Joutsenlaulu

Arvo Pärt: Swansong

Jo vuosikymmeniä aikamme suosituimpiin kuulunut virolaissäveltäjä Arvo Pärt (s. 1935) rakentaa sävelillä reittejä, jotka johtavat suoraan sydämeen ja sieluun. Hän tekee sen mollikolmisoinnuilla, renessanssimusiikin inspiroimilla melodioilla ja katedraalimaista kaikuefektiä peilaavilla rytmeillä. Näistä syntyy kellonhelkettä muistuttavaa ns. Tintinnabuli-tekniikka, jonka Pärt kehitteli 1970-luvulla taiteellisen etsikkoaikansa tuloksena: ”Tintinnabulaatio on alue, jolle joskus eksyn etsiessäni vastauksia – elämässäni, musiikissani, työssäni”, Pärt on sanonut. ”Synkkinä hetkinäni tunnen varmuudella, että kaikki tämän yhden asian ulkopuolella on merkityksetöntä.”

Swansong (2014) on Salzburgin Mozart-viikolle syntynyt instrumentaaliversio teoksesta Littlemore Tractus (2000) kuorolle ja uruille. Alkuperäisen, noin seitsemänminuuttisen Tractuksen valmistuminen kesti lähes kaksi vuotta; Pärt halusi varmistaa, että Oxfordin pienellä Littlemoren seurakunnalla on projektille täysi tuki sekä katoliselta, ortodoksiselta että anglikaaniselta kirkolta. 

Swansongin taustalla kulkee englantilaisen kardinaalin John Henry Newmanin (1801–1891) kuuluisin saarna Wisdom and Innocence (Viisaus ja viattomuus) ja etenkin sen päättävä rukous: ”Tukekoon hän meitä kaiken päivää, kunnes varjot pidentyvät ja ilta saapuu, ja vilkas maailma vaikenee, ja elämän kuume päättyy, ja työ on tehty. Sitten, Hänen armossaan, antakoon Hän meille turvallisen majapaikan, pyhän levon ja rauhan viimein.”

Arvo Pärt: Adam’s Lament

Pärt suunnitteli Adam’s Lamentin (2009) säveltämistä yli 20 vuotta, kunnes hän sai tilaisuuden tuottaa se uskontojen risteyskohtaan Istanbuliin. Teos kantaesitettiin Hagia Irenessä, kaupungin vanhimmassa kirkossa virolaisturkkilaisin voimin kesäkuussa 2010. 

Adam’s Lament perustuu venäläisen ortodoksimunkin Pyhän Siluan Athosvuorelaisen (1866–1938) tekstiin, jonka hänen oppilaansa, arkkimandriitta Sofroni Saharov (1896-1993) julkaisi kokoelmassa Staretz Silouan (1973). Kreikassa Pyhän Panteleimonin luostarissa palvelleen Siluanin keskeisimpiä oppeja olivat vihollisen rakastaminen, myötätunto ihmiskuntaa kohtaan, ja suru ihmisen syntien tähden. Pärtin teoksessa sekakuoro edustaa Siluania, kertojaa, jonka puhe reunustaa teoksen keskeisintä elementtiä, miesäänten edustaman Aadamin tuskaa ja epätoivoa hänen kohdatessaan karkoituksensa Paratiisista. 

”Siluanille Aadam merkitsi kollektiivista käsitettä, joka kattaa kaikki ihmiset ja yksilöt riippumatta ajasta, aikakausista, sosiaalisesta asemasta tai uskonnosta”, Pärt sanoo. ”Voisi sanoa, että hän on me kaikki, jotka kannamme hänen perintöään. Tämä ”kaikenkattava” Aadam on kärsinyt ja valittanut maapallolla tuhansia vuosia. Itse Aadam, alkuisämme, ennusti inhimillisen tragedian ja koki sen omana syynään. Hän on langennut epätoivon syvyyksiin kärsittyään kaikki maailman katastrofit.”

Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 15

Vuonna 1971 Dmitri Šostakovitš (1906–1975) oli arvostettu ja valtionpalkinnoilla juhlittu säveltäjä, jonka kauhukakaran maine oli jäänyt kauas historiaan. Viimeiset vuodet olivat silti vaikeita: hän oli toistuvasti joutunut sairaalahoitoon ja etsinyt sävellyksiinsä aiheita kuolemasta. Silti hän suunnitteli ”iloisen sinfonian” säveltämistä. Sellaista ei 15. sinfoniasta (1971) tullut. Leikkisästä alustaan huolimatta sinfonia jäänyt historiaan ennen kaikkea suurena mysteerinä, toden ja leikin veljellisenä mutta epämääräisenä liittona. Ei yllätä, että sinfonian rajatilatunnelma innoitti modernin surrealistisen elokuvan mestaria David Lynchia läpimurtoelokuvaansa Blue Velvet (1986).

Sinfonian sisältöä ja säveltäjän elämänvaiheita yhdistelevät tulkinnat ovat Šostakovitšin kohdalla aina ohittamattomia, mutta etenkin 15. sinfonian kohdalla mielikuvitukset ovat liihottaneet vailla jarruja. Koska sinfonia jäi säveltäjän viimeiseksi, ja koska se vilisee tunnistettavia teemalainauksia mm. Rossinin Wilhem Tell -oopperasta, Wagnerin Siegfried-teemoista ja Tristan-alkusoitosta sekä Šostakovitšin omista neljännestä ja seitsemännestä sinfoniasta, on sitä pidetty sekä kumarruksena historialle että irvailuna järjestelmälle. Ennen kaikkea sitä on tulkittu musiikillisena testamenttina. 

Säveltäjä Steve Holtje tarjoaa sinfonialle elämäkerrallisen teorian: hänen mukaansa viittaus Rossinin viimeiseen oopperaan on paitsi merkki siitä, että Šostakovitš tiesi sinfonian viimeisekseen, myös vihje hänen kamppailustaan valtakoneiston ikeessä perheensä pelastajana ‒ mestariampuja Wilhelm Tellin tavoin. Toisen osan synkät vaskikoraalit (kuten 11. sinfoniassa) ja glissandot (kuten Lady Macbeth -oopperassa) olisivat muistoja Stalinin vallasta ja säveltäjän epäsuosiosta. Allegretto-osan rumpurytmi ja säveltäjän allekirjoituksenomainen sävelkulku D-ES-C-H olisi merkki pannaan julistetusta neljännestä sinfoniasta, kun taas finaalin lainat Siegfriedin surumarssista ja kohtalo-teemasta vievät sairaan säveltäjän hautaan, kuten lopulta kävi neljä vuotta myöhemmin.

Šostakovitšin oma tulkinta on maanläheisempi: ”En itsekään aivan tiedä, miksi ne lainaukset ovat siellä, mutta en vain voinut olla panematta niitä sinne”. Lisäpontta elämäkerralliseen tulkintaan ovat tarjonneet pätkät Richard Straussin teoksesta Sankarielämää ja Beethovenin Egmont-alkusoitosta sekä lopputahdit, jotka on tulkittu muistoiksi sairaalahuoneen sähköisestä sykkeestä.

Jaani Länsiö
 

Risto Joost

Virolainen kapellimestari Risto Joost (s. 1980) on kerännyt kiitosta esiintymisistään niin konserttilavoilla kuin oopperaproduktioissakin. Joost aloitti viime kaudella Württembergin kamariorkesterin ylikapellimestarina Saksan Heilbronnissa. Hän on taiteellinen johtaja ja ylikapellimestari myös Tarton Vanemuine-teatterissa. Aikaisemmin Joost on toiminut Tallinnan kamariorkesterin ylikapellimestarina ja vieraillut säännöllisesti Viron kansallisoopperassa.

Joost on johtanut muun muassa Lissabonin Gulbenkian-orkesteria, Prahan radion sinfoniaorkesteria, Norjan kansallisoopperan orkesteria, Bergenin filharmonista orkesteria, Tampere Filharmoniaa ja Tapiola Sinfoniettaa.

Joostin kuluvan kauden ohjelmaan lukeutuvat konsertit Kuopion kaupunginorkesterin, Noord Nederlands Orkestin ja Liepājan sinfoniaorkesterin kanssa. Vanemuine-teatterissa Joostin johdolla esitetään tälla kaudella Stravinskyn Kevätuhri-baletti, Verdin La Traviata, Straussin Alppisinfonia, Mahlerin 3. sinfonia ja Bartókin konsertto orkesterille. Tulevien vuosien aikana Joost johtaa Richard Wagnerin Ring-tetralogian Vanemuine-teatterin ja Saarenmaan oopperapäivien yhteistyöhankkeessa.

Joost on opiskellut Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa, Wienin musiikin ja esittävien taiteiden yliopistossa sekä Tukholman Kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa.

Musiikkitalon kuoro 

Musiikkitalon kuoro on sinfoniakuoro, johon kuuluu noin 130 laulajaa. Kuoro harjoittelee ja konsertoi Helsingin Musiikkitalossa ja tekee tiivistä yhteistyötä talon päätoimijoiden Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kanssa. Kuoro on perustettu vuonna 2011, ja sen taiteellisena johtajana on vuodesta 2017 lähtien toiminut kuoronjohdon professori Nils Schweckendiek. 

Musiikkitalon kuoron ohjelmisto kattaa keskeiset sinfoniset kuoro- ja orkesteriteokset unohtamatta oman aikamme musiikkia. Kuoron a cappella -ohjelmisto muodostuu suurelle kuorolle sävelletystä musiikista. Kuoro pystyy tarpeen mukaan muuntautumaan myös nais- tai mieskuoroksi. 

Kuoro konsertoi aktiivisesti pitäen vuosittain kahdeksasta kymmeneen konserttia pääasiassa Musiikkitalon konserttisalissa, mutta myös muilla festivaaleilla ja ulkomailla. Kuoro on vieraillut Ranskassa vuonna 2023 Orchestre de Paris’n kanssa sekä Britanniassa vuonna 2024 Cambridge University Symphony Chorusin vieraana. Kuoro on levyttänyt Einojuhani Rautavaaran teoksen Balada ja osia oopperasta Rasputin John Storgårdsin johdolla Helsingin kaupunginorkesterin kanssa sekä Edward Elgarin Gerontiuksen unen Nicholas Collonin johdolla Radion sinfoniaorkesterin kanssa. 

www.musiikkitalonkuoro.fi 

Lavalla tänään