Légion d’honneur -kunniamerkillä.
www.susannamalkki.com
Anssi Karttunen
Anssi Karttunen (s. 1960) kuuluu Suomen sellistikentän kansainvälisimpiin solisteihin. Hän on esiintynyt mm. Philadelphian orkesterin, BBC:n sinfoniaorkesterin sekä Los Angelesin filharmonikoiden solistina, ja toiminut Suomessa esimerkiksi Helsinki Biennale -festivaalin ja Avanti! Kamariorkesterin taiteellisena johtajana. Parhaiten Karttunen tunnetaankin nykysäveltäjien luottosellistinä, joka on kantaesittänyt yli 200 teosta niin soolona, kamariyhtyeen jäsenenä kuin orkesterin solistina.
Karttusen ja Saariahon ystävyys ja yhteistyö alkoi jo vuonna 1982 Karttusen muutettua Pariisiin, ja vuodesta 1988 lähtien käytännössä kaikki Saariahon sellokappaleet on räätälöity juuri hänelle. Vuonna 2006 valmistunutta Notes on Lightia Karttunen on esittänyt jo yli 50 kertaa, useammin kuin yhtäkään muuta konserttoa.
”Kaikkia kappaleita en voisi kuvitella soittavani näin paljon”, Karttunen sanoo, ”mutta tämä on minulle erityisen tärkeä. Pidän itseäni Saariahon viestinkantajana. On vielä orkestereita, jotka eivät ole soittaneet Saariahon musiikkia, ja koen pystyväni tuomaan säveltäjän näin lähemmäksi ja ymmärrettäväksi myös niille.”
”Mitä kauemmin olen elänyt tämän teoksen kanssa, sitä kirkkaammaksi sen tarina on muodostunut. Minulle se kertoo valosta, joka on F-sävel. Siihen liu’utaan heti ensimmäisen tahdin jälkeen, ja siihen kappale myös loppuu. Sävel F nousee korkeuksiin. Valon sydämestä löytyy hiljaisuus.”
Paitsi että Karttunen oli mukana pohtimassa sävellyksen nimeä, sen musiikki herättää aina muistumia vuoden 1999 auringonpimennyksestä, jonka hän yhdessä Saariahon kanssa pääsi kokemaan – tosin muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistaan.
”Kaija oli Normandiassa perheensä kanssa ja minä perheineni Beauvais'ssa. Hän koki sen viisi minuuttia minua ennen, mutta olimme puhelinyhteydessä koko sen ajan ja hän kertoi yksityiskohtaisesti, mitä oli tapahtumassa. Teoksen osa Eclipse kuvaa tätä hetkeä. Siinä kohtaa, kun musiikki laskeutuu pimeyteen, minun tulee edelleen kylmä aina, kun esitän teosta.”
Karttunen on esiintynyt Helsingin kaupunginorkesterin solistina viimeksi syksyllä 2015, jolloin ohjelmassa oli Béla Bartókin ja Uuno Klamin musiikkia.
Jaani Länsiö
Matthew Whittall: Hiljaisuus puhuu
Matthew Whittall (s.1975) opiskeli ensin Kanadassa ja Yhdysvalloissa, sitten Sibelius-Akatemiassa Helsingissä. Hän on asunut Suomessa vuodesta 2001. Tilausteoksia on syntynyt muun muassa Helsingin kamarikuorolle ja Tapiola Sinfoniettalle, Crusell-festivaalille, kamarikuoro Auditelle, Winnipegin sinfonikoille ja KAAÅS-triolle. Vuonna 2013 hänelle myönnettiin Teosto-palkinto teoksesta Dulcissima, clara, sonans.
Illan konsertissa saa kantaesityksensä HKO:n Helsinki-variaatiot -tilaussarjaan kuuluva teos Hiljaisuus puhuu. Whittall kertoo sävellyksestään:
“’Täällä Ainolassa tämä hiljaisuus puhuu.’ (Jean Sibelius, 1948).
Kun minulta pyydettiin teosta, jossa olisi suomalainen teema päätin lähestyä jotakin luonteeltaan henkilökohtaista ja yhteisöllistä, nimittäin kuoromusiikkia. Olen esittänyt useimmat Jean Sibeliuksen kuorokappaleet ja niistä eräs suosikkini on Nyt seimelle pienoisen lapsen, vaatimaton joululaulu, jossa on hienovaraisen epäsymmetriset rytmit ja doorinen moodi.
Musiikki on sämplätty, uudelleen miksattu, luupattu ja venytetty, jotta tuloksena olisi ambient-musiikkia muistuttava maisema. Koko kappaleen ajan hiljaisuus on läsnä vaimean ja tyynen jousikentän muodossa. Sen yllä luonnostellaan ideoita, joita tutkitaan valoa vasten kunnes niiden annetaan vaipua takaisin utuun.
Kappaleen muotoutuessa pohdiskelin erilaisia hiljaisuuksia: yksinäisyyden hiljaisuutta; hiljaisuutta eristyksissä talvella; hiljaisuutta kun luovuus ei onnistu; taidealojen ja lauluäänien vihaista, pakotettua hiljaisuutta; surun ja menetyksen hiljaisuutta; yhdessäolon lohdullista hiljaisuutta. Kaikki nämä eri hiljaisuudet imeytyvät valoon – uudelleensyntymään – joka puhkeaa esiin kappaleen lopussa.
Hiljaisuus puhuu on sävelletty Helsingin kaupunginorkesterin tilauksesta. Teos on omistettu kapellimestari Susanna Mälkille.”
Christian Holmqvist
Kaija Saariaho: Notes on Light & Verblendungen
"Kaija Saariaho on yksi meidän aikamme monumentaalisista säveltäjistä. Hänen musiikistaan voi sanoa niin monta upeaa asiaa, etenkin musiikista suurelle kokoonpanolle… Tunnen myös, että hänen musiikkinsa voimakas läsnäolo vuosien mittaan on ollut erityisen tärkeä roolimalli nuorille sukupolville, eikä vähiten nuorille naisille, jotka ovat saaneet Saariahon musiikista inspiraatiota ja kannustusta työskennellä itse musiikin parissa. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö hänen monipuolinen vaikutuksensa muovaisi musiikkia myös tulevaisuudessa.”
Näin totesi islantilainen säveltäjä Anna Thorvaldsdottir BBC Music Magazine -lehden järjestämässä kiertokyselyssä vuonna 2019. 174 johtavaa säveltäjää ympäri maailmaa kertoi, kuka heidän mielestään on kaikkien aikojen suurin säveltäjä. Voiton vei J.S. Bach. Elossa olevista säveltäjistä korkeimman sijan – numeron 17 – sai Kaija Saariaho (s. 1952).
Saariaho opiskeli Sibelius-Akatemiassa Paavo Heinisen johdolla. Vuonna 1981 hän muutti Freiburgiin, missä hän opiskeli Brian Ferneyhough’n ja Klaus Huberin johdolla. Tämän jälkeen hän asettui Pariisiin, jossa tutki tietokoneiden käyttöä musiikissa ja perehtyi elektronimusiikkiin. Salzburgin musiikkijuhlilla elokuussa 2000 ensi-iltansa saanut ooppera L’Amour de loin teki Saariahosta suuren kansainvälisen nimen.
Saariaho on kirjoittanut tilausteoksia useille merkittäville orkestereille, yhtyeille ja muusikoille. Vuosina 1997–98 hän työskenteli Sibelius-Akatemian vierailevana professorina. Hänelle on myönnetty muun muassa Grawemeyer-palkinto 2003, Pro Finlandia-mitali 2005, Wihurin Sibelius-palkinto 2009, Léonie Sonningin musiikkipalkinto 2011 ja Polar Music Prize 2013. Vuonna 2021 hän sai Venetsian biennaalin Kultainen leijona -elämäntyöpalkinnon.
Saariahon laajassa tuotannossa on oopperoita, orkesteri- ja yhtyemusiikkia, soolo- ja vokaaliteoksia. Säveltäjä hyödyntää usein teknologiaa elektronisesti tuotettujen tai muokattujen äänten muodossa. Pääosassa ovat sointivärit ja tekstuurit. Saariahon musiikkia luonnehditaan usein runolliseksi ja hienostuneeksi. Siitä löytää kuitenkin myös dramaattista rosoisuutta. Esimerkiksi Helsingin kaupunginorkesterin ja Susanna Mälkin keväällä 2021 kantaesittämä orkesteriteos Vista (2019) sisältää herkkää hiljaisuutta ja rajuja purkauksia.
Sellokonsertto Notes on Light (2006) syntyi Bostonin sinfonikkojen tilauksesta. Kantaesitys oli Bostonissa 22.2.2007 ja orkesteria johti Jukka-Pekka Saraste. Solistina oli Anssi Karttunen, jonka kanssa Saariaho on tehnyt paljon yhteistyötä. Karttunen on kantaesittänyt esimerkiksi teokset Amers (1992) ja Sept Papillons (2000). Sellokonsertosta on olemassa versiot sekä suurelle että pienelle orkesterille. Viisiosaisessa teoksessa soolosoitin on kuin valon lähde. Orkesteri toimii peilinä tai pintana, joka imee valon sisäänsä ja joko hajottaa sen tai luo heijastuksia. Solisti on selkeästi teoksen fokuksessa. Saariahon mukaan sello saa kamppailla oikeuksistaan, mutta ottaa välillä myös komennon ja ehdottaa yhteistyötä.
Yleisradion tilaama Verblendungen (1984) edustaa Saariahon varhaista tuotantoa ja on kirjoitettu ääninauhalle ja pienelle orkesterille. Ääninauha, joka on toteutettu Ranskan radion studiossa ja Yleisradion studiossa, lähtee liikkeelle kahdesta viulun tuottamasta äänestä, sforzatosta ja pizzicatosta. Alkuräjähdyksen jälkeen ääninauha muuttuu asteittain soinniltaan orkesterin kaltaiseksi ja orkesterin sointi muuttuu asteittain elektronimusiikkimaiseksi. Korva ei lopulta erota kumpi on kumpi. Teoksen nimi viittaa Nobel-kirjailija Elias Canettin romaaniin Die Blendung (1935, suomennettu otsikolla Sokeat). Saariaho on kertonut sävellyksensä avainsanoja olevan muun muassa sokeutuminen, erilaiset pinnat, tekstuurit, syvyydet, kuolema, vastavalo ja värin fragmentoituminen. Verblendungen sai kantaesityksensä Helsingissä 10.4.1984. Radion sinfoniaorkesteria johti Esa-Pekka Salonen.
Christian Holmqvist
Jean Sibelius: Sinfonia nro 4 a-molli op. 63
Vuonna 1908 Jean Sibeliuksen (1865–1957) terveys alkoi pettää. Kosteat ravintolaillat ja paksut sikarit vaativat veronsa, ja vuoden alussa hän oli pari viikkoa Diakonissalaitoksella hoidossa. Syksyllä hän matkusti Berliinin, missä poistettiin kurkusta löytynyt kasvain. Seuraavina vuosina Sibelius ei juonut alkoholia eikä tupakoinut. Jokin hänen maailmassaan oli kuitenkin hetkeksi järkkynyt. Hän sävelsi pari teosta, joissa sanonta oli lakoninen, perussävy pessimistinen ja tonaalisuus särkymisen partaalla.
Näistä teoksista merkittävin on neljäs sinfonia, joka sai kantaesityksenä Sibeliuksen itsensä johtamassa sävellyskonsertissa Helsingissä 3.4.1911. Orkesteri oli Helsingin filharmonisen seuran orkesteri (nykyinen Helsingin kaupunginorkesteri). Yleisöä miellytti esimerkiksi kappale Canzonetta ja sävelruno Öinen ratsastus ja auringonnousu. Väliajan jälkeen kantaesitetty sinfonia oli kovempi pähkinä purtavaksi. Tämä oli jonkinlaista modernia musiikkia harvoilla ja valituille. Muoto oli outo, melodioita oli vaikea havaita. Ja loppu soi mollissa! Myöhemmin Aino Sibelius muisteli: ”Vältteleviä katseita, päänpudistuksia, hämillisiä tai salaisesti ironisia hymyjä. Monia onnittelijoita ei taiteilijahuoneeseen tullut.”
Sinfonia on liitetty niin Sibeliuksen eksistentiaaliseen kriisiin kuin matkaan Kolille syksyllä 1909 ja Korppi-nimisen orkesterilaulun luonnoksiin. Sibelius itse sanoi kyseessä olevan ”psykologinen sinfonia”. Teoksen voi liittää vuosisadan alun länsimaisen taidemusiikin tarpeelle kääntyä sisäänpäin ja psykonanalyysin hengessä tutkia tukahdutettuja ja negatiivisia asioita. Joillekin säveltäjille, kuten Schönbergille, tämä merkitsi avainta, joka avasi oven yhä radikaalimmalle musiikilliselle ilmaisulle. Sibelius ei kuitenkaan jatkanut neljännen sinfonian ekspressionistisella linjalla.
A-molli-sinfonian sanotaan ehkä liiankin usein olevan vaikeasti lähestyttävä teos. On syytä korostaa teoksen palkitsevan runsaasti sen, joka kykenee ottamaan musiikin vastaan avoimin mielin. Tällöin sävellyksestä paljastuu myös suurta kauneutta ja jopa onnen sävyttämiä hetkiä.
Christian Holmqvist
