Ihmenäkyjä

Laura Netzel: Fantasia

Fantasia (adaptation symphonique) lausujalle ja orkesterille (op. 77) kuuluu niihin teoksiin, joista ruotsalainen säveltäjä-pianisti Laura Netzel oli tuotannossaan erityisen ylpeä. Teos on sävelletty 1800- ja 1900-luvun vaihteen vuosina Ruotsin kuninkaan Oskar II:n kahdesta runosta – Fantasi över harpotoner ja Drömmen – koostettuun tekstiin. Netzel tunsi kuninkaan henkilökohtaisesti, omisti tälle teoksensa ja konsultoi tätä muun muassa käännöksen tiimoilta.

Netzel vietti urallaan pitkiä aikoja Pariisissa, missä hän myös opiskeli sävellystä Charles-Marie Widorin johdolla. Netzelin frankofilia näkyykin oleellisesti myös Fantasian esitys- ja syntyhistoriassa: teos kantaesitettiin Tukholmassa 27. helmikuuta 1902 konsertissa, jonka Netzel ja luuttulaulaja Sven Scholander järjestivät Alliance française -järjestön hyväksi. Läsnä yleisössä oli runoilija sekä muita kuningasperheen jäseniä, ja orkesteria johti kantaesityksessä säveltäjä itse.

Pian ensiesityksen jälkeen ryhdyttiin järjestämään Fantasiaa myös Pariisiin. Teos kuultiinkin Salle Humbertissa 3. toukokuuta 1903 runoilija-kriitikko Pierre Elzéarin ranskannoksena, joka myötäilee löyhästi ruotsinkielistä alkutekstiä. Orkesteria johti Frédéric Le Rey, ja lausujan rooliin saatiin aikakauden kansainvälinen näyttelijätähti Jean Mounet-Sully. Teoksen kannalta keskeisen harppustemman soitti esityksessä säveltäjä itse, todennäköisesti niin sanotulla klaveeriharpulla, ja paikalla oli sanomalehtitietojen perusteella lähes tuhat kuulijaa. Innostuneelle pariisilaisyleisölle teoksen tunnelmat edustivat usvaisen Pohjolan mystistä eksotiikkaa sekä skandinaavista ”melankoliaa” (mélancolie). Netzelin sävelkieltä verrattiinkin kritiikeissä toistuvasti Edvard Griegiin.

Fantasia-melodraamassa liikutaan unen ja valveen, toden ja kuvitellun, elämän ja kuoleman rajamailla. Runoteksti käännöksineen sisältää yhtäältä runsaasti symbolistisia elementtejä sekä toisaalta pohjoismaista luontoromantiikkaa kirkkaine kesäpäivineen, öisine järvimaisemineen ja havumetsineen keijukaisten kuutamotanssiin huipentuen. Orkesteri loihtii tästä kertojan näystä – puiden suhinasta keskiyön kellonlyönteihin – herkkävireisen kuulokuvan, teoksen nimen mukaisesti ”sinfonisen sovituksen” (adaptation symphonique).

Jani Kyllönen

Benjamin Britten: Les Illuminations 

Benjamin Britten (1913–1976) lienee edelleenkin kaikkein tunnetuin ja esitetyin 1900-luvun brittiläinen säveltäjä. Syynä on sekä persoonallinen sävelkieli, joka venyttää muttei täysin hylkää perinteisen tonaalisuuden ja melodisuuden rajoja, ja laaja tuotanto, joka sisältää jokaiselle jotakin. Britten loi maineensa etenkin vokaalimusiikin säveltäjänä. Hän kirjoitti useita oopperoita, joista tunnetuimmat ovat Peter Grimes, Billy Budd ja Ruuvikierre. Laulusarjoja syntyi viisitoista kappaletta, niistä monet tenori Peter Pearsille, joka oli Brittenin elämänkumppani. Koska säveltäjä oli innokas lukija, laulusarjojen kirjailijanimiä ovat niinkin erilaiset nimet kuin esimerkiksi W. H. Auden, Michelangelo, Hölderlin, Po Chü-i ja John Donne.

Britten sävelsi laulusarjansa Les Illuminations (Illuminaatioita, 1939) asuessaan Yhdysvalloissa. Teos syntyi sopraano Sophie Wyssille, joka kantaesitti sen Lontoossa vuoden 1940 tammikuussa. Vastaanotto oli hyvin myönteinen. Myöhemmin Britten suositteli teoksen esittämistä tenorisolistilla. 

Laulusarjan proosarunot ovat Artur Rimbaud’n (1854–1891) samannimisestä kokoelmasta. Rimbaud oli varhaiskypsä nero, joka lyhyessä ajassa mullisti ranskankielisen runouden. Sitten hän yllättäen hylkäsi kirjallisuuden ja teki hanttihommia muun muassa Ruotsissa, Saksassa ja Kyproksella. Kuolleessaan Rimbaud oli Etiopiaan asettunut, hyvin menestynyt kauppias. Hänen suppea tuotantonsa tuli tunnetuksi vasta 1900-luvulla ja on vaikuttanut lukuisin runoilijoihin.

Rimbaud’n suomentaja Einari Aaltosen mukaan illuminaation voi ymmärtää tarkoittavan ”ilmestystä, oivallusta tai äkillistä ymmärrystä, hetkeä, jona totuus valkenee kirkkaana vain kadotakseen yhtä nopeasti”. Surrealistiset, värikkäät ja aistivoimaiset proosarunot ovat innoittaneet Britteniä kirjoittamaan mielikuvituksellista musiikkia.

Christian Holmqvist

Ellen Reid: Body Cosmic 

Yhdysvaltalainen Ellen Reid (s. 1983) on tullut kotimaassaan tunnetuksi ja arvostetuksi musiikilla, jota on luonnehdittu innovatiiviseksi ja maagiseksi. Reid on kirjoittanut niin poppia ja kuoroteoksia kuin elokuvamusiikkia ja ääni-installaatioita. Seksuaalista häirintää käsittelevä ooppera p r i s m sai vuonna 2019 Pulitzer-palkinnon. Seuraavana vuonna Reid loi GPS-järjestelmän avulla Ellen Reid SOUNDWALK:in joka tuottaa ääntä urbaaneihin maisemiin. Reidin musiikkia ovat esittäneet useat yhdysvaltalaiset orkesterit ja yhtyeet. Mizzy Mazzolin kanssa hän on perustanut naisille, ei-binäärisille ja muunsukupuolisille suunnatun sävellysohjelman Luna Composition Lab.

Keväällä 2024 Reid julkaisi albumin Big Majestic, jonka hän on tehnyt yhteistyössä muun muassa Kronos-kvartetin ja urkuri James McVinnien kanssa. Reid on Amsterdamin Concertgebouw-salin ja orkesterin kotisäveltäjä. 

Body Cosmic on meditaatio ihmisen kehosta, joka luo elämää ja synnyttää.

Reid kertoo: ”Body Cosmic on meditaatio ihmisen kehosta, joka luo elämää ja synnyttää. Ensimmäisessä osassa Awe | she forms herself (Pelonsekainen kunnioitus | hän muodostaa itsensä) melodia purkautuu esiin ostinatoa vasten. Tämä heijastaa surrealismia, joka liittyy uuden elämän luomiseen. Toinen osa Dissonance | her light and its shadow (Riitasointu | hänen valonsa ja sen varjo) tutkii, kuinka pulmallista on tuoda uusi elämä maailmaan, joka on sekä kaunis että hajoamisen partaalla. Teos on kirjoitettu omien raskaus- ja synnytyskokemusteni pohjalta.”

Orkesteriteos Body Cosmic on syntynyt Concertgebouw-orkesterin ja salin, Pariisin orkesterin, New Yorkin Carnegie Hallin, Los Angelesin filharmonikkojen ja Helsingin kaupunginorkesterin tilauksesta. Teos sai kantaesityksensä Amsterdamissa 13.11.2024 Klaus Mäkelän johdolla. 

Christian Holmqvist 

Anders Hillborg: Eleven Gates

Ruotsalainen säveltäjä Anders Hillborg (s. 1954) on nuoresta asti ollut kiinnostunut niin aikamme taidemusiikista kuin popista ja rokista. Hän suhtautuu kriittisesti siihen, mitä kutsuu ”sado-modernismiksi” eli ideologiaan, joka pitää dogmaattisia sääntöjä tärkeämpänä kuin soivaa lopputulosta. Vaikka Hillborgin sävelkieli selvästi on aikamme musiikkia, se hyödyntää estoitta mitä erilaisimpia ilmaisuja. Tuotantoon kuuluu etenkin orkesterikappaleita ja soolokonserttoja mutta myös kamarimusiikkia ja lauluja. Vuonna 1995 hän teki yhteistyössä Eva Dahlgrenin, Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ja Esa-Pekka Salosen kanssa menestyksekkään albumin Jag vill se min älskade komma från det vilda.

Esityksen johti Esa-Pekka Salonen, ensimmäinen kapellimestari, joka aktiivisesti nosti esiin Hillborgin musiikkia. 

Orkesteriteos Eleven Gates (Yksitoista porttia, 2005–2006) syntyi Los Angelesin filharmonikkojen yhdistyksen tilauksesta ja sai kantaesityksensä Los Angelesissa 4.5.2006. Esityksen johti Esa-Pekka Salonen, ensimmäinen kapellimestari, joka aktiivisesti nosti esiin Hillborgin musiikkia. Teos on omistettu Saloselle. 

Eleven Gates on värikäs ja jännittävä syväsukellus niin musiikin historiaan kuin sinfoniaorkesterin soinnin mahdollisuuksiin. Partituuri sisältää viittauksia muun muassa Beethoveniin viimeiseen pianosonaattiin, Webernin Pianomuunnelmiin op. 27 ja Aku Ankka -piirrettyihin. ”Huvitin itseäni antamalla jokaiselle sointumaailmalle otsikon, jolla on enemmän tai vähemmän surrealistinen sävy”, Hillborg on kertonut. Näiden otsikoiden joukosta voi nostaa esiin vaikkapa seuraavat: Asetelma D-duurissa, Hämmentyneet vuoropuhelut tikan kanssa, Surullisten laulujen niitty, Leikkipianot meren pinnalla, Jousikvartetto kaartelee alas merenpohjaan sekä Aallot, syke ja joustavat merilinnut.

Christian Holmqvist

Aphrodite Patoulidou

Thessalonikissa syntynyt sopraano Aphrodite Patoulidou on aikamme nousevia tähtiä. Hän käynnisti uransa osallistumalla Barbara Hanniganin luotsaamaan mentorointiohjelmaan ja on sittemmin työskennellyt Ranskan ja Tanskan radion, Göteborgin ja Münchenin sinfoniaorkestereiden sekä SWR- ja Concertgebouw-orkestereiden kanssa. Patoulidou on esiintynyt lisäksi Clevelandin orkesterin, LSO:n ja Berliinin saksalaisen sinfoniaorkesterin kanssa Mahlerin 4. sinfonian, Claude Vivierin Lonely Child -teoksen ja Brittenin Les Illuminations -laulusarjan parissa. Hänen oopperarooleihinsa lukeutuvat Anne Trulove (Hulttion tie), Elle (La Voix Humaine), Belinda (Dido & Aeneas) ja Sophie Scholl (Weisse Rose), ja hän on vieraillut muun muassa Berliinin valtionoopperassa, La Monnaiessa, Teatro Real Madridissa sekä Kreikan kansallisoopperassa.

HKO-konsertin ohella Patoulidoun kauden 2025/26 kiinnityksiin kuuluvat Luciano Berion Folk Songs ja Sibeliuksen Luonnotar Rotterdamin filharmonikkojen ja Dalia Stasevskan kanssa sekä Belindan rooli Purcellin Dido ja Aenas -oopperassa Berliinin Lindenoperissa.

Patoulidou on monipuolinen taiteilija, joka ammentaa projekteissaan sekä valokuvauksesta että maalauksesta. Hänen teoksiaan on nähty muun muassa Brittenin Les Illuminations -sarjan ja Sibeliuksen Luonnottaren yhteydessä. Muusikkona Patoulidou vaalii dialogia kansanmusiikin ja klassisten traditioiden välillä esiintyen muun muassa avainviulun säestyksellä sekä säveltäen useissa genreissä.

Pekka Kuusisto

Viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Pekka Kuusisto tunnetaan taiteellisesta vapaudestaan ja tuoreesta lähestymistavastaan ohjelmistoon. Kuusisto on Norjan kamariorkesterin taiteellinen johtaja, Helsingin kaupunginorkesterin päävierailija ja toinen taiteellinen johtaja sekä Göteborgin sinfoniaorkesterin päävierailija. Hän aloittaa Tokyo Metropolitan Symphony Orchestran ylikapellimestarina huhtikuussa 2028. Kuusiston säännöllisiin yhteistyökumppaneihin kuuluvat mm. Los Angelesin filharmonikot, Bostonin sinfoniaorkesteri, Chicagon sinfoniaorkesteri, NDR Elbphilharmonie Orchester ja Deutsches Symphonie-Orchester Berlin. 

Pekka Kuusisto on innokas nykymusiikin ja improvisaation puolestapuhuja. Hän tekee yhteistyötä eri taustoista tulevien taiteilijoiden kanssa ja osallistuu projekteihin, jotka häivyttävät perinteisiä genrerajoja.

Kuusisto soittaa Antonio Stradivarius -viululla, ”ex-Sandars”, Cremona 1695, jonka Anders Sveaas' Charitable Foundation (ASAF) on lainannut hänen käyttöönsä.

www.harrisonparrott.com