Musiikkia pähkinänkuoressa x Sibelius

Klassisen musiikin aikajana on hyvin pitkä. Sen katsotaan alkaneen, kun suullinen traditio kehittyi kirjoitetuksi nuottikieleksi. Musiikillinen ilmaisu muuttui tarkempien notaatiokeinojen myötä kohti tämän päivän klassista musiikkia. 

Mitä vaikutusta historiallisella kehityksellä on siihen, miltä Sibeliuksen musiikki kuulostaa? 

Sibeliuksen musiikki sijoittuu musiikinhistoriassa vuosikymmenille ennen ja jälkeen 1800–1900 luvun taitteen. Tämä oli aikaa, jolloin romantiikan tyylisuuntaus oli ollut vallalla jo pidemmän aikaa. Klassismin tiukkoihin muotoihanteisiin verrattuna sen kokeileva, musiikin sävelkieltä moninaisesti kehittävä ja laajentava vaikutus oli ehtinyt muuttaa musiikkia usealla eri tavalla.

1900-luvun alussa inspiraatiota ammennettiin maalaustaiteen impressionismista ja tonaalisuuden äärirajoja kokeiltiin rohkeasti: miksi tyytyä vain duuriin ja molliin tai näiden seitsemän sävelen lainalaisuuksiin, kun säveltäjä voisi käyttää sävellyksissään kaikkia kahtatoista säveltä? Myös Sibelius kohtasi näitä kysymyksiä ja tutki musiikillisia mahdollisuuksia omassa sävelkielessään. 

Sibeliuksen musiikki verrattuna varhaisempaan aikakauteen

Sibeliuksen musiikin sävelkieltä voi tarkastella vertaamalla sitä 1700-luvun taidemusiikkiin, klassismiin, jonka pohjalle säveltämisen teoria Sibeliuksen opiskeluaikoina pitkälti perustui. Voit kuunnella eroja kahdesta eri näkökulmasta: toisaalta musiikissa on toinen aikakausi, toisaalta Sibelius säveltäjänä etsii omia polkujaan.

Kuuntele teokset: 

• Mozart: Sinfonia No. 40 g-molli, KV. 550: I Allegro molto
• Sibelius: Sinfonia nro 3 C-duuri, op. 52: III Moderato – Allegro (ma non tanto)

Klassismin ajan ja Sibeliuksen säveltämän musiikin eroja voi käsitellä myös tarkastelemalla musiikin eri elementtejä. Musiikin elementtejä ovat harmonia, melodia, rytmi, sointiväri, muoto ja dynamiikka. Verrattuna Mozartin musiikkiin Sibeliuksen musiikissa:

• Harmonia on moninainen. Musiikissa ei välttämättä ole selkeitä duuri- tai mollisointuja.
• Rytmi on monimutkaisempi. Voisi olla vaikea naputella tätä mukana.
• Melodiaa on vaikea erottaa, se on pieninä paloina siellä täällä.
• Sointiväriä käytetään rohkeasti tehosteena.

Maailma, Suomi ja Sibelius 1900-luvun taitteessa

Millaista musiikkia Sibeliuksen aikana oli ja millaista musiikkia hän itse kirjoitti? Entä millaisena aikana Sibelius eli ja työskenteli Suomessa? Seuraavaksi tarkastelemme Sibeliuksen musiikin merkitystä kansainvälisestä ja kansallisesta näkökulmasta.

Maailma

Kansallisuusaatteesta ammentaminen oli ollut 1800-luvulta lähtien maailmalla yleinen trendi. Romantiikan ajan hengessä pyrittiin katsomaan kansalliseen menneisyyteen ja löytämään niin sankaritarinoita kuin suuria tunteita. Ideaalina oli, että kansanperinteen anti tuodaan taiteeseen ja siitä luodaan oma, kansallinen korkeakulttuuri.

1800-luvun loppupuolella Sibelius saattoi kuulla esimerkiksi Tšaikovskin, Brucknerin ja Brahmsin teoksia. 1900-luvun Sibeliuksen aikalaisia säveltäjiä olivat esimerkiksi Mahler, Debussy, Strauss, Stravinsky ja Bartók.

Suomi 

Johan Christian Julius ”Jean” Sibelius (8.12.1865–20.9.1957) syntyi Suomen Suuriruhtinaskunnassa Venäjän vallan alla autonomian aikana. Hän oli 52-vuotias, kun Suomi itsenäistyi.

Vuosisadan vaihteen itsenäisyydestä haaveileva Suomi kokosi kuumeisesti konkreettisia esimerkkejä omasta identiteetistään. Milloin Ruotsin, milloin Venäjän vallan alla elänyt altavastaajakansa halusi todistaa – ei vähiten itselleen – kuuluvansa sivistyskansojen joukkoon. Omaa kulttuuria ja taidetta pidettiin osoituksena siitä, että myös meillä oli oikeus omaan itsenäiseen valtioon. Tarve vahvistaa suomalaisuutta kasvoi Nikolai II:n sortokausien myötä. 

Toive omasta paikasta maailmassa loi hedelmällisen pohjan suomalaisen kansallisromanttisen taiteen synnylle. 1890–1914 vuosia kutsutaankin Suomen taiteen kultakaudeksi, jolloin monet merkittävät taiteelliset tukipilarimme saivat alkunsa. Musiikin saralla Helsinkiin perustettiin vuonna 1882 orkesteri ja orkesterikoulu, jotka nykyään kantavat nimeä Helsingin kaupunginorkesteri sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemia. 

Tätä taustaa vasten moni Sibeliuksen varhaisista orkesteriteoksista, kuten Kullervo (1891), Karelia-alkusoitto (1893) ja Karelia-sarja (1894), Lemminkäis-sarja (1895), Finlandia (Suomi herää, 1899) tai Pohjolan tytär (1906), liittyvät Kalevala- ja Karjala-teemojen osalta suurempaan kontekstiin.

Sibelius

Historiallinen konteksti selittää paljolti sitä, miksi kansainväliseen maineeseen sinfonisessa taidemusiikissa pystynyt säveltäjä oli niin tärkeä, kunnioitettu ja rakastettu Suomessa, ja miksi kansallisen äänemme katsotaan pitkälti yhä kuuluvan Sibeliukselle ja hänen musiikilleen.

Sibelius todisti maailmanmaineellaan Suomen olevan sivistyskulttuurin omaava kansa ja tasaveroinen maa muiden maiden joukossa. Näin ollen myös suomalaisilla oli oikeus omaan valtioon. Kansainvälisillä merkkiteoksillaan kuten viulukonsertollaan – joka on edelleen maailman soitetuimpia viulukonserttoja – Sibelius liittyi klassisen musiikin kaanoniin suurten säveltäjien joukkoon.

Sibelius oli yksi ensimmäisiä Suomessa musiikillisen koulutuksensa saaneita säveltäjiä vasta perustetussa Helsingin Musiikkiopistossa (perustettu 1882, nykyinen Taideyliopiston Sibelius-Akatemia). Sen tarkoituksena oli tarjota ensimmäistä kertaa Suomessa korkeampaa musiikkiopetusta. 

Opintojaan päättävä Sibelius kirjoitti klassisen musiikin traditioon pohjaten. Toisaalta muun muassa opinnot Saksassa ja Itävallassa työnsivät hänet myös etsimään omaa alkuperää, ja Kalevalasta löytyi kiehtova poljento, josta ammentaa sävellystyöhön. Vuosien varrella hänen tyylinsä kypsyi omaääniseksi löytäen omia polkuja perinteisen taidemusiikin ääriltä ja suomalaisesta kulttuurista ollen linjassa kansainvälisen tyylimurroksen kanssa. 

Sibelius sai vaikutteita ulkomailta niin opiskeluaikoinaan kuin lukuisilla ulkomaanmatkoillaan ja hän tapasi tunnettuja säveltäjiä. Kuuluisin tapaamisista lienee ollut itävaltalaisen Gustav Mahlerin kanssa. Sibelius tapasi myös impressionistiseen musiikkiin suuresti vaikuttaneen ranskalaisen Claude Debussyn sekä 12-säveljärjestelmän kehittäneen itävaltalaisen Arnold Schönbergin, jonka uraauurtava ajattelu johti atonaalisen musiikin syntymiseen. 

Teksti: Satu Simola