1920x1080_01_web_senja_rummukainen003c_sannalehto.jpg

HKO & Slobodeniouk & Rummukainen

Pe 07/05/2021 19:00 - 20:15
Vapaa pääsy

Esittely

Dima Slobodenioukin johtamassa konsertissa on ranskalaista eleganssia, ohikiitävän hetken mystiikkaa sekä neuvostovenäläistä sydänverta tihkuva sellokonsertto, solistina Tšaikovski-kilpailun finalisti Senja Rummukainen.

Dima Slobodenioukin johtamassa konsertissa on ranskalaista eleganssia sekä neuvostovenäläistä sydänverta tihkuva konsertto. Darius Milhaud’n välimerellistä valoa välkehtivässä pienoissinfoniassa soi säveltäjän avara vaikutemaailma jazzista ja brasilialaisesta musiikista 1920-luvun Pariisin kahvilakulttuuriin.  

Puhelut, Prismat, Kaukaiset tilat, Litaniat, Yksinpuhelut… Henri Dutilleux’n teoksen jaksot valaisevat matkaa kohti ohikiitävän hetken mysteeriä. HKO:n eteen Šostakovitšin sellokonserton solistiksi astuu Tšaikovski-kilpailun finalisti, orkesterin oma sellisti Senja Rummukainen. 

Darius Milhaud: Kamarisinfonia nro 5 op 75

Darius Milhaud (1892–1974) kuuluu ranskalaisen modernismin suuriin nimiin. Niin kutsutun Les Six -ryhmän jäsenenä hän teki eroa radikaalimman sävelkielen nimissä etenkin Debussyn edustamaan myöhäisromantiikkaan ja impressionismiin. Milhaud otti vaikutteita jazzista, afrikkalaisista rytmeistä ja Etelä-Amerikan musiikista ja yhdisteli eri sävellajeja päällekkäin. Hän suhtautui kokeelliseen musiikkiin jopa muita Les Six -säveltäjiä avoimemmin.

Kolmen vuoden pesti Rio de Janeirossa 1910-luvun lopulla Ranskan Brasilian-lähettilään Paul Claudelin avustajana oli Milhaudin uralla käänteentekevää aikaa. Siellä saivat alkunsa mm. baletit L'Homme et son désir, Le bœuf sur le toit (Härkä katolla), tanssisarja Saudades do Brazil sekä ensimmäinen kamarisinfonia tai “Pieni sinfonia”, joita Milhaud sävelsi myöhemmin viisi lisää. Näitä ei tule sekoittaa suuriin orkesterisinfonioihin, joita hän sävelsi yhteensä kaksitoista. Kaikkiaan Milhaud’n teosluettelo kattaa pitkälti yli 400 opusta.

Viides kamarisinfonia op. 75 (1922) puhallinyhtyeelle on muiden sarjan teosten mukaisesti varsin kompakti, mutta Milhaud onnistuu tiivistämään kaiken olennaisen (sinfonian kolme osaa kaikkine vaiheineen) vain kuuteen, ikään kuin yhtäjaksoisesti esitettävään minuuttiin. Musiikin polyfonisuudesta voi kuulla hiljattain alkaneen barokkibuumin henkeä, ja sen harmonioissa ja rytmeissä kuuluu sotilaiden mukana Amerikasta Eurooppaan rantautuneen jazzin vaikutus. Yhteys Stravinskyn Kevätuhriin tuntuu niin ikään ilmeiseltä. Kamarisinfonia nro 5 oli Italian radion tilaus, ja se on omistettu sopraano Marya Freundille. Säveltäjä itse johti kantaesityksen Pariisin Champs-Elysées’n teatterissa – samassa talossa, jossa Kevätuhri esitettiin kymmenen vuotta aiemmin.

 

Dmitri Šostakovitš: Sellokonsertto nro 1 Es-duuri op. 107

Ainakin kaksi asiaa mahdollistivat Dmitri Šostakovitšin (1906–1975) ensimmäisen sellokonserton valmistumisen. Ensin virtuoosisellisti Mstislav Rostropovitš ilmestyi Moskovan musiikkikuvioihin 1940-luvulla esittämällä Sergei Prokofjevin aikoinaan soittokelvottomaksi julistetun sellokonserton. Tästä rohkaistuneena Prokofjev palasi sellon pariin säveltämällä uuden ja entistäkin vaikeamman teoksen nuorelle supertähdelle. Sinfonia Concertantesta (1952) tuli kantarepertuaarin kenties haastavin sellokonsertto ja Šostakovitšin ilmiselvä innoittaja.

Toiseksi vuonna 1953 Josif Stalin kuoli. Johtajat keskittyivät taistelemaan vallasta ja jättivät taiteilijoiden suitsimisen vähemmälle huomiolle. Šostakovitš pystyi ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen allekirjoittamaan sävellyksensä sanoman suoraselkäisesti, ilman pakotettua ideologiaa. Siinä missä Prokofjev joutui piilottamaan Sinfonia Concertanteen Stalinin kritisoinnin, Šostakovitšilla ei ollut moiseen enää tarvetta. Propagandan sijasta hän saattoi toteuttaa villeimmät unelmansa nyt vapaasti ja vieläpä välittämättä solistinsa teknisistä tai emotionaalisista rajoituksista – niitä ei Rostropovitšilla tiettävästi ollut.

Näistä aineksista syntyi sellokonsertto nro 1 op. 107 Es-duurissa (1959), jota pidetään Sinfonia Concertanten ohella sellon yhtenä särmikkäimmistä koetinkivistä. Vaikka se on yksi suurimmista sellokonsertoista, sen soitinnus on kevyt. Vaskisoittimet loistavat poissaolollaan, lukuun ottamatta käyrätorvea, joka peesaa solistia kuin silmäkulmassa heiluva varjo.

”Konsertto on jaettu kahteen suureen osaan”, Šostakovitš kirjoitti, ”avausosaan, ja kolmeen seuraavaan osaan ilman taukoja soitettuna. Näistä muodostuu kokonaisuus yhtenäisine teemoineen ja kuvineen.” Kolmas osa on pyhitetty lähes kuusiminuuttiseksi sellon soolokadenssiksi. Heti ensiosan Allegretto alussa hän tekee selväksi, mistä teoksessa on kyse: Sello ilmoittaa kahdesti neljän sävelen tunnistettavan motiivin, joka teoksen edetessä muuntuu muotoon D-Es-C-H. Tämä on Dmitri Šostakovitšin tuotannossa usein toistuva musiikillinen allekirjoitus.

 

Henri Dutilleux: Mystère de linstant

Henri Dutilleux (1916–2013) kuuluu 1900-luvun tärkeimpiin ranskalaissäveltäjiin. Modernin musiikin kaanonissa Dutilleux sijoittuu silti konservatiiviseen päätyyn; toisin kuin vaikkapa Messiaen, Boulez tai Grisey, hän vaali vuosisadan vaihteessa syntyneitä kauneusihanteita: pehmeitä sointivärejä, hitaasti vaihtuvia harmonioita, eteerisyyttä. Vaikutteita hän imi erityisesti Claude Debussyn ja Igor Stravinskyn musiikista. Tyylinsä löydettyään vuonna 1948 Dutilleux hävitti suurimman osan sitä ennen syntyneistä sävellyksistään.

Teoksessa Mystère de l’instant (1989) 24 jouselle, cimbalomille ja lyömäsoittimille Dutilleux korostaa hetkien kauneutta. Pitkien kehityskaarien, temaattisen yhtenäisyyden ja jatkuvuuden sijasta kaikki teoksen kymmenen osaa pyrkivät täydelliseen riippumattomuuteen toisistaan. ”Ideat kehittyvät sitä mukaa kun ne ilmaantuvat, ilman viittausta edeltävään tai tulevaan”, säveltäjä kuvaili. Osakohtaisten teemojen lisäksi myös soittimet hakeutuvat usein omilleen. Vaikka ne soivat useimmin yhdessä ja rakentavat samoja harmonioita, teos on täynnä mikrotason solistisia irtiottoja, joihin toiset soittimet vastaavat omilla pyrähdyksillään.

Tauotta yhteen soitettavien osien tekstuuri vaihtuu osasta toiseen. Esimerkiksi neljäs osa Espaces lointains (Kaukaisia tiloja) kulkee äärimmäisen korkean ja äärimmäisen matalan välisenä kaanonina, joka keskeytyy tremoloihin ja tam-tamin kumahduksiin. Seitsemäs osa Rumeurs (Huhuja) liikkuu koko orkesterin kiihtyvinä glissandoina. Kahdeksas osa on jousien soolokadensseisa versova Soliloque. Yhdeksäs osa, Metamorphoses (sur le nom SACHER) perustuu sävelille es, a, c, h, e, d. Tämä tunnetaan nimellä Sacher-sointu kapellimestarin ja Mystère de linstantin kantaesittäjän Paul Sacherin mukaan. Unkarilaisen kansansoittimen cimbalomin käytöllä Dutilleux tehnee kunniaa yhdelle idolilleen Béla Bartókille.

 

Jaani Länsiö

Taiteilijat

Dima Slobodeniouk
kapellimestari
Senja Rummukainen
sello

Ohjelma

    19:00
    Darius Milhaud
    Kamarisinfonia nro 5 op. 75
    Dmitri Šostakovitš
    Sellokonsertto nro 1 Es-duuri op. 107
    20:15
    Henri Dutilleux
    Mystère de l'Instant
Musiikkitalo
Dima Slobodeniouk
Senja Rummukainen
Darius Milhaud
Kamarisinfonia nro 5 op. 75
Dmitri Šostakovitš
Sellokonsertto nro 1 Es-duuri op. 107
Henri Dutilleux
Mystère de l'Instant