Lähde musiikilliselle aikamatkalle kapellimestari Manfred Honeckin johdolla. Luvassa on ilta tulvillaan ilmeikkyyttä ja säkenöiviä rytmejä.
Konsertin aluksi astutaan musiikillisen aikakoneen kyydissä vuoteen 1791, jolloin Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Titus sai ensi-iltansa Prahassa ja Joseph Haydn valloitti Lontoon seurapiirit sinfonioillaan.
Viulisti Lilja Haatainen debytoi HKO:n solistina Camille Saint-Saënsin konsertolla, jossa on runollisuutta ja ilmaisuvoimaisia melodioita.
Ilta päättyy 1940-luvun uusklassiseen katseeseen kohti barokkimusiikkia: luvassa on kirpeitä dissonansseja, kansanmusiikkiaineksia, rakkautta tangoon ja rytmistä elinvoimaa. Tšekkiläisen Erwin Schulhoffin viiden kappaleen kuunteluohjeeksi voi ottaa säveltäjän sanat: ”Musiikin tulisi ennen kaikkea tuottaa kehollisia nautintoja, jopa ekstaaseja”. Pittsburghin filharmonikoiden ylikapellimestari Manfred Honeck on täyteläisen konsertti-illan kippari.
Wolfgang Amadeus Mozart: Tituksen lempeys, alkusoitto
Ooppera Tituksen lempeys syntyi vauhdilla juhlistamaan Bööhmin uuden kuninkaan, keisari Leopold II:n kruunajaisia Prahassa syksyllä 1791. Ooppera oli alunperin tilattu Antonio Salierilta, mutta hänellä ei ollut aikaa sen säveltämiseen. Tilaus siirtyi Mozartille (1756-1791), joka otti tilauksen vastaan siitä huolimatta että hänellä oli työpöydällä Taikahuilu. Mutta Mozartin perheellä oli taloudellisia ongelmia ja tilaussopimukseen kuuluneet 250 dukaattia olivat tervetulleet.
Legendan mukaan Mozart sävelsi Tituksen lempeyden kahdeksassatoista päivässä. Tämä ei välttämättä pidä paikkansa. On kuitenkin totta, että Mozart sävelsi jaksoja oopperasta istuessaan postivaunussa joka veisi hänet Prahaan, ja että hän aikaa säästääkseen delegoi resitatiivien kirjoittamisen oppilaalleen Franz Xaver Süssmayerille.
Titus sai ensi-iltansa Prahassa 6.9.1791. Leopold II ja hänen puolisonsa Maria Luisa eivät pitäneet siitä ja se melkein vaiettiin kuoliaaksi. Oopperasta tuli kuitenkin menestys kun tavallinen yleisö pääsi katsomaan esityksiä hoviväen sijaan. Tituksen nykyinen maine vaihtelee. Joidenkin mielestä musiikissa on rutiinin makua, toisten mielestä teos on aliarvostettu. Konsensus vallitsee ainoastaan sen suhteen, että tarinaa kahlitsee Pietro Metastasion tylsä libretto. Alkusoitto ei kuitenkaan puolustuspuheita tarvitse, se on upeasti soivaa orkesterimusiikkia.
Joseph Haydn: Sinfonia nro 93 D-duuri
Joseph Haydnin (1732–1809) pitkä pesti Esterházyn hovin kapellimestarina ja säveltäjänä päättyi vuonna 1790. Hän oli jo kuuluisa kautta Euroopan ja uusia työtarjouksia tuli runsaasti. Englantilaisen impressaarin J.P. Salomonin tilauksesta hän sävelsi sarjan sinfonioita (nrot 93-104) jotka tunnetaan nimellä Lontoon-sinfoniat. Ne huipentavat Haydnin kehityksen orkesterisäveltäjänä ja luovat samalla maaperää esimerkiksi Beethovenin ensimmäisille sinfonioille.
D-duuri-sinfonia (nro 93) näyttäisi olevan kronologisesti kolmantena valmistunut Lonton-sinfonia. Se sai kantaesityksensä 17.2.1792 Hanover Square Roomsissa, Lontoon tuohon aikaan tärkeimmässä konserteille tarkoitetussa rakennuksessa. Vastaanotto oli menestys. Lehdestä sai lukea: ”Jokainen osa oli niin erinomainen, että se innosti niin soittajia kuin kuulijoita. Uudenlaiset ideat ja sympaattinen oikukkuus yhdistettynä Haydnin musiikin ylevyyteen ei voinut kuin vaikuttaa syvästi jokaisen läsnäolijan sieluun ja tunteisiin.”
Teoksessa on neljä osaa. Ensimmäisen avaa Adagio-johdanto jota seuraa hilpeä Allegro assai. Toinen osa on sarja muunnelmia (Largo cantabile). Tunnelma on niin lyyrisen hempeä kuin tyylitellyn dramaattinen. Osan loppupuolella fagotit tarjoavat yllätyksen. Kolmas osa on nopea menuetti (Allegro). Finaali (Presto ma non troppo) pursuaa elämäniloa.
Camille Saint-Saëns: Viulukonsertto nro 3 h-molli
Säveltäjä, pianisti ja kapellimestari Camille Saint-Saëns (1835–1921) oli monen vuosikymmenen ajan ranskalaisen musiikin jättiläinen. Maultaan hän oli konservatiivi, joka puolusti klassisia arvoja. Mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä käsittämättömämmältä musiikin kehitys hänelle näyttäytyi. Hän vihasi lopulta Debussytä ja Stravinskya sellaisella kiihkolla, että se vahingoitti hänen mainettaan.
Nykyään Saint-Saënsin laajasta tuotannosta esitetään vain joitakin teoksia. Yksi niistä on keväällä 1880 valmistunut kolmas viulukonsertto (h-molli, op. 61). Se on omistettu legendaariselle espanjalaiselle viulisti Pablo de Sarasatelle, joka myös oli solisti teoksen kantaesityksessä Hampurissa syksyllä 1880.
Siinä missä Saint-Saënsin kaksi ensimmäistä viulukonserttoa ovat räiskyvän virtuoosisia, kolmas konsertto on luonteeltaan lyyris-dramaattinen. Siinä on toki myös solistisia haasteita, mutta ne eivät koskaan ole itseisarvoja. Konsertossa on perinteiset kolme osaa. Ensimmäinen (Allegro non troppo) avaa, Mendelssohnin viulukonserton tapaan, soolon kiihkeällä teemalla. Osan jatko on rakenteeltaan klassisen kirkas. Hidas osa (Andantino quasi allegretto) on kaunis barcarole.
Finaali on uusi versio Saint-Saënsin Sarasatelle jo vuonna 1859 säveltämästä kappaleesta Caprice Brillant viululle ja pianolle. Finaalin avaa lyhyt johdanto (Molto moderato e maestoso) jota seuraa Allegro non troppo, jossa on espanjalaisia sävyjä.
Erwin Schulhoff: Viisi kappaletta
Tšekkiläinen säveltäjä ja pianisti Erwin Schulhoff (1894–1942) oli juutalainen kommunisti, joka oli kiinnostunut niin Schönbergistä ja Debussystä kuin tangoista ja barokkimusiikista. Toisen maailmansodan aikana hän anoi Neuvostoliiton kansalaisuutta. Kansalaisuus myönnettiin, mutta natsit vangitsivat Schulhoffin ennen kuin hän ehti poistua Prahasta. Vuonna 1941 hänet vietiin Wülzburgin vankilaan Baijeriin, missä hän yli vuoden kuluttua kuoli tuberkuloosiin.
Schulhoffin varhaiset teokset ovat myöhäisromanttisia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina hän innostui dadaismista ja sävelsi kokeellisia teoksia. Jazzin vaikutus on kuultavissa mm. hillittömässä Sarjassa kamariorkesterille (1921) ja ”jazz-oratoriossa” H.M.S. Royal Oak (1930). 1930-luvun aikana Schulhoff kirjotti poliittista käyttömusiikkia, muun muassa oratorion Kommunistinen manifesti (1932).
Viisi kappaletta (1924) on alunperin jousikvartetolle kirjoitettu teos. Se sai kantaesityksensä ISCM-festivaalilla Salzburgissa saman vuoden syksyllä ja herätti melkoista huomiota. Teos sisältää hilpeitä viittauksia ajan populaarimusiikkiin ja heijastaa säveltäjän kiinnostusta tanssiin. ”Olen intohimoisen kiinnostunut muotitansseista”, Schulhoff tunnusti Alban Bergille, ”ja on aikoja jolloin menen tanssimaan joka yö – se antaa luovuudelleni mahtavia virikkeitä”. Sovituksen orkesterille ovat tehneet Manfred Honeck ja Tomáš Ille.
Christian Holmqvist
Manfred Honeck
Itävaltalaisella Manfred Honeckilla (s. 1958) on pitkä ja menestyksekäs historia Pittsburghin sinfoniaorkesterin kanssa. Honeck on toiminut Pittsburghissa musiikillisena johtajana vuodesta 2007 lähtien, ja hänen sopimuksensa jatkuu kauteen 2027–28 saakka. Honeck on esiintynyt yhdysvaltalaisorkesterin kanssa myös Euroopassa, esimerkiksi BBC:n Promsilla ja Luzernin festivaalilla.
Honeck on työskennellyt myös Leipzigin MDR-sinfoniaorkesterin pääkapellimestarina, Norjan kansallisoopperan musiikillisena johtajana ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Oslon ja Tšekin filharmonisissa orkestereissa hän on ollut päävierailijana.
Koulutuksensa Honeck sai Wienin musiikkiyliopistossa. Hänellä on monien vuosien kokemus alttoviulistina Wienin filharmonikoiden ja Wienin valtionoopperan orkesterin riveissä. Honeck aloitti kapellimestarin uransa Claudio Abbadon assistenttina ja Wienin nuoriso-orkesterin johtajana.
Honeck on johtanut mm. Baijerin radion sinfoniaorkesteria, Berliinin filharmonista orkesteria, Amsterdamin Kuninkaallista Concertgebouw-orkesteria, Lontoon filharmonista orkesteria ja Orchestre de Paris’ta. Hän on kokenut oopperakapellimestari, joka on johtanut niin New Yorkin Metropolitanissa kuin Salzburgin musiikkijuhlillakin. Honeck on myös sovittanut orkesterisarjoja useista oopperoista, ja johtaa sovituksiaan säännöllisesti.
Lilja Haatainen
Viulisti Lilja Haatainen (s. 2011) aloitti viulunsoiton kolmen ja puolen vuoden ikäisenä Suzuki-menetelmällä. Kuusivuotiaana hän siirtyi Oulun konservatorioon Mervi Kyrkin opilaaksi. Tätä nykyä hän soittaa Porvoonseudun musiikkiopistossa Janne Malmivaaran opetuksessa sekä Soitinakatemioiden Jousiakatemiassa mm. Elina Vähälän opetuksessa.
Haatainen debytoi orkesterin edessä kahdeksanvuotiaana, kun hänet valittiin Oulun kaupunginorkesterin Nuorten solistien konsertin solistiksi. Vuonna 2022 Haatainen voitti 10–12-vuotiaiden sarjan Jyväskylän kansallisessa viulukilpailussa ja saavutti samana vuonna ensimmäisen palkinnon 9–13-vuotiaiden sarjassa kansainvälisessä nuorten viulistien Spohr Competition -kilpailussa Weimarissa.
Haatainen on soittanut suomalaisorkestereista mm. Radion sinfoniaorkesterin, Sinfonia Lahden, Tapiola Sinfoniettan, Suomalaisen kamariorkesterin, Jyväskylä Sinfonian sekä Vaasan, Mikkelin ja Seinäjoen kaupunginorkesterien solistina. Haataisen kuluvan kauden ohjelmaan kuuluvat ensiesiintymiset Helsingin kaupunginorkesterin lisäksi Pori Sinfoniettan ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa. Hän on esiintynyt myös Jenan filharmonisen orkesterin solistina Saksassa ja tehnyt yhteistyötä mm. Nicholas Collonin, Dalia Stasevskan, Kristian Sallisen ja Rumon Gamban kanssa.
