Susanna Mälkki
Helsingissä syntynyt ja nuoruutensa asunut Susanna Mälkki on kasvanut Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä. Pienenä hän istui orkesterin konserteissa perheensä kanssa, ja nuorena musiikinopiskelijana seurasi tarkasti orkesterimuusikoiden ammattitaitoa ja nautti maailman parhaiden solistien esiintymisistä. Vuonna 2004 hän pääsi ensimmäistä kertaa johtamaan orkesteria, jonka 13. ylikapellimestarina hän aloitti syksyllä 2016.
Mälkin tie kapellimestariksi on kulkenut Sibelius-Akatemian ja Tukholman Edsberg-instituutin selloluokkien kautta. Hän voitti kansalliset Turun sellokilpailut ja nousi Göteborgin sinfoniaorkesterin soolosellistiksi, mutta jo nuorena kytemään jäänyt innostus orkesterinjohtamiseen ohjasi häntä koko ajan kohti kapellimestariopintoja.
Mälkin ensikosketus orkesterinjohtamiseen tuli Tukholmassa orkesterisoitinten opiskelijoista kootun pienyhtyeen kapellimestarina. Toisen kerran Mälkki johti koulun kamariorkesteria Ruotsin radion sinfoniaorkesterin silloisen ylikapellimestarin Esa-Pekka Salosen seuratessa vierestä. Tunne todellisen intohimon löytymisestä oli sinä hetkenä kirkas ja on sitä edelleen.
Mälkin läpimurto tapahtui vuonna 1999 Helsingin juhlaviikoilla, ja ensimmäisen vakiokiinnityksensä hän sai Stavangerin orkesterin musiikillisena johtajana. Maineikkaan nykymusiikkiorkesteri Ensemble Intercontemporainin taiteellisena johtajana (2006–2013) hän vakiinnutti nimensä aikamme musiikin syvällisenä tulkkina.
Mälkki on johtanut maailman parhaita orkestereita, kuten kaikkia USA:n Big Five -orkestereita, Amsterdamin Concertgebouw’ta, Berliinin filharmonikkoja ja Lontoon sinfoniaorkesteria sekä vieraillut oopperataloissa aina New Yorkin Metropolitanista ja Pariisin oopperasta Milanon La Scalaan ja Wienin valtionoopperaan. Syksyllä 2017 hän aloitti Los Angelesin filharmonikoiden päävierailijana. Musical America -lehti valitsi Mälkin vuoden kapellimestariksi 2017.
Isabelle Faust
Saksalainen Isabelle Faust (s. 1972) kuuluu aikamme kysytyimpiin ja palkituimpiin viulisteihin. Faust lähti kansainväliselle uralle jo vuonna 1993 hänen voitettuaan ensimmäisenä saksalaisena Genovan Paganini-kilpailun. Sittemmin hän on esiintynyt maailman parhaiden orkestereiden, kuten Tokion NHK:n, Bostonin ja Chicagon sinfoniaorkestereiden, käytännössä kaikkien Euroopan suurten orkestereiden ja tänä iltana myös Helsingin kaupunginorkesterin solistina saaden ansaittua ylistystä partituuriuskollisuudestaan ja syvästä musiikin ymmärtämisestään. The Guardian -lehti onkin nimittänyt häntä ”musiikin yksityisetsiväksi”, sillä Faust perehtyy nuottilehtien lisäksi kaikkeen saatavilla olevaan tietoon, jolla voi päästä lähemmäksi säveltäjän tarkoitusperiä.
Viulunsoiton Faust aloitti sattumalta mentyään luokanopettajaisänsä seuraksi viulutunneille. Pian kävi selväksi, että nuoren Isabellen oppimiskyky oli aivan poikkeuksellinen, ja kun hänen veljensäkin alkoi soittaa, Faustin perhe muodosti pian jousikvartetin. Opintojaan Faust jatkoi Christoph Poppenin and Dénes Zsigmondyn johdolla.
Faustin repertuaari kattaa musiikinhistorian kaikki laidat varhaisesta barokista, Bachiin, Mozartiin, Beethoveniin, Schumanniin ja aina 1900-luvun säveltäjiin. Kantaesityksiä hän on soittanut muiden muassa Olivier Messiaenilta, Werner Egkiltä ja Jörg Widmannilta. Ensimmäisen neljästä Gramophone-palkinnostaan Faust voitti vuonna 1997. Lisäksi hän on saanut useasti ranskalaisen Diapason d’Or -palkinnon ja saksalaisen Echo-palkinnon vuoden parhaista levytyksistä.
Vuodesta 1996 lähtien Faust soittanut Stradivariusta vuodelta 1704, lisänimeltään ’Sleeping Beauty’, Prinsessa Ruusunen. Viulu löytyi saksalaisen linnan ullakolta, missä se oli maannut 150 vuotta kenenkään tavoittamattomissa, ja sotien alta se kuljetettiin kassakaapissa Sveitsiin. Faust on kertonut, että instrumentin herättäminen täyteen loistoonsa kesti häneltä kuusi vuotta. Viulu on Faustilla lainassa Landesbank Baden-Württembergiltä.
Jaani Länsiö
Jean Sibelius: Satu op. 9
Kullervo-sinfonian sensaatiomainen ensiesitys keväällä 1892 teki Jean Sibeliuksesta (1865-1957) kansallisen kuuluisuuden. Helsingin orkesteriyhdistyksen orkesterin (nyk. HKO) kapellimestari Robert Kajanus kehotti oitis Sibeliusta säveltämään populaarin kappaleen pienelle orkesterille. Joulukuussa valmistunut sävelruno Satu sai kantaesityksensä Helsingissä 16.2.1893 säveltäjän johdolla.
Vastaanotto oli lähinnä hämmentynyt eikä lainkaan vastannut Kullervon menestystä. Musiikki ei ollut kovin helppotajuista, ja otsikko herätti kysymyksiä siitä, mihin satuun Sibelius viittasi. Oskar Merikannon mielestä teoksen saattoi lyhentää ja Sibelius tekikin Sadusta uuden version vuonna 1902. Se on alkuperäistä versiota tiiviimpi ja tehokkaampi, mutta monen mielestä jotakin alkuperäisestä, rosoisesta rajuudesta samalla hävisi. Uusittu versio vaikutti osaltaan Sibeliuksen kansainväliseen läpimurtoon. Teoksen johtivat ja levyttivät mm. Arturo Toscanini, Thomas Beecham ja Wilhelm Furtwängler.
Satu on liitetty niin symbolistiseen kuvataiteeseen kuin Eddan runoihin ja tietysti Kalevalaan.
Sibelius itse ei koskaan kertonut teoksen ohjelmaa - mikäli sellaista koskaan edes oli ollut olemassakaan. Myöhemmin hän huomautti: "Satu on psykologisesti kaikkein syvällisimpiä teoksiani. Voisinpa melkein sanoa, että siihen sisältyy koko nuoruuteni. Se on erään sieluntilan ilmaus. Niihin aikoihin, jolloin kirjoitin Sadun, sain kokea paljon järkyttävää. Missään muussa teoksessani en ole paljastanut itseäni niin täysin kuin Sadussa. Kaikki Sadun tulkinnat ovat minulle tietysti jo senkin vuoksi aivan vieraita.”
Sadusta voi aivan varmasti löytää musiikin keinoin kerrotun tarinan mikäli niin tahtoo. Mutta yhtä hyvin voi vain sulkea silmänsä ja nauttia kaikista kiehtovista orkesteriväreistä ja suggestiivisista tunnelmista.
Ondřej Adamek: Follow Me
Prahassa syntynyt Ondřej Adámek (s. 1979) opiskeli sävellystä Prahan konservatoriossa, Prahan musiikki-akatemiassa ja Pariisin Conservatoire National Supérieurissa. Hän on säveltänyt tilausteoksia mm. Ensemble Intercontemporainille, Klangforum Wienille, Diotima-kvartetille ja Donaueschingenin festivaalille. Adámekille on myönnetty mm. Metamorphose-palkinto (2004), Unkarin radion palkinto (2006) ja George Enescu-palkinto (2011). 2014-15 hän asui Villa Medicissä Roomassa, Ranskan akatemian stipendiaattina.
Adámek on säveltänyt orkesterimusiikkia, kamarimusiikkia, elektronimusiikkia ja oopperoita.
Säveltämisen ohella Adámek työskentelee kapellimestarina. Hän on johtanut useita uuden musiikin yhtyeitä, joukossa Ensemble Moderne, Ensemble Musikfabrik, Kammerensemble Neue Musik, Oslo Sinfonietta ja Chorwerk Ruhr. Hän johtaa omaa vokaaliyhtyettään NESEVEN, joka tekee yhteistyötä perkussioyhtye Eklekton kanssa.
Viulukonsertto Follow me (Seuraa minua) on sävelletty vuosina 2016-2017 Bayerin radion, Bayerin radion sinfoniaorkesterin ystäväyhdistyksen, Helsingin kaupunginorkesterin ja Festival Musica Strasbourgin tilauksesta. Teos sai kantaesityksensä Bayerin radion sinfoniaorkesterin konsertissa Münchenissä 15.12.2017. Solistina oli Isabelle Faust, kapellimestarina Peter Rundel.
Adámek kertoo teoksestaan: ”Follow me perustuu yksinkertaiseen eleeseen tai melodiaan joka on jaettu, nuottia nuotilta, solistin ja orkesterin kesken. Monessa kohtaa melodiaan liitetään soitinnettu ’jälkikaiku’ tai ’varjo’. Teosta harjoittaessa on hyvin tärkeä, että muusikot oppivat melodian ja muistavat sen. Heidän on tiedettävä hyvin yksityiskohtaisesti miten melodian jokainen sävel alkaa ja päättyy, millainen dynamiikka ja soinnin kvaliteetti silloin on toivottava. On hyvin tärkeä, että jokainen muusikko tietää milloin hän soittaa melodiaa ja milloin ’jälkikaikua / varjoa’. Harjoituksissa solistin on soitettava kasvot orkesteriin päin, jotta se saa haltuunsa kontekstin ja sointibalanssin.”
Béla Bartók: Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle
Vuonna 1929 sveitsiläinen kapellimestari ja mesenaatti Paul Sacher kuuli Béla Bartókin (1881-1945) esittävän omia teoksiaan. Sacher piti suuresti kuulemastaan. Kun hänen johtamansa Baselin kamariorkesterin 10-vuotisjuhlakonsertti lähestyi, hän tilasi Bartókilta teoksen. Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle (1936) sai kantaesityksensä Baselissa 21.1.1937. Yleisö reagoi innostuneesti ja finaali oli soitettava da capo. Myöhemmin Bartók sävelsi Sacherin tilauksesta myös sonaatin kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille (1937) ja Divertimenton jousille (1939).
Musiikkia kieli- ja lyömäsoittimille sekä celestalle on yksi Bartókin tuotannon klassikoista ja monen mielestä eräs 1900-luvun merkittävimmistä sävellyksistä. Teos on kirjoitettu kahdelle lavalla vastakkain asetellulle jousiryhmälle sekä harpulle, lyömäsoittimille, pianolle ja celestalle. Musiikki sisältää unkarilaiseen kansanmusiikkiin selkeästi viittaavia, mutta lähtökohdasta täysin irtaantuneita melodisia eleitä ja rytmejä. Sacher oli erikseen toivonut, ettei teos saisi olla orkesterille liian vaikea. Tähän säveltäjä oli todennut, ettei toki pyri tekemään musiikkia jota ei voisi soittaa. Tästä huolimatta teos kyllä vaatii muusikoilta täyttä keskittymistä.
Teoksesta puhuttaessa korostetaan yleensä sen älyllisiä piirteitä. Partituurista löytää kultaisen leikkauksen periaatteen, symmetrisiä sointuratkaisuja, ja muita hienouksia. Bartók itsekin puhui yleensä teoksestaan täysin analyyttisesti. Mutta kun hän kerran kuunteli sen esitystä hän kesken kolmannen osan kuiskasi viulisti André Gertlerille: ”Kuuletteko? Tuossa on meri ja sen aallot!”
Ensimmäinen osa (Andante tranquillo) on hidas fuuga, joka kasvaa huipennukseen ja sitten vajoaa takaisin hiljaisuuteen. Toinen osa (Allegro) on rytmikäs scherzo. Hidas kolmas osa (Adagio) on tunnelmiltaan eleginen ja mystinen; monet muistavat sen Stanley Kubrickin kauhuelokuvasta Hohto (1980). Teoksen päättää energinen finaali (Allegro molto).
Christian Holmqvist
