Sibeliuksen 160-vuotissyntymäpäivän juhlakonsertissa soi HKO:n emeritusylikapellimestari Jorma Panulan valitsema musiikki.
Suomalaisen musiikin päivän konsertissa Kalevalan inspiroimasta musiikista vastaa tällä kertaa Uuno Klami, joka tarttui kansalliseepokseen 1930-luvulla Robert Kajanuksen rohkaisemana. Sopraano Iris Candelaria debytoi orkesterin solistina tunnelmallisella sarjalla Sibeliuksen orkesterilauluja.
Konsertti on osa Juhlat – Säveltäjät 80 -konserttisarjaa, joka juhlistaa Suomen Säveltäjät ry:n 80-vuotista taivalta esittelemällä elävää suomalaista taidemusiikkia sekä säveltäjien ja esittäjien yhteistyötä.
Einojuhani Rautavaara: A Requiem in Our Time
Vuonna 1948 Einojuhani Rautavaara (1928–2016) aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa Helsingissä. Sävellysopettaja Aarre Merikannon johdolla syntyi useita teoksia, joista kaksi on edelleen pysyvästi ohjelmistoissa. Kyseessä ovat sekä piano- että jousiorkesteriversiona tunnettu sarja Pelimannit (1952) sekä vaskille ja lyömäsoittimille kirjoitettu A Requiem in Our Time (1953). Viimeksi mainitulla teoksella Rautavaara osallistui vuonna 1954 yhdysvaltalaiseen Thor Johnson -vaskisävellyskilpailuun. Teos esitettiin kilpailun finaalikonsertissa Cincinnatissa ja se voitti ensimmäisen palkinnon. Samaan aikaan Rautavaara suoritti varusmiespalvelustaan Niinisalossa ja sai tietää voitostaan patteriradiosta maastoharjoituksen tauon aikana. Kilpailumenestys herätti huomiota sekä Suomessa että ulkomailla. Jean Sibeliuksen antaman suosituksen avulla Rautavaara sai mahdollisuuden opiskella Yhdysvalloissa. Loppu on, kuten tavataan sanoa, historiaa.
Tarkka käännös voisi olla ’(Eräs) sielunmessu meidän aikanamme’, esimerkiksi ja nimenomaan minun äitini sielunmessu – mitä se sitten tarkoittaakin.
Rautavaara menetti äitinsä 16-vuotiaana. A Requiem in Our Time on omistettu hänen muistolleen. Muistelmakirjassaan Omakuva Rautavaara pohtii sävellyksen otsikkoa: ”Se on joskus väärin suomennettu ’Aikamme sielunmessu’. Niin kunnianhimoinen kappale se ei kuitenkaan ole, kokonaisen aikakauden apokalyptinen sielunmessu. Tarkka käännös voisi olla ’(Eräs) sielunmessu meidän aikanamme’, esimerkiksi ja nimenomaan minun äitini sielunmessu – mitä se sitten tarkoittaakin.”
Neliosaisen teoksen avaa päättäväisesti askeleva Hymnus. Osassa Credo et Dubito hartaan koraalin vastapainona soi suorastaan ivallinen musiikki. Kyseessä on sovitus Pelimannit-sarjan osasta Jacob Könni. Dies Irae on raju, vihainen scherzo. Päätösosa Lacrymosa jo viittaa kohti Rautavaaran myöhemmälle musiikille ominaista kiireetöntä vaellusta kauneuden maisemissa.
Christian Holmqvist
Uuno Klami: Kalevala-sarja
Virolahden kunnan Klamilan kylässä syntynyt Uuno Klami (1900–1961) opiskeli sävellystä Helsingissä, Pariisissa ja Wienissä. Klami sai vahvoja vaikutteita mm. Ravelin ja Stravinskyn musiikista. Hänen värikäs, rytmikäs ja uusklassinen sävelkielensä teki pesäeron esimerkiksi Sibeliuksen myöhäisromanttiseen ilmaisuun. Klami oli Suomen säveltäjäyhdistyksen perustajajäsen, ja pari vuotta ennen kuolemaansa hänestä tuli Suomen Akatemian jäsen.
Ihmisenä Klami on jäänyt arvoitukseksi. Kaikesta julkisuudesta huolimatta hän oli omissa oloissaan viihtyvä mies, joka puhui itsestään, teoksistaan ja elämänsä vaiheista sangen niukasti. Tästä syystä emme esimerkiksi tiedä, kuinka syrjäseudulla varttunut Klami ylipäätään kiinnostui taidemusiikista.
Klami oli innostunut kansallisista aiheista ja etenkin Kalevalasta. Suurisuuntainen Kalevala-oratorio jäi kuitenkin kesken, samoin baletti Pyörteitä. Klamin tärkein kansalliseepokseen pohjautuva teos on Robert Kajanuksen ehdotuksesta sävelletty Kalevala-sarja. Siitä kantaesitettiin vuonna 1933 neliosainen versio – nykyisen sarjan osat 1, 2, 4 ja 5 – johon Klami ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen. Hän koki sarjan tarvitsevan nopean osan ja sävelsi scherzoksi Lemminkäisen seikkailut saaressa (1934). Siitä tuli kuitenkin niin laaja, että Klami julkaisi sen itsenäisenä orkesterikappaleena. Uusi scherzo Terhenniemi valmistui vuonna 1943. Sarjan lopullinen, viisiosainen versio sai kantaesityksensä Helsingissä Toivo Haapasen johdolla saman vuoden lokakuussa.
Sarjansa lähtökohdasta Klami totesi kerran: ”Koetin tässä kuten muissakin teoksissani parhaani mukaan karttaa sitä raskasmielisyyttä ja syvää alakuloisuutta, josta suomalaista musiikkia varsinkin ulkomailla on ankarastikin arvosteltu.”
Teoksen musiikki onkin kaikkea muuta kuin masentavan synkkää. Avausosa Maan luominen huokuu aluksi mystistä, sitten räjähtelevää tunnelmaa. Tauotta seuraava osa Kevään oras on rauhallisen melodinen. Hilpeää osaa Terhenniemi seuraa nostalginen Kehtolaulu Lemminkäiselle. Päätösosa on muhkeasti huipentuva Sammon taonta.
Christian Holmqvist
