”Kuin Isä Jumala olisi heittänyt alas mosaiikin palasia taivaan permannosta”, kirjoitti Sibelius vuonna 1915. Viides sinfonia syntyi taivaallisista aineksista.
”Kuin Isä Jumala olisi heittänyt alas mosaiikin palasia taivaan permannosta ja pyytänyt minua selvittämään, millainen kuvio on ollut”, kirjoitti Jean Sibelius päiväkirjaansa huhtikuussa 1915. Taivaallisista aineksista syntyi säveltäjän rakastetuimpiin lukeutuva viides sinfonia. Teoksessa Verdigris Lotta Wennäkoski ”vääntelee, kääntelee, värittää ja sovittaa” Sibeliuksen Sadusta poimimiaan aihelmia omalle nuottipaperilleen.
Lotta Wennäkoski: Verdigris
Lotta Wennäkoski (s. 1970) opiskeli sävellystä Eero Hämeenniemen, Paavo Heinisen, Kaija Saariahon ja Louis Andriessenin johdolla. Hän teki läpimurtonsa vuonna 1999 fokuskonsertilla Musica nova Helsinki -festivaalilla. Hän on säveltänyt tilausteoksia mm. Helsingin kaupunginorkesterille, Radion sinfoniaorkesterille, Kuhmon kamarimusiikkijuhlille, Turun sellokilpailulle ja Scottish Chamber Orchestralle. Hän on työskennellyt Tampere Biennalen taiteellisena johtajana 2008–2010 ja oli Tapiola Sinfoniettan kotisäveltäjä 2010–2011.
Wennäkosken mukaan hänen sävelkielensä liikkuu jännittävien äänenvärien ja perinteisempien eleiden kuten melodisten fragmenttien välimaastossa. Hän kokee tärkeäksi luoda musiikkia, joka on dialogissa yhteiskunnallisten kysymysten kanssa. Wennäkoski on käsitellyt naisen asemaa laulusarjassa Naisen rakkautta ja elämää (2003) ja ihmiskauppaa ja pakkoprostituutioita monodraamassa Lelele (2010-2011). Helsingin kaupunginorkesterin Helsinki-variaatiot -tilaussävellyssarjaan sävelletty Om fotspår och ljus (2019) pohjautuu Ida Mobergin (1859–1947) keskeneräiseen oopperaan Asiens ljus, jota Moberg työsti vuodesta 1910 kuolemaansa asti.
Kamariorkesterikappale Verdigris on syntynyt 2014–15 Scottish Chamber Orchestran tilauksesta. Teos sai kantaesityksensä orkesterin konsertissa St Andrewsissa 28.10.2015 Tuomas Hannikaisen johdolla. Teos syntyi juhlistamaan Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta vuonna 2015, ja oli siksi luonnollista, että Wennäkoski huomioisi musiikissaan Sibeliuksen. Verdigris sisältää viittauksia sävelrunoon Satu, ja itse teoksen voi kokea eräänlaiseksi sadunomaiseksi kertomukseksi. Otsikko tarkoittaa patinaa, ja Wennäkoski on kertonut ajatelleensa kuvitteellisen Sibeliuksen patsaan patinaa: ”Säveltäjä kirjoittaa yhä uusia kerroksia musiikinhistorian nuottilehtipinoon. Yleensä suhde vanhaan on jokseenkin häivytetty, joskus, niin kuin tällä kertaa, lainaan suoraan ja kuultavasti. Toivoakseni tämä uusikin kerros kuitenkin viheriöi.”
Christian Holmqvist
Sergei Rahmaninov: Pianokonsertto no 3 d-molli op. 30
Kun venäläissyntyinen, 1910-luvulla Yhdysvaltoihin muuttanut Sergei Rahmaninov (1873-1943) kuoli Kaliforniassa keväällä 1943, sanomalehdet kautta maailman totesivat hänen olleen eräs aikansa suurimmista pianisteista. Säveltäjänä hänen asemansa oli sen sijaan kiistanalainen. Hän oli aina pysynyt uskollisena romanttiselle, vuolaan melodiselle sävelkielelle. Modernismin kannattajat eivät tästä pitäneet, ja etenkin Rahmaninovin myöhäisteosten vastaanotto tapasi olla surkea. Vasta myöhemmin on nähty kuinka persoonallista ja mielikuvituksellista musiikkia hän aina loi.
Rahmaninov ryhtyi kolmannen pianokonserton (d-molli, op. 30) sävellystyöhön viettäessään kesälomaa vuonna 1909. Partituuri valmistui syyskuussa. Konsertto sai kantaesityksensä New Yorkissa pari kuukautta myöhemmin. Solistina oli luonnollisesti Rahmaninov, ja New York Symphony Society -orkesteria johti Walter Damrosch.
Teos – joka säveltäjän mukaan oli hänen neljästä pianokonsertostaan paras – on omistettu pianisti Josef Hofmannille. Hofmann ei sitä kuitenkaan koskaan esittänyt. Raskaan ja vaikean soolo-osuuden johdosta muutkin vieroksuivat teosta; eräs poikkeus oli Vladimir Horowitz. 1950-luvulta lähtien kolmas pianokonsertto alkoi kuitenkin kiinnostaa yhä useampaa kansainvälistä huippuvirtuoosia. 1990-luvulla teoksesta tuli ilmiö taidemusiikin piirien ulkopuolella, kiitos Loisto- menestyselokuvan.
Ensimmäinen osa (Allegro ma non tanto) on melodinen runsaudensarvi. Laulavat ja energiset purkaukset vuorottelevat. Soolon kadenssi on sen verran laaja, että se itsessään voisi muodostaa sinfonisen pianokappaleen. Toiselle osalle (Adagio) Rahmaninov on antanut otsikon Intermezzo. Tunnelma on alakuloinen, kunnes säveltäjä hetkeksi yllättää scherzomaisella valssilla. Osa siirtyy tauotta Finaaliin, jossa suuri osa uudesta musiikillisesta materiaalista itse asiassa perustuu jo kuultuihin teemoihin. Marssimainen ylimeno johtaa elämää suurempaan loppuhuipennukseen.
Christian Holmqvist
Jean Sibelius: Sinfonia 5 Es-duuri opus 82
Jean Sibeliuksen (1865-1957) ikuisena taakkana oli vahva itsekritiikki, mutta hänenkin mittapuussaan viidennen sinfonian syntyprosessi oli harvinaisen mutkikas. Hän alkoi pohtia teoksen säveltämistä vuonna 1912, mutta hanke alkoi saada tuulta purjeisiin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Luonnosvihko täyttyi sävelaiheista, joiden kanssa Sibelius painiskeli.
Huhtikuussa 1915 säveltäjä totesi päiväkirjassaan: ”Illalla sinfonian parissa. Tämä tärkeä puuha, joka kiehtoo minua salaperäisesti. Kuin Isä Jumala olisi heittänyt alas mosaiikin palasia taivaan permannosta ja pyytänyt minua selvittämään, millainen kuvio on ollut”.
Viidennen sinfonian ensimmäinen versio sai kantaesityksensä 8.12.1915. Teos oli suuri menestys, mutta Sibelius itse ei ollut tyytyväinen. Hän teki uuden, vuotta myöhemmin kantaesitetyn version. Teos ei vieläkään kelvannut. Lopullinen versio sai kantaesityksensä 24.11.1919 HKO:n konsertissa. Esityksen johti, kuten edellisilläkin kerroilla, säveltäjä itse.
Viides sinfonia on yksi Sibeliuksen kaikkein suosituimmista teoksista ja siihen nähden voisi ehkä kuvitella sen olevan ”helppo”. Mikään ei voisi olla harhaanjohtavampaa. Musiikintutkijalle viides sinfonia on unelmakohde, koska se on niin ankaran loogisesti rakennettu kokonaisuus. Tämä oli kuitenkin, kuten todettua, pitkän kamppailun lopputulos.
Samaten Sibelius keksi vasta vähitellen voivansa fuusioida sinfonian alkuperäisen neliosaisen version kaksi ensimmäistä osaa yhdeksi ainoaksi osaksi. Ensimmäisen osan avaava pastoraalinen Tempo molto moderato muuttuu yhtäkkiä aivan saumattomasti energiseksi Allegro moderatoksi. Hidas osa Andante mosso, quasi allegretto palaa sinfonian alun pastoraalitunnelmiin. Finaalin Allegro molto avaa jousien humina. Pian seuraa kuuluisa, uljas ”joutsenteema” vaskissa. Mahtavan loppunousun jälkeen teoksen päättää kuusi lakonista orkesteriräjähdystä.
Christian Holmqvist
