HKO, Susanna Mälkki ja kaksi musiikillisten raja-aitojen yli, ali, läpi ja ohi itsevarmasti rymistelevää muusikkoa USA:n itärannikolta esittävät uuden teoksen yhdeltä maailman kuumimmista nykysäveltäjistä. Supertähdet Esperanza Spalding ja huilisti Claire Chase tarjoavat lavakarismaa ja katu-uskottavuutta väreilevän illan. Felipe Laran uusi teos on Helsingin kaupunginorkesterin ja Los Angeles Philharmonicin yhteinen tilaus, jonka maailmankantaesitys kuullaan Helsingissä.
Slaavilaisissa tansseissaan Dvořák käänsi maalaistaustansa voitokseen. Nuoruuden kyläjuhlien tanssimusiikki oli hänen ratsunsa maailmanmaineeseen. Dvořák oksasti lapsuutensa dumkat, polonezkat ja sousedskat eurooppalaisen taidemusiikin runkoon niin taitavasti, että hänet kutsuttiin New Yorkiin valistamaan amerikkalaisia säveltäjiä siitä, miten tehdään ”slaavilaiset tanssit” amerikkalaiselle musiikille; miten yhdistetään kansanmusiikki ja korkeakulttuuri niin, että konserttiyleisö hurraa ja haluaa lisää.
Katso ja kuuntele suorana ja tallenteena Helsinki-kanavalla ja HKO Screen -sovelluksessa. Konsertin tallenne julkaistaan konserttia seuraavana arkipäivänä.
https://www.helsinkikanava.fi/fi/web/helsinkikanava/player/event/home?eventId=118793370
Katso suorana ja keskustele orkesterin YouTube-kanavalla.
https://youtu.be/xV_ogwtqi9w
Susanna Mälkki
Susanna Mälkki on sukupolvensa arvostetuimpia kapellimestareita maailmassa. Hän on Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari vuodesta 2016 ja Los Angelesin Filharmonikkojen päävierailija vuodesta 2017, ja työskentelee näiden lisäksi jatkuvasti maailman huippuorkestereiden kanssa, josta mainittakoon esimerkiksi Berliinin filharmonikot, Münchenin filharmonikot, Baijerin radion sinfoniaorkesteri, Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri, Lontoon sinfoniaorkesteri LSO, New Yorkin filharmonikot ja kaikki muutkin USA:n nk. ”Big 5” -orkesterit. Oopperan alalla kiinnitykset ovat säännöllisesti maailman merkittävimmissä oopperataloissa, kuten Milanon La Scala, New Yorkin Metropolitan -ooppera, Wienin valtionooppera ja Pariisin ooppera. Vuosina 2006-2013 Mälkki toimi Pierre Boulezin kutsusta Ensemble intercontemporainin taiteellisena johtajana Pariisissa ja on johtanut useita aikamme tärkeimpien säveltäjien teosten maailmankantaesityksiä.
Susanna Mälkki aloitti muusikonuransa sellistinä voittaen Turun sellokilpailut 1994 ja toimi kolme vuotta Göteborgin sinfoniaorkesterin vuorottelevana soolosellistinä. Hänet on palkittu mm. Pro Finlandialla sekä Ranskan Légion d’honneur -kunniamerkillä.
www.susannamalkki.com
Claire Chase
Kaliforniassa syntyneen, nykyään Brooklynissa asuvan Claire Chasen matka huilistiksi alkoi pikkulapsena, kun hänen vanhempansa veivät hänet sinfoniakonserttiin. Nuoren Chasen mielestä orkesteri näytti kuin valtavalta pingviinien mereltä, mutta siellä kaiken mustavalkoisen keskellä hohti kultainen piste: huilu. Hän osoitti sitä ja sanoi: ”Tuo tuolla. Tuon minä haluan.” Sen hän myös sai. Haaveet baseball-ammattilaisuudesta jäivät taka-alalle.
Chase on todellinen voimanpesä, taiteellinen ja yhteiskunnallinen aktivisti, jonka meriittilista päivittyy tiuhaan sitä mukaa, kun hän aloittaa uusia projekteja ja saa niistä palkintoja tai arvonimiä. Hän on ollut mukana mm. nuoria lahjakkuuksia kannustavan Ensemble Evolution -projektin taiteellisena johtajana ja jäsenenä taidetapahtumia yhteiskunnallisella kärjellä järjestävässä Projekt&-organisaatiossa. Harvardin työelämäprofessorina hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien.
Chaselle on myönnetty musiikkimaailman arvostetuimpiin palkintoihin kuuluvat MacArthur Fellow -titteli sekä vuoden 2017 Avery Fisher -palkinto. Hänen nimensä on täten samassa listassa mm. Yo-Yo Man, Leila Josefowiczin, Yefim Bronfmanin, Midorin, Sarah Changin, Joshua Bellin ja Gil Shahamin kanssa.
Erityisesti Chase tunnetaan nykymusiikin väsymättömänä kannattajana, ja hänen vuonna 2001 perustamansa ICE (International Contemporary Ensemble) on noussut kengännauhabudjetilla kitkuttelevasta nykymusiikkiyhtyeestä maailmanlaajuiseksi organisaatioksi. Tehtävänsä ICE:n toimitusjohtajana hän jätti vuonna 2016 keskittyäkseen soolouraansa.
Chase on kantaesittänyt pitkälle yli sata teosta, mukaan luettuna Felipe Laran soolohuiluteoksen Meditation and Calligraphy. Se on osa Claire Chasen vuonna 2014 aloittamaa jättiläisprojektia nimeltään Density 2036, jonka on määrä huipentua maratonkonserttiin vuonna 16 vuoden kuluttua. Silloin Chase esittää kaikki 22 vuoden aikana tilaamansa teokset vuorokauden kestävässä tilaisuudessa juhlistaakseen Edgard Varésen kulttiteoksen Density 21.5:n satavuotispäivää. Uutta musiikkia on kertynyt jo yli kuusi tuntia.
Esperanza Spalding
Kun Esperanza Spalding sai vuonna 2011 Grammy-palkinnon Vuoden uutena artistina, ja voitti ehdolla olleet Justin Bieberin ja Draken, hän oli julkaissut jo useita levyjä, esiintynyt Barack Obamalle kolmasti ja soittanut Princen kiertueella. Hänen neljästä Grammystaan ensimmäinen on silti historiallinen: Spalding on kautta aikojen ensimmäinen tulokaspalkinnon voittanut jazz-muusikko. Sittemmin hän on täydentänyt palkintokaappiaan parhaan vokaalialbumin ja parhaan instrumentaalisovituksen palkinnoilla vuonna 2013 sekä Best Jazz Vocal Album -sarjan palkinnolla tämän vuoden tammikuussa.
Spalding syntyi yksinhuoltajaäidin perheeseen Oregonin Portlandissa, USA:n luoteisrannikolla. Kipinä musiikkiin syttyi, kun hän näki television Mister Rogers’ Neighborhood -ohjelmasssa Yo-Yo Man soittamassa selloa. Spalding opiskeli viulunsoittoa omin neuvoin ja liittyi jo viisivuotiaana paikalliseen orkesteriin, jonka riveissä hän soitti kymmenen vuotta edeten konserttimestariksi saakka. Viulun lisäksi Spalding hallitsi oboen, klarinetin ja kitaran.
Bassoon hän tarttui ensimmäistä kertaa lukioikäisenä ihan vain rämpytelläkseen, kun hänen opettajansa käveli ohi ja päätti näyttää soittimen alkeet. Se riitti. Spalding alkoi esiintyä kaupungin blues-klubeilla ja bändeissä, ja siitä lähtien basso on ollut erottamaton osa häntä. Hän suoritti lukiotason pelkällä loppukokeella keskittyäkseen bassoon täysipäiväisesti, hakeutui osavaltion yliopistoon musiikkilinjalle ja siitä edelleen Bostonin Berklee School of Musiciin. Spaldingista tuli valmistuessaan koulun historian nuorin opettaja vain 20-vuotiaana.
Spalding on julkaissut vuodesta 2006 lähtien yhteensä kahdeksan albumia. Vuoden 2017 Exposuren hän teki alusta loppuun, sanoituksineen, sävellyksineen ja äänityksineen vain 77 tunnin aikana ja kuvasi koko prosessin Facebookiin live-videona. Levyn kaikki 7777 painettua kopiota myytiin loppuun jo äänityksen aikana. Konsertoimis- ja sävellystyönsä ohella Spalding on vuodesta 2017 lähtien ollut Harvardin työelämäprofessori.
Seuraa Esparanza Spaldingia Twitterissä @EspeSpalding
Jaani Länsiö
Antonín Dvořák: Slaavilaiset tanssit op. 46
Antonín Dvořák (1841–1904) sai vihdoin tunnustusta voitettuaan 1870-luvulla wieniläisen sävellyskilpailun lopulta peräti kolmasti. Tuomaristossa istui myös Johannes Brahms. Hän pani nuoremman kollegan kiinnostuneena merkille ja suositteli tšekkiläistulokasta kustantajalleen Fritz Simrockille. Tämä tutustui Dvořákin Moravialaisiin duettoihin (1875), näki niissä potentiaalia, ja tilasi oitis jotain samankaltaista: viihdyttävää, helppoa ja kansanomaista, kuulijakunnasta riippumatta korkealle arvostettua musiikkia Brahmsin Unkarilaisten tanssien tyyliin.
Alunperin nelikätisesti pianolla soitettavat Kahdeksan slaavilaista tanssia op. 46 (1878) olivat ilmestyessään jättihitti. Simrock ja Dvořák olivat osuneet kultasuoneen juuri oikeaan aikaan. Euroopassa oli herännyt kasvava kiinnostus nationalismiin ja kansallisen musiikin erityispiirteisiin, ja samalla amatöörimuusikoiden kohderyhmä oli paisunut yhtä mittaa nuottikustannusalan kanssa. Tämä ei Simrockille silti riittänyt. Myydäkseen teosta harrastajien lisäksi ammattilaisille Simrock tilasi viipymättä sovituksen myös isolle orkesterille. Teos levisi nopeasti kansainvälisiin konserttisaleihin, mistä rohkaistuneena Dvořák sävelsi myöhemmin toisenkin kahdeksan tanssin sarjan op. 72. Siitä tuli vähintään yhtä suosittu kuin ensimmäisestä.
Nimestään huolimatta Slaavilaiset tanssit op. 46 eivät ole varsinaisesti slaavilaisia, eikä niistä löydy ainuttakaan tuttua kansanmelodiaa sellaisenaan. Dvořákille tyypillisesti alkuperäiset sävelmät on häivytetty olemattomiin; jäljelle on jäänyt ainoastaan kansallinen hurmahenki ja paikallisten tanssien, kuten furiantin, polkan ja skočnán tunnistettavat rytmit. Tansseista seitsemän voi paikantaa varsinaisen Itä-Euroopan sijasta Dvořákin synnyinseuduille Böömiin, kun taas tanssi nro 2 ”Dumka” lienee serbialaista alkuperää.
Nro 1 C-duuri: Furiant (Presto)
Nro 2 e-molli: Dumka (Allegretto scherzando)
Nro 3 As-duuri: Polka (Poco allegro)
Nro 4 F-duuri: Sousedská (Tempo di menuetto)
Nro 5 A-duuri: Skočná (Allegro vivace)
Nro 6 D-duuri: Sousedská (Allegretto scherzando)
Nro 7 c-molli: Skočná (Allegro assai)
Nro 8 g-molli: Furiant (Presto)
Felipe Lara: Kaksoiskonsertto (ke.)
Brasilian Sorocabassa, São Paulon osavaltiossa vuonna 1979 syntynyt Felipe Lara on tuottanut musiikkia niin kamariyhtyeille ja sinfoniaorkesterille, mutta myös elokuviin ja populaarimusiikin käyttöön, mikä lienee perua rock- ja jazz-kitaristina vietetystä nuoruudesta. Vuonna 1999 stipendillä Bostonin Berklee School of Musiciin päässyt Lara on vuodesta 2005 asunut New Yorkissa, ja hän opettaa mm. apulaisprofessorina Berkleessä ja vierailevana opettajana Harvardissa. Hänen tärkeimpiä opettajiaan ovat mm. Louis Karchin ja Tristan Murail, ja hän on saanut ohjausta myös esimerkiksi Kaija Saariaholta, Helmut Lachenmannilta sekä Wolfgang Rihmiltä.
Monissa Laran teoksissa perinteiset muodot asettuvat uuteen valoon tavalla tai toisella. Yhteistilauksena Helsingin kaupunginorkesterille ja Los Angelesin filharmonikoille syntyneessä Kaksoiskonsertossa Lara käsittelee vahvistettuina soittavien solistien sulautumista yhdeksi. Kumpikin solisteista, Claire Chase ja Esperanza Spalding, on tukenut Laran sävellysprosessia alusta asti monessa eri vaiheessa, esimerkiksi kokeilemalla epätyypillisiä soittotapoja sekä muokkaamalla ja valitsemalla äänitteitä. ”Tämä on tuottanut hyvin intiimin, läheisessä yhteistyössä syntyneen, luovan teoksen”, Lara sanoo.
”Lopullinen päämääräni on tulkita kaksoiskonserton lajityyppiä uusiksi esittäjälähtöisenä teoksena suullisen, improvisoivan, kirjallisen ja elektroakustisten musiikkiperinteiden läpäisemänä. Tämä lähestymistapa korostaa solistien roolia eri lähtökohdista syntyneiden musiikkityylien – laulun, jazzin/kokeellisen ja sinfonisen – ainutlaatuisina tulkitsijoina. He tuovat yhteiseen neuvottelupöytään tyyliensä toiseuden, pyrkimykset ja vivahteet. Myös ihmisäänen läsnäolo soitinkonserton raameissa on poikkeuksellista; käytän portugalinkielisiä tekstejä, äänteitä ja äännähdyksiä. Nämä ihmisäänen ja soittimen samanaikaisuudesta syntyneet foneemit, konsonantit ja modulaatiot muodostavat monessa kohtaa teoksen musiikillisen kieliopin. Esityksessä ei ole elektroniikkaa, mutta elektroakustinen sävellystapa on vaikuttanut merkittävästi sävellysprosessini taustalla.”
Jaani Länsiö
