HKO & Mäkelä

 ”Kiitos ja kunnia professori Kajanukselle ja Filharmoniselle orkesterille Mahlerin sinfoniaan nro 1 tarttumisesta ja sen pääosin kiitettävästä esittämisestä.”  

Helsingin kaupunginorkesteri soitti Gustav Mahlerin ensimmäisen sinfonian Suomen ensiesityksen 110 vuotta sitten Robert Kajanuksen johdolla, marraskuussa 1911. Nimimerkillä ”Bis” Hufvudstadsbladetiin kirjoittanut musiikkikriitikko Karl Fredrik Wasenius käytti runsaasti palstatilaa niin säveltäjän ja teoksen kuin esityksenkin ylistämiseen. ”Mistä voisimmekaan löytää meidän aikoinamme vertaisen tälle sinfonialle, jonka musiikki antaa viitteitä kypsyydestä ja suurenmoisuudesta!” 
Sinfonian hitaassa osassa kuullaan yksi orkesterikirjallisuuden koskettavimmista kontrabassosooloista, mollisävellajiin nyrjäytetyn Jaakko kulta -melodian säveliin sommiteltu surumarssi.  
Sauli Zinovjevin musiikki etenee laajoin siiveniskuin dramaturgisesta taitteesta toiseen ja pitää kuulijan otteessaan tiheäjuonisen elokuvan tavoin. Helsingin kaupunginorkesterin ja Oslon filharmonikkojen yhteinen tilausteos 
Wiegenlied antaa orkesterille tilaisuuden loistaa ja säihkyä majesteettisesti.  

Klaus Mäkelä

Kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä (s. 1996) kuuluu ei vain Suomen, vaan koko maailman puhutuimpiin orkesterinjohtajiin. Nopea urakiito on vienyt Mäkelän jo poikkeuksellisen nuorena ensin kotimaisten orkesterien, sitten mm. Münchenin filharmonikoiden, Tokion Metropolitanin, Clevelandin orkesterin ja London Philharmonicin vierailijaksi. Syksyllä 2018 hän aloitti Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailijana ja vuonna 2020 alkoi ylikapellimestarikausi Oslon filharmonikoissa. Ensi vuonna hän aloittaa kautensa Pariisin orkesterin taiteellisena johtajana.

Kuten esimerkiksi Salonen, Saraste, Vänskä ja Mälkki, myös Mäkelä kävi akateemikko Jorma Panulan kurssit. Mäkelä aloitti Panulan oppilaana Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa jo 12-vuotiaana, ja 18-vuotiaana hän jo aloitti ammattimaisen johtamisen.

Mäkelä on johtanut Helsingin kaupunginorkesteria lukuisia kertoja, minkä lisäksi hän on soittanut orkesterin riveissä selloa.  ”On ollut minulle erittäin tärkeä kokemus soittaa selloa orkesterissa ja nähdä kapellimestarien työskentelyä läheltä. Se on ollut minulle kuin toinen kapellimestarikoulu”, Mäkelä on sanonut.

Jaani Länsiö

Pierre Boulez: Initiale

Ranskalainen Pierre Boulez (1925–2016) oli toisen maailmansodan jälkeen mukana uudistamassa taidemusiikkia teoksilla, jotka hylkäsivät suurin piirtein koko länsimaisen musiikin klassisen perinteen modernistisen tabula rasa -asenteen hyväksi. Toisen pianosonaatin (1948) rajuus, Structures I -teoksen (1952) tiukka sarjallinen tekniikka ja Le marteau sans maître -laulujen (1955) eksoottiset sointivärit aiheuttivat sensaation. Boulez loi mainetta myös provokaattorina, jonka mielestä esimerkiksi oopperatalot voisi polttaa maan tasalle. Mutta kuten vihaisille nuorille miehille useimmiten tapaa käydä, myös Boulez rauhoittui. Hän perusti vuonna 1972 legendaarisen kamariorkesterin Ensemble Intercontemporain ja loi kansainvälisen uran kapellimestarina. Säveltäjänä hän ei koskaan hylännyt modernismia. Hän alkoi kuitenkin vähitellen suosia  joustavampia sävellysmetodeja kuin nuoruudessaan.

Boulezin tuotannolle on luonteenomaista, että jokin teos syntyi monena eri versiona usean vuoden, jopa vuosikymmenen aikana. Esimerkiksi 11 soittimelle kirjoitettu Dérive 2 sai kantaesityksensä 1990, mutta löysi lopullisen muotonsa vasta 2009. Boulezin kuitenkin tiedetään tehneen partituuriin muutoksia vielä tämän jälkeen. Usein Boulez myös käytti uudestaan jonkin aiemman teoksen materiaalia luodakseen aivan uuden sävellyksen.

Vaskiseptetolle kirjoitettu Initiale syntyi Houstonin sinfoniaorkesterin tilauksesta vuonna 1987. Teos sai kantaesityksensä 4.7.1987 Texasissa. Boulez teki partituurista uuden version 2010. Vuonna 1992 kapellimestari Georg Soltin 80-vuotisjuhlia varten sävelletty Fanfare on periaatteessa Initiale-kappaleen versio vaskille ja lyömäsoittimille. Initiale on lyhyt, soittimille virtuoosisesti kirjoitettu fanfaari.

Sauli Zinovjev: Wiegenlied

Sauli Zinovjev (s. 1988) on opiskellut Lahden konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa ja Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa. Hänen sävellysopettajiaan ovat olleet Tapio Nevanlinna ja Wolfgang Rihm. Zinovjev teki läpimurtonsa vuonna 2014 orkesteriteoksella Gryf, joka palkittiin kolmannella sijalla kansainvälisessä Uuno Klami -sävellyskilpailussa. Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi Radion sinfoniaorkesterin vuonna 2016 kantaesittämällä tilausteoksella Batteria. Zinovjev on kirjoittanut muitakin tilausteoksia, mm. Tapiola Sinfoniettan, Kymi Sinfoniettan ja Lausannen kamariorkesterin yhteistilauksesta syntyi Un Grande Sospiro (2018) ja Paulon säätiön tilauksesta Die Welt - ein Tor sellolle ja orkesterille (2017). RSO:n ja Ruotsin radion sinfonaorkesterin tilauksesta sävelletty pianokonsertto (2019) saa kantaesityksensä Musiikkitalossa Helsingissä tammikuussa 2022. Zinovjevin tuotantoon kuuluu myös mm. kamarimusiikkia ja vokaaliteoksia.

Orkesteriteos Wiegenlied on sävelletty vuonna 2020 Oslon filharmonikkojen, Göteborgin sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin tilauksesta. Se on omistettu kapellimestari Klaus Mäkelälle, joka myös johti kantaesityksen Oslon filharmonikkojen konsertissa 20.8.2020. Illan konsertissa teos saa Suomen ensiesityksensä.

Wiegenlied (Kehtolaulu) viittaa otsikoltaan Brahmsin kuuluisaan kehtolauluun (op. 49:4, 1868), joka ilmaantuu sellaisenaan Zinovjeviin teokseen sen loppupuolella. Zinovjev on luonnehtinut sävellystään musiikilliseksi matkaksi kohti melodista ja lohdullista huipentumaa. Ennen kantaesitystä hän totesi Oslon filharmonikkojen kotisivulla: ”Minua ilahduttaisi suuresti, mikäli yleisö teoksen kuultuaan kokisi toivon ja lohdun tunteita.”

Gustav Mahler: Sinfonia nro 1 D-duuri ”Titaani”

Elinaikanaan itävaltalainen Gustav Mahler (1860–1911) oli arvostettu kapellimestari, mutta säveltäjänä hän sai usein osakseen pilkkaa. Teoksissa soivat jyrkän vastakohtaiset ainekset: ylevää koraalia seuraa marssipoljento, banaalia kahvilamusiikkia melodinen adagio. Mahlerin estetiikka sai vastakaikua vasta toisen maailmansodan jälkeen, ja se kiinnostaa edelleen yhä uusia säveltäjäsukupolvia, tutkijoita ja kuulijoita.

Ensimmäinen sinfonia D-duuri sai kantaesityksensä Budapestissä vuonna 1889. Sillä oli aluksi otsikko Der Titan, viitaten Jean Paulin samannimiseen romaaniin. Sinfonia oli alun perin myös viisiosainen, mutta Mahler poisti myöhemmin toisen osan Blumine.

Ennen kantaesitystä Mahler oli huomauttanut ystävälle, että sävellyksessä oli yhtä ja toista sellaista, mikä varmasti aiheuttaisi kuulijoissa hämmennystä. Beethovenin ja Schubertin kaikujen ohella musiikissa on piirteitä, jotka viittaavat pikemminkin eteenpäin, 1900-luvun modernismiin, kuin myöhäisromantiikkaan. Teoksessa on myös kansanomaisia melodioita, jotka ovat peräisin Mahlerin laulusarjasta Vaeltavan kisällin lauluja. Sinfoniaa leimaa nuorekas optimismi ja herkkä, panteistinen luonnontunne.

Ensimmäistä osaa (Langsam, schleppend) Mahler kuvasi luonnon heräämiseksi. Musiikissa kuulee lintujen liverrystä ja soittokunnan fanfaareja. Toinen osa (Kräftig bewegt, doch nicht zu schnell) on reipas, kansantanssia muistuttava scherzo. Trio on idyllinen.

Kolmas osa (Feierlich und gemessen, ohne zu schleppen) on surumarssi, jonka pääteema on molliversio tunnetusta Jaakko kulta -sävelmästä. Osan innoittajana on ollut Moritz von Schwindin pilakuva jossa metsän eläimet kantavat metsästäjän ruumiin hautaan. Pääteeman esittää yleensä soolokontrabasso, mutta perimätiedon mukaan sen olisi alun perin esittänyt täysi kontrabassoryhmä. Intohimoinen finaali (Stürmisch bewegt) huipentuu juhlavaan D-duuriin.

Christian Holmqvist