Miltä kuulostaa ensimmäinen Venäjän keisarikunnassa sävelletty sinfonia?
Ukrainalainen säveltäjä Maxim Berezovsky opiskeli italialaisten mestarien johdolla sekä Pietarin hovissa että Bolognan musiikkiakatemiassa, josta hän valmistui erinomaisin arvosanoin muutamia kuukausia myöhemmin kuin Wolfgang Amadeus Mozart. Berezovskyn kadonneeksi luultu sinfonia löytyi Vatikaanin arkistojen uumenista vuonna 2000. Elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski maisemoi Berezovskyn elämäkerran elokuvaansa Nostalgia, jonka päähenkilö matkustaa Italiaan tutkimaan 1700-luvulla elänyttä, koti-ikävästä kärsinyttä venäläissäveltäjää.
Reilut sata vuotta myöhemmin Venäjällä sinfonioita sävelsi muun muassa Pjotr Tšaikovski, joka valutti viidenteen sinfoniaansa painavia kysymyksiä: Ollako vai eikö olla? Kumpi voittaa, kohtalo vai luja tahto? Kärsimysten kautta voittoon? Dramaattista aatospainia sulostuttaa hehkeän valssin tahtiin sävelletty kolmas osa.
Viulu, alttoviulu ja orkesteri keskustelevat viehkein äänenpainoin Sinfonia concertantessa, solisteina aviopari Julian Rachlin ja Sarah McElravy.
Katso ja kuuntele suorana ja tallenteena Helsinki-kanavalla ja HKO Screen -sovelluksessa.
LINKKI HELSINKI-KANAVALLE
Katso suorana ja keskustele orkesterin YouTube-kanavalla.
LINKKI ORKESTERIN YOUTUBE-KANAVALLE.
Julian Rachlin
Liettualaissyntyisen, jo 3-vuotiaana Wieniin muuttaneen Julian Rachlinin (s. 1974) ura alkoi ihmelapsena – ja jatkuu ihmeaikuisena. Yhdeksänvuotiaana alkoivat viulutunnit Wienin Privatuniversitätissä Boris Kuschnirin johdolla ja yksityisesti Pinchas Zukermanilla. Vuonna 1988 Rachlin voitti Eurovision nuorten muusikoiden kilpailun ja sai kutsun Riccardo Mutin johtaman Wienin filharmonikoiden solistiksi orkesterin historian nuorimpana.
Nyt, yli 30 vuotta myöhemmin, Rachlin on vieraillut käytännössä kaikissa tärkeimmissä orkestereissa solistina, useasti, myös Helsingin kaupunginorkesterissa vuonna 2010 John Storgårdsin johdolla. Nykyään hän myös johtaa orkestereita; Rachlin on vieraillut esimerkiksi Chicagon, Wienin ja Birminghamin sinfoniaorkestereissa sekä Israelin ja Moskovan filharmonisissa orkestereissa. Hän on tällä hetkellä Turun filharmonisen orkesterin päävierailija ja Newcastlen Royal Northern Symphonyn taiteellinen partneri. Tänään hän debytoi HKO:n kapellimestarivieraana.
Rachlinin instrumentti on ”Ex-Liebig” Stradivarius vuodelta 1704, jonka on hänelle lainannut Dkfm. Angelika Prokopp Privatstiftung.
Sarah McElravy
Kanadalainen Sarah McElravy on yksi harvoista yhtälailla viululla kuin alttoviululla esiintyvistä virtuooseista. Koulunsa hän kävi Paul Kantorin ja Stephen Rosen johdolla ja valmistui Clevelandin musiikki-instituutista maisteriksi. Opintoja hän täydensi Yalen maineikkaassa musiikkikoulussa syventymällä jousikvartettisoittoon Tokyo String Quartettin mentoroimassa ohjelmassa. Itse McElravy on Linden String Quartettin perustajajäsen, ja hän on perustanut myös Chamber Music Society Mexicon, joka tarjoaa maailmanluokan kamarimusiikkikonsertteja ja meksikolaisnuorten esiintymistilaisuuksia México Cityssä.
McElravy on soittanut Mozartin Sinfonia Concertantea tällä kaudella puolisonsa Julian Rachlinin rinnalla Dortmundissa, Grazissa ja Tukholmassa, ja aiemmin keväällä he esittivät mm. Turussa Max Bruchin kaksoiskonserton. McElravyn alttoviulu on vuoden 1785 Lorenzo Storioni, jonka on hänelle käyttöön antanut wieniläinen Dkfm. Angelika Prokopp Privatstiftung.
Jaani Länsiö
Maksim Berezovsky: Sinfonia C-duurissa
Maksim Berezovskyn elämä ja teot ovat pitkälti hämärän peitossa. Hänen syntysijansa on paikannettu Kasakkahetmenaattiin, nykyisen Ukrainan alueelle Gluhoviin, mutta arviot syntyvuodesta vaihtelevat. Hän syntyi joskus vuosien 1725 ja 1745 välillä, ja todennäköisesti opiskeli Kiovan musiikkikoulussa, joskin pitävät todisteet puuttuvat. Ainakin hän oleskeli Bolognassa yhtä aikaa Mozartin kanssa ja sai opetusta arvostetulta Padre Martinilta aivan kuten Mozartkin. Venäjälle palattuaan hän työskenteli Katariina Suuren alaisuudessa, kunnes kuoli vuonna 1777 joko hulluuskohtauksen laukaisemaan itsemurhaan tai äkilliseen kuumetautiin.
Berezovsky tunnetaan Venäjän keisarikunnan ensimmäisenä hovisäveltäjänä, ja hänen nimiinsä on pantu myös Venäjän historian ensimmäinen ooppera ja sinfonia. Ukrainalaiset pitävät Berezovskya ja hänen sävellyksiään toki ukrainalaisina. Sinfonia C-duurissa (n. 1770–1773) on peruja Berezovskyn Italian-vuosilta. Teoksen uskottiin jo tuhoutuneen, kunnes se löytyi Vatikaanin arkistoista 2000-luvun taitteessa. Sitä on tuskin tarkoitettu itsenäiseksi numeroksi, vaan luultavimmin Il Demofonte -oopperan alkusoitoksi – sinfonian kolme osaa soitetaan nimittäin alkusoittosinfonioille tyypillisesti yhteen. Mozartilainen allegro molto etenee määrätietoisesti sonaattimuodon periaatteita hyödyntäen kohti jännitteistä dominanttisointua, josta käynnistyy hidas osa, tanssinomainen andante. Finaaliosa presto päättää teoksen asianmukaiseen ilotteluun.
W. A. Mozart: Sinfonia Concertante Es-duurissa KV 364
W. A. Mozart (1756–1791) vietti elämänsä matkailemalla ympäri Euroopan suurkaupunkeja. Jokainen reissu poiki uusia innovaatioita tyylissä, tyylilajissa tai soitinnuksessa. Lontoossa hän sävelsi ensimmäiset jousisinfoniansa, Italiassa oppi oopperamusiikin perusteet, Baijerissa tutustui suurten orkestereiden sointeihin ja Prahassa kuuli, mihin kaikkeen puhallinsoittimet venyvät. Pariisissa Mozart vieraili kolmasti. Viimeisellä matkaltaan vuonna 1778 hän tutustui usean solistin Sinfonia Concertanteen, joka oli Pariisissa suurinta huutoa.
Sekä Pariisissa että paluumatkalla Salzburgiin Mozart sävelsi useita monen solistin teoksia. Sinfonia Concertanteja hän sävelsi kaksi, joista toinen neljälle puhaltajalle on sittemmin kadonnut. Toisen Sinfonia Concertanten, teoksen viululle, alttoviululle ja orkesterille Mozart teki todennäköisesti vuonna 1779 palattuaan Salzburgiin. Sinfoniaa ja konserttoa yhdistelevä muoto oli salzburgilaisille tyystin vieras, eikä käsikirjoituksen säilyneissä palasissa ole päivämäärä- tai esitysmerkintöjä. Koska tilausta ei selvästikään ollut, Sinfonia Concertante jäi Mozartin viimeiseksi usean solistin konsertoksi.
Todennäköisesti Mozart räätälöi viuluosuudet isälleen ja alttoviulun itselleen. Oman osuutensa hän nosti vähintään yhtä näyttävään rooliin – kirjaimellisesti. Alttoviulun osuus on nimittäin kirjoitettu Es-duurin sijasta matalampaan D-duuriin, mutta soittimen viritystä on vastaavasti nostettu puoli sävelaskelta. Tempulla Mozart on tavoitellut alttoviululle korkeampaa, viulua lähentelevää kirkkautta. Nykyesityksissä viritys jätetään usein ennalleen ja soitetaan suoraan Es-duurissa.
Sinfonia Concertantea Es-duurissa pidetään tyylilajinsa loistokkaimpiin kuuluvana teoksena. Siinä Mozart yhdistää kaksi solistiosuutta sinfonisesti rikkaaseen, tyypillistä konserttoa runsaampaan ja rohkeampaan orkesterisointiin. Teos välttää kaikenlaisen pintaliidon, joka leimaa Mozartin viittä viulukonserttoa sekä kahden ja kolmen pianon konserttoja. Teos on täynnä draamaa kuin traaginen ooppera, jonka päähahmot ovat ajautuneet vakavaan dialogiin. Painavimmat hetket koetaan toisessa osassa: jos solistit ovat isä ja poika, onko puheenaiheena Mozartin Pariisin-matkalla äkillisesti kuollut äiti, Anna Maria Mozart?
Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 5 e-molli op. 64
Pjotr Tšaikovski (1840–1893) oli ajautunut kriisiin 1870-luvun puolessa välissä. Hän oli avioitunut oppilaansa kanssa, mutta joutui pian myöntämään olevansa homoseksuaali. Kulissiavioliitto pysyi kasassa vain paperilla, kun Tšaikovski itse matkaili Euroopassa ja keskittyi säveltämiseen. Mesenaatti Nadežda von Meckin suoman avokätisen 6000 ruplan vuosirahalla hän pystyi omistautumaan taiteelleen täydellisesti.
Kriisiä Tšaikovski käsitteli ensimmäistä kertaa neljännessä sinfoniassaan. Kymmenen vuotta myöhemmin syntynyt viides sinfonia (1888) on eräänlainen jatko-osa. Kummankin kantavana teemana on yksilön suhde kohtaloonsa, vääjäämätöntä vastaan kamppaileminen ja osaansa alistuminen eli totuuden myöntäminen. Viidennessä sinfoniassa ei ole aukotonta kirjallista ohjelmaa kuten neljännessä, mutta Tšaikovskin luonnostelmista löytyy viitteitä johdonmukaisesti etenevästä tarinasta, jolla on tarkka rakenne ja sanoma: miehen kamppailu kohtaloaan vastaan rakkauden ja elämänjanon houkutellessa kohti kiellettyjä iloja.
Sinfonia alkaa johdannolla, joka esittelee koko teoksen tärkeimmän teeman, tai moton, klarinetilla. Motto toistuu ja muuntuu läpi teoksen ja kuvaa itse kohtaloa samaan tapaan kuin Hector Berliozin ’idée fixe’ Fantastisessa sinfoniassa. Tšaikovski on lainannut teeman Mihail Glinkan oopperasta Elämä tsaarille, jossa se on aseteltu sanoihin ”älä vaivu suruun”. Teema vaihtelee ilmiasuaan osasta toiseen kuin elämä suuntaansa, se kuuluu milloin surumarssinomaisena valituksena, milloin huolettomana tanssina, milloin voitonriemuisena fanfaarina.
Myös toisen osan käyrätorvimelodialla on musiikkia syvempi merkitys. Tšaikovskin väitetään sanoittaneen sitä kirjoittamalla partituuriin ”Voi, kuinka rakastan… jos sinä rakastat minua… kaipuulla ja intohimolla…”. Kolmas osa symboloi elämän helppoutta kepeähköillä valsseilla, joissa kuuluu jälkiä Tšaikovskin baleteista. Finaaliosa kasvaa loppuhuipennukseen kehittelemällä kohtalonteemasta mahtipontisen marssin duurissa – kamppailun uuvuttama mies ymmärtää vihdoin, että kohtaloaan on turha väistellä: elämä on hyväksyttävä kaikkinensa, sellaisenaan.
Jaani Länsiö
