Psalmisinfonia

J.S. Bach – Leopold Stokowski: Ein Feste Burg

Leopold Stokowski (1882–1977) olisi viihtynyt aikamme musiikkimaailmassa. Valokuvien, haastattelujen, konsertti- ja elokuvaesiintymisten ja värikkään yksityiselämän avulla Stokowski loi itsestään toimivan ja maailmankuulun brändin. Hän oli julkkis, joka rakasti parrasvaloja vielä yli 90 vuoden iässä. Monesta somessa aktiivisesta ja kotisivuillaan itseään korskeasti esiin nostavasta musiikkialan ihmisestä poiketen Stokowski oli lahjakas ja musikaalinen: hän oli eräs 1900-luvun suurista kapellimestareista. Hänen ohjelmistonsa oli hämmästyttävän laaja ja käsitti niin Mozartia kuin Charles Ivesia. 

Hän oli julkkis, joka rakasti parrasvaloja vielä yli 90 vuoden iässä.

Nykyään Stokowski muistetaan parhaiten orkesterisovituksistaan etenkin J.S. Bachin sävellyksistä. Niistä kuuluisin on Toccata ja fuuga d-molli, joka avaa Disneyn elokuvan Fantasia. Puristeille nämä sovitukset ovat yleensä punainen vaate, mutta dramaattisen orkesterimusiikin ystäville ne ovat mannaa. Stokowskille tärkeintä ei ollut uskollisuus barokkiajan ilmaisulle, vaan voimakkaan tunnelman luominen. Säveltäjä Ellis Kohs on todennut, että Stokowski paremmin kuin kukaan muu nostaa esiin Bachin musiikin mystiset ja romanttiset piirteet. 

Ein Feste Burg (Jumala ompi linnamme) on Martti Lutherin 1520-luvulla kirjoittama virsi ja uskonpuhdistuksen keskeinen musiikillinen symboli. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa se on saanut numeron 170. Virsi on löytänyt tiensä monen säveltäjän teokseen ja se kuullaan muun muassa Mendelssohnin Uskonpuhdistussinfoniassa ja Richard Straussin oopperassa Friedenstag. Kalevi Aho parodioi sitä oopperassaan Hyönteiselämää. Bach käytti virttä etenkin kantaatissa BWV 80. 

Stokowski teki Ein Feste Burgista kaksi sovitusta orkesterille. Niistä yleisimmin esitetty on vuoden 1939 versio. Partituurin on editoinut Philadelphia Curtis Institute-laitoksen kuraattori Edwin Heilakka.

Christian Holmqvist

Igor Stravinsky: Psalmisinfonia 

Igor Stravinskyn (1882–1971) 1920-luvulla alkanut ns. neoklassinen kausi osoittautui vaikutusvaltaiseksi. Stravinskyn esimerkin innoittamana monet muut säveltäjät hakivat inspiraatiota klassismista ja barokista. Kun Stravinsky imitoi Lullyä baletissa Apollo tai teki modernin version Haydnin ja Mozartin serenadeista Serenadissa pianolle tulos oli paradoksi. Musiikin esikuvan saattoi kyllä hahmottaa, mutta silti sävellys oli täysin tunnistettavaa Stravinskya. 

Eräs uusklassisen kauden hienoimmista teoksista on vuonna 1930 sävelletty Psalmisinfonia kuorolle ja orkesterille.

Eräs uusklassisen kauden hienoimmista teoksista on vuonna 1930 sävelletty Psalmisinfonia kuorolle ja orkesterille. Teos syntyi kapellimestari Sergei Koussevitskyn tilauksesta Bostonin sinfoniaorkesterin 50-vuotisjuhlia varten ja sai kantaesityksensä Brysselissä joulukuussa 1930 Ernest Ansermetin johdolla. Bostonissa teos esitettiin ensi kertaa pari päivää myöhemmin. 

Stravinsky oli 1920-luvulla kokenut uskonnollisen herätyksen. Hän alkoi rukoilla, käydä jumalanpalveluksissa ja tutustua uskonnollisiin kirjoituksiin. Hän myös tutki Raamattua. Psalmisinfonia heijastaa Stravinskyn tarvetta ilmaista ortodoksista uskoaan musiikin keinoin. 

Teoksessa uusklassista ovat esimerkiksi viittaukset renessanssin ja barokin kontrapunktiin, sekä tietysti objektiivinen sävy: musiikki ei ole romanttisen subjektiivista vaan kurinalaisen ekspressiivistä. Orkesterin kokoonpanosta säveltäjä on jättänyt pois viulut ja alttoviulut. Tämä antaa musiikille hyvin erityisen, tummahkon sävyn. Psalmisinfonian otsikon Stravinsky selitti näin: ”Tämä ei ole sinfonia johon olen ottanut mukaan psalmeja laulettavaksi, päinvastoin. Olen ’sinfonisoinut’psalmien laulamisen.”

Teoksessa on kolme tauotta esitettävää osaa. Ensimmäinen osa (Psalmi 38) on kiihkeä ja hermostunut. Toinen osa (Psalmi 39) kuvaa kääntymystä uskoon. Finaali (Psalmi 150) on ylistyslaulu Jumalalle. Lopussa soi hidas hymni, jonka Stravinskyn mukaan pitäisi soida kuin se ”olisi taivaasta annettu”. 

Christian Holmqvist 

Hildegard Bingeniläinen: O vis eternitatis

Hildegard Bingeniläinen (n. 1098–1179) on melkoinen tapaus: säveltäjä joka tulee kuuluisaksi vasta runsaat 800 vuotta kuolemansa jälkeen. 1990-luvulla suureen yleisöön iski tarve kääntyä meditatiivisen, hiljaisen ja hengellisiä ulottuvuuksia sisältävän musiikin puoleen. Syitä voi vain arvella. Väsymys tuon ajan nykymusiikin riitasointuihin, informaatiotulvaan ja antimystiseen älyllisyyteen? Mene ja tiedä, mutta yhtäkkiä levytys Henryk Góreckin vähäeleisestä kolmannesta sinfoniasta sekä Adiemus-ryhmän New Age-henkinen albumi Songs of Sanctuary rikkoivat myyntiennätyksiä ympäri maailmaa. Samaan aikaan Arvo Pärtin ja Gia Qantšelin suosima ”pyhäksi minimalismiksi” kutsuttu ilmaisu sai jalansijaa säveltäjien kotimaiden ulkopuolella. Sitten espanjalaiset benediktiinimunkit julkaisivat CD:n Canto Gregoriano, ja maailma hullaantui keskiaikaiseen kirkkolauluun. Tässä vaiheessa levy-yhtiöt löysivät myös Hildegardin. 

Hildegard oli saksalainen abbedissa, joka kirjoitti oppineita tekstejä muun muassa lääketieteestä, kosmologiasta ja uskonnosta. Hän oli elinaikanaan kuuluisa ja kunnioitettu mystikko, joka kävi kirjeenvaihtoa paavien ja keisarien kanssa. Hänet yritettiin kanonisoida jo vuonna 1228, mutta julistettiin pyhimykseksi kuitenkin vasta vuonna 2012.

Hildegard sävelsi useita liturgisia lauluja omiin teksteihinsä. Kaikki koottiin jo hänen elinaikanaan kokoelmaan Symphonia armoniae celestium revelationum (Taivaallisten ilmoitusten sopusuhtainen yhteissointi, 1150–1160). Yksi lauluista on responsorio O vis eternitatis (Oi ikuisuudessa oleva voima). Sen teemana on Sanan muuttuminen ihmiseksi ja lihaksi. 

Christian Holmqvist 

Felix Mendelssohn: Sinfonia 5 D-duuri ”Uskonpuhdistus” op.107

Vuonna 1829 Felix Mendelssohn (1809-1847) alkoi säveltää sinfoniaa, jolla hän halusi osallistua Augsburgin tunnustuksen 300-vuotisjuhlin seuraavana vuonna. Vanhempiensa ja siskojensa tavoin myös Mendelssohn oli protestantiksi kääntynyt juutalainen. Uskonnon vaihdolla oli merkitystä yhteiskunnassa, jossa antisemitismi oli arkipäivää. Mendelssohn oli lojaali protestantti. Hänelle oli itsestäänselvä huomioida tapahtuma, jonka ansiosta luterilainen kirkko sai niin keskeisen aseman niin monessa Euroopan maassa. 

D-duuri-sinfonian syntyprosessia hidasti kuitenkin säveltäjän sairastelu. Teos valmistui vasta toukokuussa 1830, eikä sille enää löytynyt sijaa kesän juhlakonserteissa Saksassa. Mendelssohn tarjosi oitis partituuria pariisilaiselle orkesterille. Kapellimestari François Habeneck piti sinfoniasta, mutta muusikoiden mielestä siinä oli ”liian vähän melodioita”. Teos sai pakit.

Kapellimestari François Habeneck piti sinfoniasta, mutta muusikoiden mielestä siinä oli ”liian vähän melodioita”. Teos sai pakit.  

D-duuri-sinfonia sai kantaesityksensä Berliinissä 15.11.1832 säveltäjän johdolla. Mendelssohn ei tuonut teosta julkisuuteen kertaakaan kantaesityksen jälkeen ja suhtautui siihen vähitellen avoimen väheksyen. ”Jos voisin tuhota yhden ainoan teoksistani”, hän saattoi murahtaa, ”se olisi juuri tämä”. Sinfonia painettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen ja sai järjestysnumeron viisi, vaikka se kronologisesti on Mendelssohnin toinen. Kantaesityksessä teoksella oli dramaattinen otsikko Symphonie zur Feier der Kirchen-Revolution (Sinfonia kirkko-vallankumouksen kunniaksi), Nykyinen otsikko Uskonpuhdistussinfonia on kustantajan keksintö.

Ensimmäisen osan avaa harras Andante, jossa soi ”Aamen”-motiivi. Päätaite on energinen Allegro con fuoco. Toinen osa on kepeä scherzo tempossa Allegro vivace. Hitaassa osassa Andante pääosassa ovat jousien laulavat linjat. Osa siirtyy tauotta finaalin. Sen avaa Andante con moto-johdanto, jossa soi Lutherin koraali Jumala ompi linnamme. Tätä seuraa kontrapunktiltaan taidokas Allegro maestoso.

Christian Holmqvist

Tuuli Lindeberg

Sopraano Tuuli Lindeberg on vakiinnuttanut asemansa barokkiajan ja oman aikamme laulumusiikin esittäjänä. Hän on saanut kiitosta puhtaasta ja ilmaisuvoimaisesta lauluäänestään sekä monipuolisesta muusikkoudestaan. Lindeberg on Musica nova Helsinki -nykymusiikkifestivaalin taiteellinen johtaja.

Lindeberg tekee taajaan yhteistyötä erityisesti suomalaisten säveltäjien kanssa ja on kantaesittänyt kymmeniä vokaaliteoksia, esimerkiksi Juhani Nuorvalan, Minna Leinosen, Sampo Haapamäen, Kaija Saariahon ja Lauri Supposen musiikkia. Hän on laulanut näyttämörooleja muun muassa Suomen kansallisoopperassa, Ilmajoen musiikkijuhlilla, Suomen Kansallisteatterissa ja lukuisissa vapaan kentän kamarioopperaproduktioissa. 

Nykyoopperan puolella Lindebergin näyttämötöihin lukeutuvat Minna Leinosen Alma!, Markus Kärjen Baby Jane, Juhani Nuorvalan Flash flash, Riikka Talvitien The Judge’s Wife sekä Saariahon Study for life ja Only the Sound Remains. Lindebergin esiintymisistä vanhemman musiikin produktioissa mainittakoon Francesca Caccinin Alcinan saari, Monteverdin Orfeo, Leopold Koželuchin Kustaa Vaasa, Purcellin Dido ja Aeneas sekä J. A. Hassen Marc’Antonio e Cleopatra. 

Esiintymistyönsä ohella Lindeberg opettaa omien erikoisalojensa laulumusiikkia Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa pianonsoittoa ja kuoronjohtoa ennen kuin keskittyi lauluun ja valmistui musiikin maisteriksi 2002. Lindberg voitti toisen palkinnon Kangasniemen laulukilpailussa 2009.

Kent Nagano

Kapellimestari Kent Naganon ohjelmisto on hämmästyttävän monipuolinen ja kattaa niin konserttimusiikin kuin oopperan repertuaarit vuosisatoja halkoen. Nagano toimi vuodesta 2015 viime kevään loppuun Hampurin valtionoopperan musiikillisena johtajana ja Hampurin filharmonikkojen ylikapellimestarina. Tällä kaudella käynnistyi Naganon pesti Filarmonica Toscaninin taiteellisena partnerina Parmassa, ja vuoden päästä syksyllä hän aloittaa Madridissa Espanjan kansallisorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana.

Kaliforniassa syntynyt Nagano työskenteli uransa alussa Berkeleyn sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Työ Seiji Ozawan apulaiskapellimestarina Oliver Messiaenin Franciscus Assisilainen -oopperan kantaesityksessä 1984 sysäsi Naganon laajempaan tietoisuuteen. Tätä seurasivat musiikillisen johtajan tehtävät Lyonin kansallisoopperassa Ranskassa ja Hallé-orkesterissa Englannissa. Hän on hoitanut taiteellisen johtajan tointa myös Los Angelsin filharmonikoissa, Baijerin valtionoopperassa ja Berliinin saksalaisessa sinfoniaorkesterissa, jonka kunniakapellimestariksi hänet on nimitetty.

Kent Nagano johti Salzburgin oopperajuhlilla Kaija Saariahon Kaukaisen rakkauden kantaesityksen. Baijerin valtionoopperan johdossa Nagano tilasi uudet oopperat muun muassa Unsuk Chiniltä ja John Adamsilta. Parhaillaan on käynnissä Naganon ja Jan Voglerin monivuotinen Wagner-hanke, jossa Ring-tetralogia esitetään Dresdenin musiikkijuhlilla teosten sävellysajan historiallisten esityskäytäntöjen mukaisesti.