Esittely

Hävitä, kadota, tuhoutua, unohtua. Säveltäjä Nikolai Roslavetsin elämäkerrassa on paljon häivyttämisestä kertovia sanoja. Neuvostojärjestelmä yritti vuosikymmenten ajan pyyhkiä Roslavetsin teoksineen kortistoista, katalogeista, arkistoista ja konserttiohjelmista – siinä melkein onnistuen. Roslavets oli vuoden 1917 jälkeen näkyvä hahmo samoissa ”vasemmistolaisen taiteen” piireissä, joissa liikkui muun muassa mustilla neliöillään kuvataidemaailmaa ravistellut Kasimir Malevitš.

Roslavetsin ensimmäisen viulukonserton partituuria luultiin pitkään kadonneeksi, mutta se pääsi moskovalaisesta arkistosta päivänvaloon vuonna 1989.

Viulisti Simone Lamsma opiskeli konserton kymmenessä päivässä otettuaan vastaan äkillisen tuurauskeikan. Lamsma esitti konserton sanomalehti NRC Handelsbladin arvion mukaan ”riskejä kaihtamatta, kuin veitsenterällä ja kontrasteja äärimmilleen korostaen…” Rohkea heittäytyminen kannatti ja Roslavetsin konsertto jäi Lamsman ohjelmistoon.

Kolme nukkehahmoa – Petruška, Mauri ja Ballerina – seikkailevat Stravinskyn kolmiodraamassa, johon säveltäjä keräsi aineksia rahvaanomaisina pidetyistä katuhoilotuksista sekä kansansävelmistä. Vuonna 1913 Venäjällä kantaesitetty versio jättiläisorkesterille sai hyytävän arvion Stravinskyn ystävältä Andrei Rimski-Korsakovilta, joka arveli teoksen enteilevän musiikillisen futurismin syntyä: ”Petruška kimaltelee keinotekoisella valikoimalla kirjavia riepuja ja riekaleita, kilisee, kalisee ja kolisee.” Kollaasitekniikkaan viittaava luonnehdinta – vaikkakin kielteiseen sävyyn esitetty – oli osuva: samoihin aikoihin esimerkiksi Pablo Picasso ja Georges Braque käyttivät sanomalehdenpalasia maalaustensa materiaalina.

 

Justė Janulytė: Apnea  

Justė Janulytė (s. 1982) opiskeli sävellystä Liettuan musiikki- ja teatteriakatemiassa mm. Osvaldas Balaskauskasin johdolla. Myöhemmin hän osallistui mm. Luca Francesconin ja Helena Tulven mestariluokkiin. Hän teki läpimurtonsa vuonna 2004, kun teos White music palkittiin Liettuan säveltäjäyhdistyksen järjestämän sävellyskilpailun kamarimusiikki-kategoriassa. Myöhemmin hänet on palkittu mm. Pariisin kansainvälisessä säveltäjä-rostrumissa. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin Liettuan kulttuuriministeriön palkinto ja vuonna 2013 hänen teoksensa Sandglasses esitettiin Brysselissä Liettuan kauden EU:n puheenjohtajamaana päättyessä. Janulytè työskentelee opettajana Liettuan musiikki- ja teatteriakatemiassa.

Janulytėn teoksia on esitetty usealla kansainvälisellä uuden musiikin festivaalilla ja mm. Ensemble Modernin, Viron kansallisen mieskuoron ja Walesin kansallisorkesterin konserteissa. Hän on säveltänyt etenkin kamarimusiikkia ja teoksia kokoonpanoille, joissa on soinniltaan samankaltaiset soittimet. Janulytėn musiikki perustuu usein esimerkiksi sointivärin ja artikuulation asteittaiseen muunteluun. Luonteeltaan musiikki on meditatiivista. Se syntyy kuin tyhjästä, tulee vähitellen lähemmäs ja katoaa sitten taas pois näkyvistä.

Apnea on vuonna 2021 sävelletty teos jousiorkesterille. Se on syntynyt Musica femina münchen e.V. -yhdistyksen tilauksesta ja sai kantaesityksensä Münchenin kamariorkesterin konsertissa Münchenissä 16.6.2021 Clemens Schuldtin johdolla. Säveltäjä kertoo teoksen viittaavan koronapandemiaan, joka on antanut ihmisen hengittämiselle ja sen merkitykselle eloonjäämisessä aivan uuden ja syvän merkityksen. Apneassa jousiorkesteri soittaa tauotta viidentoista minuutin ajan. Janulytėn mukaan sekä muusikot että kuulijat ovat teoksen ajan ”eksistentiaalisella matkalla”.

 

Anatoli Ljadov: Fragment de l'apocalypse op. 66

”Hänellä on käsityötaito, persoonallista sanottavaa ja aidon runollinen ote; hänellä on huumorintaju, maku ja lahjakkuus. Ja silti hän joka vuosi tuottaa korkeintaan kymmenen nuottisivua musiikkia.” Arvostelija V. Karatyginin arvio säveltäjä Anatoli Ljadovista (1855–1914) tämän täyttäessä 50 vuotta kertoo olennaisen. Ljadov oli kiistatta lahjakas, mutta myös saamaton.

Ljadov opiskeli pianoa ja viulua Pietarin konservatoriossa. Hän sai lisäksi sävellystunteja Nikolai Rimski-Korsakovilta, mutta oli läsnä niin harvoin, että hänet erotettiin konservatoriosta kahdeksi vuodeksi. Myöhemmin Ljadov opetti itse samassa konservatoriossa mm. sävellystä ja musiikin teoriaa. Hänen tunnetuimmat oppilaansa olivat Sergei Prokofjev ja Nikolai Mjaskovski.

Ljadovin tuotanto jäi pieneksi siihen nähden, ettei ideoista yleensä näytä olleen puutetta. Säveltäjällä oli kuitenkin vaikeuksia pitkäjänteisen työskentelyn kanssa. Tähän nähden on luonnollista, että hänen tuotantonsa painopiste on jokseenkin lyhyissä, joko pianolle tai orkesterille sävelletyissä miniatyyreissa. Kaikki laajemmat teokset jäivät yleensä idean asteelle.

Tarinan mukaan silkka jahkailu myös turmeli Ljadovin mahdollisuudet luoda nimeä Venäjän ulkopuolella. Vuonna 1909 Venäläinen baletti pyysi häneltä uuden teoksen. Hanke ei edennyt, ja baletin tilaus meni nuorelle Igor Stravinskylle, jonka ura aukesi Tulilinnun myötä.

Orkesterikappale Fragment de l'apocalypse (1910-12, op. 66) on hyvä esimerkki Ljadovin ilmiömäisestä kyvystä luoda tunnelmaltaan voimakasta musiikkia. Kappale sai kantaesityksensä Pietarissa vuonna 1912 Aleksandr Silotin johdolla. Ljadov oli tyytymätön loppupuolen musiikkiin ja harkitsi kirjoittavansa sen uusiksi. Mutta ei sitten koskaan viitsinyt.

 

Nikolai Roslavets: Viulukonsertto nro 1

Vielä 1920-luvulla Nikolai Roslavets (1881–1944) oli kotimaassaan Neuvostoliitossa melkein yhtä tunnettu säveltäjänimi kuin esimerkiksi Prokofjev, Mjaskovski ja Šostakovitš. Hänen modernistinen sävelkielensä perustui ideaan ”synteettisistä soinnuista”, ts. soinnuista, jotka laajensivat perinteistä tonaalista ilmaisua aivan uusiin suuntiin. Roslavets työskenteli Harkovan konservatorion johtajana. Hän oli lisäksi musiikkitoimittaja, joka julkaisi artikkeleita mm. Schönbergistä.

Kaikki muuttui vuonna 1929. Kokeellisuus oli kielletty, taiteen piti olla helppoa ja kansantajuista. Roslavets julistettiin kansanviholliseksi. Hänen musiikkiaan ei saanut esittää, eikä hänelle myönnetty Neuvostoliiton säveltäjäyhdistyksen jäsenyyttä. Jonkin aikaa hän työskenteli kapellimestarina ja musiikkiteatterin osastopäällikkönä, sitten hän teki pelkkiä hanttihommia. Roslavetsin kuoleman jälkeen kaikki asunnosta löytyneet käsikirjoitukset takavarikoitiin. Jotkut katosivat ikiajoiksi. Roslavetsin nimeä ei saanut mainita neuvostoliittolaisissa musiikin hakuteoksissa. Hänen hautapaikkansa ”unohdettiin” ja se paikannettiin vasta vuonna 1990.

Roslavets teki hitaan paluun musiikin historiaan vasta Neuvostoliiton hajottua. Monet teokset ovat silti edelleen kadoksissa, joukossa jotkut orkesteriteokset, jousikvartetto no 2 sekä kaksi viidestä viulusonaatista. Tallella ovat mm. kamarisinfonia, kolme pianotrioa, kaksi sellosonaattia, useita pianoteoksia sekä kaksi viulukonserttoa.

Ensimmäisestä viulukonsertosta (1925) oli vuosikymmenien ajan olemassa ainoastaan pianopartituuri. Tuhotuksi arveltu orkesteripartituuri löytyi Moskovasta vuonna 1989. Värikäs ja persoonallinen teos muistuttaa pikemminkin kompleksista sinfonista runoa kuin perinteistä soolokonserttoa.

 

Igor Stravinsky: Petruška (1947)

Igor Stravinskyn (1882–1971) ensimmäinen suuri menestys oli Sergei Djagilevin johtamalle Venäläiselle baletille kirjoitettu, Pariisissa vuonna 1910 kantaesitetty Tulilintu. Djagilev takoi kuin rauta on kuuma ja tilasi oitis uuden baletin. Stravinsky alkoi pohtia teosta, josta myöhemmin tulisi Kevätuhri. Samalla hän alkoi kirjoittaa teosta pianolle ja orkesterille, lähtökohtana mielikuva eloon heräävästä nukesta. Djagilev kehotti Stravinskya säveltämään aiheen pohjalta baletin. Yhdessä taiteilija Alexandre Benoisin kanssa Stravinsky loi teoksen, jossa päähenkilö oli Petruška-nukke.

Petruškan ensi-ilta Pariisissa 13.6.1911 oli sensaatio. Huomiota herätti niin musiikki, koreografia ja näyttämöllepano kuin Vaslav Nižinskin suoritus pääroolissa. Myöhemmin Stravinsky laati baletin musiikista sekä piano- että orkesterisarjan. Vuonna 1947 hän teki orkesteripartituurista uuden version.

Olemme laskiaisviikon markkinoilla. Orkesteri kuvaa sen akustista sekamelskaa: myyjät houkuttelevat huudoillaan kojuihinsa, väki nauraa ja metelöi, posetiivit soivat, karuselli pyörii. Nukketeatterista astuu esiin Taikuri joka aloittaa esityksen. Väki ihastelee kolme reippaasti tanssivaa nukkea – Petruškaa, Ballerinaa ja Mauria.

Baletin toisessa kohtauksessa Petruška vihaa Taikuria ja raivoaa kohtaloaan. Lisäksi hän on onnettomasti rakastanut Ballerinaan, joka ei hänestä välitä ollenkaan. Kolmannessa kohtauksessa Mauri ja Ballerina tanssivat intiimisti yhdessä ja Petruška tulee mustasukkaiseksi. Mauri huomaa tämä ja vihastuu.

Laskiaisjuhla jatkuu yhtä iloisen melskeisissä tunnelmissa kuin aiemmin. Kesken ilonpidon kuuluu kauhunhuutoja. Petruška pakenee Mauria, joka saa hänet kiinni ja tappaa hänet miekalla. Taikuri rauhoittelee: ei hätää, katsokaa, se on vain nukke. Mutta yhtäkkiä jostakin kuuluu pilkkaava naurua. Järkytyksekseen Taikuri näkee nukketeatterin katolla Petruškan kummituksen.

Christian Holmqvist

Taiteilijat

Olari Elts
kapellimestari
Simone Lamsma
viulu

Ohjelma

    19:00
    Anatoly Lyadov  
    From the Apocalypse 
    Nikolai Roslavets
    Viulukonsertto nro 1
    Väliaika
    Justė Janulytė 
    Apnea 
    21:00
    Igor Stravinsky
    Petruška (1947)
Olari Elts
Simone Lamsma
Anatoly Lyadov  
From the Apocalypse 
Nikolai Roslavets
Viulukonsertto nro 1
Väliaika
Justė Janulytė 
Apnea 
Igor Stravinsky
Petruška (1947)