Romeo ja Julia, Maria ja Tony – tuhoon tuomittua rakkautta renessanssin Veronassa ja 1950-luvun Manhattanilla.
Romeo ja Julia, Maria ja Tony – tuhoon tuomittua rakkautta renessanssin Veronassa ja 1950-luvun Manhattanilla. Sekä Pjotr Tšaikovski että Leonard Bernstein tiesivät, miten maailman tunnetuin rakkaustarina punotaan sydäntä kouraisevaksi musiikiksi.
Heidi Sundblad-Halme oli säveltäjä ja yksi Suomen ensimmäisistä ammattimaisista kapellimestarinaisista. Hänen balettinsa Lumottu vyö on unohtuneita orkesteriteoksia päivänvaloon nostavan HUOM-projektin löytöjä.
Pjotr Tšaikovski: Romeo ja Julia
Vuonna 1868 Pjotr Tšaikovski (1840–1893) omisti sinfonisen runonsa Fatum säveltäjäkollega Mili Balakireville (1837–1910). Balakirev ei teoksesta pitänyt, mutta tästä huolimatta alkoi vilkas kirjeenvaihto, jonka aikana hän otti itselleen roolin nuoremman säveltäjän mentorina ja ateljeekriitikkona. Tšaikovski suostui järjestelyyn mutta huomautti kerran Modest-veljelleen: ”En pidä hänen kapeista musiikillisista mielipiteistä enkä hänen jyrkästä sävystään”.
Vuonna 1869 Balakirev ehdotti, että Tšaikovski tekisi sävellyksen, joka perustuisi Shakespearen kuuluisaan tragediaan Romeo ja Julia. Tšaikovski sai tarkat ohjeet liittyen kappaleen rakenteeseen, jaksojen sävellajeihin ja kaikkien sävelaiheiden luonteisiin. Kankean alun jälkeen hän inspiroitui. Marraskuussa vuonna 1869 hän kirjoitti mentorilleen: ”Alkusoitto edistyy hyvin. Suurin osa sävellyksestä on luonnosteltu, ja kunhan kaikki alkaa valmistua, saatte nähdä, että olen noudattanut melkein kaikkia ohjeita.”
Romeo ja Julia sai kantaesityksensä Moskovassa 16.3.1870. Balakirev, jolle tämäkin partituuri oli omistettu, ei ollut täysin tyytyväinen. Mutta niin ei ollut myöskään Tšaikovski, joka muokkasi teosta vielä kaksi kertaa. Lopullinen versio sai kantaesityksensä Tbilisissä 1.5.1886.
Kansainvälinen vastaanotto oli aluksi surkea: sekä Wienin että Pariisin ensiesityksissä yleisö vihelsi musiikille. Nykyään Romeo ja Julia on eräs Tšaikovskin kaikkein tunnetuimmista ja suosituimmista sävellyksistä. Tarinaa on helppo seurata. Johdanto kuvaa veli Lorenzoa, munkkia, jonka hyvää tarkoittava juoni johtaa nuorten rakastavaisten kuolemaan. Kiihkeä allegro kuvaa Montague- ja Capulet-sukujen keskinäistä vihaa. Seuraa kuuluisa rakkauskohtaus. Tarina kulkee kohti traagista huipennustaan. Lopussa rakkausteema palaa hetkeksi näyttämölle, kuin muistumana jostakin kauniista ja ainiaaksi menetetystä.
Christian Holmqvist
Heidi Sundblad-Halme: Lumottu vyö
Säveltäjä-kapellimestari Heidi Sundblad-Halmeen (1903–1973) värikästä ja taianomaista tuotantoa on viime vuosina alettu kuulla konserteissa vuosikymmenten tauon jälkeen. Sundblad-Halme profiloitui omana aikanaan nimenomaan orkesterisäveltäjäksi siitä huolimatta, että hänen oli vaikea saada teoksiaan esille sukupuolensa vuoksi.
Maaliskuussa 1939 Suomalaisessa Oopperassa kuitenkin kantaesitettiin Sundblad-Halmeen säveltämä puolituntinen ”koreografinen satunäytelmä” Lumottu vyö. Libreton kirjoitti todennäköisesti säveltäjä itse. Teos edustaakin teemoiltaan Sundblad-Halmeelle ominaista fantasiamaailmaa, jossa henkiin heräävät peikot, keijut ja metsän eläimet. Lumotun vyön satumetsää hallitsee musiikin syntyyn liitetty Pan-jumala, jonka soittoon Heidi Sundblad-Halme useissa muissakin teoksissaan viittaa polveilevilla huilusooloillaan. Lumotun vyön kerronnallisena koukkuna toimii metsään eksyvien kolmen ihmisen – Niton, lumotusta vyöstä vastustamattoman hurmausvoiman saaneen Caritan ja Metsästäjän – välinen mustasukkaisuusdraama, joka päättyy traagisesti kaksintaisteluun ja kuolemaan. Teoksen perusviesti vetoaa myös meidän aikaamme: metsä ja luonto jatkavat elämäänsä ihmisestä huolimatta.
Balettimusiikista löytyy yhtäläisyyksiä Sundblad-Halmeen orkesterisarjan opus 11 (1937) toiseen ja kolmanteen osaan: säveltäjä lienee siis työstänyt teosta vuosia. Ylipäätään Sundblad-Halme oli musiikillisessa työssään perfektionisti, joka saattoi hioa sävellyksiään loppumattomiin.
Lumotun vyön koreografian teki Suomalaiseen Oopperaan Alexander Saxelin, ja baletin päärooleissa loistivat Irja Koskinen, Olavi Kuorikoski ja Alf Salin. Tyylitellyn näyttämökuvan teokseen loi Martti Tuukka. Yleisö osoitti ensi-illassa vilkkaasti suosiotaan, mutta kriitikoiden vastaanotto oli vaihtelevampi. Kantaesityksen yhteydessä tanssittiin myös pienoisbaletit Nikolai Tšerepninin Armidan huvimaja ja Šeherezade Nikolai Rimski-Korsakovin musiikkiin.
Lumottu vyö jäi kevätkauden 1939 jälkeen unholaan. Sitä ei ole esitetty uudelleen julkisesti, painettu tai julkaistu, kuten ei muitakaan Heidi Sundblad-Halmeen orkesteriteoksia. Helsingin kaupunginorkesterin käynnistämä HUOM – Historian unohtamat orkesterimusiikit -hanke tuo tämän kadonneeksi luullun baletin nyt jälleen osaksi soivaa kulttuuriperintöämme.
Nuppu Koivisto-Kaasik
Leonard Bernstein: Sinfonisia tansseja
Shakespearen tragedia Romeosta ja Juliasta on innoittanut lukuisia taiteilijoita. Kuuluisin musiikkiversio on Tšaikovskin käsialaa. Musiikkiteatteriversioista paras ja tunnetuin on West Side Story, joka sai ensi-iltansa New Yorkin Broadwaylla syksyllä 1957. West Side Storyn neronleimaus oli siirtää Shakespearen juoni moderniin Manhattaniin, jossa kaksi katujengiä tappelee keskenään katastrofaalisin seurauksin.
Jerome Robbinsin ohjaus ja koreografia, Alfred Laurentsin käsikirjoitus, Stephen Sondheimin sanoitukset ja Leonard Bernsteinin musiikki muodostivat niin vaikuttavan kokonaisuuden, että musikaalia esitettiin 732 kertaa täpötäydelle salille. Suomeen West Side Story saapui 1962 brittiläisen His Majesty´s Theatren vierailuesityksenä. Ensimmäinen suomenkielinen produktio nähtiin Tampereella seuraavana vuonna.
Vuonna 1960 Bernstein kokosi yhdeksästä musikaalin kohtauksesta orkesterisarjan Sinfonisia tansseja. Se sai kantaesityksensä New Yorkin filharmonikkojen konsertissa 13.2.1961. Kapellimestari oli Lukas Foss.
Bernsteinin apulainen Jack Gottlieb totesi teoksesta: ”Mikä tekee näistä tansseista sinfoniset? Aivan yksinkertaisesti se, että tanssimusiikki, jo sellaisena kuin se alun perin on kirjoitettu, on sinfonisesti ajateltu. Dramaattisen variaation kannalta ei tarvita muuta kuin että melko harvat temaattiset ideat yhdistetään toisiinsa ja muokataan aivan uusin muotoihin. Tämä on musiikkia omilla ehdoillaan, musiikkia, joka ei ole riippuvaista siitä, että tietää mitä näyttämöllä tapahtuu.”
On aivan totta, että teoksen dramaattisen kaaren voi hahmottaa ilman tietoa West Side Storyn tarinasta. Ensimmäisessä osassa on uhkaavan konfliktin tuntua. Romanttiset tunnelmat ja hilpeät tanssit vievät jatkossa ajatukset muualle, mutta toiseksi viimeisen osan (Rumble) dramaattinen huipennus palauttaa kuulijan maan pinnalle. Viimeinen osa (Finaali) on unenomainen visio maailmasta ilman väkivaltaa ja vihanpitoa.
Christian Holmqvist
Emilia Hoving
Kapellimestari Emilia Hoving (synt. 1994 Helsingissä) on vakiinnuttanut asemansa kansainvälisillä konserttilavoilla. Kaudella 2024–2025 hänen ohjelmassaan ovat Helsingin kaupunginorkesterin lisäksi paluuvierailut australialaisen Adelaiden sinfoniaorkesterin, BBC:n Walesin kansallisorkesterin, Lontoon Philharmonia-orkesterin, Malmön sinfoniaorkesterin, Norjan radio-orkesterin ja Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin kapellimestarikorokkeelle. Hän myös johtaa ensimmäistä kertaa Alankomaiden radion filharmonista orkesteria Amsterdamin maineikkaassa Concertgebouw-konserttitalossa. Hovingin kauden muita debyyttejä ovat esiintymiset Belgian kansallisorkesterin, espanjalaisen Kastilian ja Leónin sinfoniaorkesterin, Skotlannin kuninkaallisen kansallisorkesterin, norjalaisten Stavangerin ja Trondheimin sinfoniaorkesterien, Strasbourgin filharmonikkojen ja australialaisen Tasmanian sinfoniaorkesterin kapellimestarina.
Emilia Hovingin omia instrumentteja ovat piano, klarinetti ja sello, ja hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa alun perin musiikkikasvatusta. Kapellimestariopintonsa Hoving aloitti Jorma Panulan opastuksella vuonna 2015, ja seuraavana vuonna hän vaihtoi Sibelius-Akatemiassa pääaineekseen orkesterinjohdon. Hovingin opettajia kapellimestariluokalla ovat olleet muun muassa professorit Atso Almila ja Sakari Oramo.
Emilia Hovingin kapellimestarinura lähti nousuun, kun hän toimi Hannu Linnun assistenttina Radion sinfoniaorkesterissa vuonna 2019 ja Mikko Franckin apulaiskapellimestarina Ranskan radion sinfoniaorkesterissa vuosina 2020–2022. Suomen arvostelijain liitto palkitsi Hovingin vuonna 2021 Kritiikin kannuksilla tunnustuksena parhaasta vuoden aikana tapahtuneesta taiteellisesta läpimurrosta.
