Taitekohtia

Ludwig van Beethoven: Suuri fuuga op. 133

Jos Ludwig van Beethovenin (1770–1827) sinfoniat olivat hänen sävellysideaaliensa näyteikkunoita, jousikvartetot olivat hänen kokeilulaboratorioitaan. Kaikkiaan 16 kvartettoa jakautuvat selvästi kolmeen tyylikauteen, mutta erityisesti yhdeksännen sinfonian jälkeen valmistuneet teokset koettelivat klassismin rajoja. Konservatiivisimmat aikalaiset kuulivat niissä pitäviä todisteita paitsi säveltäjän kuuroudesta myös mielenvikaisuudesta.

Große Fuge op. 133 valmistui alun perin jousikvarteton op. 130 (1826) finaaliksi ja kasvatti teoksen yli 50-minuuttiseksi. Kylmä vastaanotto pelästytti kustantajan, joka vaati Beethovenia tekemään sille kevyemmän finaalin. Lopputuloksena syntyi paikoin sarkastisen huoleton kontratanssi, joka jäi lopulta Beethovenin viimeiseksi sävellykseksi. Suuri fuuga julkaistiin itsenäisenä teoksena kaksi kuukautta säveltäjän kuoleman jälkeen. Kapellimestari Felix Weingartner sovitti sen jousiorkesterille vuonna 1933.

Tiukat säännöt on rikottu eikä paluuta vanhaan ole.

Teoksen tulkinnat vaihtelevat: toiset kuulevat siinä parodian barokin muotoihanteesta, toiset apokalyptisen kuoleman kuvauksen. Beethoven itse ei antanut viitteitä kumpaankaan. Fuugan muoto on barokista lähtien ollut sävellystaidon korkein mittari, ja Beethovenkin käytti sitä usein teostensa huipennuksena. Große Fugen kompleksisuus ylittää ne kaikki – alaotsikko ”toisinaan vapaa, toisinaan oppinut” vihjaa, että tiukat säännöt on rikottu eikä paluuta vanhaan ole.

Jaani Länsiö

Anna Thorvaldsdottir: Before we fall

Helsingin kaupunginorkesterin residenssisäveltäjä, islantilainen Anna Thorvaldsdottir (s. 1977) on tämän hetken omaperäisimpiä orkesterisäveltäjiä. Hänen sävellyksissään kuuluu etäisiä kaikuja György Ligetin kenttämusiikista, jossa valtavaan kokonaisuuteen hukkuvista sävelistä koostuva massa valuu verkkaisesti muotoaan muuttaen. Thorvaldsdottirin musiikki kertoo aina tarinaa – ei suorilla viittauksilla, vaan käsitteillä ja otsikon herättämillä mielikuvilla, jotka värittävät teoksen draamaa.

Before we fall sai kantaesityksensä toukokuussa 2025 San Franciscossa. Teos syntyi San Francisco Symphonyn, BBC Promsin, Islannin sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin ja Odensen sinfoniaorkesterin yhteistilauksena, ja se on Thorvaldsdottirin ensimmäinen konsertto. Sello on hänen oma instrumenttinsa, ja teos valmistui erityisesti solisti Johannes Moserille. Teos ei pyri itsetarkoitukselliseen virtuositeettiin, vaikka solistinen taituruus on silmiinpistävää: ”On aina kyse siitä, miltä musiikki kuulostaa, ja se kasvaa sisältä käsin”, Thorvaldsdottir kuvailee, ”mutta on mahdotonta olla ajattelematta sormituksia, olla tuntematta musiikkia käsissään.”

Before we fall harhailee kuilun reunalta toiselle.

Nimensä mukaisesti Before we fall harhailee kuilun reunalta toiselle sekä yksittäisissä hetkissä että suuressa kokonaisuudessa. Taustalla levittyvä harmoniamatto tuo tasapainoa, jota sello uhmaa – yksin ja tiiviissä yhteistyössä orkesterin kanssa.

Jaani Länsiö

Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 7 A-duuri, op. 92

Ludwig van Beethovenin parittomat sinfoniat voi tulkita eräänlaisena Napoleon-sarjana. Kolmannessa ja viidennessä soi yksilön kamppailu kohti voittoa tai tuhoa, yhdeksännessä taas juhlitaan kansojen yhdistymistä Oodilla ilolle. Seitsemäs sinfonia (1812) liittyy Napoleonin aikaan konkreettisesti: se kantaesitettiin Wienissä Hanaun-taistelussa vammautuneiden veteraanien hyväksi järjestetyssä varainkeruukonsertissa.

Silti teos hylkää synkkyyden lähes kokonaan.

Silti teos hylkää synkkyyden lähes kokonaan – se on päin vastoin hurmoksellinen, tanssillinen ja elinvoimainen. Ei ole sattumaa, että samoihin aikoihin Beethoven sovitti skottilaisia ja irlantilaisia kansantansseja brittiläiselle kustantajalle. Finaalissa kuullaan toisinto irlantilaislaulusta Save me from the Grave and Wise (”Säästä minut vakavilta ja viisailta”). Teos oli välitön menestys – vaikka Carl Maria von Weber piti sitä ”hullun miehen harhoina” ja pianisti Friedrich Wieck epäili runsaan juopottelun vauhdittaneen luomistyötä. Beethoven itse piti seitsemättä sinfoniaansa parhaimpanaan.

Neliosainen teos alkaa laajalla johdannolla, jossa jännittyneet soinnut ja staccato-asteikot johdattavat A-duuriin ja ensiosan Vivaceen. Huilujen esittelemä teema kasvaa pian koko sinfonian kantavaksi voimaksi. Surumarssia muistuttava Allegretto on Beethovenin tunnetuimpia sinfonian osia. Kolmas osa Presto – Assai meno presto on vauhdikas scherzo, ja finaalissa tanssillisuus huokuu vapautumisen riemua.

Jaani Länsiö

Jukka-Pekka Saraste 

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja Jukka-Pekka Saraste (s. 1956) on vakiinnuttanut asemansa yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kapellimestareista. Heinolassa syntynyt ja viulistina uransa aloittanut Saraste tunnetaan monipuolisuudestaan sekä syvällisestä ja eheästä musiikillisesta näkemyksestään. Sarasteella on erityisen vahva yhteys Beethovenin, Brucknerin, Šostakovitšin, Stravinskin ja Sibeliuksen teoksiin, ja hän on kansainvälisesti tunnustettu Mahler-tulkinnoistaan. 

Helsingin kaupunginorkesterin taiteellisen johtoryhmän vetäjänä Saraste korostaa musiikin kulttuurista ja yhteisöllistä merkitystä: ”Sinfoniaorkesteri jaettujen elämysten tuottajana on arvokas ja hieno kokoonpano, jonka laadusta me jokainen orkesterissa haluamme pitää huolta.” 

Saraste on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, Kölnin WDR-sinfoniaorkesterin, Oslon filharmonikkojen ja Skotlannin kamariorkesterin ylikapellimestarina. Lisäksi hän on säännöllinen vierailija maailman huippuorkesterien johdossa. Saraste on toiminut BBC:n sinfoniaorkesterin päävierailijana ja johtanut viime konserttikausilla muun muassa Pariisin orkesteria, Lontoon Philharmonia-orkesteria, Zürichin Tonhalle-orkesteria, Berliinin Staatskapellea sekä Clevelandin orkesteria, Bostonin, Chicagon ja San Franciscon sinfoniaorkestereita sekä New Yorkin filharmonikkoja. 

Saraste pitää tärkeänä uransa alussa olevien muusikoiden valmennusta ja mentorointia. Hän on perustanut LEAD!-säätiön, jonka kansainvälisiä orkesteriprojekteja on toteutettu muun muassa Ruotsissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa. Vuonna 2020 hän perusti vuosittaisen Fiskars Summer Festival -tapahtuman foorumiksi sekä suomalaisille että kansainvälisille taiteilijoille, jotta nämä voivat välittää kokemustaan seuraavalle muusikkosukupolvelle. 

Jukka-Pekka Saraste on palkittu ansioistaan musiikin alalla Pro Finlandia -mitalilla, säveltaiteen valtionpalkinnolla ja Suomen Leijonan komentajamerkillä. 

www.jukkapekkasaraste.com
 
 

Johannes Moser

Sellisti Johannes Moser (s. 1979) on tunnettu intohimoisesta suhtautumisestaan uuteen musiikkiin ja pyrkimyksistään laajentaa klassisen musiikin rajoja. Moser on esiintynyt niin Berliinin, New Yorkin ja Los Angelesin filharmonikkojen kuin Lontoon sinfoniaorkestereiden, Baijerin radion sinfoniaorkesterin, Kuninkaallisen Concertgebouw-orkesterin, Cleveland-orkesterin ja Tokion NHK-sinfoniaorkesterin solistina. Hän on työskennellyt vuosien varrella mm. Gustavo Dudamelin, Zubin Mehtan, Pierre Boulezin, Yannick Nézet-Séguinin ja Paavo Järven kanssa.

Moser kasvoi musikaalisessa perheessä: hänen isänsä on sellisti Kai Moser ja äitinsä sopraano Edith Wiens. Sellonsoiton Johannes Moser aloitti kahdeksanvuotiaana ja päätyi myöhemmin professori David Geringasin oppiin. Vuoden 2002 Tšaikovski-kilpailussa Moser sijoittui toiseksi, ja 2014 hänelle myönnettiin arvostettu Brahms-palkinto.

Moser on levyttänyt Dvořákin, Lalon, Elgarin, Lutosławskin, Dutilleux’n, Tšaikovskin, Thomas Olesenin ja Fabrice Bollonin sellokonsertot. Anna Thorvaldsdottirin konserton Moser kantaesitti San Fransiscossa Dalia Stasevskan johdolla ja on soittanut teoksen myös Promsissa BBC:n sinfoniaorkesterin sekä Reykjavikissa Islannin sinfoniaorkesterin solistina.

Moser soittaa Andrea Guarneri -selloa vuodelta 1694. Vapaa-ajallaan Moser lukee maailmankirjallisuutta, vaeltaa ja maastopyöräilee. 

Lavalla tänään