Esittely

Carl Nielsen havainnollisti säveltämistä kiven vierittämisellä. ”Käytän omaa energiaani saadakseni kiven mäenharjalle. Siellä se nököttää hievahtamatta paikallaan, kunnes potkaisen sitä. Sama energia vapautuu, ja kivi pyörii alas omalla painollaan.”Witold Lutosławski puolestaan meni säveltäessään ongelle, kalastamaan sieluja, jotka juuri hänen musiikkinsa saa resonoimaan. Taitava kalastaja on myös pianisti Paavali Jumppanen, jonka kanssa orkesteri saa ilon soittaa Lutosławskin pianokonserton ensi kertaa.

 

Jukka-Pekka Saraste

Kapellimestari Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) on nimitetty Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Saraste seuraa tehtävässä Susanna Mälkkiä, jonka kausi HKO:n ylikapellimestarina päättyy kevään 2023 jälkeen. Aikaisemmin Saraste on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, Kölnin WDR-radiosinfoniaorkesterin sekä Oslon filharmonikkojen ylikapellimestarina. Lisäksi hän on toiminut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana ja Skotlannin kamariorkesterin ylikapellimestarina.

Saraste tunnetaan poikkeuksellisesta monipuolisuudestaan sekä syvällisestä ja eheästä musiikillisesta näkemyksestään, ja hän on säännöllisesti nähty vierailija maailman huippuorkesterien edessä. Kaudella 2022–2023 Saraste on johtanut muun muassa Pariisin orkesteria, Lontoon Philharmonia -orkesteria, Zürichin Tonhalle-orkesteria, Berliinin saksalaista sinfoniaorkesteria DSO:ta ja eteläkorealaista Soulin filharmonista orkesteria.

Uransa alkutaipaleella olevien muusikoiden valmennus ja mentorointi ovat lähellä Sarasteen sydäntä. Kesäkiertueella 2022 hän toimi itävaltalaisen Gustav Mahler -nuoriso-orkesterin kapellimestarina. Saraste on myös perustanut työelämätaitoja tarjoavan LEAD!-säätiön, jonka kansainvälistä orkesteria Saraste syyskuussa 2022 johti Tampere-talossa, Helsingin Musiikkitalossa ja Lahden Sibeliustalossa. Orkesteri oli koottu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian, sveitsiläisen Haute école de musique Genèven sekä singaporelaisen Yong Siew Toh Conservatory of Musicin musiikinopiskelijoista. LEAD!-projekteja on toteutettu muun muassa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa.

https://www.jukkapekkasaraste.com/
 

Paavali Jumppanen

Paavali Jumppanen (s. 1974) on yksi ikäpolvensa aktiivisimmista ja kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaispianisteista. Hän heittäytyy mielellään suurten teoskokonaisuuksien esittämiseen ja sujahtaa vaivatta Bachin Die Kunst der Fugesta Schönbergin pianokonserttoon ja Brahmsin konsertoista Beethovenin sonaatteihin. Jumppanen on esiintynyt useiden merkittävien kapellimestarien kanssa, kuten David Robertson, Esa-Pekka Salonen, Sakari Oramo, Susanna Mälkki, Osmo Vänskä sekä Jaap van Zweden.

Avantgardea rakastava Jumppanen on tehnyt yhteistyötä monien aikamme säveltäjien kanssa. Työskentely Pierre Boulezin, Henri Dutilleuxin, Perttu Haapasen ja Lauri Kilpiön kanssa on avannut Jumppaselle monipuolisen näkökulman musiikin alati ajassa muuttuvaan luonteeseen.

Opinnot veivät Jumppasen Sibelius-Akatemian kautta Sveitsiin, missä hän työskenteli Krystian Zimermanin johdolla kolmen vuoden ajan. Baselin Musiikkiakatemiassa hän opiskeli pianon lisäksi fortepianon, klavikordin ja urkujen soittoa – Jumppanen esiintyykin nykyään myös urkurina.

Jumppanen vietti 2011–12 lukuvuoden vierailijana Harvardin yliopiston musiikkitieteen laitoksella Yhdysvalloissa syventyen erityisesti wieniläisklassiseen tyylikauteen. Hän on esittänyt sekä Beethovenin että Mozartin pianosonaatit useissa runsasta huomiota saaneissa konserttisarjoissa Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Kansainvälisen solistiuransa lisäksi Jumppanen on suosittu opettaja. Hän on toiminut muun muassa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian vierailevana professorina. Vuonna 2021 Jumppanen aloitti kolmivuotiskauden Melbournessa sijaitsevan Australian National Academyn taiteellisena johtajana.

Jumppanen vertaa omaa tapaansa tulkita musiikkia kielenkääntäjän työhön: ”Ei riitä, että osaa kääntää sanasta sanaan. Kun mennään piilomerkityksiin ja huumoriin, pitää olla myös vainua siitä kulttuurista, jossa musiikki on syntynyt.”

https://www.paavalijumppanen.com/
 

Sebastian Hilli: Peach

Helsinkiläinen Sebastian Hilli (s. 1990) kuuluu nuoren sukupolven menestyneimpiin suomalaissäveltäjiin. Läpimurtonsa hän teki voittamalla ensipalkinnon vuoden 2015 Toru Takemitsu -kilpailussa teoksellaan Reachings, jota voittajan valinnut Kaija Saariaho kommentoi: ”Musiikilla on suunta, kuitenkin se yllättää. Äärimmäinen keskittäminen kantaa läpi teoksen. Musiikki haluaa edetä, mutta se tapahtuu kontrolloidusti, niin että musiikillinen energia on balansoitua ja musiikki hengittää luonnollisesti.” Kuvailu pätee muihinkin Hillin teoksiin. Hänelle on myönnetty myös Teosto-palkinto, Gaudeamus-palkinto sekä ensipalkinto vuoden 2017 Kansainvälisen säveltäjärostrumin alle 30-vuotiaiden kategoriassa.

Peach (2019) syntyi Suomalaisen kamariorkesterin ja Jukka Pekka-Sarasteen tilauksesta Tammisaaren Kesäkonsertteihin, ja se esitettiin myös joulukuussa 2021 Tapiola Sinfoniettan konsertissa. Vuonna 2021 Hilli teki Peachistä uuden version Suomen Kansallisoopperaan, jossa se esitettiin osana kolmen sävellyksen Between-musiikkiteatteriesitystä viime syksynä. Noin yhdeksänminuuttinen Peach kuvaa Hillin mukaan ”hetkeä tai hetkiä, jotka herättävät kevyen ja unenomaisen tunteen.”

”Mielessäni on kuva kuumasta kesäpäivästä”, Hilli kertoo, ”kirkkaasta välkkeestä, joka tuntuu epätodelliselta ja täyttää kehon mielihyvällä, kutinalla ja kihelmöinnillä. Pehmät ja pyöreät muodot, paksut, mehevät harmoniat ja melodiat värittävät tarinaa, joka säteilee hellävaraisutta, painottomuutta, aistikkuutta ja mehukkuutta. Intiimi ja herkkä hetki ottaa muodon ja tilan, jossa asioilla on aikaa kypsyä. Halusin ikuistaa sen hetken, joka hengittää kevyttä kesäilmaa, herättää aistit ja pursuaa makeutta kuin hedelmä.”
 

Witold Lutosławski: Pianokonsertto

Puolalainen Witold Lutosławski (1913–1994) nousi maailmanmaineeseen kenties merkittävimpänä puolalaisen modernismin edustajista. Syytökset formalismista ja etenkin ensimmäisen sinfonian (1947) asettaminen esityskieltoon muokkasivat Lutosławskin musiikkia etäämmäksi eurooppalaisista tyyleistä, mutta painostuksesta huolimatta hän onnistui luomaan täysin persoonallisen sävelkielensä yhdistelemällä kekseliäästi 12-säveltekniikkaa ja kansanmusiikkia. Parhaiten hänet tunnetaan niin sanotuista aleatorisista teoksistaan, jossa tavanomaista suurempi osa musiikin soivasta kuvasta syntyy vasta esityksen aikana ja nyt-hetken johdattelemana.

Pianokonserttoa (1988) Lutosławski kypsytteli noin puoli vuosisataa. Luonnostelmat päätyivät aina muihin teoksiin pitkin hänen uraansa, viimeisimpänä Partitaan (1984) viululle ja pianolle. ”Kyseessä oli puhtaasti musiikillinen kysymys”, hän sanoi. ”Vasta kun sävelkieleni alkoi täydellistyä ja monipuolistua uskalsin käydä pianon kimppuun kolmannen kerran.” Konsertto kantaesitettiin Salzburgin musiikkijuhlilla elokuussa 1988 solistinaan puolalainen Krystian Zimerman. Säveltäjä itse johti Itävallan radion orkesteria.

Pianokonsertossa Lutosławski osoittaa kunniaa esikuvalleen ja maanmiehelleen Frédéric Chopinille, jonka vaikutus kuuluu etenkin pianotekstuurin helmeilevässä tyylissä. Lutosławskin kumartelu romantiikan tehokeinoille on avointa ja osoittelevaa: ”Tarkoitukseni oli herätellä suuren pianismin traditiota Chopinin, Lisztin ja Brahmsin hengessä. Minulla ei ole mitään tuoreempaa pianismia vastaan, mutta sitten Debussyn ja Prokofjevin ei kukaan ole uskoakseni tuonut siihen juuri mitään uutta.”

Neljäosainen konsertto soitetaan ilman osien välisiä taukoja. Ensiosa etenee etäisistä kimmellyksistä kohti räjähdysherkkiä yhteenottoja, joissa pianistinen briljanssi loistaa romanttisen kirkkaana. Toinen osa on merkitsevien taukojen ja äkkinäisten pyrähdysten värittämä scherzo, joka huipentuu atleettiseen soolokadenssiin. Kolmas osa vakavoituu myöhäislisztiläiseen pohdiskeluun, jonka säkeet soivat aforistisina kommentteina. Neljännessä osassa episodimaisesti kasvava musiikki kerää puhtia selvitäkseen kunnialla viimeisetkin voimat tiristävästä loppunoususta.
 

Carl Nielsen: Sinfonia nro 5

Tanskalainen Carl Nielsen (1865–1931) kuuluu pohjoismaisen kansallisuusliikkeen keskeisiin nimiin samana vuonna syntyneen Jean Sibeliuksen ja norjalaisen Edvard Griegin ohella. Nielsenin tuotannon runko muodostuu kuudesta sinfoniasta, joista tunnetuin lienee neljäs, lisänimeltään Sammumaton.

Viides sinfonia (1922) on ensimmäisen sinfonian ohella ainoa, jolle Nielsen ei antanut lisänimeä. On silti todennäköisestä, että viidennenkin sinfonian taustalla on tarina tai vähintäänkin sanoiksi puettava tunnelma. Nielsen itse ei koskaan myöntänyt, että teos olisi maailmansodan inspiroima, mutta on useasti vihjannut siihen suuntaan: ”Ainoa asia, mitä musiikki lopulta pystyy kuvailemaan”, Nielsen on sanonut, ”on passiivisten ja aktiivisten voimien välinen kontrasti, pimeyden ja valon kahtiajako, pahan ja hyvän taistelu.” Sodan sijasta hän tyytyi kuvailemaan voimien mittelöä konkreettisesti.  ”Pyöritän kiveä ylös mäkeä. Käytän voimiani puskeakseni sen mäen laelle. Kivi makaa paikallaan rauhassa, kaikki voimat hallussaan, kunnes tuuppaan sitä, ja vapautuneet voimat vierittävät sen jälleen alas. Mutta tämä ei ole sinfonian ohjelma!”

Kantaesityksessä Kööpenhaminassa teos otettiin kiittävästi vastaan, mutta Tukholmassa Nielsenin modernistisena pidettyä tyyliä pidettiin liian brutaalina, jopa kakofonisena. Jos sinfonia itsessään ei ole sotaisa, sen esitys saattoi ollakin: osa kuulijoista pakeni metelin keskeltä raivoissaan, kun taas saliin jääneet hyssyttelivät musiikkia sammuksiin niin, että kapellimestari Georg Schnéevoigt joutui kilpailemaan meteliä vastaan piiskaamalla soittajista aina vain lisää ääntä.

Nykykatsannosta sinfonian modernistisuus on kesyhköä. Kaksiosainen teos alkaa luomalla kuvan tyhjyydestä, johon voimat kerääntyvät odottamaan yhteenottoa. Ensiosan kliimaksina kuullaan itsepintaisesti paukkuvaa pikkurumpua, joka joutuu myöntymään orkesterin tahtoon ja liittymään osaksi suurempaa joukkoa – vain puupuhaltimien vaikerrus muistuttaa menneisyyden äänistä. Toinen osa on herättänyt yhteneväisiä tulkintoja. Nielsen-tutkija Jack Lawson on kuvaillut sitä maailman jälleensyntymäksi; Nielsenin elämäkerturi Robert Simpson on nimittänyt sitä uudeksi aluksi, joka nousee ensiosan jättämistä savuavista raunioista.

Jaani Länsiö

Taiteilijat

Jukka-Pekka Saraste
kapellimestari
Paavali Jumppanen
piano

Ohjelma

    19:00
    Sebastian Hilli
    Peach
    Witold Lutosławski
    Pianokonsertto
    Väliaika
    21:00
    Carl Nielsen
    Sinfonia nro 5
Sarja III
Musiikkitalo
Jukka-Pekka Saraste
Paavali Jumppanen
Sebastian Hilli
Peach
Witold Lutosławski
Pianokonsertto
Väliaika
Carl Nielsen
Sinfonia nro 5