Sibeliuksen orkesteri – Pieni kylä, jolla on pitkä muisti

Orkesteri on kuin pieni kylä. Sen istuimet ovat täynnä erilaista osaamista, jotka täydentävät toisiaan. Tähän vain harva kykenee ja taito vaatii vuosikymmenten harjoituksen. 

Orkesterissa on eräs hyvin erityinen piirre: se on soitossaan kuin elävä entiteetti, joka kantaa olemuksessaan menneiden muusikoiden perintöä yli kronologisten rajojen. 

Mitä tämä tarkoittaa? Orkesterissa on paljon osaamista, joka kertyy, kun ihmiset soittavat lähekkäin vuosien ajan. Eri aikoina orkesteriin tulleet kollegat välittävät tietoisesti ja tietämättään sanallista ja sanatonta tietoa: kokemattomammat orkesterimuusikot oppivat kokeneemmilta, vinkkejä jaetaan, taitavista kollegoista otetaan mallia, kehitytään harjoittelemalla ja keksitään uusia asioita itse. 

Vieressä saattaa soittaa muusikko, joka on soittanut aikoinaan muusikon vieressä, joka on soittanut muusikon kanssa, joka on soittanut Sibeliuksen itsensä tai Robert Kajanuksen johdolla Sibeliuksen teosten kantaesityksiä. Tässä ketjussa kulkee hiljainen oppi siitä, miten soitettiin, mikä on tavoiteltava tyyli sekä mikä on hyvä sointi teokseen. Syntyy Sibeliuksen orkesteri. 

Myös taitavilta kapellimestareilta kertyy erilaisten näkemysten kirjo samoista teoksista, joista vuosien saatossa kymmenien ja taas kymmenien esityskertojen myötä orkesterimuusikoille kertyy valtava pääoma erilaisista tavoista tulkita tuttuja teoksia. 

Teksti: Satu Simola